Throwback: Newcastle-upon-Tyne

Vielä pyörii pari au pair -ajan postausta luonnoksissa, mutta ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tällä kertaa otetaan takaisinheitto heinäkuun 11. päivään, joka sattui olemaan mun ja Englannin vuosipäivä. Sen kunniaksi ajelin edeltävänä yönä bussilla Lontoosta aina Newcastleen saakka. Toiveissa oli nukkua suurin osa kahdeksan tunnin ajomatkasta vaan toiveeksihan se jäi, kun oon niin huono nukkumaan kulkuneuvoissa. Yllättävän pirteästi lähdin kuitenkin aamuvarhaisella tutustumaan vielä uinuvaan kaupunkiin.

Newcastle-upon-Tyne on pohjoisin Englannin suurkaupungeista, ja paikassa on esimerkiksi oma metroverkostonsa, mikä tuli mulle yllätyksenä nähtävyystarjontaan etukäteen tutustuessani. Aiempina vuosikymmeninä Newcastleen on viitattu lähinnä teollisuuskaupunkina, mutta nykyään siitä on kehittynyt myös nykytekniikan ja kulttuurin keskus. Erityisen tunnettu kaupunki on vilkkaasta yöelämästään, ja se onkin nimetty maailman kahdeksanneksi parhaaksi juhlimispaikaksi. 

Newcastlen ikonisiin maamerkkeihin kuuluvat Tyne-joen ylittävät sillat, joita on yhteensä seitsemän kappaletta. Tunnetuin niistä on luultavasti alemmassa kuvassa etummaisena näkyvä valkoinen Millenium Bridge, joka edustaa maailman ainoata sivusuunnassa kallistuvaa mallia. 

Omana kappaleenaan voisin mainita paikallisten puhuman geordie-aksentin. Ensikosketukseni tähän hurmaavaan murteeseen livenä sain puoliunessa bussiaseman vessassa siistiytyessäni. Mietiskelin mitähän kieltä viereisillä lavuaareilla käsiään pesevät tytöt mahtoivat puhua. Hämmennys oli suuri, kun tajusin, että englantiahan se! Tsekatkaa tämä video (clickety click), niin saatte hyvää osviittaa siitä, miltä vahva geordie-aksentti kuulostaa. 

Olin varannut iltapäivälle opastuskierroksen kaupungin alle 1800-luvulla kaivetusta Victoria tunnelista, ja jännityksellä odotin ymmärtäisinkö oppaan puheesta muuta kuin sanan sieltä täältä. Onneksi ryhmänohjaajalla oli huomattavasti selkeämpi kasentti, jota oli hetken totuttelun jälkeen suhteellisen helppo seurata. Victoria tunnel on tosiaan aikoinaan rakennettu kivihiilen kuljetukseen maan alla. Toisen maailmansodan aikana se toimi pommisuojana, minkä jälkeen tunneli on ollut tyhjillään. Täytyy sanoa, että oli kyllä varsin säväyttävä kokemus. Yhdessä vaiheessa seisottiin pilkkopimeässä ja kuunneltiin hurjaa vauhtia lähestyvien hiilikärryjen jyminää, ja kyllä siinä syke nousi, vaikka tiesikin kaiken tulevan nauhalta, huh.

Viimeisen viikonloppureissun kunniaksi olin hemmotellut itseäni varaamalla vähän tyyriimmän yösijan. Tarkoituksenani oli lähteä vielä illalla tsekkaamaan sataman valaistut sillat, mutta viihdyinkin sitten koko loppuillan huoneessani, kun TV:stä tuli Harry Potter ja kuoleman varjelukset.

Seuraavan aamun aloitin jaloittelemalla hotellin lähiympäristössä alueella, nimeltä Jesmond Dene, joka tarjosi palan luonnonrauhaa keskellä metropolia. Siletä löytyi myös pieni kotieläinpiha!

Jesmondista metroilin päivän varsinaiseen kohteeseeni, Tynemouthiin. Kyseessä on meren rannalla sijaitseva historiallinen kaupunginosa. Valitsin visiitilleni hyvän ajankohdan, sillä Tynemouthin metroasemalla järjestetään joka viikonloppu vilkkaat myyjäiset, jossa oli tarjolla jos jonkinlaista houkutusta.

Sääkin oli mukavan lämmin ja meren rannalla kelpasi paistatella päivää. Harmittavan pian jouduin palaamaan huomattavasti nopeatempoisempaan Newcastlen keskustaan, ja aloittamaan pitkän kotimatkan. Lähemmäs 24 tuntia tuli kyseisen viikonlopun aikana puudutettua raajoja bussissa, ja kotiin omaan sänkyyn yömyöhällä kaatuessa oli kyllä sellainen fiilis, etten ihan hetkeen halua nähdä minkäänlaista kulkuneuvoa.

Iskipä matkakuume tätä postausta laatiessa. Vaan ei hätiä, sillä huomenna pitkä odotus päättyy ja kone lähtee taas kohti Englantia! Luvassa on ruhtinaalliset kymmenen päivää uusia, innolla suunniteltuja sekkailuja ympäri saarta, joten pysykäähän kuulolla.

Ace high i'm going all in, visualize it, i'll give you something to do.

Palauduin sunnuntaina puolen yön aikoihin viikonloppureissusta Savonlinnaan, joka on itse asiassa allekirjoittaneen syntymäkaupunki. Saimaan rannoille muuttanut ystäväni järkkäsi tuparit, joille lähdin aikaisin perjantaiaamuna seikkailemaan. Matkustin alkumatkan OnniBussilla Parikkalaan, jossa raahasin laukkujani kaatosateessa viitisen kilometriä juna-asemalle. Junan ja vielä yhden VR-bussivaihdon jälkeen pääsin vihdoin paikan päälle. Olisihan sitä varmaan helpommallakin selvinnyt, mutta säästinpähän säätämiselläni merkittävät 26 euroa.

Saatuani turistikierroksen itse tupaantulijaistuvasta ja Savonlinnasta käytiin fiinisti ulkona syömässä. Loppuilta kokkailtiin hikihatussa palan painiketta lauantaille, jolloin loput tuparivieraat saapuisi. Vaikka meidän brookiesit ei menneetkään ihan niin kuin Strömsössä ja kaikki ohjelmat, mitä yritettiin illan aikana katsoa, osoittautui tylsiksi, oli kivaa päästä höpöttämään kaiken viime aikojen erakkoilun jälkeen. 

Itse tuparipäivänä odoteltiin kärsimättömästi muut vieraat paikalle, että päästiin tuhoamaan antimia. Jossain vaiheessa teekutsut ja Trivial Pursuit vaihtui kossuvissyihin ja juomapeleihin, ja yön hämärtyessä suunnattiin Savonlinnan yöhön. Meininki oli yllättävän villiä, ja seuraavana päivänä niskat oli tuttuun tapaan jumissa tanssimisesta.

Sunnuntai kului vähän väsyneissä merkeissä, mutta jaksettiin sentään raahautua läheiseen kiinalaiseen lounaalle ja seurailla naapurin mummojen elämänmenoa. Illalla koitti aika pitkän kotimatkan, mutta ainakaan sillä kertaa ei satanut.

Crazy something normal, we're taking off tonight.

Vietin pitkästä aikaa mainitsemisen arvoisen viikonlopun! Perjantaina Savonlinnaan aiemmin syksyllä karannut kaverini tuli pariksi päiväksi käymään Joensuussa. Tarkoitus oli lähteä sivistyneesti yksille vaan toisin kävi, ja ehkä ihan hyvä niin. Istuttiin iltaa muiden tällä paikkakunnalla majailijoiden kanssa, puitiin kaikki tämän hetkiset stressipesäkkeet ja pelattiin jonain iltana keksimääni juomapeliä, jonka olin itse unohtanut keksineeni, mutta jonka muut muisti. Oli muuten yllättävän hyvä ja looginen peli mun aivoilla tuotetuksi, vaikka itse sanonkin. Puolen yön lähestyessä suunnattiin Joensuun "vilkkaaseen" yöelämään ja käytiin kirjaimellisesti kääntymässä uudessa pop-up karaokepaikassa. Sieltä suunnattiin Amarilloon nachoille ja loppuilta vietettiin baaritiskillä ja tanssilattialla. Tuli tarpeeseen viime aikojen nutturankiristelyiden jälkeen.

Lauantaina lähdettiin pirteästi kiertämään Capra hircuksen geokätkö-traili. Raitis ilma selvitti kivasti ajatuksia, ja väsymys auttoi löytämään hilpeydenaiheita vähän sieltä sun täältä. Ei ne ajatukset kyllä missään vaiheessa ihan kristallinkirkkaita olleet, kun mulle valkeni vasta reissun puolivaiheessa lenkin ääriviivojen muistuttavan vuohta eikä muurahaiskarhua... Lisäksi luulin koko ajan, että oli sunnuntai, vaikka samalla tiesin, ettei seuraava päivä ollut maanantai. Joku päivä siihen olisi mun mielestä kuulunut väliin.

Tarkoitus oli kunnianhimoisesti vetää koko 25 kilometrin traili, vaan tarkoitukseksi se jäi, kun illan alkaessa hämärtää kylmyydestä kiukustuneet puhelimet sanoi itsensä irti. Luultiin jo jäävämme korpeen, kun ei tiedetty varmaksi missä ollaan, eikä yhteyden saaminen hakijoihin näyttänyt mahdolliselta. Vähän meinasi jo puskea hikeä otsalle, vaan kyllä ne teknologian murheenkryynit onneksi siitä vielä virkosi, ja loppu hyvin kaikki hyvin. Rentouttavaa oli viettää päivä luonnon helmassa, vaan yllättävän helpottavaa oli nähdä valaistu motari päivän päätteeksi.

Lauantai oli ensimmäinen kokonaan opiskeluista vapaa päiväni sitten avoimen yliopiston alun (kannustuksena kaikille sitä suunnitteleville), ja vapauden maistelun jälkeen sai pitkästä aikaa potkia itseään persiille, että jaksoi raapustella keskustelunavausta tieteellisyydestä ja tarinoida miten transmembraaniproteiini valmistuu solussa. Vielä pitäisi muutama viikko jaksaa painaa ennen myöhäistä syyslomaani... Siinä välissä pääsen tosin viettämään toivottavasti yhtä kivan viikonlopun vastavierailulla Savonlinnassa, joten ehkä mä kestän. 

Näissä kuvissa tiivistyy pitkälti tämän hetkisen eloni ydin, ja syy siihen, miksi en ole saanut aikaiseksi postailla. Avoimen yliopiston kurssit ovat käynnistyneet kunnolla, ja kalenteri vilkkuu punaisena milloin tenteistä, milloin oppimistehtävien palautuspäivistä. Liekö kaikista deadlineista johtuen vai miksi, mutta oon kärsinyt viimeiset parisen viikkoa järkyttävistä vatsakivuista, jotka ajoi mut perjantaina neljäksi tunniksi päivystykseen neulalla tökittäväksi. Luojan kiitos lääkärin määräämät vahvat dropit puri ja viikonloppu kului jo vähän vähemmän tuskaisissa merkeissä. Miten sitä aina muistaakin arvostaa terveyttä vasta sitten, kun on jo jalka paketissa tai kuumetta viidettä päivää peräkkäin?

Lokakuukin vaihtui jo, hui. Syksy tulee olemaan tiukka, kun yritän saada tärkeimmät kurssisuoritukset pois alta ennen marraskuun alkua, jolloin jätän velvollisuudet ja palaan kymmeneksi päiväksi Englantiin. Onneksi oon edelleen pysynyt hyvin aikataulussa, eli ilmeisesti itseopiskelu toimii tällaisilla itsensä orjapiiskureilla. Toivottavasti löytäisin blogillekin aikaa aina jossain välissä, sillä mulla riittäisi vielä ainakin muutaman postauksen verran sanottavaa au pair -ajoista ja syksyisiä kuvia täältä koto-Suomesta.