Vaikka kesälomat onkin jo lusittu ajattelin palata vielä hetkeksi viimeisiin päiviin ennen paluuta arkeen. Sain nimittäin taas vierailijan tänne Savon perukoille, ja kolmessa päivässä ehdittiinkin järjestää aktiviteettiä koko muuten varsin tapahtumaköyhän kesän edestä.
Liikekannalla meitä piti joka päivä ihana kamala harrastuksemme geokätköily. Ensimmäisen päivän kätköjahti sijoittui Neulamäen ja Vuorilammen pusikoihin, jotka allekirjoittanut on jo pitkälti kolunnut. Vaan pitihän sitä nyt nekin hoodsit esitellä. Pitkän päivämarssin jälkeen loikoiltiinkin sitten hyvällä omalla tunnolla loppuilta telkkarin ja sipsipussin tuntumassa.
Seuraavana päivänä otettiin menopeleiksi apostolin kyydin sijaan pyörät, ja niillähän pitkälle pötki! Putsattiin päivän aikana suurin osa Kallansiltojen ja Vuorelan kätköistä, joista yksi sijaitsi esimerkiksi yllä näkyvässä paikassa. Onneksi oli vähän apinampi kaveri mukana, sillä muuten olisi jäänyt tältä arkajalalta hakematta.
Päivän aikana kilometrejä kertyi pyörällä arviolta 55, ei huono! Hyvässä seurassa ja tukevan huoltsikkaevästelyn jälkeen matka ei tuntunut läheskään niin pitkältä.
Loppuillasta oltiin tyytyväistä valokuvafriikkiä, kun saatiin räpsiä muutamat framet näissä maisemissa Tikkalansaaren leirikeskuksella.
Pitkäksi venähtäneestä päivästä huolimatta jaksettiin kruunata se vielä pienillä viinikekkereillä. Oli kuulkaas juustolautaset ja kaikki! Tosin jossain vaiheessa ne herkulliset juustot, keksit ja viinirypäleet vaihtui vähemmän herkullisiin Bertie Bottin joka maun rakeisiin. Nappasin ne aikoinaan mukaani Lontoon Harry Potter -studioilta, mutta toistaiseksi rakeet on saaneet pysyä visusti boksissaan. Nyt siihen tuli kuitenkin muutos, kun maisteltiin kaikki mustikasta korvavaikkuun (joka oli muuten lähes yhtä miellyttävä makuelämys kuin oksennus).
Kolmantena päivänä ehdittiin vihdoin käydä tsekkaamassa Kuopion suosituin nähtävyys aka Puijon torni. Viime kerrasta olikin vierähtänyt reilut kymmenen vuotta. Tiskillä sain ensimmäistä kertaa näyttää opiskelijakorttia Kelan työmarkkinatukikirjeen sijaan, mikä lämmitti mieltä kummasti. Mieltä lämmitti myös huipulta avautuneet maisemat, kyllä täällä kelpaa asustella! Vielä pitäisi kaiketi maistaa sitä kuuluisaa kalakukkoa ja alkaa puhua vähän enemmän viäntäen ja kientäen, että sitä voisi itseään savolaiseksi kutsua, but I'm getting there.
Kotikaupunkituristeilun jälkeen suunnattiin keskustaan lounaalle. Mandalan palvelu oli 6/5 eikä itse lounasbuffetissakaan ollut moittimisen varaa. Jälkiruuaksi kipaistiin kaupasta Kinderit, jotka syötiin torin kulmilla kaverin bussia odotellessa. Sittenpä olikin jo aika sanoa taas moikka moi ja seuraavaan kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti