Puijo on Puijo, muut mäet muita

Vaikka kesälomat onkin jo lusittu ajattelin palata vielä hetkeksi viimeisiin päiviin ennen paluuta arkeen. Sain nimittäin taas vierailijan tänne Savon perukoille, ja kolmessa päivässä ehdittiinkin järjestää aktiviteettiä koko muuten varsin tapahtumaköyhän kesän edestä.

Liikekannalla meitä piti joka päivä ihana kamala harrastuksemme geokätköily. Ensimmäisen päivän kätköjahti sijoittui Neulamäen ja Vuorilammen pusikoihin, jotka allekirjoittanut on jo pitkälti kolunnut. Vaan pitihän sitä nyt nekin hoodsit esitellä. Pitkän päivämarssin jälkeen loikoiltiinkin sitten hyvällä omalla tunnolla loppuilta telkkarin ja sipsipussin tuntumassa. 

Seuraavana päivänä otettiin menopeleiksi apostolin kyydin sijaan pyörät, ja niillähän pitkälle pötki! Putsattiin päivän aikana suurin osa Kallansiltojen ja Vuorelan kätköistä, joista yksi sijaitsi esimerkiksi yllä näkyvässä paikassa. Onneksi oli vähän apinampi kaveri mukana, sillä muuten olisi jäänyt tältä arkajalalta hakematta.

Päivän aikana kilometrejä kertyi pyörällä arviolta 55, ei huono! Hyvässä seurassa ja tukevan huoltsikkaevästelyn jälkeen matka ei tuntunut läheskään niin pitkältä. 

Loppuillasta oltiin tyytyväistä valokuvafriikkiä, kun saatiin räpsiä muutamat framet näissä maisemissa Tikkalansaaren leirikeskuksella. 

Pitkäksi venähtäneestä päivästä huolimatta jaksettiin kruunata se vielä pienillä viinikekkereillä. Oli kuulkaas juustolautaset ja kaikki! Tosin jossain vaiheessa ne herkulliset juustot, keksit ja viinirypäleet vaihtui vähemmän herkullisiin Bertie Bottin joka maun rakeisiin. Nappasin ne aikoinaan mukaani Lontoon Harry Potter -studioilta, mutta toistaiseksi rakeet on saaneet pysyä visusti boksissaan. Nyt siihen tuli kuitenkin muutos, kun maisteltiin kaikki mustikasta korvavaikkuun (joka oli muuten lähes yhtä miellyttävä makuelämys kuin oksennus).

Kolmantena päivänä ehdittiin vihdoin käydä tsekkaamassa Kuopion suosituin nähtävyys aka Puijon torni. Viime kerrasta olikin vierähtänyt reilut kymmenen vuotta. Tiskillä sain ensimmäistä kertaa näyttää opiskelijakorttia Kelan työmarkkinatukikirjeen sijaan, mikä lämmitti mieltä kummasti. Mieltä lämmitti myös huipulta avautuneet maisemat, kyllä täällä kelpaa asustella! Vielä pitäisi kaiketi maistaa sitä kuuluisaa kalakukkoa ja alkaa puhua vähän enemmän viäntäen ja kientäen, että sitä voisi itseään savolaiseksi kutsua, but I'm getting there.

Kotikaupunkituristeilun jälkeen suunnattiin keskustaan lounaalle. Mandalan palvelu oli 6/5 eikä itse lounasbuffetissakaan ollut moittimisen varaa. Jälkiruuaksi kipaistiin kaupasta Kinderit, jotka syötiin torin kulmilla kaverin bussia odotellessa. Sittenpä olikin jo aika sanoa taas moikka moi ja seuraavaan kertaan.

And if you see my reflection in the snow-covered hills, will the landslide bring you down?

Viime aikoina olen ottanut asiakseni kasvattaa Kuopio-tuntemustani laajentamalla lenkkireviiriä vähitellen yhä kauemmas kotikulmilta. Tässä vaiheessa olen jo kartoittanut lyhyimmän reitin lähikaupoille, omaksunut bussireittejä ja tykästynyt Puijon kuusimetsiin. Exploorausta lukuun ottamatta päivät on kuluneet vähän turhan saman kaavan mukaan eli elämä on ilmeisesti alkanut vakiintua tänne. Mielenkiintoisinta just nyt on varmaan reseptivalikoiman laajentaminen ja se, jos saan jotain muutakin postia kuin mainoksia. Tylsyyteen kuolemisen riski on siis vahvasti läsnä.

