Viimeiset 2,5 vuotta on menneet välieläessä milloin au pairina, milloin työttömänä avoimen opintoja puurtaessa, mutta 1.9 musta tuli taas opiskelija! Hinku päästä takaisin koulun penkille voitti jopa alkujännityksen, ja suuntasin yllättävän tyynenä yliopistonrantaan. Kättelin rehtorin liittyäkseni satojen muitten terveystieteilijöiden joukkoon. Heti ensitöiksi meille kerrottiin, ettei pääsykoetuloksilla ollut enää tästä päivästä lähtien mitään merkitystä, vaan kaikki lähdettäisiin samalta viivalta. Joku toinen oli saattanut päästä sisään suoraan lukiosta, mulla se vaati kolme yritystä. Mutta siellä luentosalissa me kaikki fuksipallerot nyt yhtä kaikki oltiin eikä millään muulla tosiaan ollut enää merkitystä.
Päivän aikana saatiin tuhti informaatioannos, jota sulateltiin liikkumalla tuutoriryhmissä ympäri kampusta. Jätin takkini naulakkoon enkä enää löytänyt sitä päivän päätteeksi, koska kaikki oli niin uutta ja outoa. Päivä jatkui fuksi-illalla paikallisessa kuppilassa, jossa esittäydyin niin monelle ihmiselle, että hyvä kun muistin lopulta edes oman nimeni. Seuraavana aamuna heräsin sängystäni vailla minkäänlaisia muistikuvia siitä, miten olin sinne viime yönä päätynyt. Ei auttanut muu kuin raahautua tykyttävän päänsäryn kanssa ensimmäisille varsinaisille luennoille. Opiskelijaelämää puhtaimmillaan heti ekasta päivästä lähtien vai miten se nyt meni...
Nyt en malttaisi odottaa maanantaita. Kaikki on vielä aika perustuksissaan, mutta puhkun intoa päästä rakentamaan uusia ihmissuhteita ja yliopistominääni. Oon jo tässä vaiheessa ylittänyt itseni monessakin asiassa, ja uskon, että se vielä palkitaan. Tästä se lähtee, oodi opiskelijaelämälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti