Those Christmas lights light up the street.

Viikko numero 20 au pairina takana! Tuntuu, että tää on ollut yksi rutiinien täyteisimmistä viikoista, mutta kun näin jälkikäteen alkaa listailla, niin onhan tässä ollut vaikka mitä erikoisuuksia. Heti maanantaina tuli poikkeus arkeen, kun host-äiti oli koko päivän kotosalla. Mulla on edelleen joku ongelma syömisieni suhteen silloin, kun en ole talossa itsekseni, enkä nytkään kehdannut oikein mitään suuhun pantavaa kaapeista itselleni kaivella... Imurointikin siirtyi seuraavalle päivälle, koska halusin antaa host-äidin nukkua kerrankin rauhassa. Normaalisti se joutuu nimittäin heräämään ihan jumalattoman aikaisin ehtiäkseen pyöräillä töihin. Lapsien kanssa toisen vanhemman läsnäolo kotona näyttäytyi niin, että pojan kanssa sai taas pitkästä aikaa vääntää läksyistä. Kummasti kumoutuu meikäläisen auktoriteetti, aina jos vanhemmat on paikalla... Maanantai oli myös siitä erilainen, että silloin oli ensimmäistä kertaa hienoinen huurrekerros maassa!

Tiistaista ei jäänyt mieleen mitään sen maata mullistavampaa kuin päivän naurut pojan kanssa. Laitoin sen lukemaan vaihteeksi suomeksi Aapista, ja "pam" muistutti ilmeisesti erehdyttävästi englannin kielen sanaa "bum". Naurettiin molemmat suunnilleen vedet silmissä tuolle, tasokkaat jutut ja silleen.

Keskiviikkona sähelsin pitkästä aikaa kunnolla ruuanlaitossa. Tein sellaista pekoni-kastanja  (herran jumala kastanjat on muuten hyviä, vähän niinkun suklaamoussea ilman sitä suklaata ja moussea!) soppaa, ja kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes piti survoa se sauvasekoittimella. Iskin töpselin sen kummemmin ajattelematta lähimpään pistorasiaan, joka sattui olemaan hellan yläpuolella, ja kaikessa rauhassa soseutin keiton. Testasin maun ja olin kerrankin oikeasti melkeinpä tyytyväinen! Kauaa en kuitenkaan ehtinyt itsekseni myhäillä, kun silmään sattui sekoittimen johto, joka oli prosessin aikana ilmeisesti ottanut osumaa kuumaan levyyn...

Omassa perheessä on usein tehty silkoista vahingoistakin vähän isompi numero, joten meen suhteellisen helposti vähän tolaltani tuollaisista. Asiaa ei auttanut se tosiasia, ettei tää suinkaan ollut ainoa mun täällä tuhoama juttu. Heti ekalla viikolla katkesi nimittäin paistinlasta ja sitten oli yksi öljyn pohjaan poltto incident. Suunnilleen itku silmässä näytin sulanutta johtoa töistä päässeelle host-isälle, joka totesi vaan rennosti, että eihän tässä mitään, vähän sähköteippiä ja se on taas kuin uusi. Host-äitikin tuli vähän ajan päästä kotiin, ja sanoi että ei hätiä mitä, tekevälle sattuu, ja sinähän se lähinnä täällä keittiössä hääräät. Ihan liian kilttejä mulle nää ihmiset.

Torstaina oli jo ihan perjantaifiilis, mikä oli vähän epätavallista, kun yleensä viikot kuluu aika hujauksessa. Onneksi viikon kotiaskarelistassa ei ollut tälle päivälle mitään hommia, joten sain hyvällä omalla tunnolla katsella sarjoja. Jossain välissä käväisin tosin kaupassa ja toteutin yhden jutun, minkä oon halunnut tehdä jo jonkin aikaa. Ostin huonekasvin, how exciting!! Raahasin Walesin reissulta sellaisen koristelintuhäkin, johon oon etsiskellyt sopivaa vankia, ja nyt löytyi tarpeeksi pikkuinen atsalea. Saas nähdä miten kauan saan pidettyä sen hengissä, kun netistä löytyi vähän ristiriitaisia hoito-ohjeita, ja mulla on aiempaa kokemusta lähinnä kaktuksista.

Sieltä se perjantaikin lopulta koitti, ja aamu alkoi mukavasti pommiin nukkumisella. Kummasti sitä ehti vartissakin tosipaikan tullen laittautua, ehkä voisin jatkossa antaa enemmän arvoa hyville yöunille ja myöhäistää herätystä? Tällä viikolla on kyllä väsyttänyt normaalia enemmän. Joka arki-iltana oon yhdentoista aikaan ollut jo unten mailla, mutta silti on aamulla saanut vähän tsempata saadakseen itsensä ylös. Suomessa oisin tähän aikaan jo aika lailla kaamosmasennuksen kourissa, mutta täällä näen kuitenkin joka päivä monta tuntia päivänvaloa, että en osaa sanoa, mistä moinen unentarve nyt näin yhtäkkiä. Viikonloppuna tuli kyllä sitten valvottua koko viikon edestä, kun tajusin, että mulla on enää alle kuukausi aikaa keksiä hosteille joululahjat, ja mietiskelin niitä sitten sekä perjantai- että lauantaiyön. 

Huonosti nukutusta yöstä huolimatta lauantai oli ehdottomasti yksi kivoimmista päivistä, jotka oon täällä Englannissa saanut viettää! Silloin järjestettiin nimittäin Abingdonin vuosittainen Christmas Extravaganza, johon kuului kaikenlaista teemaan sopivaa ohjelmaa.  

Suuntasin pikkulapsen innolla paikan päälle puoliltapäivin ja pääsinkin juuri sopivasti seuraamaan paraatia, jonka hännänhuippuna oli itse joulupukki "rekineen"!

Kiertelin aikani jouluherkkuja myyviä kojuja, mutta päätin säästää mulled winet vähän myöhemmälle ja käväisin Costasta gingerbread laten. Eikä muuten ollut hintansa väärti. Sitä pettyneenä siemaillen istahdin kuitenkin kuuntelemaan marching bandia ja katsomaan vatsatanssijoita.

Jossain vaiheessa ihmispaljous alkoi ahdistaa sen verran, että lähdin pienelle peltokävelylle. Vastaantulijoita oli vain harva se, joten sain nolostelematta napata kuvan päivän teemaan sopivasta asustuksesta. En ole ikinä ollut mikään suuri Christmas jumper -fani, mutta olin iloinen saadessani kotiuttaa tämän ei-liian-jouluisen version!

Ihana Abingdon.

Pimeän laskeuduttua maistelin sitten lasillisen mulled winea, jota oon kuullut tituleerattavan brittien versioksi glögistä. Ei se kyllä maultaan glögiä muistuttanut oikein millään tapaa, mutta tykkäsin! 2,50 punnalla sai pikkulasillisen lisäksi mince pien, joka on tuollainen hedelmäinen jälkiruokapiiras. Itse väkertelin niitä ensimmäisen kerran viime jouluna Suomessa, ja yllätyksekseni löysin leivoksesta nyt aika lailla samat maut kuin omista luomuksistani.

Ilta huipentui jouluvalojen sytytysseromoniaan, ja sitä seuranneisiin ilotulituksiin. Täytyy sanoa, että britit kyllä osaa hommansa sillä saralta, eläissäni en ole päässyt seuraamaan samanlaista valoshowta. Seitsemän aikoihin lähdettiin vielä perheen kanssa kokeilemaan onneamme, josko nyt vihdoin päästäisiin syömään sinne yhteen intialaiseen ravintolaan, joka on jokaisella aiemmalla kerralla ollut syystä tai toisesta kiinni. Uskomatonta, mutta totta, nyt päästiin sisään ja ruoka oli kyllä odotuksen väärti! Intialainen keittiö tulee olemaan tuosta illasta lähtien mun suosikkikeittiö.

Tänään oon vaan koomannut ja leikkinyt pitkästä aikaa film makeria. Christmas Extravaganzasta kuvattuja videoita riitti sen verran, että niistä sai tehtyä 1,5 minuutin koosteen, jonka postailen erikseen, kun tää on mennyt taas vähän jaaritteluksi. Lisäksi pelasin vapaaehtoisesti pari tuntia Afrikan tähteä (johon oon tähän mennessä au pair -vuottani lopenkyllästynyt) tytön kanssa, kun se niin nätisti pyysi. Viimeiset kolmisen tuntia oonkin vaan kirjoitellut tätä postausta. En tiedä, miten bloggauksesta on tullut mulle nykyään niin vaivalloista. Ennen viikon sai tiivistettyä yhteen lauseeseen, mutta nyt pitää tuottaa joka kerta yli kymmenen kappaleen essee. No, en valita, kiva kun elämässä oikeasti tapahtuukin jotain. 

Strange things did happen here, no stranger would it be if we met up at midnight in the hanging tree.

Parin erittäin tapahtumattoman viikon jälkeen, tähän viikkoon on mahtunut ainakin kolmen viikon happeningit, minkä takia kerrottavaa riittää poikkeuksellisesti joka päivästä! Aloitetaan loogisesti maanantaista. Laiskotteluviikonlopun jälkeen se lähti käyntiin vähän hitaanpuoleisesti, mutta katsottuani loppuun taas yhden tuotantokauden tällä hetkellä työn alla olevaa sarjaa päätin, että nyt vois olla aika taas aktiivistua. Niinpä imuroin koko huushollin ja pesin vielä pari vessaa sekä mikron siihen päälle, vaikkei sinä päivänä ois tarvinnut kuin järjestellä kengät ja keittiö.

Koulusta hain kahden lapsen sijasta kolme, kun pojalle tuli taas kaveri kylään, ja eiköhän sekin tuikannut koululaukkunsa viulunsa mun kannettaviksi. Kyseessä oli siis tämä Mr. No Videogames For You, mutta oltiin saatu neuvoteltua pojille kuitenkin puolen tunnin peliaika, jonka jälkeen ne sammutti pleikkarin suht tottelevaisesti ja leikki loppuajan Nerf-pyssyillä ja legoilla. Tarmokkuuspuuskan siivittämänä jaksoin käydä pitkästä aikaa juoksemassakin illalla. Löysin uuden reitin, joka tuntui kyllä olevan monen muunkin suosiossa, kun täältä ei kovin paljon valaistuja teitä löydy. Pitäisi varmaan sairastella useamminkin, jos sen jälkeen riittää patoutunutta energiaa pinkoa samanlaista vauhtia, kun tuona iltana!

Tiistaipäivästä tiedättekin jo aika lailla kaiken, jos ootte lukeneet viime postauksen. Sen jätin kuitenkin suoranaisesti mainitsematta, että tyttö alkoi taas kiukutella mulle. En ole ihan satavarma, mistä se tällä kertaa tulistui, mutta luultavasti siitä, kun mainitsin lasten lunch boxeja aamulla mukaan poimiessani host-isälle siitä, miten eilen mulla oli ollut tavallista enemmän tavaraa kannettavana koulusta. Tytöllä on nimittäin tapana ottaa nokkiinsa, jos jostain sen tekemisistä vanhemmille raportoin. Lisäksi sillä on nyt sellainen itsenäistymisvaihe, josta jo mainitsinkin. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tyttö haluaisi tehdä kaiken itse, mutta sitten se kuitenkin ristiriitaisesti jättää esimerkiksi koululaukkunsa mun kannettavaksi... Että ota nyt tästäkin selvää.

Keskiviikkoaamuna mulla meinasi ensimmäisen kerran palaa kunnolla hermot. Yritin ystävällisesti tytöltä kysellä, missä tämän vesipullo mahtaa olla, mutta eikös se eilen aloitettu mykkäkoulu jatkunut. Tuli ikävän elävästi mieleen yksi vaikeampi kuukausi, joka mulla sen kanssa aiemmin oli, ja otti päähän, kun itse yrittää jonka tilanteessa olla ennen kaikkea kohtelias, mutta toinen ei tule tuumaakaan vastaan. Katsoin parhaaksi pitää pienen breikin, marssin yläkertaan ja revin yhden nurkista löytyneen Primarkin paperikassin. Helpotti vähän, mutta ei tarpeeksi, kun koulumatkalla turhautti niin, ettei ollut itku kaukana. Onneksi poika sanoi taas söötisti heipat, vaikka tyttö ei hyvästellessä, yllätys yllätys, puhua pukahtanutkaan. Illalla kävin taas juoksemassa, mutta energian sijaan purin sillä kertaa kiukkua.

Torstaina host-äiti vei lapset kouluun, kun sillä oli vaan pari tuntia töitä iltapäivällä. Jäätiin sen jälkeen vähän jutskailemaan aamiaispöydässä ja täytyy myöntää, että oli kyllä hyvä keskustelu! Mun on ollut jotenkin hankala lähestyä tätä perheen äitiä, vaikka just sen kanssa ennen tänne tuloani olin lähinnä yhteyksissä. Nytkin juteltiin ensin jostain pinnallisuuksista, kuten paikallisen ompeluliikkeen tarjonnasta, mutta sitten rohkaistuin avautumaan näistä mun ja tytön huonoista väleistä, joista oon aiemmin vaiennut. Keskusteltiin hyvä tovi niistä ja lapsista yleisestikin, ja tultiin molemmat siihen lopputulokseen, ettei tytöllä luultavasti ole mitään henkilökohtaisesti mua vastaan, vaan se alkaa olla siinä tietyssä iässä, jolloin tekee mieli kiukutella yleisesti vähän joka asiasta ja jokaiselle.

Oli huomattavasti kevyempi olo tuon juttutuokion jälkeen, minkä takia lähdin ihan hyvillä mielin hakemaan lapsia koulusta. Ne tosin päätti järjestää aikamoisen shown koulun pihassa. Just kun oltiin poistumassa porteista poika rysäytti potkulaudallaan tytön päälle niin, että tää lensi rähmälleen maahan. Itkuhan siitä tuli, mutta onneksi lähistöllä oli yksi opettaja, joka tuli auttamaan rauhoittelussa, kun itse en oo mikään maailman paras lohduttaja. Pojan kuitenkin puhuttelin ja laitoin pyytämään anteeksi tekoaan.  

Vasta astioita tiskatessa huomasin, ettei tytön polveen tullut naarmu ollut ainoa rytäkässä syntynyt kolhu. Tytön lunch box oli nimittäin osunut asvalttiin sellaisella voimalla, että yksi kulma oli ihan säpäleinä. Päätin kuitenkin olla näyttämättä sitä vielä kummallekaan, kun ounastelin vuosisadan riitaa, ja oikeaanpa osuin. Kun nimittäin mainitsin asiasta host-äidin tultua kotiin tyttö vetäisi siltä seisomalta poikaa nyrkillä selkään ja alkoi huutoparkua. Luojan kiitos ei tarvinnut yksin yrittää toimia sovittelijana. 

Jotenkin tuo välikohtaus kuitenkin puhdisti ilmaa ainakin mun ja tytön välillä, kun se näki, että mulla on edelleen auktoriteettia, vaikken ookaan vähään aikaan joutunut kunnolla komentamaan. Illalla se käyttäytyi nimittäin taas ihan normisti, kun olin babysittausvuorossa. Poika jäi katsomaan jotain extreme kalastusohjelmaa, ja kun kuvaruudussa näkyi jättiläiskalan nielaisema mies menin sitten sanomaan, että nyt ei kyllä ole ihan lastenohjelma. Sen jälkeen ei tietty tullut kysymykseenkään vaihtaa kanavaa, mutta ei siellä onneksi enempää ruumiita näytetty. Oli kyllä hirmu kivaa istuksia taas sulassa sovussa ja ylielehtiä, kun lapset innostui tarinoimaan. Kyllä mä niistä hirmuisesti tykkään, vaikka välillä onkin kärsivällisyys koetuksella.

Perjantaina tytöllä oli kyllä sellainen kiukuttelupäivä että, mutta onneksi pääkohteena en tällä kertaa ollut minä vaan pikkuveli. Sain koko päivän olla pitämässä ne irti toistensa kurkuista, kun tyttöä ärsytti muun muassa se, kuinka poika matki sen valenilkutusta, koska eilen naarmuuntuneeseen polveen sattui tietysti ihan kamalasti vielä tänäkin päivänä. Muut riidanaiheet oli varsin saman tyypisiä.

Perjantai-ilta sai kuitenkin oikein mukavan päätöksen, kun katsottiin koko perheellä Monsters, Inc. Hymyilin vaan koko leffan ajan enkä pelkästä nostalgiasta, vaan koska se oli nimenomaan tyttö, joka pyysi mutkin mukaan. Sitten se muisti vielä host-äidin kaivellessa kaapeista leffaevääksi Cadburya, että se on mun lempisuklaata, vaikken ees itse muista milloin oon siitäkin maininnut. Miten pienistä asioista sitä voikaan ihminen tulla onnelliseksi?

Lauantaina lähdin pienen tauon jälkeen reissailemaan ja kävin Cambridgessa, mutta siitä lisää jahka saan muokkailtua kuvat julkaisukuntoon.

Tänään oli tarkoitus käydä aamupäivästä Asdassa, kun siellä olisi tarjolla varsin houkutteleva valikoima kaikkea joulukrääsää, mutta oisin sinne päästäkseni joutunut kävelemään tunnin sateessa suuntaansa, joten mukavuudenhalu voitti. Kahdelta kävin kuitenkin Oxfordin Odeonissa katsomassa Mockingjayn Giulion kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta elokuvissa täällä Brittein maalla. Hyvä oli leffa, kun en ollut odottanut liikoja, mutta liput oli pirun kalliit Suomenkin kiskurihintoihin verrattuna!

Elokuvissa käyminen on musta tyhmimpiä juttuja, mitä ihmiset tekee porukalla, kun eihän siellä salissa voi mitään kuulumisia alkaa vaihtaa. Onneksi asutaan molemmat Giulion kanssa tällä hetkellä Abingdonissa niin voitiin catch uppailla bussimatkalla kotiin. Giulio ei siis enää ole au pair, vaan työskentelee yliopisto-opiskeluittensa ohella Tescossa. Ihan huippua, kun mulla on kaveri, jolta voi kysellä sisäpiirin juttuja opiskelusta täällä muualta tulleen näkökulmasta.  

Sellainen viikko se! Kuvituksena satunnaisia räpsyjä viime päiviltä. Päivisin on joulufiilikset kaukana, mutta iltaisin valojen syttyessä sellaiset alkaa kyllä hiippailla pikku hiljaa mieleen. 

Päivä kuvina -tyylinen postaus viime tiistaista, olkaa hyvä!

7.03 Herään ennen kellon soittoa, joten ehdin selailla puhelinta viiden minuutin sijaan ruhtinaallisen vartin.

7.15 Nousen ylös ja huomaan muuttaneeni yön aikana mieleni täksi päiväksi valitsemani vaatetuksen suhteen, joten kaivelen lipastosta jotain muuta tilalle.

7.22 Pääsen tyydyttävään lopputulokseen, isken rannekellon ranteeseen ja pujottelen vielä pari sormusta kaveriksi kättä koristamaan.

7.23 Pesen kasvot ja päätän ryhtyä suklaalakkoon nähdessäni naaman tämän hetkisen kunnon.

7.30 Meikkaan ja laitan hiukset huoneeni kattolampun valossa, kun luonnonvalo ei enää aamuisin riitä.

7.52 Petaan sänkyni ja laskeudun alakertaan, jossa ei ikinä vielä tähän aikaan ole muita kuin minä.

7.55 Tyhjennän tiskikoneen, laitan host-isälle ja itselleni teekupit valmiiksi ja pistän veden kiehumaan.

8.05 Alan pakata lasten lunch boxeja. Tytölle viinirypäleitä ja kinkkuleipä kolmion malliin leikattuna, josta syön itse puolet. Pojalle pari Digestive-keksiä ja valmispasta.

