perjantai 27. helmikuuta 2015

Perjantain kunniaksi day in the life -postaus varustettuna kuvilla, jotka otin tänään Oxfordissa pitkästä aikaa turisteillessani!
7.01 Herään painajaiseen, jossa hostit on ottanut meille tilapäisesti ainakin 10 alivuokralaista, ja mun yritykset pitää paikat siistinä on yhtä tyhjän kanssa.

7.03 Päätän olevani jo tarpeeksi hereillä ja hapuilen puhelinta.

7.15 Kello soi sopivasti just, kun oon saanut somet selattua.
7.22 Oon saanut vaatteet päälle, piilarit päähän ja yön aikana tekemäni kiharat oikenemaan.

7.48 Kasvojen pesu ja meikkaus suoritettu.

7.52 Alan kurittaa muuhun kuontaloon verrattuna masentavan suoraa otsatukkaani kihartimella.
7.55 Pohdin, oisinko liian söötti rusetti päässä, ja kokeilu paljastaa että oisin.

8.07 Saan vihdoin hiukset ojennukseen, ja suuntaan vain seitsemän minuuttia myöhässä alakertaan tyhjentämään tiskikoneen ja pakkaamaan lunch boxit viimeistä kertaa tällä viikolla.

8.11 Poika ilmestyy portaikosta niiskuttaen. Toivon, etten oo tartuttanut koko viikon kestänyttä flunssaani siihen.
8.14 Tiskikone on tyhjä ja pojan lunch box täynnä. Napsautan vedenkeittimen päälle ja jään puntaroimaan, mitä teen tytön eväitten suhteen, kun sen lempileipä on loppu, eikä kukaan oo tietenkään muistanut ottaa pakkasesta lisää sulamaan.

8.20 Kaadan teeheni maidon. Tyttöä ei edelleenkään näy. 

8.23 Hörpin teetäni ja hymähtelen jotain host-isän mainosanalyysiin. Mulla on korvat kaikesta niistämisestä niin tukossa, etten edes kuullut koko mainosta, vaikka TV pauhaa muutaman metrin päässä.
8.25 Tyttö ilmestyy alakertaan loppuneelle leivälle luimistellen. Onneksi korvaava vaihtoehto kelpaa, kunhan se on leikattu oikein.

8.30 Peppa Pig loppuu ja vedän takkia päälle siivoillen samalla aamupalatarvikkeet.

8.38 Poika käy antamassa host-isälle halin, jonka jälkeen päästään lähtemään.
8.48 Hyvästelen lapset koulun porteilla, ja suuntaan kotiin hyvillä mielin, koska on perjantai ja ihanan keväinen ilma.

8.53 Pakkaan reppuun välttämättömyydet, tsekkaan Abingdon-Oxford bussiaikataulun ja teen itselleni pikapuuron.

9.28 Suuntaan bussipysäkille ja oon kiitollinen täsmällisyydestäni, kun auto saapuukin pari minuuttia etuajassa.
9.30 Istun yläkerran etupenkkiin, ja tuijottelen välistä maisemia, välistä tän postauksen luonnosversiota.

9.53 Oon perillä Oxfordissa paljon odottamaani aikaisemmin, eli osasin ilmeisesti ajoittaa lähtöni  kätevästi aamuruuhkan ja aamupäiväruuhkan väliin.

9.56 Astelen sisään Art Caféehen ja ostan liput parille päiväreissulle ensi kuussa.
10.05 Kiertelen aikani kuluksi Blackwell'sin kirjakaupan ja H&M:n. Onnistun poistumaan molemmista ostamatta mitään, vaikka houkutus on kova.

10.50 Etsiydyn Footprints Tourin tapaamispaikkaan aikomuksenani osallistua ilmaiselle Oxfordin esittelykierrokselle. On kait jo aikakin.

11.00 Tour guide aloittaa, ja heti alkuintron sisältämän sarkasmin määrän perusteella tiedän tulevani viihtymään.
12.51 Kierros päättyy ja rakastan Oxfordia entistä enemmän, jos vaan mahdollista. Opas on tippinsä ansainnut.

13.18 Istun taas bussiin ja kaivan repun pohjalta mandariinin pahimpaan nälkään. 

13.47 Jään pysäkkiä aikaisemmin ja käväisen Poundlandissa, kun muistan yhtäkkiä sinne vähän aikaa sitten ilmestyneen minimaalisen Candy King -osaston. 
13.55 Palaan kotiin ja syön välipalaksi voileivän, skonssin sekä puolet ostamistani karkeista, vaikka ne oli tarkoitus säästää illaksi.

14.50 Läpsäytän läppärin kannen kiinni, siistin itseäni ja harmittelen päivän aikana lähes täysin suoristuneita hiuksiani, minkä jälkeen suuntaan koululle.

15.03 Moikkaan lapset ja poika kysyy pääsisikö kaverinsa kanssa puistoon. Saadaan kaverin äidin kanssa sovittua, että käydään poikien kanssa meiltä Nerf-jousipyssyt messiin, jonka jälkeen heitän molemmat puistoon tämän vahdittaviksi.
15.19 Kerätään tarvittavat kamppeet ja lähdetään puistoon, jossa saan seurata poikien yrityksiä osua puluihin nuolillaan ennen kuin kaverin äiti saapuu paikalle. Sovitaan, että hän tuo pojat puoli viiden aikoihin puolimatkaan meille, josta haen omani pois.

15.36 Kiittelen ja lähden vastahakoisesti takaisin kotiin. Ois ollut kiva jäädä ulos hyvällä säällä, mutta yksin jäänyt tyttö ja ruuanlaitto kutsuu.

15.44 Epätoivoisen pääsykoekirjaan tarttumisyrityksen jälkeen tartun sen sijaan veitseen, leikkuulautaan, punasipuliin ja paprikaan.

16.25 Laitan pojan kaverin äidille viestin olevani matkalla sovitulle kohtaamispaikalle.

16.27 Hetken päästä tulee puhelu, että pojilla on jonkun ohjelman katsominen kesken. Vakuuttelen, että mua ei haittaa olleskaan, vaikka joudun tallustelemaan niiden kotiovelle asti. Oikeasti ärsyttää, kun ruuanlaitto viivästyy.

16.33 Matkalla alan pyöritellä kauhuskenaariota siitä, miten päästään kotiin vasta illan pimetessä, koska en tajunnut ottaa mukaan pojan potkulautaa.
16.37 Palloilen hetken kahden talon väliä, koska edellisestä hakukerrasta on jo jonkun verran aikaa. Helpotuksekseni päädyn kolkuttamaan oikean oven kolkutinta. 

16.39 Saan pojan mukaan sen kummemmitta ongelmitta. Huolehdin suotta myös kotimatkasta, joka sujuu reippaasti ilman minkäänlaisia kitinöitä ja vitkasteluja.

17.15 Isken kattilan tulille riisejä varten, kuullotan sipulit ja paistan paprikat sekä kanaa muistuttavat kasviperäiset proteiinivalmisteet. 

17.26 Kännykästä kuolee akku ja maustan soosin mututuntumalla curry-pulverilla, mikä ei ole ihan helppoa, koska en flunssani takia maista oikein mitään.

17.42 Riivin kookoslohkoa kömpelösti isolla lihaveitsellä, mutta tajuan vaihtaa pienempään ennen kuin leikkaan yhden sormistani irti. Äly hoi, älä jätä.
18.01 Host-isä saapuu kotiin ja mun vastaus kysymykseen, miten päivä on mennyt, on "ihan hyvin", niin kuin aina ennenkin. 

18.19 Ruoka on valmis, pöytä katettu, keittiö siivottu ja oon virallisesti off. 

18.41 Kyllästytään host-äidin odotteluun ja aletaan syömään. Poika syö kastiketta, jossa on kasviksia, ja myhäilen salaa tyytyväisenä itseeni. 

18.44 Host-äiti saapuu kotiin muutama minuutti sen jälkeen, kun on aloitettu.
18.54 Host-isä lähtee pubiin muutamalle työkaverinsa kanssa, ja mulle tulee vähän haikea fiilis, kun tiedän, ettei tänään istuta iltaa kotona.

19.02 Host-äiti häviää yläkertaan tytön kanssa. Korkkaan toisen siiderin ja jään tuijottelemaan brittien versiota Hauskoista kotivideoista.

19.31 Kulautan lasin tyhjäksi, ja alan tiskata. Host-äiti on jossain välissä ehtinyt heittää lounasastiansa altaaseen, ja tiskaan nekin, vaikkei oikeastaan huvittaisi.
19.49 Pyyhkäisen vielä lieden ja kapuan omaan kerrokseeni, jossa ryhdyn lueskelemaan blogeja ja vedän loput irtokarkit.

22.03 Alan laatia tätä postausta viimeisimmän Aamulypsyn tallennetta kuunnellen.

23.53 Painan julkaise-nappia ja suljen koneen, kun väsymys alkaa painaa silmäluomia. 

23.55 Pesen hampaat, ja otan varmuuden vuoksi melatoniinin, vaikka melkein tuntuisi pärjäävän ilmankin.

00.00 Oon vaipunut unen ja valveen rajamaille ja hymyilen, kun huomenna ei tarvitse herätä kellon soittoon.

torstai 26. helmikuuta 2015

A few lines written above Tintern Abbey.

Lauantaina päiväreissukohteeksi valikoitui jo toistamiseen Englannin länsinaapuri Wales. Viime syyskuussa vietin pari päivää maan pohjoisosassa, ja ihastuin ikihyviksi rauniolinnoihin, pieniin kalastajakyliin, siellä sun täällä laiduntaviin lampaisiin ja villin vehreään luontoon. Nyt matka suuntautui etelään, pääkaupunki Cardiffiin. Kyseessä oli talvilomilta palailevan Sea Oxfordin järjestämä tour, jollaisia au pair -urani ensimmäiset reissut olivat, mikä aiheuttikin mukavat nostalgian tuulahdukset. Aika paljon on koettu tässä välissä, vaan vielä riittää nähtävää!
Ennen Cardiffia vierailtiin kuitenkin aivan Walesin ja Englannin rajan tuntumassa sijaitsevilla Tintern Abbeyn raunioilla. Tää keskiajalla rakennettu munkkiluostari on Walesin parhaiten säilynyt syrjäisen sijaintinsa takia, mikä esti aikalaisia varastamasta kiveä omiin rakennustarpeisiinsa. Kattoahan siinä ei enää ole, mutta sen puuttuminen luo aivan uskomattoman valaistuksen tuonne sisälle, jos vaan sää suosii. Ja meitähän se suosi, eli saatiin nauttia keväisistä auringonsäteistä ja pylväsrakenteiden välistä pilkottavasta kirkkaan sinisestä taivaasta!
Bussissa joku italialaispoika uskaltautui kysymään multa, mitä oppaan antamassa infolappusessa ollut lyhenne tarkotti, ja sitä avattuani tyyppi jäi vielä viereen istumaan. Jutskailtiin vähän kokemuksistamme Briteistä sekä Suomen ja Italian koulutusjärjestelmistä. Suomen ilmainen opetus aiheutti tuttuun tapaan paljon ihmetystä ja ihastusta. Meidän takana ja edessä istui amerikkalaisia, jotka oli varmaan osasyy siihen, miksi kuulostelin tavallista enemmän omaakin aksenttia. Tänne tullessani mun englanti oli vielä aika neutraalia pienillä brittiaksentin vivahteilla kiitos lukuisten brittisarjojen ja -youtubereiden, mutta nyt voin ilokseni todeta, että on se paikallisten aksentti täällä vietettyjen kuukausien aikana alkanut tarttumaan! Kun vaan sais vielä roimasti lisää rohkeutta tuohon puhumiseen, niin sitten ois #lifegoalsachieved. 
Suomen ja Italian väliset erot ei suinkaan rajoittuneet koulunkäyntiin, vaan perillä Cardiffissa sain konkreettisen muistutuksen siitä, miten erilaisia näiden kahden maan kansalaiset voi olla. Tää poika oli liikkeellä itsekseen ihan niin kuin minäkin, mutta toisin kuin minä, se ois selvästi viihtynyt reissussa paremmin jonkun kanssa. Tunnin yhtäjaksoisen small talkkauksen jälkeen olisin mieluusti viettänyt vähän aikaa ihan vaan itseni seurassa, mutta kun tää poika sitten ehdotti, että lähdettäisiin kiertelemään nähtävyyksiä yhdessä, en kohteliaisuuttani tietenkään voinut kieltäytyä... 
Lopulta tyyppi jaksoi roikkua perässä vaan puolisen tuntia. Kyllästyi varmaan mun jatkuviin photo stoppeihin, vaikka sanoikin syykseen nälän. Itse yritän aina tutkimusmatkoillani minimoida ruokaan käyttämäni rahat, minkä takia otan reissuille eväät kotoa, joten tässä vaiheessa jouduttiin sitten "valitettavasti" eroamaan. Toivotin hyvät päivänjatkot ja huokaisin salaa helpotuksesta, vaikka vähän harmitti, kun kun olin taas tällainen epäsosiaalisuuden ruumiillistuma, mutta minkäs teet. 
Cardiff oli joka tapauksessa yllättävän kiva suurkaupungiksi! Oon lukenut jonkun verran juttuja Cardiffista muiden au pairien blogeista, ja lähes poikkeuksetta kaikki kirjoitukset on olleet vähän pettyneen oloisia. Tästä syystä munkaan odotukset ei paikan suhteen olleet mitenkään erityisen korkealla, ja se pääsi yllättämään positiivisesti. Modernien rakennelmien lisäksi löytyi myös enemmän omaa silmää miellyttävää koristeellista arkkitehtuuria, linna, kaupungin läpi virtaava joki ja paljon sieviä viheralueita. Puistoista suosikkini oli ehkä heti Cardiff Castlen takana sijainnut Bute Park, joka oli samalla myös arboretum. Eksoottisten kasvien lisäksi sieltä löytyi veikeitä puisia eläinveistoksia. 
Puistojen lisäksi ehdin aloittaa National Museumin kiertelyä. Siellä olisi ollut muun muassa Van Goghin, Monetin ja Renoirin maalauksia, mutta museon pohjapiirros oli mulle sen verran vaikeasti hahmotettava, etten ehtinyt löytää niitä ennen kuin piti palata bussille. Pitempäänkin kuin 2,5 tuntia olisin siis Cardiffissa voinut viettää. Reilu parin tunnin kotimatka sen sijaan tuntui ihan tarpeeksi pitkältä, kun uusi italialainen ystäväni ei ollut aiemmasta lannistunut, vaan viritteli taas keskustelua... Kotona kiitin sadannen kerran ylempää tahoa suomalaisesta host-perheestäni, jonka kanssa ei tarvitse olla koko ajan äänessä. 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hetkeksi hiljenin tuossa viikon aikana, mutta nyt riittääkin kerrottavaa siitä, miten loput lasten half-termistä sujui! Aloitetaan keskiviikosta. Olin juuri raivannut keittiön aamupalan jäljiltä ja ajatellut ottaa hetken omaa aikaa, kun lasten loma-aamut alkaa yleensä sen verran hitaasti, ettei mua ihan heti tarvita. Juuri saatuani bloggerin auki, ilmestyi tyttö huoneeseeni ja ilmoitti haluavansa tehdä pannaria. No, mikäs siinä sitten, käytiin puuttuvat ainekset lähikaupasta ja ryhdyttiin hommiin. Poika yllätti halutessaan auttaa mittaamalla jauhot, minkä jälkeen sainkin sitten imuroida toista kertaa tällä viikolla. Yksi sellainen pikku juttu kuin leivinpaperin voitelu meiltä siinä häseltäessä unohtui... Maku tuntui kuitenkin korvaavan ei-niin-esteettisen ulkonäön, ja tuhottiin pannari päivän aikana kolmeen pekkaan. Edeltävä tiistaihan oli Suomessa laskiaistiistai ja täällä Shrove Tuesday aka Pancake Day, mitä juhlistettiin nyt vähän muodikkaasti myöhässä.

Myöhemmin keskiviikkona pyöräiltiin Abingdonin leisure centreen. Ennen lähtöä meillä oli vähän kädenvääntöä siitä, kun tyttö halusi uimaan ja poika ei. Lopulta saatiin aikaiseksi sellainen kompromissi, että mentäisiin ennen uintia pelaamaan tennistä, jota poika siis halusi tehdä ja tyttö puolestaan ei. Paikan päällä kuitenkin selvisi, että kaikki tenniskentät oli loma-aikana arvattavasti varattuja. Maksoin meidät kuitenkin sisään uintiin, ja poika suostui tulemaan pukukopeille asti, jonka jälkeen se käänsi pitkästä aikaa tantrumvaiheen täysille. Vartin huutoa kuunneltuani talutin pojan altaan reunalle katsomoon, näytin kellosta ajan milloin tultaisiin tytön kanssa pois altaasta ja jätin sen rauhoittumaan. Itku loppui saman tien, ja kun puolen tunnin päästä kävin noutamassa pojan, se olikin jo täysin rauhallinen, ja kysyi nätisti saisiko vuorostaan perjantaina toivoa tekemistä.

Oon itse asiassa aika yllättynyt, miten hyvin sain lopulta hoidettua tuon tilanteen. Jos tää olisi tapahtunut ekalla au pair -viikollani, olisin varmaan ollut aivan sormi suussa. Tässä reilussa puolessa vuodessa on kuitenkin oppinut tuntemaan lapset sen verran hyvin, että tietää mistä naruista niiden kanssa kannattaa vetää. Pojan kohdalla ei järkipuhe tai jämäkämpi äänensävy auta, koska aloittaessaan huutamisen se tulee täysin kuuroksi kaikelle, mitä sille yrittää sanoa. Parhaiten eteenpäin jumitilanteista pääseekin päättämällä sen puolesta miten menetellään, ja päästämällä vastaväitteet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Nyt varmaan ihmettelette, miten me kuitenkin tuossa ekassa kuvassa pelataan tennistä. No, kävin sitten vielä uinnin jälkeen kyselemässä olisiko yhtään tenniskenttää vapautunut, ja vähän vähemmän nihkeä virkailija osasi opastaa meidät ulkokentille, jotka olikin kaikki vapaina. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, kun päästiin lopulta lyömään myös palloa!
Torstaina host-äiti oli kotona, ja minä sain vapaapäivän keskellä viikkoa, joka ei kyllä alkanut ruusuisesti, kun roskamiehet herätti mut kolistelemalla pönttöjä kukonlaulun aikaan. Oli kuitenkin pakko jaksaa käydä Oxfordista yksi paketti ja pestä vessat, mutta ruuanlaitosta sain onnekseni vapautuksen. Illalla käytiin vielä katsomassa Gang Show eli tällainen partiolaisten järkkäämä laulu/tanssi/sketsiesitys, jossa yksi tytön luokkakaveri oli mukana. Vaikka esiintyjien laulunlahjat ei olleet Adele-tasoa, kaikki oli kuitenkin rohkeasti mukana, mitä oli ilo seurata!
Perjantaina koitti viikon viimeinen työpäivä, josta suurin osa kului Snakes & Laddersissa. Sillä aikaa kun lapset kiipeili telineviidakossa, leikki pallomeressä ja laski liukumäkiä, minä pääsin syventymään pääsykoekirjaani. Kotona laitoin lapsetkin opiskelemaan ja teetin lomalle annetut läksyt (miksi oi miksi niitä määrätään?). Illalliseksi kokkailin vielä sweet & sour kasviswokin, ja siinäpä se päivä sitten olikin. Not too bad. Ilta päättyi lähemmäs kolmituntiseen skype-puheluun Suomi-kavereille, ja oli kyllä ihanaa taas pitkästä aikaa jutella, vaikkei meidän keskustelunaiheet kylpyhuoneen kaakeleiden pesua kummoisempia olleetkaan. Launtaina vierailin toistamiseen Walesissa, ja tänään oon viettänyt päivän rauhallisesti kotosalla, kun taisin tuoda sieltä tuliaisina kevätflunssan...

P.S. Mun tätä kirjoittaessa sattui oikea jännitysnäytelmä. Yhtäkkiä alakerrasta alkoi kuulua tosi hätäisen kuuloista itkua, ja tyttö ryntäsi portaat ylös mun oven taakse. Kun menin katsomaan, mitä hittoa täällä tapahtuu, se sai nyyhkytystensä välissä sanottua, että pikkuveli tukehtuu parhaillaan johonkin juomajogurtista tulleeseen roskaan. Siinä sitten parhaani mukaan hyssyttelin ja lohdutin, että kaikki kyllä järjestyy, vaikka huoli heräsi itsellänikin. Kohta yskiminen onneksi loppui ja host-isä huuteli alakerrasta, ettei ole enää mitään hätää. Ilmeisesti poika oli irrottanut vähän kehnosti sellaisen metallisen suojaläpyskän pullon suulta, ja vahingossa nielaissut sen... Sellaista meidän sunnuntaihin. 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Don't know if snow white's house is near or far away but i know i had the best day with you today.

Taas reaaliaikaisia kuulumisia tästä päivästä, way to go minä! Tänään tuli kuin tulikin aurinkoinen päivä, ja käytiin lasten kanssa katsastamassa Blenheim Palace. Kyseessä on Woodstockissa sijaitseva 1700-luvun kartano, jonka entisiin asukkaisiin myös muuan Winston Churchill kuuluu. Palatsia ympäröi yli 2000 eekkeriä kaunista puistoaluetta, jonne mahtuu muun muassa järvi ja Harry Potter -elokuvissakin roolin saanut ontto puu. Lisäksi mailta löytyy kaksi erilaista puutarhaplänttiä, joista toiseen meidän visiitti keskittyi.
Päästiin lähtemään heti yhdentoista jälkeen ja ihan yllätyin, miten helposti sain pojankin liikkeelle pleikkarin äärestä. Busseiltiin taas ensin Oxfordiin ja sieltä eri autolla itse paikan päälle. Vallattiin takapenkki, ja tyttö laski, että siihenhän mahtuis koko meidän perhe - sinä, minä, veli, äiti ja isä. Pieni juttu, mutta tulipahan taas lämmin fiilis. 
Palatsin portteja lähestyttäessä lapset oli ison ruohokentän nähdessään melkein yhtä riemuissaan, kuin koirat päästessään irti puistossa. Samalla tavalla poimivat vielä kepitkin maasta. Niillä karahkoilla ne ois varmaan miekkailleet loppupäivän, ellen olisi hoputtanut palatsilta Pleasure Garden -nimiseen puutarhaan puksuttavaan pikkujunaan. Puutarhalle olisi kävellyt vartissa, mutta olihan junamatka lasten kannalta paljon kivempi vaihtoehto (ja ehkä omalta kannaltanikin). Tavallisesti hiljainen poikakin intoutui selittämään suu vaahdoten kiskoista ja vetureista.
Perillä suunnattiin ensin perhostaloon, jossa oli perhosten lisäksi lintuja ja koikarppeja.
Seuraavaksi lähdettiin etsimään Adventure Playgroundia, ja törmättiin matkalla pienoismalliin Woodstockin kylästä.
Pienoismallilta eksyttiin Marlborough Mazeen, joka oli infokyltin mukaan maailman toiseksi suurin  jotain esittävä pensasaitalabyrintti. Tuli elävästi mieleen viime kesän maissipeltoseikkailut. Labyrintit on selvästi meidän juttu!
Kun oltiin vihdoin selvitetty tiemme labyrintin keskelle, ei ollutkaan enää temppu eikä mikään löytää leikkikenttä. Tässä välissä au pair sai pienen hengähdystauon sillä aikaa, kun lapset juoksi, keinui, ryömi ja kiipeili telineissä. 
Enimmät energiat purettuaan lapset malttoi käydä lounastamassa, jonka jälkeen ehdittiin vielä kerran juoksennella läpi labyrintin, ennen kuin junailtiin takaisin palatsille. Paluumatka bussissa sujui rattoisasti, kun viihdykkeenä toimi arvausleikki. Yhdessä vaiheessa tyttö kysyi millä eläimellä on turpa, ja mua naurattaa vieläkin pojan vastaus, joka oli myyrä.
Kotona ehdin lopulta tehdä ruuan ajallaan, vaikka menikin vähän tiukille, kun lähemmäs neljä tuntia viihdyttiin Blenheimin mailla. Oli kyllä ihan huippu päivä, vaikka paljon jäi vielä näkemättä. Upgreidattiin lippu kuitenkin annual passiksi, eli saatetaan päätyä paikkaan toistekin!