perjantai 13. kesäkuuta 2014

Let the time go on its own way while we’d eat an apple, leaving it all behind, under the sun in Hyde Park.

Tässä London day 4, joka kului sekin pitkälti sightseeingin merkeissä. Viikko oli jo yli puolessa välissä, mutta näettävää ja koettavaa riitti edelleen niin paljon, ettei auttanut muu kuin pakottaa väsyneet jalat liikkeelle ja suunnata Trafalgar Squarelle.
Tämä oli mielestäni ehkä kivoin näkemistäni aukioista. Ihmiset istuskeli niin rennosti leijonien käpälien välissä, että vähän alkoi itseänikin houkutella yhden kissapedon valloittaminen. Katsoin kuitenkin parhaaksi luopua ajatuksesta tapaturma-alttiuteni takia. Lisäksi olen kuullut, ettei noiden päällä kiipeilyä välttämättä katsota ihan hyvällä silmällä. Jellonat on ilmeisesti päässeet rappeutumaan, minkä lisäksi jotkut järjen jättiläiset tunkee niiden kitoihin roskia. Miksi oi miksi?
Seuraavaksi lähdin katsastamaan Tower Bridgen. Tarkoitus oli tosiaan luoda siihen ihan lyhyt katsalmus, mutta päädyin sitten ylittämään sillan ja seurailemaan hyvän tovin Thamesin vartta joen toisella puolella.
Näkymiä sillalta. Siellä kohoaa muun muassa tuo sukkulamainen Gherkininäkin tunnettu St Mary Axe, joka on yksi Lontoon korkeimpia rakennuksia.
Pieniä suihkulähteitä ja lounastaan nauttiva pukumies. Näistä Lontoon pukumiehistä en olekaan vielä kertoillut. Niitä käyskenteli vähän kaikkialla metroasemista puistoihin, ja ne oli usein niitä kiireisimmän oloisia matkalaisia. Jotkut niistä turvautui julkisen liikenteen sijaan omiin ajoneuvoihin. Esimerkiksi skootterilla töihin salkku tarakalla huristeleva pukumies ei ollut mitenkään harvinainen näky. 
Parempi kuva Tower Bridgestä, jonka napattuani otin suunnaksi uudemman kerran Oxford Streetin, koska halusin palauttaa pari vaatetta. Sen tehtyäni olin taas jo niin poikki, että oli pakko käydä hotellilla levähtämässä. Olin ajatellut käydä vielä Highgaten hautausmaalla, jossain museossa ja jälleen Hyde Parkissa, mutta stamina ei sitten riittänytkään kuin tuohon puistovierailuun. 
Eilen harmitti, kun kameran akku kuoli kesken kaiken, minkä vuoksi halusin käydä ikuistamassa loput Hyde Parkia tänään. Sää olikin siihen oikein otollinen. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja ihmiset otti siitä kaiken irti makoilemalla ruohikon keskellä kuin eläimet savannilla. 
Kävelin taas koko puiston halki, mutta keskityin kuvailemaan lähinnä Kensingtonin puutarhoja. 
Italian Fountains
Peter Pan -patsas
Serpentine Bridge
Kanadanhanhia ja taustalla veneitä, joilla pystyi maksua vastaan soutelemaan.
Joku hauskan näköinen sorsalintu.
Takaisin hotellille paluusta muodostuikin yksi tuskien taival. Rakot toisessa jalassa tuntui laastaroinnista huolimatta niin pahalta, että oli pakko linkuttaa melkein koko matka. No, ainakin ihmiset tarjosi automaattisesti istumapaikkaa metrossa. Seuraavassa postauksessa vähän vähemmän kävelyä ja enemmän jotain ihan muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti