Hei taas. Istuskelen tällä hetkellä pienessä, muutama vuosi takaperin saneeratussa 1800-luvun englantilaismökissä, ja katsahdan välillä tietokoneeni ruudun yli soman pation kivimuuria ja sen toisella puolella kohoavaa Loughrigg-kukkulaa/vuorta/tunturia/vaaraa (en tule koskaan löytämään suuhun sopivaa suomennosta englannin kielen sanalle 'fell'). Olen kesälomareissulla Lake Districillä, jonka postikorttimaiseen kauneuteen rakastuin au pair -aikoinani. Briteissä käydessäni elän aina vahvasti uudelleen vuotta 2014-2015, jonka tuolloin vietin täällä ja joka jäi historiaan blogini kulta-aikana. Ehkä siitä syystä (ja osin sadepäivän salliman joutilaisuuden) mieleni teki nyt tulla kirjoittamaan postaus.
Viimeksi olen kirjoittanut alkuvuodesta 2020, jolloin takana oli työntäyteinen, mutta erittäin kovasti odotettu ensimmäinen lukukausi proviisoriopintoja. Tätä kirjoittaessani graduni tarkastajat saattavat parhaillaan väritellä lopputyötäni punakynillään, eli kuusivuotiseksi venähtänyt yliopistourani lähestyy jo loppuaan. Nautin opiskeluvuosina kokemastani akateemisesta yhteenkuuluvuudesta aivan yhtä paljon, kuin au pairina viettämäni välivuoden suomasta vapaudesta. Tai nautin niin kauan kuin sitä kesti. Ensimmäisen maisterivuoteni keväänä kaikki yllättänyt pandemia ja etäopiskeluun siirtyminen pitivät huolen siitä, että yhteisöllisyydentunne katosi varsin nopeasti, minkä seurauksena olen viimeisen vuoden viihtynyt paremmin työn teossa kuin opiskeluiden parissa.
Tällä hetkellä en enää koe suurta haikeutta pian tapahtuvasta opiskelijastatuksen menetyksestä, vaan olen ennen kaikkea helpottunut päästessäni etenemään tästä välitilasta, jossa en koe olevani enää opiskelija, mutten täysin työelämään siirtynytkään. Näin ollen viime postauksessa lupailemani yliopistoelämäkerta jäänee tällä erää kirjoittamatta, sillä halu alkaa luonnostella jotain ihan uutta tarinaa on tällä hetkellä huomattavasti vahvempi.
Viime kerralla olen kertoillut myös toisesta opetusapteekkiharjoittelustani sairaalamaailmassa, ja sillä sektorilla toimin edelleen. Kuluva kesä on itse asiassa jo kolmas kesä, jonka olen viettänyt osastofarmaseuttina oman kotikuntani yliopistosairaalassa. Työkokemuksen kasvaessa myös tiedonjanoni on voimistunut, ja tämän hetkisessä työssäni käsittelemistäni syöpälääkkeistä on tullut suuri intohimoni. Mielekkään työnkuvan lisäksi olen saanut ympärilleni aivan ihanan työyhteisön, joka jaksaa naurattaa, kannustaa ja arvostaa. Viime torstaina oli ensimmäistä kertaa lomalle jäädessäni sellainen fiilis, että miten täältä raaskii koko ensi viikon olla poissa. Eli hyviin hommiin olen päätynyt.
Mutta yritetään nyt kuitenkin siirtyä työ- ja opiskelukuvioista takaisin lomamoodiin. Olen tällä hetkellä tosiaan ensimmäistä kertaa Englannissa ja ylipäätään ulkomailla sitten kevään 2018. Suomessa viihdyn nykyään oikein hyvin, enkä ole juuri ikävöinyt Englannissa asumista, käymistä täällä kylläkin. Niinpä oli hyvin selvää mihin suuntaisin ensimmäisenä, sitten kun koronan kurittama maailma jonakin päivänä avautuisi. Ja täällä sitä ollaan, miksi valita jokin uusi kohde, kun voi lähteä kolmatta kertaa Lake Districille!
