Vuosikatsaus 2015

Jälleen alkaisi yksi vuosi elettyä elämää olla lopuillaan, eli summataanpa 2015 tuttuun tapaan kuvakollaaseilla ja muutamalla lauseella! Vuosi alkoi Uutta Vuotta Suomi-kavereiden kanssa railakkaasti juhlistaessa, ja pari päivää sen jälkeen palasin Englantiin jatkamaan au pairin hommia. Vaikka olinkin saanut joululomalla ladattua akkuja ja tartuin tuttuihin rutiineihin tyytyväisenä, koin pian pienoisen kriisin. Ruoskin itseäni siitä, kun en jaksanut panostaa samalla tavalla lasten kanssa viettämääni aikaan kuin ensimmäisinä kuukausina. Näin jälkeenpäin ajateltuna taidettiin sekä minä että lapset olla vaan vähän väsähtäneitä talveen. Kuun edetessä löysin onneksi uutta tarmoa niin kotihommiin kuin lasten kanssa toimimiseenkin. Lisäksi aloin vähitellen valmistautua kevään pääsykokeisiin. Viikonloppureissut sijoittui lähinnä eri puolille omaa maakuntaa. Kävin Bicesterin kylässä, uusissa osissa Oxfordia ja pienellä jalkapatikkamatkalla Oxfordshiren maaseudulla. Lisäksi pääsin host-perheen kanssa näkemään White Horse Hillin kalkkikivihevosen.  

Kuukausi alkoi kolmen päivän reissulla Cornwalliin koko konkkaronkalla. Pääsin ensimmäistä kertaa etelä-rannikolle, jossa oli jäätävänä puhaltavasta viimasta huolimatta henkeäsalpaavan kaunista. Samalla reissulla tuli käytyä myös Englannin eteläisimmässä pisteessä, Tintagelin ja Drogon linnoissa sekä bongattua villiponeja. Paluumatkalla meidät yllätti sankka lumipyry, jolloin kapeilla ja huonokuntoisilla maalaisteillä ajelu kävi entistäkin jännittävämmäksi. Lunta saatiin helmikuun aikana myös kunnon kerros Abingdoniin, ja samoihin aikoihin meidän kodin lämmitykseen tuli sopivasti jotain häikkää. Ei kuitenkaan muututtu Jäämies Ötzeiksi. Muut reissuni sijoittuivat Cambridgeen ja Walesiin. Ystävänpäivänä tuli käytyä myös elämäni ensimmäisissä ja toistaiseksi viimeisissä laukkakilpailuissa. Lapset vietti February Holidayn, mikä tiesi mulle tavallista enemmän töitä, mutta myös enemmän mukavaa yhteistä tekemistä.

Maaliskuussa ilmassa alkoi olla jo selviä kevään merkkejä, yhtenä varhaisimmista kuun ensimmäisellä viikolla sairastamani kevätflunssa. Lisääntyvä valon määrä piristi ja sai mut laajentamaan arkireviiriäni lasten koulua ja ruokakauppaa kauemmas. Viikonloput reissasin Cotswoldsiin vehreillä kukkuloilla, Shakespearen synnyinsijoilla Stradford-upon-Avonissa, historiallisessa Bathissa ja ostoskeskusten hallitsemassa Readingissa. Yhden viikonlopun babysittasin niin, että vanhemmat pääsi keskenään juhlistamaan host-äidin syntymäpäivää. Viikkoa myöhemmin sain puhaltaa oman synttärikynttiläni Red Velvet -kuppikakun päältä ja musta tuli 20-vuotias.

Lasten pääsiäisloman ensimmäisestä viikosta selvittyäni pääsin itsekin lomailemaan koko seuraavan viikon. Pari ensimmäistä lomapäivää vietin Lontoossa, jossa kävin katsastamassa Ham Housen kartanon, Camdenin vilkkaan kaupankäynnin, Primrose Hillin näköalat ja Les Misérables -musikaalin. Sen jälkeen matkustin kauas pohjoiseen, Lake Districin kansallispuistoon, jossa viettämäni aika oli hetki, mutta vaikutus ainainen. Loppuviikolla ehdin pyöräillä Kentin maakunnassa, lukea pääsykokeisiin Norwichin joutsenjoella ja nautiskella fish & chipsit Brighton Pierillä. Sää suosi vuoden ensimmäisellä helleallolla, ja viimeisenkin villakangastakin sai haudata lopullisesti kaapin perukoille. Lapset oli paremmalla tuulella hyvien ilmojen takia, ja piristi mun päiviä tulevaisuudensuunnitelmista stressatessani.

Toukokuu koostui pitkälti pääsykokeisiin valmistautumisesta, mutta mahtui kuukauteen myös pari rennompaa viikonloppua Isle of Wightilla ja Walesissa. Walesin Brecon Beacons -kansallispuistossa uskaltauduin ensimmäistä kertaa viiden vuoden tauon jälkeen hevosen selkään, ja tulin sieltä kuperkeikalla alas. Tapasin myös ensimmäistä kertaa Tarun, toisen suomi-aupparin, joka asui lyhyen bussimatkan päässä Abingdonista. Toukokuun kaksi viimeistä viikkoa vietin Suomi-lomalla, jonka aikana tuli istuttua koko kevään mielessä kummitelleet farmasian pääsykokeet vol. 2. Lisäksi pääsin pitkästä aikaa nauttimaan Suomi-kavereiden seurasta muun muassa geokätköilyn ja Kolin kansallispuistossa vierailun merkeissä.

Kesäkuussa oli helpompaa hengittää viheliäisitä pääsykokeista päästyäni. Nautin aurinkoisista päivistä Abingdonin puistoissa ja ulkouima-altaalla. Ensimmäisenä viikonloppuna lennähdin Pohjois-Irlantiin, joka olikin ainut vielä koluamatta jäänyt Iso-Britannian valtio. Pian sen jälkeen kävin Lontoossa moikkaamassa kuningatarta Trooping the Colour -paraatissa. Juhannus kului iltapäiväteelle kukkaseppele kutreilla keikkuen suunnatessa. Arkipäivistäni huomattavan osan vietin Tarun kanssa Costassa kahvitellen, ja Bristolissakin ehdittiin yhdessä seikkailemaan. Yhtenä iltana saatiin myös pelätä henkemme edestä, kun jouduttiin uhkaavasti tuijottavien kanadanhanhien saartamiksi Oxfordissa soudellessamme. Kuun viimeisenä viikonloppuna toteutin suunnittelemani road tripin etelä-rannikolle. Harmaita hiuksia kesäkuussa aiheutti oikeastaan vain meidän vuotava vesiputkisto, jonka takia elettiin muutama päivä ilman vettä.

Heinäkuu saapui aivan liian aikaisin. Kriiseilin mitä ihmettä tekisin seuraavaksi, kun au parin hommat loppuisivat kuun lopussa, ja yliopistolta oli tullut hylkäyskirje. Pyörittelin mielessäni eri vaihtoehtoja, jotka mahdollistaisivat Englantiin jäämiseni, ja vietin useat illat tulevaisuuttani host-vanhempien kanssa setvien. Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että lähden takaisin Suomeen, ja aloitan opinnot avoimessa yliopistossa. 11.7 tuli täyteen vuosi aupparointia, ja laadin tämän postauksen asioista, jotka olin Englannissa viettämäni vuoden aikana oppinut. Se on omasta mielestäni edelleen paras julkaisemani kirjoitus. Yritin ottaa kaiken irti viimeisistä viikoistani, vierailin pohjoisen metropolissa Newcastlessa, juhlin Tarun läksiäisiä, vietin paljon aikaa lasten kanssa näiden kesäloman alettua, näin huikaisevan kauniin auringonlaskun Oxfordissa ja aloin jättää haikeita hyvästejä Abingdonille. Sitä aiemmin jouduin hyvästelemään rakkaan Bath Streetin kodin host-perheen muuttaessa uuteen asuntoon. 26.7 koitti tunteikas lähdön päivä, jota en onnekseni joudu elämään koskaan uudelleen.

Suomi otti minut vastaan armollisemmin kuin olin odottanut. Paluumuuttoon liittyvät virallisuudet ja tavaroiden purkaminen ohjasivat ajatukset lempeästi nykyhetkeen, eikä Englannista lähtö tuntunut enää maailmanlopulta. Pikku hiljaa pystyin aloittamaan host-perheelle myöhäiseksi läksiäislahjaksi näpertelemäni valokuva-albumin kasaamisen. Muuten päivät kuluivat Suomen loppukesästä nauttiessa. Kävin mökkeilemässä, piknikeillä, pitkillä pyöräretkillä ja maakuntamatkoilla.

Syyskuussa aloitin farmasian perusopinnot avoimessa yliopistossa, ja löysin uudelleen lukion loppupuolella kadottamani oppimisen ilon. Osallistuin myös uravalmennukseen, jossa sain vähän kaivattua selkeyttä tulevaisuudensuunnitelmiini. Kuun puolivälissä kaikki kääntyi päälaelleen terveyden pettäessä. Muutamaa sitkeää flunssaa lukuun ottamatta olin koko kuluneen vuoden tuntenut oloni niin elinvoimaiseksi, että olin tyystin unohtanut miltä tuntuu silloin, kun kaikki ei olekaan ihan reilassa. Lukio-ajoilta tuttu ahdistuneisuus nosti taas päätään, mikä ajoi mut oravanpyörään, jossa negatiivinen ajattelu huononsi terveydentilaa entisestään. 

Lokakuussa kalenteri tättyi punakynällä merkityistä deadlineista ja lääkärikäynneistä. Aloin pohdiskella, josko mun kroonistuneiden kiputilojen takana olisi ainakin osittain yleinen tyytymättömyys silloiseen elämäntilanteeseeni. Koin porukoiden kanssa saman katon allan asumisen hyvin stressaavaksi, ja lähdin hakemaan muutosta asiaan aloittamalla asunnonmetsästyksen Kuopiosta. Mahtui lokakuuhun kuitenkin pari kivaakin juttua, kuten vuoden ensimmäiset tuparit Savonlinnassa.

Marraskuussa pääsin hetkeksi pakoon elon ja olon harmautta, kun lensin kymmeneksi päiväksi Englantiin. Matkalla sattuneista vastoinkäymisistä huolimatta oli ihanaa palata. Tein päiväreissut Guildfordiin ja Winchesteriin, mutta parhaiten mieleen jäi visiitti Yorkshiren goottitunnelmaa henkivään kalastajakylään, Whitbyyn. Kirsikkana kakun päällä oli kuitenkin visiitti kovin ikävöimäni host-perheen luona. Loppukuu kului toisia tupareita Mikkelissä juhliessa ja asuntonäyttöihin matkustaessa. Epätoivon partaitakin lähennelleen metsästyksen päätteeksi viides kerta toden sanoi, ja solmin elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen.

Joulukuussa oli enemmän huonoja kuin hyviä päiviä, mutta loppukuuta kohden kirkastui. Käväisin Helsingissä pidennetyllä tupariviikonlopulla, selvisin hengissä vihaamistani jouluperinteistä, vietin rentouttavaa viini-iltaa, opettelin taas lukemaan kirjoja ja suunnittelin tulevaa muuttoa. 

Näin vuoden viimeisenä päivänä ajatukset kuluneesta vuodesta 2015 ovat vähän kaksijakoiset. Olen äärettömän kiitollinen saatuani viettää ikimuistoisen alkuvuoden Englannissa toteuttamassa unelmia. Sen jälkeen käynnistyneeseen ei-toivottuun välivuoteeni olen puolestaan erittäin turhautunut. Aika tuntuu valuvan hukkaan, vaikka yritän avoimen opinnoillani teeskennellä tekeväni jotain hyödyllistä. Samaan aikaan tuntuu, että menetän tilaisuuden tehdä jotain, mitä olen aina halunnut. Uuteen Vuoteen astelen kuitenkin toiveikkain fiiliksin. Great things take time, sanoi joku joskus. En tiedä kuka, mutta nyt sanon minä.

One day you'll leave this world behind so live a life you will remember.

Vuoden viimeinen päivä, ja sehän olisi perinteeksi tässäkin blogissa muodostuneen vuosikatsauksen aika! Vuosi 2014 vaihtui tylsästi kotona pahanmakuista glögiviinaa siemaillen. Tuijotin tietokoneen kelloa, kunnes se oli 00:00 ja kuuntelin ilotulituksien ohella tätä biisiä. "2014. Mulla on sellainen tunne, että tämä tulee olemaan yksi niistä vuosista, jotka muistan erityisinä", kirjoitin vuoden ensimmäisessä postauksessa. Eka viikko olikin aika lupaava. Viimeinen jakso lukiota alkoi, käytiin kaveriporukalla syömässä niinkin loistokkaassa paikassa kuin Rax ja juhlittiin yhdet synttärit. Valitettavasti olin edelleen aika onneton, lähestyvät kirjoitukset verotti ennestäänkin heikkoa terveyttä, ja söin ensimmäisen niistä kolmesta antibioottikuurista, jotka mulle määrättiin tammi-helmikuun aikana stressistä aiheutuneisiin iho-oireisiin. 

Viimeinen koeviikko ja äidinkielen tekstitaito sekä englannin kuntelut oli ja meni. Sen jälkeen lukiopäivät ja yksi aikakausi sai yhtäkkiä päätöksensä. Penkkaripäivä oli yksi elämäni parhaista, vaikka hyvästien jättö lyseolle tuntuikin vaikeammalta, kuin olisin ikinä sinne kolme vuotta aiemmin päädyttyäni osannut kuvitella. Oli epätodellista istua tuona päivänä itse abirekan kyydissä, pidellä kiinni silinterihatun lieristä, huutaa oman koulun nimeä ja viskoa karkkeja. Abiristeilykin oli ihan mielenkiintoinen kokemus, vaikkei vetänytkään vertoja penkkareiden jatkoille. Lukulomalla herätyskello jäi toimettomaksi, ja sain itse ajoittaa opiskeluni miten parhaaksi katsoin. Musta tuli tuttu naama lähikirjaston lukusalissa. 

Päätön pänttäys jatkui edelleen, ja huipentui lopulta kevään kirjoituksiin. Tunne viimeisestä kokeesta poistuessa oli sanoinkuvaamaton, ja kotona oli taivaallista olla tekemättä tai ajattelematta yhtikäs mitään! Heti parin päivän päästä täytin 19, jolloin pidettiin hauskat yhteisjuhlat viikkoa aiemmin syntyneen ystäväisen kanssa. Myös kirjoitusten kaatajaisia juhlittiin, ja niitä muistellaan edelleen päätä puistellen... Pian sen jälkeen saapui pääsykoekirjani, jonka myötä luku-urakka alkoi alusta. Aiemmin selvät tulevaisuudensuunnitelmat oli mietityttäneet koko alkuvuoden, ja maaliskuussa hyväksyin vihdoin, etten tuota pettymystä kellekään, en itsellenikään, vaikken jatkaisikaan suoraan yliopistoon. Kauan mielen perukoilla majaillut ajatus ulkomaille lähtemisestä pääsi ensimmäistä kertaa tosissaan työstettäväksi, ja tuntui yhä oikeammalta. En malttanut odottaa enää hetkeäkään, vaan laitoin ilmoituksen Au pair Worldiin keskellä kirjoitusviikkoa. 

Muutaman hudin jälkeen löysin nykyisen host-perheeni, joka valitsi mut au pairikseen erittäin awkwardista skype-haastattelusta huolimatta. Lähtö vuodeksi Englantiin aupparoimaan varmistui, enkä ole ikinä ollut yhtä aikaa niin innoissani ja kauhuissani. Pääsykokeisiin luku jatkui tästä huolimatta, koska haaveissa oli saada opiskelupaikka varastoon odottelemaan mun Suomeen paluuta. Itsekuri itsenäiseen opiskeluun riitti yllättävän hyvin, ja aikaa jäi myös muille jutuille. Aloitin muun muassa geokätköilyn, joka osoittautui hemmetin koukuttavaksi. Muu vapaa-aika kului itseni sparraamiseen ruuanlaitossa ja kotitöissä.

Juhlistettiin vappua kaveriporukalla perinteisesti saaressa ja avattiin mökkeilykausi. Kävin Kuopiossa farmasian pääsykokeissa, ja harrastin samalla vähän kotimaanmatkailua. Kuukauden viimeisenä päivänä iskin valkolakin päähäni ja olin yhden päivän the king of the world.

Kesä polkaistiin käyntiin viikon reissulla Lontooseen, jota olin suunnitellut viimeiset puolitoista vuotta. Kyseessä oli ensimmäinen itsenäinen ulkomaanmatkani, ja rakastuin oitis soolomatkaamiseen. Yksi reissun ehdottomista kohokohdista oli One Directionin konsertti Wembley Stadiumilla, josta en edelleenkään ole varma oliko koko päivä vaan unta. Heti Lontoosta kotiuduttuani menin pariksi viikoksi työharjoitteluun päiväkotiin, jossa sain kumottua epäilyksiäni lastenlikaksi soveltuvuudestani. Osuuskaupparockissakin ehdittiin käydä parin ystäväisen kanssa, ja vaikka meno ei ihan samalle tasolle 1D:n keikan kanssa yltänytkään, mulla oli oikein hauskaa sekä itse tapahtumassa että sitä seuranneissa ysäribileissä. Lisäksi hankin Macbook Pron, jolle oon vannonut ikuista rakkautta siitä päivästä lähtien. Ja tulihan ne pääsykoetuloksetkin. Selvisi, ettei opiskeluitten suhteen tällä kertaa onnistanut, mutta se ei juuri lannistanut, kun päivät Englantiin muuttoon hupeni hupenemistaan!

Tein viimeisiä lähtövalmisteluja ja aloin vähitellen heittää hyvästejä Joensuulle. Kaiken tutun taakse jättäminen ja hyppy tuntemattomaan ei ollut helppoa, vaan fiilikset vaihteli joka toinen minuutti innostuneisuudesta suuren suureen haikeuteen. Lähtöpäivänä hyvästelin saattajat laiturilla ja hyppäsin junaan omaisuuteni kahteen matkalaukkuun pakattuna. Itse paikan päällä hommat lähti sujumaan omalla painollaan paremmin, kuin olisin ikinä osannut odottaa. Kemiat host-perheen kanssa kohtasi, totuin uuteen lifestyleen nopeasti ja Englanti oli kuin kauan kadotettu rakas sisarus, jonka olin nyt löytänyt uudelleen. Päätin heti au pair -taipaleeni alussa ottaa vuodesta kaiken ilon irti. Kolusin uuden kotikaupunkini läpi ensimmäisen viikon aikana, vierailin historiallisessa yliopistokaupungissa Oxfordissa, sain ensimmäisen kaverin, maistoin fish and chipsejä ja vein lapsia milloin leikkipuistoon, milloin ulkouima-altaille tai maissilabyrinttiin. Viikonloppureissuilut korkkasin matkustamalla Isle of Wightille, jossa vierailu on edelleen suosikkiretkieni kärkipäässä.

Elokuun alussa talossa oli vähän enemmän elämää puertoricolaisen tuttavaperheen muodossa, joiden kaksi lievästi sanottuna temperamenttista lasta tavattuani en voinut olla kiitollisempi oman työtaakkani keveydestä. Vierailin kauniissa kylpyläkaupunki Bathissa, koin elämäni ensimmäisen sähkökatkoksen ja vietin 10 päivää host-perheen kanssa Kyproksella. Koko reissu oli aivan huikea, vaikka kärsinkin aika ajoin järjettömästä kuumuudesta ja jatkuvasti kasvavasta uni- sekä kiitollisuudenvelastani. Parhaiten mieleen jäi hetket, jolloin uin ensimmäistä kertaa meressä ja näin merikilpikonnien kuoriutuvan! Siitä huolimatta Englantiin oli ihana palata. Käväisin bank holidayna Readingissä, tutustuin Giulioon aka parhaaseen kaveriini täällä, koukutuin Great British Bake Offiin ja osallistuin ekaan park runiini. Kuukausi huipentui host-perheen kanssa tehtyyn reissuun tunnelmalliseen merenrantakaupunkiin, Portsmouthiin.

Lapset palasi kouluun kesälomilta, ja pääsin kunnolla kiinni nykyiseen arkirytmiini. Kuun ensimmäisen viikonlopun vietin vehreässä, linnojen ja vuorten hallitsemassa Walesissa. Viivyin ensimmäistä kertaa B&B-paikassa ja rakastuin heti. Höyryjuna-ajelu Snowdonian kansallispuistossa saa vieläkin kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä! Kävin myös isossa au pair -miitissä Oxfordissa, taistelin lasten kanssa läksyistä, landeilin herttaisessa Wallingfordissa, poltin öljyn pohjaan, kävin sirkuksessa ja leivoin host-isälle synttärimutakakun.

Syksyn merkit alkoi pikku hiljaa näkyä Brittein saarellakin, vaikka joinakin päivinä ulkona pärjäsi edelleen lyhythihaisella. Pyöräilin ensimmäistä kertaa Englannin puolella, tunsin itseni ylpeäksi isosiskoksi pojan juoksukisoissa, kävin viikonloppureissulla Lontoossa, yövyin ekaa kertaa hostellissa, kohtasin epäilyttävän ekonomistin, bongailin saksanhirviä Richmond Parkissa, löysin Watch Series -sivuston ilot, nautin Abingdonin vallanneesta tivolihumusta, sain vieraita Suomesta, pelasin juomapeliä skypessä, näin Stonehengen ja aloin innoissani tehdä suunnitelmia syksyn half-termille. Itse syysloma alkoi reissuturneella Warwick Castleen, Stratford-Upon-Avoniin, Leedsiin ja Yorkiin.

Kuun ensimmäiset päivät vietin Edinburghissa ja Skotlannin ylämailla Loch Nessin hirviötä metsästäen. Sen jälkeen palasin taas töihin, mikä ei ollut tuohon aikaan varsinaista herkkua, kun tytön uhmaikä sai sen kiukuttelemaan ja pitämään mulle mykkäkoulua useamman viikon. Lisäksi podin sitkeämmän laatuisen syysflunssan ja sulatin vahingossa sauvasekoittimen johdon tulikuumalla levyllä. Onneksi mukaan mahtui kuitenkin taas huomattavasti enemmän kivoja juttuja, kuten huikeat aamusumut, One Directionin uusi albumi, hostien kanssa vietetty viinin ja juustojen maistajaisilta, unten mailta herätelty juoksuharrastus, leffailta ja luistelureissu koko perheellä, Cambridgen visiitti, katuja valaisemaan ilmestyneet jouluvalot ja Abingdon Christmas Extravaganza!

Joulukuun ensimmäisellä viikolla kävin pitkästä aikaa Suomessa kaverin yo-juhlissa. Ensimmäinen päivä kului kulttuurishokista toipuessa, enkä visiittini viimeisenäkään päivänä tuntenut oloani kodikkaaksi, joten Englantiin oli mukava palata. Lapset oli koko joulukuun pääasiassa vielä tavallistakin kiltimpiä, kun tontut kurkki ikkunoissa. Käytiin joululahjaostoksilla, pantomiimissa, host-isän työpaikan joulujuhlassa, Snakes & Laddersissa ja uimassa. Yhden viikonlopun vietin Lontoossa, jolloin kävin Harry Potter -studioilla ja Oxford Streetin jouluvalokierroksella. Joulun halusin viettää Englannissa, ja iänikuisista perinteistä poikkeaminen oli ihanan virkistävää. Ilmeisesti joulu voi olla joulu ilman lunta ja kinkkuakin! Tapaninpäivänä lensin loppulomaksi Suomeen, jonne oli tällä kertaa helpompi asettua, koska edellisestä vierailusta oli vain muutama hassu viikko. Loppujen lopuksi oli kiva päästä näkemään myös se valkoinen joulu, ja juhlistaa Uutta Vuotta suomikavereiden seurassa.

Tiivistettynä mulla on ollut, ei enempää eikä vähempää, kuin elämäni paras vuosi!

Vuosi 2013 vaihtuu puolen tunnin päästä, joten voisi olla sopiva aika summata se yhteen postaukseen.

Päällimmäisenä vuoden ensimmäisestä kuukaudesta on mieleen jäänyt, hassua kyllä, fysiikan ongelmat. Omat fysiikan opintoni oli olleet heti toisesta kurssista lähtien vähän tuskaa, ja viidennen jälkeen päätin olla luuseri ja luovuttaa. Jossain vaiheessa varmaan harmittaa. Muutenkin mulla tais sattua pahimmat opiskeluitten aiheuttamat mental breakdownit tälle kuulle. Onneksi oli lähestyvät vanhojentanssit, jotka tarjos jotain mitä odottaa innolla ja kauhulla. 

Helmikuulta on varsin niukasti kuvia, vaikka silloin sattuikin ja tapahtuikin. Varmaan hienoin juttu oli ne tanssit. Yksi parhaiten mieleen jääneitä päiviä tältä vuodelta. Pieniltä kommelluksilta ei vältytty, mutta illalla kotiin tullessa oli aika tyhjä olo, kun ei enää tarvinnutkaan harjoitella, suunnitella kampausta ja sovittaa mekkoa. Hyvä puoli tanssien loppumisessa oli kuitenkin se, että sain viimein leikata pitkät otsahiukseni, joita olin kasvattanut kampausta varten. Hermot oli mennyt niiden sähköisyyteen ja hankaluuteen niin monta kertaa kuluneen talven aikana, että lyhyt otsatukka paransi huomattavasti mun elämän laatua (vai elämänlaatua, elämänkin laatua, elämänlaatuakin, ihan sama #yolo). Oon iloinen, että uskalsin leikata sen. Muita kivoja juttuja oli menestys yhdessä kirjoituskilpailussa, ysi pitkän matikan logaritmikurssista ja musiikin tuntien comeback.

Maaliskuu = synttärikuukausi meidän kaveriporukassa. Eli tässä kuussa syötiin liikaa kakkua. Täytin myös itse 18, vaikka oonkin vielä varmaan seuraavat pari vuotta henkisesti 17. Näin taas enemmän vanhoja ystäviä, joita en ollut vähään aikaan tavannut. Vaikka luulin, että liian paljon ois tapahtunut siinä välissä, silti joittenkin kanssa vaan synkkaa ihmeellisellä tavalla. Good times, good times. Maaliskuussa koitti myös viimein elämäni vika liikuntatunti, jota tässä olikin odotettu viimeiset kymmenen vuotta. Myös ruotsin opiskelut loppui, jei! Harmaita hiuksia aiheutti oikeastaan vain tuo iänikuinen teknologia. Synttäribileeni olivat niin railakkaat, että hajotin rakkaan kamerani ja uuden etsimisessä meni tovi. 

Huhtikuussa sairastelin tän vuoden sairastelut. Ja tietenkin huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Porukat lähti nimittäin Turkkiin, ja minä sain viikon kokeiluversion yksinelämisestä. Talon pystyssä pito, kokkaus ja kissojen hoito olisi voinut olla hauskempaa, jos en olisi ollut 39 asteen kuumeessa. Onneksi olin jo tervehtynyt meidän vuosiluokan opintomatkaan mennessä. Käytiin Helsingissä ja Tukholmassa ja etenkin laivalta tallentui verkkokalvoille erittäin ikimuistoisia kuvia.

Toukokuu on aina hyvä kuukausi, koska silloin mielialaa nostattaa alkukesä ja lähestyvä vapaus. Mun mieli alkoi ihan kirjaimellisesti lennellä muihin maihin ja vietin valoisia alkukesän iltoja tutkien lentojen ja hotellien hintoja. Loppukuusta yhdet lippujärjestelyt tuotti aikamoista paniikkia, joka onneksi selvisi muutamalla meilillä ja puhelulla. Kuukauden kruunasi Olavinlinnassa järjestetty kevätjuhla, jossa sain stipendin muodossa jotain tunnustusta kaikesta siitä kärsimyksestä, mitä perfektionistinen opiskeluihin panostamiseni on tuottanut. Oli jo aikakin asdfghjkl. 

Kesäloma alkoi ja olin niin täynnä energiaa, etten malttanut pariin viikkoon pysähtyä hetkeksikään. Muistan hyvin ensimmäisen illan, jolloin kävelin pitkin syrjäteitä, puhaltelin saippuakuplia ja tunsin, että tästä kesästä tulee tosi kiva. Nukuin taivasalla, lenkkeilin kello neljältä aamulla, söin ihan niin paljon jäätelöä kuin halusin, kävelin paljain jaloin auringon lämmittämällä asfaltilla, vihasin itikoita, solmin kukkaseppeleitä, istuin koneella aamuyöhön ja olin kauhean onnellinen. Aloitin myös autokoulun, joka oli kyllä yksi elämäni suurimmista virheistä, ja jonka lopetinkin sitten elokuussa kesken. Kesäkuu oli myös ehdottomasti blogin aktiivisin kuukausi.

Seikkailut jatkui. Kävin purku-uhan alla olevassa vanhassa alakoulussani, perhospuutarhassa, opin napsauttamaan sormiani, näin kavereita, auttelin mummolassa, pidin kirpparia ja prokrastinoin tehokkaasti syksyn yo-kirjoituksiin lukemista.

Elokuun alussa oli yhden kaverin tuparit, joissa mulla oli tosi hauskaa. Sitten alkoi koulut, mikä ei ollut ollenkaan hauskaa. Tällä kertaa kesäloman viimeinen päivä oli ehkä surullisin ikinä. En edes aluksi muistanut sitä, vaan istuin koneelle kera aamupalan, jonka jälkeen tajusin ja söin loput paahtoleivästä tippa linssissä. Koulun alkujen aiheuttaman alkushokin jälkeen sain kuitenkin jostain kaivettua motivaatiota kirjoituksiin valmistautumiseen. Ja olihan se ihan kiva saada taas kiinni rutiineista ja nähdä kavereita useammin kuin kerran kesässä.

Syyskuu. En muista olenko blogin puolella maininnut siitä, miten mulle sattuu aina jotain kamalaa syksyllä. No, viime syksy oli siitä outo, ettei mitään sen kummempaa tapahtunut, mutta tämänvuotinen oli sitten sitäkin pahempi. Stressasin aika paljon kirjoituksia, vaikken itse oikeastaan tajunnut sitä. Ne oli mulle tulikoe, johon koko mun tähänastiset opiskelut oli tähdänneet, ja joissa oli pakko pärjätä tai koko mun tulevaisuus ois tuhoontuomittu. Keho oli taas vaihteeksi fiksumpi kuin pää ja yritti saada mut hidastamaan tahtia. Taisin jossain postauksessa luetellakin litanian ongelmiani, joten tyydyn nyt vaan sanomaan, etten voinut missään vaiheessa kovin hyvin. Olisi pitänyt kuunnella itseään tarkemmin.

Lokakuusta alkoi tän vuoden synkimmät kuukaudet. Vaikka olinkin selvinnyt kirjoituksista hengissä, terveysongelmat ei kadonneet minnekään. Ja koska terveys on aina ollut mulle arvoista tärkeimpiä huolestuin tietty aika paljon. Vähän liikaakin. Enkä ehkä ihan vähänkään. Nämä pari viime vuotta ja etenkin tän vuoden alkupuolisko on ollut oikeastaan aika mahtavia. Siksi hädin tuskin tunnistan sitä ihmistä, joka musta tuli lokakuussa. Menetin ruokahalun (kyltymättömän makeanhimonikin), yöunet, päättäväisyyden ja positiivinen elämänasenteen. Päivät alkoi noudattaa samaa kaavaa ja tuntua loputtoman pitkiltä.

Marraskuu jatkui pitkälti samoissa merkeissä. Oon tietyissä asioissa tosi paha yliajattelija, ja kehitin itseni diagnosoinnista sellaisen pakkomielteen, etten voinut ajatella mitään muuta puolta minuuttia kauempaa, mikä oli suoraan sanottuna aika sairasta. Ja se jatkuva ittensä tarkkailu tietty vaan teki kaikesta kymmenen kertaa vaikeampaa sietää. Aloin saada säännöllisesti ahdistuskohtauksia, jotka iski etenkin öisin. Jossain vaiheessa nukuin viikossa yhteensä alle viisitoista tuntia, ja muistan vieläkin, miten oudolta pelkkä käveleminen silloin tuntui. Halusin niin kauheasti voida taas paremmin, mutta en vaan päässyt irti siitä ajatuksesta, ettei mikään enää koskaan ole niin kun ennen. Mulla on aina ollut tapana setviä kaikki asiat itsekseni, mutta nyt olin niin toivoton, että halusin tosi kovasti puhua jollekulle. Tältä kuukaudelta on tosi mitätön määrä tosi huonoja kuvia. Ei huvittanut pidellä kameraa eikä oikeastaan tehdä mitään muutakaan.

Joulukuun alussa päätin, etten halua elää mun elämää tällä tavalla. Kaksi hukkaan heitettyä kuukautta sai riittää. Mietin aluksi pitäiskö ottaa vähän lomaa koulusta, kun mua ahdisti niin paljon se miten vaivalloista opiskelusta oli tullut. Päätin kuitenkin kokeilla pari viikkoa miltä uusi jakso tuntuisi. Ja onneksi kokeilin. Mulla oli huomattavasti enemmän kursseja, joiden kanssa piti niin kiirettä, etten ehtinyt vaivata päätäni niin paljon asioilla, joille en yksinkertaisesti mahtanut mitään. Huomasin pystyväni opiskelemaan ihan samaan tapaan kuin ennenkin ja pikku hiljaa aloin taas innostua niistä asioista, jotka oli aiemmin saaneet mut hymyilemään. Tajusin, ettei kukaan muu oikeastaan osaa auttaa mua kuin minä itse. Nyt tää näyttää uhkaavasti siltä, että selviänkin tästä vuodesta, vaikken vielä viime kuussa ollutkaan sataprosenttisen varma. 

Saipas tää postaus vakavan suunnan. Mutta kaiken kaikkiaan 2013 on ollut mulle tosi opettavainen vuosi. 

Opin, miten totta se on, että itsestäänselviäkin asioita pitäis jaksaa arvostaa, koska aina ei saa toista tilaisuutta. 

Opin, että oma mieli voi olla pahin vihollinen ja tehdä pikkujutuista suunnattoman suuria. 

Opin, että ikinä ei oikeastaan voi olla varma mitä joku käy parhaillaan läpi, ellei se itse päätä kertoa siitä. 

Ja silloinkin on useimmiten mahdotonta asettua sen toisen asemaan.

Opin miten tärkeää on, että on edes jotain mistä olla kiinnostunut, ja mikä tarjoaa pakokeinon sillon kun omaa elämää ei vaan jaksa. 

Opin, että aika ihan oikeasti muuttaa tapaa, jolla ajattelet nyt. Joskus pitää vaan malttaa odottaa. 

Opin, että vaikka kaikki ei oliskaan täydellisesti, voi silti olla ihan tyytyväinen. Onnellisuus voi ainakin jollain tasolla olla valinta.

Ja ehkäpä tärkeimpänä, että vaikka kaikesta ei pääse yli sen kanssa voi oppia elämään.

Toivottavasti teillä on ollut hyvä vuosi! Yritän aktiivistua taas bloggauksenkin parissa sitten, kun joskus pääsen näkemään päivänvaloa ja muistan miten kameraa käytetään.

Welcome to the new age.

Näin joulukuun viimeisenä päivänä on aika laatia pientä yhteenvedon tapaista vuodesta 2012. Viime vuonnakin tein sellaisen, mutten koskaan julkaissut sitä. Postausta laatiessani huomasin kuitenkin, etten muista paljonkaan. Tämä on muuten aika yleistä omalla kohdallani. Siskoni muistaa kaikenlaista lapsuudestamme, mutta minun muististani kyseinen ajanjakso on pyyhkiytynyt aika tehokkaasti. Ehkäpä pääni on tänäkin vuonna tallettanut muistiin vain ne olennaisimmat asiat, eli vedyn massaluvun, putoamiskiihtyvyyden tarkan arvon, toisen asteen yhtälön ratkaisukaavan, DNA:n emäsosat ja mitoosin vaiheet. Kansioita, päiväkirjaani ja vanhoja postauksia selailemalla sain kuitenkin aikaan tämän suppean koosteen vuodestani.

Yritin aloittaa uuden vuoden puhtaalta pöydältä, mutta lankesin kuitenkin taas heti alkumetreillä siihen liiankin tutuksi käyneeseen soutamiseen ja huopaamiseen. Mutta en kadu. Kaipailin kovasti jotain innostavaa arkisen puurtamisen ohelle. Yhteiskuntaopin tunnit onnistuivat lähes tappamaan minut tylsyyteen. Myös matematiikka takkuili. Geometriset ongelmat eivät koskaan ole olleet vahvin osa-alueeni, mikä tuli todistettua myös kurssikokeessa, josta nappasin ensimmäisen kuutoseni... Puolustuksekseni on sanottava, että tuon jälkeen olen saanut matikasta vain hyviä numeroita. Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti se, kun korjauksessa ollut kamerani palasi kotiin. Ja ai niin, Kuvailevainen täytti yhden vuoden 30.1!

Helmikuu oli itselleni tämän vuoden vaikeimpia. Jouduin pohtimaan kahta isoa valintaa, joiden tiesin vaikuttavan ratkaisevasti jatkoon. Toiseen olen ollut tyytyväinen, toista kadun luultavasti kauan. Lähes kaikki kyseisen kuun kuvat ovat mustavalkoisia. 

Maaliskuu puolestaan oli ehdottomasti vuoden parhaita kuukausia. Rakastamani kevät teki pikku hiljaa tuloaan, ja sai minut tuntemaan itseni taas eloisammaksi pitkän pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Olin kovin onnellinen tässä kuussa saatuani hetkeksi takaisin jotain, jonka jo uskoin menettäneeni. Nauroin ja hymyilin varmaan enemmän kuin kaikkina muina kuukausina yhteensä. Täytin tässä kuussa myös vuosia. Jos saisin tilaisuuden aikamatkustaa, en epäröisi palata maaliskuuhun.   

