keskiviikko 31. joulukuuta 2014

One day you'll leave this world behind so live a life you will remember.

Vuoden viimeinen päivä, ja sehän olisi perinteeksi tässäkin blogissa muodostuneen vuosikatsauksen aika! Vuosi 2014 vaihtui tylsästi kotona pahanmakuista glögiviinaa siemaillen. Tuijotin tietokoneen kelloa, kunnes se oli 00:00 ja kuuntelin ilotulituksien ohella tätä biisiä. "2014. Mulla on sellainen tunne, että tämä tulee olemaan yksi niistä vuosista, jotka muistan erityisinä", kirjoitin vuoden ensimmäisessä postauksessa. Eka viikko olikin aika lupaava. Viimeinen jakso lukiota alkoi, käytiin kaveriporukalla syömässä niinkin loistokkaassa paikassa kuin Rax ja juhlittiin yhdet synttärit. Valitettavasti olin edelleen aika onneton, lähestyvät kirjoitukset verotti ennestäänkin heikkoa terveyttä, ja söin ensimmäisen niistä kolmesta antibioottikuurista, jotka mulle määrättiin tammi-helmikuun aikana stressistä aiheutuneisiin iho-oireisiin. 

Viimeinen koeviikko ja äidinkielen tekstitaito sekä englannin kuntelut oli ja meni. Sen jälkeen lukiopäivät ja yksi aikakausi sai yhtäkkiä päätöksensä. Penkkaripäivä oli yksi elämäni parhaista, vaikka hyvästien jättö lyseolle tuntuikin vaikeammalta, kuin olisin ikinä sinne kolme vuotta aiemmin päädyttyäni osannut kuvitella. Oli epätodellista istua tuona päivänä itse abirekan kyydissä, pidellä kiinni silinterihatun lieristä, huutaa oman koulun nimeä ja viskoa karkkeja. Abiristeilykin oli ihan mielenkiintoinen kokemus, vaikkei vetänytkään vertoja penkkareiden jatkoille. Lukulomalla herätyskello jäi toimettomaksi, ja sain itse ajoittaa opiskeluni miten parhaaksi katsoin. Musta tuli tuttu naama lähikirjaston lukusalissa. 

Päätön pänttäys jatkui edelleen, ja huipentui lopulta kevään kirjoituksiin. Tunne viimeisestä kokeesta poistuessa oli sanoinkuvaamaton, ja kotona oli taivaallista olla tekemättä tai ajattelematta yhtikäs mitään! Heti parin päivän päästä täytin 19, jolloin pidettiin hauskat yhteisjuhlat viikkoa aiemmin syntyneen ystäväisen kanssa. Myös kirjoitusten kaatajaisia juhlittiin, ja niitä muistellaan edelleen päätä puistellen... Pian sen jälkeen saapui pääsykoekirjani, jonka myötä luku-urakka alkoi alusta. Aiemmin selvät tulevaisuudensuunnitelmat oli mietityttäneet koko alkuvuoden, ja maaliskuussa hyväksyin vihdoin, etten tuota pettymystä kellekään, en itsellenikään, vaikken jatkaisikaan suoraan yliopistoon. Kauan mielen perukoilla majaillut ajatus ulkomaille lähtemisestä pääsi ensimmäistä kertaa tosissaan työstettäväksi, ja tuntui yhä oikeammalta. En malttanut odottaa enää hetkeäkään, vaan laitoin ilmoituksen Au pair Worldiin keskellä kirjoitusviikkoa. 

Muutaman hudin jälkeen löysin nykyisen host-perheeni, joka valitsi mut au pairikseen erittäin awkwardista skype-haastattelusta huolimatta. Lähtö vuodeksi Englantiin aupparoimaan varmistui, enkä ole ikinä ollut yhtä aikaa niin innoissani ja kauhuissani. Pääsykokeisiin luku jatkui tästä huolimatta, koska haaveissa oli saada opiskelupaikka varastoon odottelemaan mun Suomeen paluuta. Itsekuri itsenäiseen opiskeluun riitti yllättävän hyvin, ja aikaa jäi myös muille jutuille. Aloitin muun muassa geokätköilyn, joka osoittautui hemmetin koukuttavaksi. Muu vapaa-aika kului itseni sparraamiseen ruuanlaitossa ja kotitöissä.

Juhlistettiin vappua kaveriporukalla perinteisesti saaressa ja avattiin mökkeilykausi. Kävin Kuopiossa farmasian pääsykokeissa, ja harrastin samalla vähän kotimaanmatkailua. Kuukauden viimeisenä päivänä iskin valkolakin päähäni ja olin yhden päivän the king of the world.

Kesä polkaistiin käyntiin viikon reissulla Lontooseen, jota olin suunnitellut viimeiset puolitoista vuotta. Kyseessä oli ensimmäinen itsenäinen ulkomaanmatkani, ja rakastuin oitis soolomatkaamiseen. Yksi reissun ehdottomista kohokohdista oli One Directionin konsertti Wembley Stadiumilla, josta en edelleenkään ole varma oliko koko päivä vaan unta. Heti Lontoosta kotiuduttuani menin pariksi viikoksi työharjoitteluun päiväkotiin, jossa sain kumottua epäilyksiäni lastenlikaksi soveltuvuudestani. Osuuskaupparockissakin ehdittiin käydä parin ystäväisen kanssa, ja vaikka meno ei ihan samalle tasolle 1D:n keikan kanssa yltänytkään, mulla oli oikein hauskaa sekä itse tapahtumassa että sitä seuranneissa ysäribileissä. Lisäksi hankin Macbook Pron, jolle oon vannonut ikuista rakkautta siitä päivästä lähtien. Ja tulihan ne pääsykoetuloksetkin. Selvisi, ettei opiskeluitten suhteen tällä kertaa onnistanut, mutta se ei juuri lannistanut, kun päivät Englantiin muuttoon hupeni hupenemistaan!

Tein viimeisiä lähtövalmisteluja ja aloin vähitellen heittää hyvästejä Joensuulle. Kaiken tutun taakse jättäminen ja hyppy tuntemattomaan ei ollut helppoa, vaan fiilikset vaihteli joka toinen minuutti innostuneisuudesta suuren suureen haikeuteen. Lähtöpäivänä hyvästelin saattajat laiturilla ja hyppäsin junaan omaisuuteni kahteen matkalaukkuun pakattuna. Itse paikan päällä hommat lähti sujumaan omalla painollaan paremmin, kuin olisin ikinä osannut odottaa. Kemiat host-perheen kanssa kohtasi, totuin uuteen lifestyleen nopeasti ja Englanti oli kuin kauan kadotettu rakas sisarus, jonka olin nyt löytänyt uudelleen. Päätin heti au pair -taipaleeni alussa ottaa vuodesta kaiken ilon irti. Kolusin uuden kotikaupunkini läpi ensimmäisen viikon aikana, vierailin historiallisessa yliopistokaupungissa Oxfordissa, sain ensimmäisen kaverin, maistoin fish and chipsejä ja vein lapsia milloin leikkipuistoon, milloin ulkouima-altaille tai maissilabyrinttiin. Viikonloppureissuilut korkkasin matkustamalla Isle of Wightille, jossa vierailu on edelleen suosikkiretkieni kärkipäässä.

Elokuun alussa talossa oli vähän enemmän elämää puertoricolaisen tuttavaperheen muodossa, joiden kaksi lievästi sanottuna temperamenttista lasta tavattuani en voinut olla kiitollisempi oman työtaakkani keveydestä. Vierailin kauniissa kylpyläkaupunki Bathissa, koin elämäni ensimmäisen sähkökatkoksen ja vietin 10 päivää host-perheen kanssa Kyproksella. Koko reissu oli aivan huikea, vaikka kärsinkin aika ajoin järjettömästä kuumuudesta ja jatkuvasti kasvavasta uni- sekä kiitollisuudenvelastani. Parhaiten mieleen jäi hetket, jolloin uin ensimmäistä kertaa meressä ja näin merikilpikonnien kuoriutuvan! Siitä huolimatta Englantiin oli ihana palata. Käväisin bank holidayna Readingissä, tutustuin Giulioon aka parhaaseen kaveriini täällä, koukutuin Great British Bake Offiin ja osallistuin ekaan park runiini. Kuukausi huipentui host-perheen kanssa tehtyyn reissuun tunnelmalliseen merenrantakaupunkiin, Portsmouthiin.

Lapset palasi kouluun kesälomilta, ja pääsin kunnolla kiinni nykyiseen arkirytmiini. Kuun ensimmäisen viikonlopun vietin vehreässä, linnojen ja vuorten hallitsemassa Walesissa. Viivyin ensimmäistä kertaa B&B-paikassa ja rakastuin heti. Höyryjuna-ajelu Snowdonian kansallispuistossa saa vieläkin kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä! Kävin myös isossa au pair -miitissä Oxfordissa, taistelin lasten kanssa läksyistä, landeilin herttaisessa Wallingfordissa, poltin öljyn pohjaan, kävin sirkuksessa ja leivoin host-isälle synttärimutakakun.

Syksyn merkit alkoi pikku hiljaa näkyä Brittein saarellakin, vaikka joinakin päivinä ulkona pärjäsi edelleen lyhythihaisella. Pyöräilin ensimmäistä kertaa Englannin puolella, tunsin itseni ylpeäksi isosiskoksi pojan juoksukisoissa, kävin viikonloppureissulla Lontoossa, yövyin ekaa kertaa hostellissa, kohtasin epäilyttävän ekonomistin, bongailin saksanhirviä Richmond Parkissa, löysin Watch Series -sivuston ilot, nautin Abingdonin vallanneesta tivolihumusta, sain vieraita Suomesta, pelasin juomapeliä skypessä, näin Stonehengen ja aloin innoissani tehdä suunnitelmia syksyn half-termille. Itse syysloma alkoi reissuturneella Warwick Castleen, Stratford-Upon-Avoniin, Leedsiin ja Yorkiin.

Kuun ensimmäiset päivät vietin Edinburghissa ja Skotlannin ylämailla Loch Nessin hirviötä metsästäen. Sen jälkeen palasin taas töihin, mikä ei ollut tuohon aikaan varsinaista herkkua, kun tytön uhmaikä sai sen kiukuttelemaan ja pitämään mulle mykkäkoulua useamman viikon. Lisäksi podin sitkeämmän laatuisen syysflunssan ja sulatin vahingossa sauvasekoittimen johdon tulikuumalla levyllä. Onneksi mukaan mahtui kuitenkin taas huomattavasti enemmän kivoja juttuja, kuten huikeat aamusumut, One Directionin uusi albumi, hostien kanssa vietetty viinin ja juustojen maistajaisilta, unten mailta herätelty juoksuharrastus, leffailta ja luistelureissu koko perheellä, Cambridgen visiitti, katuja valaisemaan ilmestyneet jouluvalot ja Abingdon Christmas Extravaganza!

Joulukuun ensimmäisellä viikolla kävin pitkästä aikaa Suomessa kaverin yo-juhlissa. Ensimmäinen päivä kului kulttuurishokista toipuessa, enkä visiittini viimeisenäkään päivänä tuntenut oloani kodikkaaksi, joten Englantiin oli mukava palata. Lapset oli koko joulukuun pääasiassa vielä tavallistakin kiltimpiä, kun tontut kurkki ikkunoissa. Käytiin joululahjaostoksilla, pantomiimissa, host-isän työpaikan joulujuhlassa, Snakes & Laddersissa ja uimassa. Yhden viikonlopun vietin Lontoossa, jolloin kävin Harry Potter -studioilla ja Oxford Streetin jouluvalokierroksella. Joulun halusin viettää Englannissa, ja iänikuisista perinteistä poikkeaminen oli ihanan virkistävää. Ilmeisesti joulu voi olla joulu ilman lunta ja kinkkuakin! Tapaninpäivänä lensin loppulomaksi Suomeen, jonne oli tällä kertaa helpompi asettua, koska edellisestä vierailusta oli vain muutama hassu viikko. Loppujen lopuksi oli kiva päästä näkemään myös se valkoinen joulu, ja juhlistaa Uutta Vuotta suomikavereiden seurassa.

Tiivistettynä mulla on ollut, ei enempää eikä vähempää, kuin elämäni paras vuosi!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Walking in the winter wonderland.

Terveisiä lumisesta ja helevetin kylymästä Suomesta! Joulupäivä briteissä jatkui lahjojen availun jälkeen uusien kirjojen lueskelulla, päiväunilla ja jouluaterialla, joka oli mielenkiintoinen mix suomalaisia ja brittiläisiä herkkuja. Oli kalkkunaa, laatikoita, paistettuja perunoita, graavilohta ja Christmas puddingia custardilla. Katsottiin lasten joululahjaksi saama Onneli ja Anneli -elokuva, minkä jälkeen päädyttiin vielä hostien kanssa tuijottelemaan Hyviä ja huonoja uutisia yömyöhään. En oo ikinä seurannut kyseistä ohjelmaa, koska tuo sana "uutiset" on ollut jotenkin luotaantyöntävä, mutta nyt päädyin nauramaan jouluspesiaalille suorastaan vedet silmissä. Nauttimallani brandyllä saattoi tosin olla osuutta asiaan...
Aamulla ei sitten enää kauheasti naurattanutkaan, kun piti herätä viideltä ja maksaa taksista, koska bussit Oxfordiin ei kulkeneet pyhien takia normaalisti. Vaan eipähän tarvinnut raahata matkalaukkuja läpi kaupungin bussiasemalle. Otin tosiaan mukaan kaikista isoimman rohjakkeeni plus cabin-laukun, kun tavaraa tuntui kummasti kertyneen... Lennolla oli sen verran porukkaa, että sain laittaa käsimatkatavaralaukunkin ilmaiseksi ruumaan, joten ei tarvinnut sen kanssa jatkolennolle Helsingistä Joensuuhun juoksennella. Tiskillä oli muuten ihana intialaismies, joka oli opetellut tervehtimään ja sanomaan kiitokset suomeksi!
Viime kerralla kone oli ollut täynnä suomalaisia, mutta nyt siellä oli lähinnä brittejä ja japanilaisia, jotka pisti kamerat laulamaan heti koneen laskeuduttua. Oltiin perillä sopivasti auringonlaskun aikaan, ja Helsingissäkin oli maa lumesta valkoisenaan. Koneesta ulos päästyään muutama lapsi alkoi pyöritellä lumipalloja ja ihmetellä höyryävää hengitystä. Sillä hetkellä ymmärsi kyllä, miksi niin monet haaveilee talvesta täällä kylmässä ja pimeässä pohjolassa.
Paluu tuntui tällä kertaa paljon helpommalta kuin viimeksi, enkä väsymyksestä huolimatta heittäytynyt yhtä tunteelliseksi. Laukut löysi perille, vanhan huoneen pienuus ei järkyttänyt enää yhtä paljon, kissat ilostui mun tulosta ja äiti oli hankkinut teetä ja punaviiniä, kun tietää niiden kuuluvan tätä nykyä mun kulutustavaroihin. Lisäksi kuusenalus oli täynnä paketteja mulle, vaikken mitään ollut toivonut. Sain muun muassa sellaisen Lontoo-aiheisen säilytysarkun, jonne voin sitten laittaa kaikki Briteistä haalimani muistot, mikä oli aika kauniisti ajateltu.
Seuraavana päivänä kävin postista vielä yhden itselleni tilaamani joululahjan. Reissu venähti lähemmäs parituntiseksi, kun eksyin Pielisen varren talven ihmemaahan. Oli ihana kuunnella pitkästä aikaa hiljaisuutta, jonka rikkoi vaan lumen narskunta kenkien alla. Viime visiitin ketutus koleasta säästä ja harmaasta räntäsateesta oli tipotiessään, ja parinkymmenen asteen pakkanen unohtui kokonaan huurteisiä puita ja auringossa kimaltelevia nietoksia ihastellessa. Illalla mulla oli kuitenkin kurkku kipeänä ja vähän kuumeinen olo, eli ilmeisesti ne Primarkin tavallista paksummat sukkahousut ei olleetkaan tarpeeksi lämmin asuvalinta...
Jaksoin kuitenkin samana iltana käydä vielä pikkusiskon kanssa juomassa teet yhdellä kaverillani. Teki kyllä terää hengailla taas samanikäisessä seurassa, ja puida välistä jotain muutakin, kuin joulupukin olemassaoloa tai uuden auton hankkimisen kannattavuutta, vaikka mukavia aiheitahan nekin on. Kolme erää Cluedoa pelattuamme lähdettiin siskon kanssa kotiin, jossa innostuttiin vielä kokeilemaan Trivial Pursuitin uusinta versiota. Se osoittautui mun mielestä mukavan haastavaksi ja siskon mielestä helvetin vaikeaksi.
Tänään sain aikaiseksi käydä mummolassa ja järjestellä Suomi-koloani. Heivasin jumalattoman kasan Pollux-kirjoja (kellään vinkkejä miten niistä pääsisi eroon, kirpparilla eivät tunnu menevän?) oven taakse piiloon, että sain kirjahyllyyn tilaa. Nyt ei ole kaikki kirjat enää kasattuina toistensa päälle, vaan näteissä riveissä! Heti tuli vähän kotoisampi olo, kun ei ollut enää vanha huone ja uudistunut minä vaan uudistunut minä ja uudistunut huone.
Vielä olisi pari päivää Suomi-lomaa jäljellä. Suunnitelmissa on ainakin tästä orastavasta flunssasta eroon pääsy. Loppuun vielä liuta talvisia kuvia ja oodi suomalaisen luonnon kauneudelle.

torstai 25. joulukuuta 2014

It’s an extraordinary merry christmas !

Nyt on joulua vietetty täälläkin päin maailmaa! Lapset heräili pitkin aamuyötä kyselemään, milloin saa avata lahjat. Omat jännitys- ja innostuslevelit oli samaa luokkaa, joten yöunet jäi vajaaseen neljään tuntiin. Seitsemän jälkeen lapsoset sai vihdoin luvan rynnätä alakertaan, josta löysin ne vähän myöhemmin paikalle raahustaessani keskeltä lahjapapereita, legoja, autoratoja, kirjoja ja ties mitä. Tyttö oli jo ehtinyt pukea mun ostamalle pehmoleluporolle villapaidan sekä kaulahuivin ja poika leikki paraikaa ostamillani robottiötököillä. Hosteille annoin Suomesta kiikuttamani konvehtirasian ja pullon vähän fancympää viiniä, jotka tuntui olleen mieleen nekin.

Ja löytyihän takan edestä pari pakettia mullekin, jotka uskalsin avata vasta, kun tyttö tokaisi, että ei siellä nyt ainakaan mitään pörröhamsteria ole. Sain muun muassa One Directionin That Moment -hajuveden, joka oli sopivasti sarjan ainut, joka multa jäi Suomeen. Kyllä nää on aika hyvin oppinut meikäläisen mieltymykset tuntemaan.

Äsken tein lähtöselvityksen huomisen lennoille. Tuntemukset reilun viikon Suomi-lomasta on ainakin vielä tässä vaiheessa ihan odottavaiset. Kiva päästä ensimmäistä kertaa oikeasti lomalle sitten kesän, vaikka eihän tää homma juuri työnteolta tunnu muuten, kuin vessojen pesupäivänä ja silloin, jos lapset nousee väärällä jalalla. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei mua ikinä kyllästytä raivata muiden jälkiä. Lisäksi mulle on kertynyt jonkin verran ylityötunteja, joista en ole oman etuni vastaisesti pitänyt sen suurempaa ääntä, koska loma on kuitenkin siinnellyt yhä lähempänä tulevaisuudessa, ja tykkään näistä ihmisistä vähän liikaa halkoakseni hiuksia asian suhteen. Osaankohan enää edes laiskotella?

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

When you're still waiting for the snow to fall, doesn't really feel like Christmas at all.

Ensimmäinen jouluaatto jossain muualla kuin Suomessa, ja onhan tää ollut vähän erilainen, mutta ei mitenkään huonolla tavalla! Aamulla nukuin poikkeuksellisesti melkein kymmeneen, jonka jälkeen söin aamupalaksi host-äidin tekemää riisipuuroa. Yritetään viettää sellainen suomalaisenglantilainen joulu. Syödään kinkun sijasta kalkkuna, mutta myös perinteisiä laatikoita. Katsotaan suomalaisia jouluohjelmia, mutta avataan lahjat vasta joulupäivän aamuna. Itse toivoin mahdollisimman brittiläistä joulua, kun täällä kerran ollaan, mutta on nää tutut perinteetkin olleet kieltämättä ihan kivoja. Jouluksi kotiin paluu tuntuu kuitenkin olevan yksi ihmismielen oletusasetuksista. 
Päivällä käväisin asioilla. Kaupat oli ihan normaalisti auki, koska täällä jouluaatto muistuttaa lähinnä Suomen aatonaattoa. Sen jälkeen kiertelin suosikkipaikkojani rakkaassa Abingdonissa, Abbey Gardensin, ankkalammen, padon ja vähän matkaa Thamesin vartta. Päivä oli kauniin aurinkoinen ja villakangastakki tuntui liioitellulta asuvalinnalta. Kavereiden jouluntoivotukset WhatAppissa tuntui hassuilta, kun omat joulufiiliksen rippeet on ajastettu huomiselle.
Tän vuoden joulukorttisaldo. Itse onnistuin lähettämään kolme ja kolme sain takaisin eli ei huono.
Illalla käytiin pubissa Christmas dinnerillä. Pelattiin pojan kanssa shakkia tilauksien saapumista odotellessa, söin hemmetin hyvää paahdettua kananrintaa, join mulled cideria sekä punaviinia ja mulla oli lämmin fiilis. Äsken kävin kiikuttamassa lahjat alakertaan huomisaamua varten ja sanoin hosteille, etten oo ikinä tuntenut itseäni yhtä aikuiseksi, kun niitä paketteja takan eteen asetellessani.

maanantai 22. joulukuuta 2014

It's beginning to look a lot like Christmas.

Merry Christmas Eve Eve Eve! Viime viikolla tein lähes kymmenen tuntia extraa, kun molemmat lapset sairasteli urakalla. Ne oli kyllä tällä kertaa ihan oikeasti kipeitä, eivätkä jaksaneet tehdä paljon muuta kuin maata aloillaan, joten mun työt koostui lähinnä nenäliinojen keräilystä.
Perjantaina sain kuitenkin heittää molemmat kouluun, ja pääsin omistamaan muutaman kallisarvoisen tunnin ihan vaan itselleni. Onhan mulla illat lähes aina vapaata, mutta ilmeisesti nuo päivänkin vapaat tunnit on sitten aika tärkeitä oman jaksamisen kannalta. Au pairiuden huonoiksi puoliksi luetaan usein töiden ja vapaa-ajan toisistaan erottamisen vaikeus. Vaikka mulla ei olekaan ollut kyseisen asian suhteen suurempia ongelmia, niin oon kyllä huomannut, etten ikinä osaa ottaa täysin lunkisti, jos talon muutkin asukkaat on kotosalla. Sen sijaan yritän aina keksiä jotain tekemistä, ettei vaikuttaisi siltä, että vaan vetelehdin toisten nurkissa, kun mun velvollisuudentunto kyllä pitää huolen siitä, ettei se niin mene. 
Back to the topic, lapset kouluun saatuani kävin hyvän pituisella kavelyllä, kun sää oli niin nätti ja ulkona jopa näki jotain päiväsaikaan. Sen jälkeen ehdin olla hetken koneella ennen kuin piti palata koululle, joka loppui joululoman kunniaksi jo yhdeltä. Vaille viiden host-isä tuli hakemaan meitä autolla työpaikalleen, jossa oli jonkin sortin joulukonserttia, ruoka- ja juomatarjoilua sekä poroja! 
Lapset sai paikan päältä isot joulusuklaat, joita ne pääsi tuhoamaan illallisen jälkeen. Me puolestaan tuhottiin vanhempien kanssa kiitettävä määrä siideriä, yritettiin saada selvyyttä mun urasuunnitelmiin ja katsottiin jotain hyväntekeväisyysshowta. Oli erittäin mukava ilta, jota seuranneena aamuna melkein harmitti lähteä koko viikonlopuksi Lontooseen, mutta vaan melkein. Tuoreimmista Lontoon seikkailuista lisää jahka saan käsiteltyä sellaiset kuutisensataa kuvaa. Mun Macbook jumitti ensimmäisen kerran ikinä niitä kamerasta koneelle siirtäessä... 
Tänään oli toiseksi viimeinen työpäivä ennen host-vanhempien loman alkua, jolloin myös mun loma ainakin näennäisesti alkaa. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan mun ei ollut tarkoitus matkustaa Suomeen ollenkaan joulun alla, mutta sitten menin kuitenkin vähän huonompana hetkenä varaamaan lennot, joten Suomessa ollaan 26.12-3.1. Joulun saan kuitenkin onneksi kokea täällä, mitä odotan innolla! Joulufiilis on ehtinyt tosin laantua jonkin verran kuun alusta, mutta tän iltaisen joululaulumaratonin jälkeen alkaa taas näyttää lupaavammalta.

Tää päivä itsessään oli aika rento, kun host-isä oli vuorostaan kotona sairaana, ja lapset juoksutti mieluummin sitä kuin mua... Lopulta ne kuitenkin innostui lähtemään mun kanssa uimaan, jonne ei tosin koskaan päästy, koska alle 8-vuotiaat ei päässeet altaaseen ilman valvojaa, ja itselläni ei ollut uimapukua mukana, kun olin varautunut pelkkään altaan reunalla istuskeluun. Turhaan käveltiin siis kaksikymmentä minuuttia, mikä ei lasten kanssa ole ihan pikku juttu... Onneksi keksin plan B:nä houkutella ne vähän matkan päässä olevaan Snakes and Laddersiin. Se on sellainen sisäleikkipaikka, jossa oli muun muassa järjettömän iso kiipeilyleikkitelinepuuharatamikälie, jonne lapset sitten riemuissaan hävisi. Kiltisti tulivat kyllä ajallaan poiskin, melkein harmitti, kun en saanut lähteä etsimään niitä ja orastamaan apinointitaitojani.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

As the snowflakes cover my fallen brothers I will say this last goodbye.

Vaikka oonkin aloituskuvassa kuin maani myynyt, viime viikon arkipäivät sujui ihan ylikivasti! Maanantaina talo tuntui herätessä aavistuksen vieraalta, mutta siinä se aamuaskareita puuhaillessa tuli taas tutuksi. Astiat oli oikean kokoisia ja löytyi sieltä, mistä pitikin. Lapset ei olleet muuttaneet eväsmieltymyksiään minilomani aikana, vaan samoilla kinkkukolmioleivällä, viinirypäleillä, valmispastalla ja Digestive-kekseillä mentiin. Vähän vaisuja lapset tosin oli, mutta niin ne on aina, jos oon ollut viikonlopun poissa. Tiistaina molemmat esitteli kuitenkin jo ihan innoissaan, mitä oli saaneet joulukalentereista ja askarrelleet koulussa.
Keskiviikkona lähdettiin poikkeuksellisesti Oxfordiin lasten päästyä koulusta. Missiona meillä oli Christmas jumperin löytäminen pojalle, koska perjantaina olisi non-uniform day, jolloin lapset saisi koulupuvun sijasta pukeutua jouluneuleisiin. Tehtävän vaikein osa oli pojan houkuttelu iPadin ääreltä bussiin, mutta perillä Primarkissa se keräsi ihan oma-aloitteisesti vaihtoehtoja koriin, ja jaksoi sovittaakin kaikki. Sitten poju tyytyi vielä sen kummemmin protestoimatta ottamaan löytämäni korvaavan vaihtoehdon, kun ykkössuosikkia ei löytynytkään oikeassa koossa. Ennen kotiin lähtöä ehdittiin vielä piipahtaa vastapäisessä Build a Bear -kaupassa, josta löydettiin tytölle joululahja!
Torstaina käväisin itsekseni uudemman kerran Oxfordissa, kun edellispäivän Primarkin reissulta oli jäänyt hampaankoloon pari houkuttelevaa juttua. En ole vielä tässä kuussa tehnyt Primark haulia, joten annoin itselleni luvan napata mukaan uuden jouluisemman viltin, söötit siili-lakanat ja muutamat pakolliset täydennykset sukkahousuvarastoon. Praikkarista löytyy sellaisia Super Cosy -sukkiksia, joiden sisus on vuorattu fleecellä, mikä tekee niistä ihan täydelliset kylmemmille keleille. En tiedä, miten oon Suomessa pärjännyt talvet ilman tällaisia! Lisäksi löysin vihdoin tarpeeksi silmää miellyttävät pyjamahousut, kun alkaa kieltämättä olla vähän turhan vilpoista nukkua shortseissä... 
Primarkin kierrettyäni kävin vielä pitkästä aikaa H&M:ssä, josta löysin kokonaisen outfitin asusteineen kaikkineen!
Perjantaina shoppailut jatkui päiväretkellä Argosiin, kun poika oli pari päivää marissut, milloin hankkisin sillekin joululahjan. Edellisenä päivänä olin sitten iskenyt sen naaman eteen Argosin kuvaston, josta löytyi tarkkaavaisen selailun jälkeen mieluisa toive. Mun matka Argosiin oli kyllä kaikkea muuta kuin mieluisa, kun sinne piti mennä Abingdonin vilkasliikenteisintä katua pitkin, jonka varrella oli ainakin neljä liikenneympyrää. En vieläkään aivan täysin hahmota, mistä ja minne autot vasemmanpuoleisen liikenteen mukaan kulkee ympyröissä, joten jään usein hyväksi toviksi arpomaan, milloin uskallan pinkaista toiselle puolelle. Ja se pitää nimenomaan pinkaista, sillä liikennevaloja ei ainakaan noissa ympyröissä ole. Sairaalareissuitta selvisin kuitenkin perille asti.

Argos on siis täkäläinen jälleenmyyjä, josta saa suht halvalla kaikkea leluista koruihin ja kodin elektroniikkaan. Liikkeet kuitenkin poikkeaa tavallisista tavarataloista siten, että ne on ennemmin kioskeja. Joko varaat haluamasi tavarat netissä selailtuasi pari kertaa vuodessa kotiin tulevaa katalogia (niin kuin me tehtiin), tai tilaat ne paikan päällä olevilla koneilla. Saat vuoronumeron, ja aikasi odoteltua sieltä tulee sun ostokset liukuhihnaa pitkin jostain mystisestä tarvehuoneesta.
Tärkeimmät eli lasten joululahjat yliviivattu listasta, check!
Perjantaina hosteilla oli pikkujoulut, joten babysittasin sen illan. Katsottiin Frankenweenie, jonka jälkeen patistinkin molemmat unten maille, eli ei ollut mitenkään turhan rankka keikka.
Lauantaipäivä oli itse asiassa aika tylsä. Laskeskelin viikon tulot ja menot, lueskelin lähemmäs seitsemän tuntia kirjaa ja sain raahattua itseni juoksulenkille, how exciting!!!1
Sunnuntaina suunnattiin Giulion kanssa Oxfordiin katsastamaan viimeinen Hobitti. Olin etukäteen vähän pelännyt, että se olisi pelkkää puuduttavaa taistelua, mutta odotukset ylittyi jälleen kerran. En edelleenkään ole ihan varma, mitä mieltä oon elokuvasovituksesta, juonen monimutkaistamisesta ja lisätyistä hahmoista, mutta kyllä loppua kohden kostui silmänurkat, kun piti heittää hyvästit Keski-Maalle valkokankaalla. 

Elokuvista jatkoin Costan kautta Oxford Playhouselle, jossa käytiin host-perheen kanssa katsomassa Beauty and the Beast pantomime. Sana "pantomime" voi brittienglannissa tarkoittaa sitä suomalaiselle tuttua sanatonta pantomiimia tai englantilaisten kehittämää, koko perheen musikaalista komediaa, jota me oltiin nyt katsomassa. Pantomiimit on yleistä viihdettä briteille näin joulun ja vuodenvaihteen aikaan, ja niiden tyypillisiin piirteisiin kuuluu esityksen pohjautuminen johonkin tunnettuun satuun, slapstick-komedia (google on kaveri), laulu ja tanssi sekä transvestiittihahmot. Yleisön odotetaan ottavan osaa näytökseen huudahduksin ja yhteislauluin. Ja yleisöhän oli erittäin mukana, välillä sain tukkia korvat, kun melu salissa oli niin huumaava! Suomessa tällainen ei luultavasti toimisi, vaan olisi lähinnä vaivaannuttavaa, mutta täällä oli kyllä varsin viihdyttävää seurattavaa.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Home isn't a place, it's a feeling.

Muutaman päivän Suomi-lomasta selviydytty ehjin nahoin! Menomatkalla kävi lentokoneessa kerrankin hyvä tuuri paikkojen kanssa, ja sain _koko_ penkkirivin itselleni! Lontoo oli lähtöaamuna verhoutunut tuttuun tapaan harmaaseen sadehuntuun, mutta heti pilviverhon yläpuolelle päästyämme alkoi paistaa aurinko. Ja sen verran kuumottavasti paistoikin, että piti ihan sulkea ikkunaluukku, kun takaraivo uhkasi palaa.
Mulla oli Finnairin lennot, ja koneessa koinkin ensikosketuksen suomalaisuuteen viiden kuukauden tauon jälkeen. Tai siltä se ainakin tuntui, niin outoa oli kuulla suomea joka puolelta! Briteissä asuessa oon kuitenkin tottunut, että suomea kuulee vaan kodin seinien sisäpuolella, ja muualla kommunikoidaan englanniksi. Vaistomaisesti pyysinkin lentoemännältä kupposen teetä englanniksi, vaikka olisin voinut käyttää suomea.
Kun lähestyttiin Helsinkiä aurinko laski yhtä aikaa koneen kanssa. Muistan varmaan ikuisesti hetken, jona valo siivilöityi siiven takaa, ja kone kallistui maata kohti paljastaen kultaisina hohtavat järvet ja metsät. Kyllä siinä silmänurkat kostui, ja pyörien osuessa maankamaraan vierähti pari ihan poskille asti. Oi maamme Suomi, ja sitä rataa. 

Koneesta noustessa vastassa oli jäätä ja jopa lumen tapaista. Seurasin suomenkielisiä opasteita, joista luin automaattisesti alempana olevan englanninkielisen tekstin, tervehdin passintarkastajaa hellon sijasta sanalla "terve", ja tunsin taas silmänurkkia pistelevän kuullessani Joensuuhun lähtevän lennon portilla karjalanmurretta. Koneessa lipesin toistamiseen englantiin, kun piti kohteliaasti pyytää vierustoveria siirtymään. Lentoemäntä tuli huomauttamaan laukusta, jota en meinannut saada mahtumaan penkin alle, ja olin vähällä purskahtaa itkuun. Päätä särki ja väsytti. Halasin takkia ja huivia, joka tuoksui Englannin kodin pyykinpesuaineelta, enkä osannut ajatella oikein mitään.
Kentällä äiti oli vastassa särkylääkkeen ja vedellä täytetyn Ribena-pullon kanssa, enkä enää tuntenut oloani yhtä eksyneeksi. Silti olin kotimatkan sanaton. Tuijotin valkoisina hohtavia tien pientareita ja yritin totutella oikeanpuoleiseen liikenteeseen sekä suomalaisiin paikannimiin. Ensimmäisen Rantakylä-kyltin kohdalla kurkkua alkoi jälleen kuristaa. Saadessani kissan syliin en enää pystynyt pidättelemään tunneryöppyä, vaan itkin sen turkkiin kuin Niagaran putous. Ehkä siitä syystä Viiru mököttikin mulle ensimmäisen illan, ennen kuin vietti lähes koko loppuvierailuni mun huoneessa, jonne se ei ole kuulemma ollut suostunut astumaan sitten lähtöni. 

Oma huone tuntui kutistuneen yli puolella tai sitten musta oli tullut jättiläinen. Paikansin heti muutokset, jotka olivat 1) uusi televisio, 2) kehyksiin ilmestynyt kuva musta yo-päivänä ja 3) kaktukseen vaihdettu pikkusiskon aikoinaan äitienpäivälahjaksi tekemä helvetin ruma kukkaruukku. Kokeilin, muistaisinko vielä lukkokaapin avaimen kätköpaikan, ja sieltähän se löytyi House MD season nelosen välistä. Avasin kaapin ja suljin sen saman tien ihan vain jotain tehdäkseni. Aloilleni osasin asettua vasta avattuani matkalaukut ja täytettyäni vieraalta tuntuvan huoneen tutuilla tavaroilla. 
Kauan en ehtinyt hengähtää, vaan oli aika korjailla meikit ja kohdata kaverit. Sain jonkun aikaa karistella hostien kanssa käyttämääni "asiallisempaa" tapaa puhua, mutta ei aikaakaan, kun huomasin taas kälättäväni kuin karjalaismummo ja kiroilevani kuin merimies. Vartin kavereiden seurassa vietettyäni tuntui, kuin en olisi poissa ollutkaan. Tuli melkeinpä kotoisa fiilis. Myöhemmin illalla vanhaan, liian kapoiselta ja matalalta tuntuvaan sänkyyn asettuessa iski silti koti-ikävä, vaikka olin jo kotona.
Perjantaina koitti pikaisen visiittini syy, eli yhden ystäväiseni ylioppilasjuhlat. Sain ensimmäistä kertaa kuukausiin pukea korkokengät, joissa olikin ihana liukastella bussipysäkille. Vielä ihanampaa oli kylmästä hytisten odotella bussia parikymmentä minuuttia. Joensuun bussiaikataulut <3. 
Lakitus tapahtui rakkaalla entisellä opinahjollani lyseolla, jossa oli yllättävän tavallista hengailla. Odotin jotain kunnon nostalgisointia tänä keväänä päättyneistä kultaisista lukio-ajoista, mutta ei paikka tuntunut enää yhtä merkittävältä ilman tutuja naamoja käytävillä. Kaverin iskettyä valkomustan lätsän päähänsä suunnattiin varsinaisiin juhliin, jossa pääsin seurustelemaan niidenkin tuttujen kanssa, joita en edellisenä päivänä ollut vielä tullut nähneeksi. Nauroin paljon ja oli kivaa. 
Juhliin kuului tietysti myös jatkot, ja sanotaanko vaikka, että parempiakin iltoja on tällä porukalla koettu. Aamuyöllä rautatiesiltaa porukoille tallustaessani kirosin, kun en ollut ottanut peruutusturvaa joulukuun loppuun Suomeen varaamilleni lennoille. Viirun käpertyessä seuraavana aamuna kehräten syliini ja parin kaverin kanssa hangoverpizzalla istuessani olin kuitenkin ihan tyytyväinen pian lähestyvään pitempään Suomi-lomaan. 
Itsenäisyyspäiväkin osui samaan ajankohtaan vierailuni kanssa. Fiilistelin katsomalla perinteisesti Tuntemattoman, syömällä joulutorttuja ja juomalla glögiä. 
Osittain pitkän tauon jälkeen Suomeen palattuani ja osittain itsenäisyyspäivän siivittämänä tuli vertailtua asioita, joita Suomessa rakastan, ja joita en niinkään. Suomessa on huonot puolensa, kuten raivostuttava tuttuus ja tunne siitä, ettei mikään koskaan muutu. Arkkitehtuuri on tappavan tylsää, talvet lohduttoman pimeitä ja kylmiä, luonto karua, ihmiset murahtelevia yrmynaamoja ja muun maailman villitykset aina hellyyttävän myöhässä. 

Mutta on Suomessa aivan järjettömästi hyviäkin puolia, kuten ilmainen koulutus, tasokkaat jatko-opintomahdollisuudet, verrattain järkevän suuruiset yhteiskuntaluokkaerot, tasa-arvo (jota edesauttoi viime kuussa voimaan tullut tasa-arvoinen avioliittolaki, hyvä Suomi!), turvallisuus ja karuudestaan huolimatta uskomattoman kaunis ja puhdas luonto. Vaikka Suomi ei tällä hetkellä pystykään tarjoamaan mulle samanlaista seikkailua kuin Englanti, ei se tarkoita, etteikö Suomi ikinä riittäisi mulle. 
Sunnuntaina isovanhemmat pistäytyi meillä päivällisellä, minkä jälkeen kävin haalimassa S-marketista suomiherkkuja huvenneisiin varastoihin. Suomen irtokarkkivalikoimat pesee Englannin 100-0.
Viimeisen tunnin ennen lentokentälle lähtöä vietin lähinnä seiniä tuijotellen. Lopulta sain heittää takin niskaan ja laukut auton takakonttiin. Vasta portin aukeamista odottelemaan istuttuani tajusin unohtaneeni hyvästellä kissat.
Jatkolennolle tuli sen verran kiire, että sain kengännauhat auki lepattaen pinkoa toiselle puolelle Helsinki-Vantaan kenttää. Kaiken lisäksi erehdyin vielä portista, ja aloin jo paniikissa haukkomaan henkeä, kun ruudussa luki porttini olevan suljettu. Onneksi jostain ilmestyi pari turvamiestä, jotka auttoi neidon hädässä oikealle portille, joka olikin ihan vieressä sermin takana...
Ensimmäisen tunnin Helsinki-Lontoo välisestä lennosta voinkin sitten aika kehnosti, kun en ollut ehtinyt ostaa mistään vettä, eikä kuntokaan taida olla ihan entisellään. 
Vaikeudet ei kuitenkaan olleet vielä ohi, sillä vaikka itse olinkin täpärästi ehtinyt jatkolennolle, mun ruumalaukku ei ollut ollut yhtä onnekas. Hävinneen matkatavaran kuvailussa ja yhteystietojen luovuttamisessa meni aikansa, minkä seurauksena missasin bussin, jolla mun oli alunperin tarkoitus palata Oxfordiin. Lähellä oli, etten myöhästynyt seuraavastakin, kun eksyin ensimmäistä kertaa Heathrowilla lähdettyäni hyvänuskoisesti seuraamaan bus stop -kylttejä. Onneksi ihanat virkailijat auttoi mut oikeaan paikkaan, joka olikin sitten bus station. Mulle suurin piirtein juostiin pitämään ovia auki, kun neuvojat huomasi, miten hätäinen aloin olla, britit. <3
Vihdoin näin tutun lentokenttäbussin, joka oli juuri tekemässä lähtöä. Viimeisillä voimillani kirmasin ovelle, ja kuski päästi kuin päästikin mut sisään leikkimielisen saarnan jälkeen. Penkille lysähdettyäni onnistuin vielä ruiskuttamaan kivennäisvedet päälleni, joka yhdessä kaikkien läheltä piti -tilanteiden aiheuttaman uupumuksen kanssa oli riittävä syy kyynelien vuodattamiseen. 
Viimein lähempänä puolta yötä käänsin avainta mintunvihreän oven lukossa. Host-isän huikatessa heit ja host-äidin tullessa hymyillen kysymään miten matka meni, tuli kotoisa tunne.