Tänään sain vihdoin käsiteltyä vikat Cornwall-kuvat, olipahan homma! Mutta tulihan noita räpsittyäkin lähemmäs viitisensataa viikonlopun aikana. Viimeisenä päivänä kokkailtiin vielä englantilainen aamiainen loma-asunnolla, jonka jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut. Mua vaivasi taas vanha kunnon kiitollisuudenvelka, ja yritin parhaani mukaan tarjota auttavaa kättä, kun olin omat laukkuni jo heti herättyäni pakannut. Yleensä saan aina jonkun aikaa odotella muun perheen joutumista, mutta nyt päästiin poikkeuksellisesti luovuttamaan avain hyvissä ajoin.
Hostit kyseli vastaanottotiskiltä vinkkejä näkemisenarvoisista rannoista kotimatkan varrella, ja poikettiinkin heti kohta puoliin yhdelle niistä, jonka nimi oli Constantine Bay. Omasta mielestä se mun edellisenä päivänä löytämä lahti oli kyllä hienompi. Täällä rantaviivalle pääsyn esti laskuveden mennessään muodostama about kolme metriä leveä virta, ja esteetikon silmään pisti ikävästi rannan toisessa päässä jotain kyntävä kaivinkone. Sisäinen biologini oli tosin innoissaan rantakallioilla kasvavista levistä ja simpukoista.
Matkaa jatkaessamme päästiin todistamaan oikein kunnon lumipyryä. Hetkessä oli maa valkoisenaan! Etenkin tyttö on kaipaillut Suomen lumisia talvia, joten pysähdyttiin sen mieliksi tien varteen, jotta toinen sai pyöritellä muutaman lumipallon.
Vähän meinasi syke välistä nousta, kun ajeltiin pyyhkijät viuhuen tällaisia pikkuteitä meidän jumalattoman kokoisella autolla, ja jännättiin joka mutkan kohdalla tuleeko vastaan traktori.
Onneksi lumipyry jäi aika paikalliseksi, ja muutaman mailin päässä tulikin sitten enää vettä. Pari tuntia ajeltuamme saavuttiin Devoniin, ja host-äiti ehdotti, että käytäisiin katsastamassa lähistöllä oleva Drogon linna. Google Maps meinasi vähän koetella uskoa, ja osoitti meille ensin jonkun kinttupolun, jota pitkin oli matkaa linnalle vielä reilu kilometri. No, mikäs siinä, jätettiin auto tien varteen, puettiin lapsille ulkoiluhousut ja lähdettiin patikoimaan. Matkalla kohdattiin sattumalta pari National Trustin työntekijää, jotka osasi kertoa meille, että linnalle pääsee kyllä autoteitsekin. Host-isä sitten palasi autolle, mutta me muut jatkettiin polkua pitkin, kun kerran oltiin matkanteko aloitettu. Ja hyvä, että jatkettiin, oli meinaan komeat näkymät alapuolella avautuvaan laaksoon!
Ja sitten tuli loppuhuipennus, kun törmättiin ihkaeläviin Dartmoorin villiponeihin! Tiesin, että ollaan Dartmoor National Parkin rajoilla, jossa niitä voi vaellella, mutta silti teki mieli nipistää itseään, kun puitten välistä näkyi liikettä, ja esiin tuli muutama nelijalkainen. Tää elämys korvasikin sitten sen, ettei koskaan päästy näkemään itse Castle Drogoa, koska linnassa oli meneillään kunnostustyöt. Pistäydyttiin kuitenkin paikan päällä olevaan kahvilaan, syötiin lounas ja jatkettiin loputonta kotimatkaa.
Kun vihdoin päästiin kotiin meitä odotti aika karu yllätys. Keskuslämmitykseen oli tullut jokin häikkä, jonka takia se oli mennyt kokonaan pois päältä. Jokainen, joka on asunut vähän vanhemmassa brittitalossa, tietää miten se voi koleilla keleillä oikein imeä kylmyyttä, ja varastoida sitä niin, että sisällä tuntuu melkein yhtä viileältä kuin ulkona. Onneksi meidän technology hero aka host-isä sai lämmityksen taas pian takaisin päälle, mutta talon lämpenemisessä kesti kyllä pitkälle seuraavaan päivään. Hytisyttävästä paluusta huolimatta oli hyvä olla taas kotona, istua omalle paikalle takan eteen, siemailla Strongbow, tiskailla tuttuun tapaan illallisastiat ja nukahtaa vaivatta tuttuun sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti