keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Remember the footsteps, remember the words said and all your little brother's favorite songs, I just realized everything I have is someday gonna be gone.

Pikaiset kuulumiset tähän väliin. Viime lauantaina kävin siis aamusta juoksemassa sen parkrunin, ja ei luoja, kun oon taas rapakunnossa... Sieltä selvittyäni lähdin host-perheen mukana Readingiin, jossa aika kului lähinnä shoppaillessa, kun kaupunki oli jo viime elokuussa exploorattu ja sattui taas vaihteeksi sadesää. Ennen kotiin lähtöä käytiin pitkästä aikaa Nandosissa syömässä, ja kerrankin osasin vikkelästi päättää, mitä haluan tilata. Ehkä mie vielä joku päivä opin syömään oikeaoppisesti ulkona.

Sunnuntaina kävin sitten Giulion ja sen yliopistolla tapaaman suomalaistytön kanssa lounaalla Wagamamassa. Giulio halusi välttämättä tarjota, kun mulla oli ollut ne synttärit samalla viikolla, ja podin sitten huonoa omaatuntoa koko loppupäivän... Syönnin päälle käytiin vielä bubble teellä yhdessä söötissä pikku teehuoneessa, joka sijaitsi sopivasti piilossa sellaisen kapean kujan varrella. Sain ensikertalaisena testailla eri teelaatuja, ja meinasi taas vaihteeksi iskeä valinnanvaikeus, kun kaikki maistui niin mielettömän hyvältä! 
Maanantaina heräsin työntäyteiseen viikkoon, kun lapsilla alkoi pääsiäisloma. Aloitettiin aamu katsomalla Paddington blue-raylta, jonka jälkeen imuroin huushollin ja suunnattiin Abingdonin leisure centerille. Vuokrattiin taas tenniskenttä, jossa lyötiin tovi palloa. Otettiin pojan kanssa pikku skaba, ja se vei lopulta 5-4, vaikken ees tosissani yrittänyt hävitä. Jatkettiin reippailua vielä uinnin merkeissä, ja tällä kertaa sain lillua altaassa kyllästymiseen saakka. Ennen kotiin suunnistamista haukattiin vielä voileivät kahviossa, ja hellyin sen verran, että annoin lasten ottaa pienet suklaapatukat jälkkäriksi. 
Tiistaina pakattiin piknik-kamppeet matkaan ja busseiltiin Oxfordin Hinksey Parkiin, jossa vierähtikin lähemmäs kolme tuntia. Piknikhuopa jäi kyllä levittämättä, kun päivä oli aivan järjettömän tuulinen ja kolea. Yhdessä vaiheessa tuulenpuuska kirjaimellisesti puhalsi miedän ison eväsleipälaatikon alan penkiltä! Lapsille ei tullut kylmä, kun ne juoksenteli koko ajan ympäri leikkikenttää, mutta mie olin kyllä aivan jäässä heti ensimmäisen vartin jälkeen. Yritin aina välillä lämmitellä keinumalla ja kiertämällä pientä lenkkiä kiipeilytelineen ympärillä. Saipahan muut vanhemmat ihmeteltävää, kun lähes pakkomielteisesti kiersin sitä ympyrääni...
Tänään aamu alkoi pääsiäismunien maalailulla ja visiitillä sisäleikkipaikka Snakes & Laddersiin. Tulpat korviin iskettyäni sain ekaa kertaa tällä viikolla kertailtua vähän solujen energiataloutta. Lasten riekuttua tarpeekseen käväistiin Waitrosesta välipalaksi lasagnet ja pasta bologneset, ja palattiin kotiin lounastamaan. Sen jälkeen ehdin ottaa vähän aikaa itselleni ja nyrkkipyykätä pesukorin pohjalla useamman viikon päivät pyörineet neuleet. Sitten mua kutsui taas barbileikit, tän viikon ruokatilauksen vastaanotto ja purku sekä kokkailu. Sain kuitenkin pikkuapurin tytöstä, joka pilkkoi paprikan, salaatin, kanan ja kattoi pöydän. Aika luksusta!
Eilisaamu oli muuten aika painajaismainen, kun mun rakastakin rakkaampi teekuppi, jonka sain aikoinaan hosteilta tervetuliaislahjaksi, kohtasi loppunsa. Melkein yhdeksän kuukautta se kesti lähes jokapäiväistä käyttöä ennen kuin alkoi vuotaa pohjasta. Enpä oo ennen käyttänyt teekuppia loppuun, mutta kerta se on ensimmäinenkin... Itku silmässä turvauduin internetin rajattomaan tarjontaan, joka ei onneksi pettänyt tälläkään kerralla, sillä Amazonista löytyi tismalleen sama yksilö, jonka postimies kiidätti luokseni heti tänään, happy me!

1 kommentti:

  1. HUH siinäpä on sopivan tilava teekuppi! Kyä kelepoo :D

    VastaaPoista