Huhtikuun alussa päättyi tähänastisen elämäni rankin koeviikko. Kurssiarvosanat eivät vastanneet tavoitteitani, ja olin kovin pettynyt itseeni. Osasin kuitenkin kääntää tämän lopulta voitokseni. Erityisesti mieleen jäi huhtikuussa tovereitten kanssa tehty päiväreissu Helsinkiin, josta ei kyllä paljon muuta käteen jäänyt kuin ostoskasseja. Ja kevät kevät kevät oli yhtä ihana kuin aina ennenkin.

Toukokuu oli täynnä erilaisia tapahtumia, jotka värittivät viimeisiä viikkoja ennen vapautta. Minulla oli pitkästä aikaa musiikkia valinnaisen kurssin muodossa, joka sisälsi pienten välituntikonserttien ja yhden isomman konsertin valmistelua. Se kaikki oli hirmu hauskaa, ja sain tilaisuuden lievittää lavakammoanikin. Lisäksi järjestin itse itselleni kaikenlaista pientä, ja kuvasin todella paljon. En oikeastaan muista miten maltoin opiskella, kun jaksoin hädin tuskin pysyä paikoillani.

Kesäkuu oli ehdottomasti vuoden tapahtumarikkain. Heti ensimmäisenä päivänä suunnattiin Kolille ihastelemaan kansallismaisemaa ja viettämään kevätjuhlaa. Panostukseni koulussa palkittiin erittäin hyvin menneellä jaksolla, ja saatoin jättää koulunpenkin hyvillä mielin. Heti lomanalkajaisiltana kuitenkin sairastuin. Olin ollut suorastaan epätavallisen terve koko lukuvuoden, joten oli kai ihan kohtuullista viettää neljän seinän sisällä ensimmäiset pari viikkoa vapautta. Tervehdyttyäni aloitin epävirallisen kesätyöni mummolassa. Kuun loppupuolella juhlittiin siskon rippijuhlia, jonka jälkeen suunnattiin pitkästä aikaa merille. 

Heinäkuussa keskityin ottamaan hiukan rauhallisemmin, mutta silti päiväni kuluivat milloin missäkin seikkaillen. Epäsäännöllisestä juoksuharrastuksestani tuli tavallista säännöllisempää, ja kuntoni kohosi mukavasti. Lisäksi kiertelin kirpputoreja suurella antaumuksella ja hankkiuduin itsekin eroon tarpeettomiksi käyneistä tavaroista. Luin myös jonkin verran, mutten enää muista mitä. Yöt vietin iloisesti dataillen. Koukutuin myös pahasti yhteen brittisarjaan, jota onnistuin jollakin selittämättömällä tavalla katsomaan neljä tuotantokautta reilussa viikossa. 

Elokuusta päällimmäisenä mieleen on tietenkin jäänyt koulun alku. Viimeiset lomapäivät olivat tutun haikeita, mutta oikeastaan oli aika kiva palata lukioon kakkosluokkalaisena. Opettajat ja käytännöt olivat tuttuja, ja rakennukseen astelu tuntui melkeimpä kotoisalta. Toisaalta vihaamani rutiininomaisuus iski vasten kasvoja heti ensimmäisenä päivänä. Koulu toi joka tapauksessa taas mukavasti sisältöä hiukan tylsähköksi käyneeseen elämään.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt syksystä, mutta tänä vuonna ihastuin kovin tähänkin vuodenaikaan. Pimenevät illat, sateiset päivät, putoilevat lehdet ja aamu-usva inspiroivat pimeämpää puoltani. Syyskuu oli edelleen vähän sellaista totuttelua koulunkäyntiin. Uudistin ajankäyttöäni ja opettelin taas nukkumaan.  

Lokakuusta muistan lähinnä syysloman, jonka vietin sairastellen. Jätin myös varsinaiset jäähyväiset jollekin, joka oli suuri osa minua viimeisten kuuden vuoden ajan, eikä se ollut niin vaikeaa kuin olin pelännyt. Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti se, kun sain pitkästä aikaa aikaa ihan vain itselleni. Se tuli tarpeeseen. Ja ai niin, yritin opetella juomaan teetä, mutten vielä oppinut.

Marraskuu jäi kieltämättä vuoden hämärimmäksi. En muista tarkalleen kuin yhden aamun, jolloin oli niin upea sumu, että oli suorastaan pakko nousta aikaisin kuvailemaan. Olen postannutkin kaikkein vähiten tässä kuussa. Taisin olla aika kiireinen.

Joulukuu oli oikein hyvä kuukausi päättää tämäkin vuosi. Koulussa oli taas vähän rennompaa ja uudesta jaksostanikin putosi yksi kurssi pois. Pieni eläintarhamme sai uuden asukkaan Viennaksi ristityn kissanpennun muodossa, joka on tosin nyttemmin saanut lisänimen riesa. Joulu oli tänä vuonna yllättävän mukava, vaikka sitä joulumieltä tuntuukin olevan vuosi vuodelta vähemmän. Jotenkin en edes ehtinyt etsiä sitä. Joululomalla talviunille vaipunut luovuuteni näytti elon merkkejä, ja olin tyytyväinen voidessani hyödyntää vapaapäivät kirjoittamiseen ja luonnosteluun.

Yleisesti ottaen kyseessä oli aika tärkeä vuosi elämässäni. Se ei ollut läheskään yhtä merkittävä ja tapahtumarikas kuin edeltäjänsä, mutta jos kasvoin viime vuonna vielä pari senttiä pituutta, nyt kasvoin ainakin seitsemän senttiä ihmisenä. Tästä on hyvä jatkaa.