Lyhyen blogihiljaisuuden jälkeen (okei ei se kyllä tällä mun erittäin epäsäännöllisellä bloggaustahdilla mikään hiljaisuus edes ollut) ajattelin taas kertoilla missä mennään.
Matkoilta palattuani aloitin heti seuraavana päivänä parin viikon työkokeilun päiväkodissa. Bongasin kivan tuntuisen yksityisen päiväkodin netistä lopputalvella ja päätin sitten rohkaista mieleni ja kysäistä, josko heillä olisi töitä tarjolla. Tässä vaiheessa oli siis vähän epäselvää haenko vielä mihinkään kevään yhteishaussa, mutta se oli varmaa, ettei mulle olis hyväksi vaan istuskella aloillani peukaloita pyöritellen. Päiväkotiin halusin erityisesti, koska toivoin saavani lisää virallista kokemusta lastenhoidosta ja mahdollisesti vähän täytettä tyhjyyttä ammottavaan suosituskansiooni.
Yllätyksekseni paikan ylläpitäjät kertoikin ottavansa mielellään opiskelijoita harjoitteluun. Siinä oli vaan sellainen mutta, että palkallisiin töihin en pääsisi niin kauan kuin olisin koulun kirjoilla, joten sovittiin, että tulisin heille kesäkuussa. Kokeilu jäi harmittavan lyhyeksi, kun paikka meni kiinni juhannuksen alla. Silti tuntui, että sain siitä tosi paljon irti. Oon ollut yläkoulussa TET-harkoittelussa päiväkodissa, mutta silloin mulle ei annettu lelujen pesua vaativampia tehtäviä. Nyt kolme vuotta vanhempana ja ehkä vähän viisaampanakin sain osallistua aika lailla kaikkeen, mitä päiviin kuului.
Lapsia oli enimmillään 14, ja niiden ikähaarukka oli aika laaja, 1-7 vuotta, mikä oli tosi hyvä sen kokemuksen kerryttämisen kannalta. Jännitin etukäteen paljon sitä, miten osaisin olla lasten kanssa, kun en ole pikkuihmisten kanssa viime vuosina pahemmin seurustellut, mutta ehkä mulla oli jotain piileviä kykyjä senkin suhteen, kun jaksoin kaikki työpäivät suht kivuttomasti (tosin eihän niiden kestokaan ollut kuin kuusi tuntia...).
Työtoverit oli myös hyvin mukavia, ja heti ensimmäisen päivän jälkeen tuntui, että olisin ollut siellä pitempään. Viimeisenä päivänä saamani suosituskirje sisälsi vain kehuja, enkä osannut muuta kuin punastella ja änkyttää tuhansia kiitoksia, kun oon niin huono vastaanottamaan kohteliaisuuksia. Siinä sanottiin muun muassa, että lapset oli tykänneet musta kovasti, mikä oli ollut mun tärkein tavoite. Eli enemmän kuin onnistunut oli työkokeiluni.
Nyt teitä varmaan ihmetyttää, miten nämä tän postauksen kuvat liittyy yhtikäs mihinkään. En ole kauheasti ehtinyt elämääni kuviin ikuistaa, mutta viime viikonloppuna käytiin parin kaverin kanssa paikallisessa Osuuskaupparockissa, jossa tuli muutama kuva räpsittyä. Esiintyjäthän oli kaikki erittäin tasokkaita, oli J. Karjalaista, Viki Rostia, Jukka Poikaa ja Popedaa. Itseäni kiinnosti lähinnä ensimmäinen, mutta lähdin mukaan ihan kokemuksen vuoksi, ja koska pääsin sisään ilmaiseksi hankittuani S-etukortin sopivaan aikaan. Tuolla kuvan rouvalla oli fiilis melkein yhtä katossa, kun mulla silloin pari viikkoa sitten 1D:n konsertissa.
Ihan jännä kokemushan tuo loppujen lopuksi oli. Vielä pari viikkoa sitten en ollut ikinä keikoilla käynytkään, mutta nyt ravaan musiikkitapahtumissa harva se viikko!
Ja tosiaan, tällä viikolla tuli myös pääsykokeiden tulokset. Niinhän siinä sitten kävi, ettei opiskelupaikkaa tällä kertaa irronnut. Muutamasta pisteestä jäi kiinni, olisi kai pitänyt avata enemmän kuin yksi kemian kirja... Onneksi mulla oli kuitenkin muita suunnitelmia tulevalle vuodelle, joten en hirttäytynyt sukkahousuihini. Eniten harmittaa se, että pitää käydä uudelleen läpi koko järjetön luku-urakka, mutta onneksi siihen on vielä aikaa. Nyt nautin tästä parin viikon kesälomasta ennen vähän pitempää lastenhoitokeikkaa.
Tänään jäin yksikseni kissavahdiksi kotiin, mikä tarkoittaa sitä, että saan datailla koko päivän ja tulevan yön oman huoneeni sijaan olohuoneessa, luksusta. Että hyvää juhannusta vaan lukijakunnalle, viettäkää te vähän jännempi ilta kuin minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti