South coast -road trippini toinen päivä valkeni lupaavan aurinkoisena, mutta ehti aamiaisen aikana muuttua sadetta enteilevän harmaaksi. Se ei mua kuitenkaan lannistanut, vaan checkasin itseni ulos majatalosta ja lähdin tutustumaan paremmin Weymouthiin.
Weymouth on alueensa suosituimpia lomakohteita, jonne turisteja houkuttelevat rantojen lisäksi museot, akvaario ja shoppailukeskukset. Majataloja riittää eikä karavaanareitakaan ole unohdettu. En koko viikonlopun aikana törmännyt yhteenkään merten yli tulleeseen turistiin, mistä voisi tehdä päätelmän, että Englannin south coast houkuttelee enemmän paikallisia turisteja. Tähän aikaan vuodesta suurin osa vastaantulijoista oli vanhempia pariskuntia, mutta lomien aikaan rannat luultavasti kuhisee lapsiperheitä. Ja kyllä, tuo ylemmän kuvan epämääräinen möykky on rannalle huuhtoutunut kuollut meduusa.
Kiertelin läpi purjeveneiden valtaaman sataman ja poikkesin muutamaan sen varren pikkupuotiin. Yhdessä niistä silmiin osui vihdoin laukku, jota oon metsästänyt kynsin ja hampain, happy me!
Juuri kun pääsin Nothe Fort -nimisen vanhan linnoituksen edustalle taivas sitten repesi. Onneksi mulla oli matkassa vedenpitävä takki ja ympärillä puita, joiden lehvistöjen alle pääsin suojaan pahimmalta kuurolta. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun jouduin varsinaisesti sateen pidättelemäksi täällä Briteissä ollessani, eikä sitäkään kestänyt kuin kymmenisen minuuttia.
Kolusin vielä parit pääostoskadun gift shopit ennen kuin vaihdoin kulkuneuvoa apostolin kyydistä bussiin. Harmaassa säässä oli ainakin se plussa, ettei tarvinnut pistää pystyyn kissatappelua etupenkeistä, eli sain nauttia erinomaisista näköaloista koko matkan seuraavaan kohteeseeni, Abbotsburyyn. Kyseessä oli pikkuruinen alle 500 asukkaan kylä, jonne oli ihana paeta pariksi tunniksi Weymouthin vilinää ja vilskettä.
Abbotsbury sijaitsi kukkuloiden ympröimänä, joista yhdellä kohosi sen nähtävyyksiin kuuluva St Catherine's Chapel. Luultavasti 1300-luvulla rakennettu kappeli oli aika vaikuttava näky, josta sumu teki kutkuttavan mystisen. Positiivinen yllätys oli myös, että kappelissa pääsi käymään sisällä. Ilmeisesti siellä järjestetään aika ajoin jonkin sortin palveluksiakin, esimerkiksi Uuden Vuoden aattona paikalle pyydetään ilmestymään soihdun kanssa!
Muihin Abbotsburyn kuuluisiin nähtävyyksiin kuuluivat trooppinen puutarha ja maailman vanhin joutsenten turvapaikka. Lippujen hinnat edellä mainittuihin olivat kuitenkin sen verran suolaisia, että kuljeskelin mieluummin vielä pariin otteeseen viehättävän kylän läpi, ostin sen ainoasta ruokakaupasta myslipatukoita ja mutustelin niitä bussia odotellessani.
Bussissa istuin tällä kertaa aina päätepysäkkiin saakka. Pääsin taas etupenkille, ja vaikka maisemat muuttuivat vähän tavanomaisemmiksi siirryttäessä kauemmas rannikosta, niin sainpahan napattua kuvan edessä körötelleistä hevosvaunuista. Siellä se humma vaan köpötteli keskellä moottoritietä, bless him.
Matka päättyi Pooleen, joka ei totta puhuen sykähdyttänyt allekirjoittanutta. Vähän turhan teollista aluetta, ja opastekyltit harhaanjohtavia. Tai ehkä syytän vain omia suunnistustaitojani siitä, että päädyin peräti kolmeen otteeseen kiertämään ympyrää etsiessäni julkisia vessoja...
Oli jo sen verran myöhä, että lähes kaikki paikat oli sulkeneet ovensa, mutta Subwaysta (sen ketjun taso on muuten huomattavasti huonompi täällä kuin Suomessa) sain onneksi vähän evästä, niin kului junan odottelu rattoisammin. Kotiin päästessä oli sellainen olo, että olin oikeasti ollut minilomalla. Sen on pakko olla ne rannat, meri-ilma ja rennot ihmiset.
