I am leaving, this is starting to feel like it's right before my eyes and I can taste it, it's my sweet beginning.

Viime viikko meni lähinnä akkuja ladatessa (sekä omia että koneen, eilen datasin 15 tuntia hups). Lisäksi ravasin kirpparilla harva se päivä, kun tuli perinteisesti varattua paikka tänäkin kesänä. Huomenna mennään purkamaan, ja toivotaan, että tulee vähän lisää täytettä matkakassaan, vaikka aika kivasti siellä setelit jo kahiseekin. Yhden kaverin tupareissakin ehdin pyörähtää, ja niistä tuli kyllä omalta osaltani loppuillasta oikeat vuosisadan nyyhkybileet, kun tajuntaan iski, etten nää näitä ihmisiä oikeasti aika pitkään aikaan. Oon ollut myös astetta ahkerampi lenkkeilijä ja hionut kokkaustaitojani. Yksi niistä jutuista mitkä on mietityttänyt lähdössä eniten, on ollut juurikin tuo ruuanlaitto, johon host-perhe toivoisi mun osallistuvan. Oon aina ollut enemmän leipuri, mutta kevään aikana treenailin kaikki perus makaroonilaatikot, lihapullat ja perunamuusit, joten enää ei hirvitä niin paljon. 

Tänään hoitelin viimeisiä lähtövalmisteluja eli tilasin junaliput ja tein osoitteenmuutoksen. Lisäksi suursiivosin huonettani ja ahdoin kaikki päiväkirjat ja luonnoslehtiöt ainoaan lukolliseen kaappiini. Vaikka porukat ei olekaan mitään varsinaisia tonkijoita, ajatus siitä, että niillä on täysin estoton pääsy mun huoneeseen, kun oon poissa ahdistaa vähän. Pitää teipata hiuksia kaikkiin kaappien ovien väliin, että voin tarkistaa onko ne kunnioittaneet mun yksityisyyttä ja ollut aukomatta niitä. Matkalaukunkin pakkaamisessa yritin edistyä. Se on ollut pullollaan vaatteita jo viikon ja olen hammasta purren yrittänyt sieltä aina jotain karsia. Kyllä se kiinni menee, mutta ei sinne mitään muuta kuin noita rättejä mahdu...

Tällä hetkellä fiilikset on sellaiset innostuneen odottavaisen kauhistuneet. Eniten jännittää oma jaksaminen ja tietysti se, miten tulen toimeen perheen kanssa sekä löydänkö yhtään samanhenkistä seuraa. Ja tuliaiset, mitä ihmettä keksisin? 

No, onhan tässä vielä kolme päivää aikaa pohdiskella.  

Back then we’d sleep until the afternoon, then we’d just get up and go outside, open a window, let the breeze blow in, forget everything.

Ajattelin kirjoitella jotain viime viikonlopusta, jolloin treffattiin muutaman kaverin kanssa sleepoverin merkeissä. Vaatekaapin ja kissojen lisäksi tulen varmaan kaipaamaan eniten näitä tyyppejä, joten oli tärkeää päästä viettämään viimeisiä iltoja tällä kokoonpanolla. Suunnattiin ensin porukalla kauppaan, josta haalittiin mukaamme jos jonkinlaista grilliherkkuja.

Ostoksilta selvittyämme alettiin sitten kokkailla. Itse osallistuin lähinnä vartaiden valmistukseen, kun se vastasi parhaiten omien kokkaustaitojen tasoa.

Tehtiin myös pekoniin käärittyjä herkkusieniä, jotka oli kyllä jännän makuisia. Mutta tulipahan maistettua jotain uutta! Grillailuissa kesti kyllä kauan, kun meidän sähkögrilli ei ollutkaan ihan sieltä tehokkaimmasta päästä. Eikä kyllä ollut mikään grillaussääkään, mulla oli niin kylmä, että jouduin kääriytymään fleecehuopaan. Vaan oli se katetun pöydän näkeminen palkitsevaa.

Jälkiruoaksi syötiin vielä yhden ystävistäni leipoma legendaarinen naku kääretorttu (nimi tulee luonnollisesti siitä, kun siinä ei ole kuoria). Ja oli kyllä varmaan paras, mitä on syöty! Ruokailujen jälkeen kaiveltiin meidän DVD-varastoja, ja päädyttiin tarkan harkinnan jälkeen katsomaan Shrek 3. Suomidubbausten äänet aiheutti vähän outoja tuntemuksia ja kaikilla meni enemmän tai vähemmän jotakin ohi, mutta olihan se viihdyttävä katseluelämys. Loppuilta kuluikin sitten rattoisasti korttitemppujen ja Trivial Pursuitin parissa. Itse en olisi malttanut mennä pehkuihin ollenkaan, mutta olin sitten kuitenkin armollinen emäntä ja päästin vieraani nukkumaan aamuneljän aikoihin.

Seuraavana päivänä ei vieläkään oltu saatu toisistamme tarpeeksi, vaan suunnattiin heräiltyämme kirpputorin kautta kaupungille. Heittäydyin anteliaaksi ja tarjosin kaikille jäätelöt, jotka syötiin torin laidalla jotain siellä esitettyjä itkuvirsiä kuunnellen. Sen jälkeen kierreltiin vielä vähän kauppoja, ja pääsin tekemään make up haulia au pair -aikoja varten. Monet kehottaa ostamaan suurimman osan kauneustuotteista paikan päältä, mutta mä halusin mieluummin hamstrata luottotuotteet varastoon. Katsotaan pitääkö niitä käydä jossain välissä hamstraamassa lisää vai löydänkö paikan päältä uudet luottotuotteet, joita tulen sitten Suomen päässä myöhemmin kaipailemaan. Lisäksi pysähdyttiin järjestelemään erittäin epämääräisessä kasassa olleet Filmtownin myyntileffat siisteihin riveihin, mikä varmaan kertoo jotain meidän järjenjuoksusta. No vois sitä hullumminkin vapaa-aikansa viettää.

Our blood's still young, won't stop to surrender.

Lyhyen blogihiljaisuuden jälkeen (okei ei se kyllä tällä mun erittäin epäsäännöllisellä bloggaustahdilla mikään hiljaisuus edes ollut) ajattelin taas kertoilla missä mennään.

Matkoilta palattuani aloitin heti seuraavana päivänä parin viikon työkokeilun päiväkodissa. Bongasin kivan tuntuisen yksityisen päiväkodin netistä lopputalvella ja päätin sitten rohkaista mieleni ja kysäistä, josko heillä olisi töitä tarjolla. Tässä vaiheessa oli siis vähän epäselvää haenko vielä mihinkään kevään yhteishaussa, mutta se oli varmaa, ettei mulle olis hyväksi vaan istuskella aloillani peukaloita pyöritellen. Päiväkotiin halusin erityisesti, koska toivoin saavani lisää virallista kokemusta lastenhoidosta ja mahdollisesti vähän täytettä tyhjyyttä ammottavaan suosituskansiooni. 

Yllätyksekseni paikan ylläpitäjät kertoikin ottavansa mielellään opiskelijoita harjoitteluun. Siinä oli vaan sellainen mutta, että palkallisiin töihin en pääsisi niin kauan kuin olisin koulun kirjoilla, joten sovittiin, että tulisin heille kesäkuussa. Kokeilu jäi harmittavan lyhyeksi, kun paikka meni kiinni juhannuksen alla. Silti tuntui, että sain siitä tosi paljon irti. Oon ollut yläkoulussa TET-harkoittelussa päiväkodissa, mutta silloin mulle ei annettu lelujen pesua vaativampia tehtäviä. Nyt kolme vuotta vanhempana ja ehkä vähän viisaampanakin sain osallistua aika lailla kaikkeen, mitä päiviin kuului. 

Lapsia oli enimmillään 14, ja niiden ikähaarukka oli aika laaja, 1-7 vuotta, mikä oli tosi hyvä sen kokemuksen kerryttämisen kannalta. Jännitin etukäteen paljon sitä, miten osaisin olla lasten kanssa, kun en ole pikkuihmisten kanssa viime vuosina pahemmin seurustellut, mutta ehkä mulla oli jotain piileviä kykyjä senkin suhteen, kun jaksoin kaikki työpäivät suht kivuttomasti (tosin eihän niiden kestokaan ollut kuin kuusi tuntia...). 

Työtoverit oli myös hyvin mukavia, ja heti ensimmäisen päivän jälkeen tuntui, että olisin ollut siellä pitempään. Viimeisenä päivänä saamani suosituskirje sisälsi vain kehuja, enkä osannut muuta kuin punastella ja änkyttää tuhansia kiitoksia, kun oon niin huono vastaanottamaan kohteliaisuuksia. Siinä sanottiin muun muassa, että lapset oli tykänneet musta kovasti, mikä oli ollut mun tärkein tavoite. Eli enemmän kuin onnistunut oli työkokeiluni.

Nyt teitä varmaan ihmetyttää, miten nämä tän postauksen kuvat liittyy yhtikäs mihinkään. En ole kauheasti ehtinyt elämääni kuviin ikuistaa, mutta viime viikonloppuna käytiin parin kaverin kanssa paikallisessa Osuuskaupparockissa, jossa tuli muutama kuva räpsittyä. Esiintyjäthän oli kaikki erittäin tasokkaita, oli J. Karjalaista, Viki Rostia, Jukka Poikaa ja Popedaa. Itseäni kiinnosti lähinnä ensimmäinen, mutta lähdin mukaan ihan kokemuksen vuoksi, ja koska pääsin sisään ilmaiseksi hankittuani S-etukortin sopivaan aikaan. Tuolla kuvan rouvalla oli fiilis melkein yhtä katossa, kun mulla silloin pari viikkoa sitten 1D:n konsertissa.

Ihan jännä kokemushan tuo loppujen lopuksi oli. Vielä pari viikkoa sitten en ollut ikinä keikoilla käynytkään, mutta nyt ravaan musiikkitapahtumissa harva se viikko! 

Ja tosiaan, tällä viikolla tuli myös pääsykokeiden tulokset. Niinhän siinä sitten kävi, ettei opiskelupaikkaa tällä kertaa irronnut. Muutamasta pisteestä jäi kiinni, olisi kai pitänyt avata enemmän kuin yksi kemian kirja... Onneksi mulla oli kuitenkin muita suunnitelmia tulevalle vuodelle, joten en hirttäytynyt sukkahousuihini. Eniten harmittaa se, että pitää käydä uudelleen läpi koko järjetön luku-urakka, mutta onneksi siihen on vielä aikaa. Nyt nautin tästä parin viikon kesälomasta ennen vähän pitempää lastenhoitokeikkaa.

Tänään jäin yksikseni kissavahdiksi kotiin, mikä tarkoittaa sitä, että saan datailla koko päivän ja tulevan yön oman huoneeni sijaan olohuoneessa, luksusta. Että hyvää juhannusta vaan lukijakunnalle, viettäkää te vähän jännempi ilta kuin minä!

Kuvat alkuviikolta, kun olin pääsykoereissulla Kuopiossa. Hain siis opiskelemaan farmasiaa, ensisijaisesti proviisoripuolelle, mutta tulen iloitsemaan sisäänpääsystä joka tapauksessa, vaikka se onkin näillä näkymin mahdollista korkeintaan farmaseutti-puolella. Tosin opintoja en ole ensi syksyllä aloittamassa, vaan pidän välivuoden, koska se on tässä elämäntilanteessa itselleni oikeamman tuntuinen vaihtoehto.

Yövyin hotellissa toiveenani nukkua kunnon yöunet koetta edeltävänä yönä, vaan toisinhan siinä kävi. Katsoin aamukolmeen asti rikossarjoja, kun olin niin hermona, etten saanut rauhoituttua epäterveellisen nopeasti lyöneen sydämeni takia. Vaan olipahan ainakin hyvän kokoinen ruutu, jota tuijottaa. Aamulla ajatukset ei siis olleet niin teräviä kuin olisin toivonut, mutta onnistuin kuitenkin navigoimaan itseni oikeaan paikkaan ja täyttämään vastauspaperin parhaani mukaan.

Ehdin tutustua myös itse Kuopioon vähän paremmin, ja en tiedä, mitä itse kuopiolaiset on kotikaupungistaan mieltä, mutta täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Mukavan kokoinen paikka, omaan silmään kauniin näköistä arkkitehtuuria, kivoja mäkiä, paljon puistoja, sankarihautausmaa. Kyllähän tuolla voisi kuvitella asuvansa ainakin tulevat opiskeluvuotensa. Bussit oli kyllä aika mitäänsanomattomia.  

En ole vieläkään oikein sisäistänyt, ettei minun ole pakko enää muistaa miten glomerulukset ja tubulukset toimivat tai mikä on epäkäslihaksen latinankielinen nimi (se on muuten musculus trapezius). Tämä tuli todettua muun muassa tänä aamuna, kun aloin heti herättyäni käydä vaistomaisesti läpi muistilistaani ja olin innokkaasti pakkaamassa pääsykoekirjaa laukkuun suunnatessani kohti kaupunkia. Senpä takia hautasinkin sen nyt kirjapinon alimmaiseksi, josta se ei enää toivottavasti palaa kummittelemaan. Oon vihdoin vapaa.

Simmer down, simmer down, if you don't swim, you'll drown.

Tällä viikolla olen kironnut kuumuutta jo toisena hellepäivänä, viettänyt puistobrunssin, solminut työsopimuksen, avannut mökkeilykauden, pelannut mölkkyä vähemmän menestyksekkäästi, heittänyt talviturkin, yögeokätköillyt, yrittänyt nukkua itikoiden valtaaman saunan superkapeilla lauteilla, ottanut enemmän aurinkoa kuin koko tähänastisen elämäni aikana, saanut hiuskriisin ja huokaissut helpotuksesta kun kiekkoilut on taas tämän vuoden osalta kiekkoiltu.

Here comes the sun.

Tällä viikolla olen syönyt kesän ensimmäisen jäätelön, kuullut hyvän metaforan hillomunkista ja suonsilmäkkeestä, toiminut makutuomarina, vaihtanut numeroita tuntemattoman kanssa, saanut tietää lopulliset yo-tulokseni, kiipeillyt puussa, tarjoutunut auttamaan varsin kummallisesti kävellyttä vastaantulijaa ja pelannut jalkapalloa - vieläpä vapaaehtoisesti!

This one's for the torn down, the experts at the fall.

Tää oli näitä viikkoja, jotka olisi voinut jättää elämättäkin, mutta tulipa hankittua ainakin uusi kamera. Viimeinen kuva otettu sillä, aika high quality laatu pokkariksi, vai mitä?