8.08 Poika tulee alas, ja kysyn mitä tänään aamiaiseksi. Poika on vähemmän omissa maailmoissaan kuin yleensä, joten vastaus tulee suht nopeasti. Tyhjennän puurohiutalepussin kulhoon, kaadan maidon päälle ja laitan aikaansaannoksen mikroon tekeytymään. Jatkan eväiden valmistusta.

8.14 Host-isä toivottaa hyvät huomenet, tekee puuron loppuun (eli lisää voisilmän, hunajan ja kanelin) ja kysyy, kaataako mulle teeveden. Sanon, että joo kiitos.

8.19 Kaadan itselleni muroja kulhoon ja siirryn aamupalapöytään. Tänä aamuna ei Peppa Pig oikein jaksa innostaa, joten etsin puhelimesta Youtuben.

8.30 Lapset alkaa kiirehtiä kouluun. Raivaan pöydän, vedän takin niskaan ja odottelen, että host-isä allekirjoittaa tytön reading recordin ja antaa pojalle tämän potkulaudan.

8.37 Nappaan pojan koululaukun ja huikkaan ovelta heipat host-isälle.

8.40 Aamuaurinko paistaa suoraan koulutielle, joka on mun mielestä koko Abingdonin kaduista kaunein. Koen taas hetkellisen onnellisuus- ja kiitollisuuspuuskan siitä, että saan olla täällä tänäänkin.

8.45 Vedän koulun portilla jokapäiväiset good morning, how are yout parin tuttavaperheen kanssa.

8.46 Sanon lapsille pihassa hei heit ja toivotan hyvät päivät. 

8.52 Palaan kotiin, juon loppuun keskeen jääneen teeni ja suuntaan bussipysäkille.

9.15 Otan Oxfordiin menevän bussin, jossa istun tavallisen parinkymmenen minuutin sijasta lähemmäs tunnin aamuruuhkan takia.

9.35 Kyllästyn höyrystyneen ikkunan tuijotteluun ja huomaan harmikseni unohtaneeni kuulokkeet kotiin. Onneksi repusta löytyy kirja.

9.58 Huikkaan kuskille cheers ja hyppään viimein pois bussista keskustan pysäkillä.

10.01 Käyn ensi töikseni kirjastossa palauttamassa yhden pokkarin.

10.08 Lähden etsiskelemään ystävälleni yo-lahjaa Westgaten ostoskeskuksesta.

10.52 Kaverin lahjan sijaan kiikutan Primarkista pienen paperikassillisen lahjoja itselleni.

10.59 Siirryn kiertelemään pienempiä putiikkeja kävelykadun varrella.

11.25 Onnistun kuin onnistunkin löytämään jotain lahjaksi soveltuvaa.

11.35 Poikkean vielä lahjatavarakauppaan, joka ei ole ennen sattunut silmään. Ostan pari nättiä vihkoa, kun halvalla saan. Myyjä kutsuu mua nimellä 'love' ja saa liittymään kanta-asiakkaaksi.

11.45 Huomaan, että mulla on aikaa vielä vaikka millä mitalla, ja otan suunnaksi Church of St Mary the Virginin, joka on ollut Oxford to do -listallani.

11.56 Maksan sisäänpääsymaksun ja kapuan kapeat kiviportaat kirkontorniin.

12.01 Ihailen näkymiä yläilmoista, ja yritän olla pysähtelemättä ottamaan kuvia liian kauaksi aikaa kapealla tasanteella, että turistit saa mahdollisuuden ihasteluun.

12.18 Laskeudun takaisin maankamaralle, mutta sitä ennen sanon muina miehinä thank youn sijasta kiitos suomalaisperheen ohi hivuttautuessani. Saan hämmästyneitä katseita ja hätäisen kysymyksen: "Apua, mitä me ollaan puhuttu?"

12.25 Näen bussipysäkin valotaulusta, että seuraava auto on tulossa 8 minuutin päästä, mutten jaksa jäädä odottelemaan vaan päätän kävella Christ Church Meadowin läpi kauemmalle pysäkille.

12.56 Hyppään taas bussiin, ja oon tyytyväinen, kun matkan kesto pysyy normirajoissa.

13.15 Jään pois pari pysäkkiä aiemmin ja käväisen ostamassa kaupasta maitoa ja leipää.

13.27 Lämmitän itselleni lounaaksi eilisen tähteitä ja käynnistän koneen.

14.02 Pakottaudun sulkemaan läppärin kannen, isken kumihanskat käteen ja ryhdyn puunaamaan kakkoskerroksen vessaa.

14.12 Kiroan ties miten monetta kertaa kylppärin läpinäkyvää suihkuseinää, jota en saa puhtaan näköiseksi, vaikka miten kauan hinkkaisin.

14.34 Luovutan suihkun kuuraamisen suhteen ja palkitsen itseni uurastuksesta KitKatilla. Se siitä suklaalakosta sitten.

14.56 Lähden hakemaan lapsia.

15.06 Poika ilmoittaa opettajalleen "I can see my au pair!", ja juoksee iloisesti mun luo esitellen takkinsa revennyttä ripustinnauhaa.

15.13 Tyttökin ilmaantuu jostain ja lähdetään kotia kohti.

15.25 Kotona ollaan. Tarkistan lasten koululaukut lippulappusten varalta ja tiskaan lounasastiat.

15.35 Huutelen yläkertaan karanneen pojan välipalalle sekä läksyjen tekoon ja etsin ompeluvälineeni. Tytöllä on itsenäistymisvaihe, joten annan sen olla omissa oloissaan.

15.39 Odotan, että poika saa syötyä ja korjaan sillä aikaa hajonneen takin.

15.53 Tarkistan homework sheetistä, mitä tehtäviä meillä on tekemättä, ja päädytään tänään täyttämään matikan kertotaulumonistetta. Laskut tarkistettuani sanon pojalle, että se on parempi päässälaskija kuin minä, mikä on pelottavan lähellä totuutta.

16.15 Otan vastaan viikon ruokalähetyksen, enkä yllätyksekseni joudu juoksemaan passia yläkerrasta, kun kuljetuspoika sattuu olemaan sama kuin viime viikolla ja luovuttaa mulle siiderilaatikon kyselemättä.

16.18 Puran kauppakassit. Sain jogurttien lisäksi pienempiä kumihanskoja, jotka toivottavasti istuu paremmin mun näppeihin. Elämän pienet ilot.

16.34 Lapset on syventyneet iPadeihin, joten katson oikeutetuksi pitää itsekin pienen puhelimen näpellystauon.

17.15 Alan valmistaa illallista, joka on tänään tehty mulle hyvin yksinkertaiseksi. Ei tarvitse kuin lykätä pari curryannosta uuniin ja keittää kattilallinen riisiä.

17.45 Katan pöydän ruuanlaiton lomassa. Pohdiskelen jälleen kerran miten päin aterimet pitäisi asetella, mutten jaksa tarkistaa.

18.05 Tervehdin kotiin tullutta host-isää ja sammutan uunin sekä hellan.

18.21 Host-äitikin saapuu kotiin ja aletaan syömään päivän kuulumisia vaihtaen. Poika patistaa host-isää pelaamaan Minecraftia.

18.58 Poika saa viimein tahtonsa läpi. Autan siivoamaan pöydän ja tiskaan astiat jutellen samalla host-äidin kanssa jouluperinteistä ja siitä, miten järjettömiä ne lopulta on. Mulle luvataan, että vältyn tänä vuonna jumalattomilta sukujuhlilta, ja oon kiitollinen.

19.23 Kapuan yläkertaan omaan huoneeseeni ja harkitsen juoksulenkille lähtöä, mutta datailu vie lopulta voiton.

20.17 Napostelen omenan ja pari keksiä kaapeistani iltapalaksi.

22.55 Sammutan koneen, vaihdan päälle yövetimet ja menen pesemään naaman ja hampaat.

23.03 Otan melatoniinin ja jumitun vielä selailemaan puhelinta.

23.30 Asetan herätyksen, kääntelen pari kertaa kylkeä yrittäen päättää kummin päin haluan nukkua. Lopulta valitsen perinteisesti seinän ja vaivun unten maille.