Sosiaalinen verkosto multa tosiaan puuttuu Kuopiosta vielä kokonaan eikä asiaa auta se, etten käy töissä ja opiskelen etänä. Introverttinä viihdyn pitkälti keskenäni, mutta aina silloin tällöin voisi olla ihan terveellistä poistua omasta kuplasta. Mun oli itse asiassa tänään tarkoitus käydä kahvittelemassa muutaman uuden tyypin kanssa, mutta jänistin loppumetreillä. Ei mulla au pairina ollut järjettömiä ongelmia uusien ihmisten tapaamisessa, mutta suomalaiset on näköjään vähän eri juttu...

Viime viikonloppuna sain kuitenkin seuraa pitkäaikaisesta ystävästäni ja pääsin esittelemään uusia hoodejani. Kuopion keskusta on mulle edelleen osittain mysteeri, kun muutaman kilometrin kävelymatka kotoa sinne ei kovin montaa kertaa viikossa ole jaksanut houkutella. Pääsin siis itsekin leikkimään turistia ja tutustumaan ekaa kertaa kauppahalliin ja sataman ympäristöön. Lisäksi aloitettiin Kuopion ruokapaikkojen testaaminen vakkarivalinnaksi muodostuneesta kiinalaisesta (Sunny's Noodle oli ihan jees, 3/5).

Parin geokätkön jälkeen palattiin juhlistamaan uutta kotikoloa afternoon tean merkeissä. Skonsseja, kuppikakkuja, finger sandwicheja ja rocky road -kakkua olisi riittänyt useammallekin syöjälle, mutta koska jouduttiin kaikkien muiden feidaamiksi, saatiin juoda pannu tyhjäksi kahteen pekkaan. Loppuilta miksailtiin cocktaileja, innostuttiin pelaamaan älypelejä, tutustuttiin Kuopion kuuluisaan baarikatuun ja rikottiin mun vuodesohva. 

Seuraavana aamuna ehdittiin tuhota kiinalaisen tähteet ja onnistuttiin korjaamaan sohva ennen kuin kaverin piti palata omalle puolelleen Suomea. Viime päivät olenkin sitten kärsinyt tavallista enemmän tekemisen puutteesta ja yrittänyt päästä eroon kaikista ylijääneistä leivonnaisista. Syön kakkua varmaan vielä ensi kesänäkin.

Kuvat alkuviikolta, kun olin pääsykoereissulla Kuopiossa. Hain siis opiskelemaan farmasiaa, ensisijaisesti proviisoripuolelle, mutta tulen iloitsemaan sisäänpääsystä joka tapauksessa, vaikka se onkin näillä näkymin mahdollista korkeintaan farmaseutti-puolella. Tosin opintoja en ole ensi syksyllä aloittamassa, vaan pidän välivuoden, koska se on tässä elämäntilanteessa itselleni oikeamman tuntuinen vaihtoehto.

Yövyin hotellissa toiveenani nukkua kunnon yöunet koetta edeltävänä yönä, vaan toisinhan siinä kävi. Katsoin aamukolmeen asti rikossarjoja, kun olin niin hermona, etten saanut rauhoituttua epäterveellisen nopeasti lyöneen sydämeni takia. Vaan olipahan ainakin hyvän kokoinen ruutu, jota tuijottaa. Aamulla ajatukset ei siis olleet niin teräviä kuin olisin toivonut, mutta onnistuin kuitenkin navigoimaan itseni oikeaan paikkaan ja täyttämään vastauspaperin parhaani mukaan.

Ehdin tutustua myös itse Kuopioon vähän paremmin, ja en tiedä, mitä itse kuopiolaiset on kotikaupungistaan mieltä, mutta täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Mukavan kokoinen paikka, omaan silmään kauniin näköistä arkkitehtuuria, kivoja mäkiä, paljon puistoja, sankarihautausmaa. Kyllähän tuolla voisi kuvitella asuvansa ainakin tulevat opiskeluvuotensa. Bussit oli kyllä aika mitäänsanomattomia.  

En ole vieläkään oikein sisäistänyt, ettei minun ole pakko enää muistaa miten glomerulukset ja tubulukset toimivat tai mikä on epäkäslihaksen latinankielinen nimi (se on muuten musculus trapezius). Tämä tuli todettua muun muassa tänä aamuna, kun aloin heti herättyäni käydä vaistomaisesti läpi muistilistaani ja olin innokkaasti pakkaamassa pääsykoekirjaa laukkuun suunnatessani kohti kaupunkia. Senpä takia hautasinkin sen nyt kirjapinon alimmaiseksi, josta se ei enää toivottavasti palaa kummittelemaan. Oon vihdoin vapaa.