Majailen tällä kertaa aiempien reissujen tukikohdasta Windermerestä poiketen Amblesidessa, josta olen kaikki tähän mennessä postausta elävöittäneet kuvat räpsinyt. Ambleside on yksi Lake Districin vilkkaimmista market towneista, jonne itseni houkuttivat keskeinen sijainti, hyvät liikenneyhteydet ja lukuisat lähistöltä löytyvät patikointireitit. Myös majapaikakseni valikoituneeseen charmanttiin Prospect Cottage Studioon törmääminen vaikutti päätökseen valita juuri Ambleside, enkä kadu!
Amblesiden tunnetuin nähtävyys ja yksi Lake Districin ikoneista on kaupungin läpi virtaavan puron ylle 1600-luvulla rakennettu Bridge House (ylempi kuva). Kyseinen pikku talo on aikojen saatossa ehtinyt toimia niin omenavarastona, teehuoneena kuin 8-henkisen perheen kotinakin. Syynä siihen, miksi Bridge House rakennettiin sillalle on arveltu olleen verojen kiertäminen, koska veden ylle rakennettuna talo ei teknisesti sijainnut maalla. Kekseliästä!
Ambleside sijaitsee noin mailin päässä Lake Districin suurimmasta järvestä eli Windermerestä, ja rannan tuntumasta löytyvä Waterhead Pier tarjoaa loistopuitteet viettää leppoisa kesäpäivä vesilintuja syöttäen ja jäätelökojuilla notkuen. Tämä on käsittääkseni keskeinen osa sitä 'life at the Lakes' -elämäntyyliä, jota suuri osa brittilomailijoista tulee täältä hakemaan. Lisäksi Waterheadista pääsee kätevästi risteilemään höyrylaivalla Windermerelle ja sen rannoilla sijaitseviin kohteisiin. Ajattelin itse asiassa myöhemmin tänään itsekin hypätä laivaan ja lipua vastarannalla kohoavalle Wrayn linnalle. Eilen ehdin jo käydä tutustumassa paikkaan käymällä teellä Waterhead Coffee Shopissa, jonka anteliaasti kermalla täytetyt mustikkaskonssit ansaitsevat oman erityismainintansa.
Viimeisenä Ambleside attractionina voisin mainita Stock Ghyll Forcen eli lähimetsistä löytyvän luonnonvesiputouksen, jonka voimaa muinaiset amblesidelaiset hyödynsivät myllyissään. Näissä asukkaat tuottivat muun muassa lankaa, kankaita, paperia ja jauhoja. Tänä päivänä yksikään kaupungissa aikoinaan pyörineistä 12 myllystä ei ole enää toiminnassa, mutta monet vanhoista myllyrakennuksista ovat saaneet uuden elämän pikkuputiikkeina, kahviloina tai majataloina.
Viktoriaanisella aikakaudella Englannin rautatieverkosto laajeni pohjoiseen, jolloin vesiputousta ympäröineen maan silloinen omistaja näki tilaisuutensa tulleen ja kaupallisti paikan. Turisteja houkuttelemaan pystytettiin virvokekojuja, minkä lisäksi tarjolla oli aasi-ajeluita ja mahdollisuus kylpeä putouksessa. Tänä päivänä Stock Ghyll Forcesta on tullut enemmän hidden gem -tyylinen kohde, joten ihmisten rajaamiseen kuvien ulkopuolelle tuskin tarvitsee kuluttaa aikaa. Sammaloituneet penkit, putoamisen estävät rautakaiteet ja alueen rajaava portti ovat ainoat jäljellä olevat muistutukset menneistä huvituksista. Itse kävin ihastelemassa pärskyjä ja kuuntelemassa veden jylinää ensimmäisenä aamunani täällä ja yksityisnäytöksenä sain tästä luonnon ihmeestä nauttia.
Tällaista tällä kertaa. Todennäköisesti tulen piakkoin kertoilemaan missä muualla olen täällä pyörinyt, sen verran kivaa oli kirjoittaa ja saada reissukuvia päiväkirjamerkinnän omaisesti esille. Kuvatkin saattavat nyt olla "hieman" terävämpiä, kun otin vihdoin tässä kuussa harppauksen järkkärin omistajaksi vuosia kompaktikameroiden kanssa leikiteltyäni. Uskaltaisin siis luvata palaavani pian uusien reissukuulumisten kanssa!
