I am my own man I make my own luck.

Mun on jo pitemmän aikaa ollut tarkoitus postailla tulevaisuudensuunnitelmistani, koska ne tietysti vaikuttaa myös siihen millaisia juttuja täältä blogista jatkossa löytyy. Jotenkin on vaan ollut niin paljon kaikkea, etten ole itsekään ehtinyt kunnolla sisäistää, miten paljon mun elämä tulee muuttumaan tässä ihan lähiaikoina.

Idea välivuodesta lukion jälkeen on kieppunut mielessä useamman vuoden ajan. Aiemmin olen kuitenkin aina sivuuttanut sen mahdottomana, koska mut on pienestä pitäen aivopesty pyrkimään olemaan mahdollisimman tuottoisa yhteiskunnan jäsen. Eli peruskoulun jälkeen lukioon, lukiosta yliopistoon, sitten töihin, ehkä muutama vuosi kiikkutuolissa keinumista ja that's it. 

Viime vuosi laittoi kuitenkin ajattelemaan asioita vähän uudelta kantilta. Jouduin opettelemaan elämään kroonisen oireen kanssa, joka sai mut tajuamaan miten kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Ja miten tärkeää on pyrkiä elämään tää elämä niin, ettei myöhemmin tarvitse katua ainakaan mitään tekemättä jäänyttä. Rankkojen lukiovuosien, kirjoitusten ja pääsykokeiden jälkeen välivuosi alkoi tuntua mulle oikeimmalta ratkaisulta tähän väliin. Vähän vähemmän painetta suoriutua ja enemmän vapautta toteuttaa unelmia.

Yksi pitkäaikaisimmista haaveistani on ollut asua jossain vaiheessa elämääni ulkomailla. Arkailijapuoleni on kuitenkin aina kehitellyt tekosyitä. Nuorempana pidin suurimpana esteenäni riittämätöntä kielitaitoa. Ala- ja suurimman osan yläasteesta olin englannissa keskiverto kasin oppilas. Sitten koin jonkun ihme kehitysharppauksen, josta kiitän brittiyoutubereita ja internetiä yleensä. Sen jälkeen olikin vähän hankalampi keksiä syitä olla lähtemättä, ja viime vuosina ainoa pidätellyt seikka on ollut pelko siitä, että kerran lähdettyäni jäisin sille tielleni. Mikä on aika typerää.  

Yhdessä postauksessa taisinkin jo vähän vihjailla luvassa olevasta pitemmästä lastenhoitokeikasta. Kyllä, lähden au pairiksi! Host-perheen päätin etsiä itse, jotta voisin olla varmempi onnistuneesta mätsistä. Etsinnät aloitin kirjautumalla Aupair World-sivustolle maaliskuussa, ja olin onnekas kun jo muutaman hudin jälkeen löysin Englantiin viime syksynä muuttaneen suomalaisperheen, jonka kanssa kemiat kohtasi. Englantia en nyt pääse puhumaan yhtä paljon, kuin jos olisin päätynyt brittiperheeseen, mutta tällä hetkellä tuntuu lähinnä helpottavalta, että kulttuurishokki tulee näin olemaan luultavasti paljon lievempi. Perheestä kirjoittelen lisää varmaan vähän myöhemmin.

Mun uusi koti tulee olemaan Oxfordshiressa, paikassa nimeltä Abingdon. Se on sellainen perienglantilainen pikkukaupunki, joka on ilmeisesti maan vanhimpia asuttuja paikkoja. En halunnut mihinkään suurkaupunkiin, koska väenpaljous ja ilmansaasteet ahdistaa. Lisäksi toivoisin tällaisessa pienemmässä yhteisössä pääseväni paremmin sisään kauan minua kutkutelleeseen brittikulttuuriin. Abingdonistakin saatte varmasti kuulla lisää jahka olen nähnyt sen omin silmin muuallakin kuin Google Mapsissa.

12 päivää lähtöön, on tää hullua. Mutta hyvällä tavalla.