perjantai 30. elokuuta 2013

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tällä viikolla hävitin uuden suosikkiranneketjuni, istuin linja-autossa kaatosateella (se tuntuu ihan siltä kuin olisi akavaariossa!), sain elämäni ensimmäiset allergialääkkeet, skippasin pari tuntia, pyöräilin kouluun (jonka jälkeen tunsin itseni niin sairaaksi että tyydyn jatkossakin joukkoliikenteeseen), sain postia Kiinasta, tuhlasin rahaa vähän enemmän kuin oli tarkoitus, laadin käsitekarttoja (joita luultavasti kukaan muu kuin minä ei pystyisi käsittämään), organisoin vaatekaappiani, söin kymmeniä omenia sekä nauroin kaikelle ja en millekään kiitos jatkuvasti kasvavan univajeeni. 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

You've arrived at panic station.

Koulut alkoi vasta viime tiistaina, ja oon jo nyt kieriskellyt epätoivossa huoneeni lattialla, kun on niin paljon tehtävää. Abeilta pitäisi mun mielestä kieltää läksyt, että voisi keskittyä kirjoituksiin, ja tehdä välillä jotain kivaakin. Istuin eilen varmaan lähemmäs 12 tuntia koneella, kun en ole ehtinyt olla netissä yhtä paljon kuin lomalla. En tiedä mihin se aika katoaa, kun mulla ei ole edes mitkään järjettömän pitkät päivät, enkä edelleenkään jaksa käyttää läksyihin kun korkeintaan sen viisi minuuttia ennen nukkumaanmenoa. Syytän koulujen alkua myös siitä, että mulla on koko ajan nälkä ja kylmä ja että oon tavallistakin kärttyisämpi kotona.

Yllä mun uusi lukiokalenteri, jonka tuunaus on yksi lukuvuoden alun harvoista positiivisista puolista.

maanantai 12. elokuuta 2013

You were mine for the summer now we know it's nearly over.

Menin joskus viime toukokuussa käymään opolla setvimässä ensi vuoden kurssivalintojani. Kun tein lähtöä, opo sanoi, että laitapas ovi lukkoon ja istu vielä alas. Sitten se kysyi onko mulla kaikki ihan ok, koska näytin kuulemma aika stressaantuneelta. Se sanoi, että mun pitäis nauttia tulevasta kesälomasta, koska se ois viimeisiä "oikeita" lomia. Ja musta tuntuu, että tein just niin kun käskettiin.
Tänä kesänä minä muun muassa:
• nukuin taivasalla
• loikoilin puutarhakeinussa
• söin joka päivä jotain makeaa
• opin napsauttamaan sormiani (jota teen nyt joka välissä...)
• katsoin Housen viimeisen tuotantokauden ja kuolin pienesti sisältä
• solmin kukkaseppeleen
• puhalsin saippuakuplia
• kaiversin puun runkoon
• yritin käydä autokoulun
• rakastuin aurinkolaseihini
• opettelin taas kirjoittamaan päiväkirjaa
• maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni kahvia
• luin tämän ja nukuin seuraavan viikon yövalo päällä
• unohdin television olemassaolon kahdeksi kuukaudeksi
• suunnittelin tatuointiani (jota en todennäköisesti koskaan uskalla ottaa...)
• opettelin juomaan teetä
• tajusin tulleeni allergiseksi joillekin heinille
• pelastin perhosentoukkia kasvitieteellisessä puutarhassa
• pelkäsin henkeni puolesta siskon skootterin kyydissä (turhaan)
• hyppäsin sen kummempia ajattelematta tuntemattomalta laiturilta ja upposin pohkeitani myöten mutaan
• yltiökäytin hameita
• luin 10 kirjaa (kyllä, onnistuin!)
• vihasin itikoita (niin kuin aina...)
• lauloin tätä ihan fiiliksissä yhtenä yönä kaupungilla
• tein kahden tunnin aamulenkkejä (joita tulee ikävä!)

Vaikken risteillyt Karibian merellä, ratsastanut elefantilla, tehnyt laskuvarjohyppyä, lainelautaillut ja kokenut elämäni kesäromanssia, oli tää kesä siitä huolimatta oikein kiva.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Music expresses that which cannot be said and on which it is impossible to be silent.

Näin kesäloman viimeisten päivien kunniaksi ajattelin jakaa kesän 2013 soittolistani. Tykkään henkilökohtaisesti tosi paljon musiikkipostauksista, koska musiikkimaku on mun mielestä vähintään yhtä henkilökohtainen ja paljastava juttu kuin kirjahyllyn sisältö. Pitemmittä puheitta, kuunnelkaa nuotteja klikkaamalla.
 The Naked And Famous - Young Blood
Tää biisi on kesäloman ensimmäiset päivät. Et herätessäsi osaa aavistaa, mitä päivä tuo tullessaan, teet asioita puhtaan spontaanisti, jätät puhelimen lataamatta, kadotat rannekellosi, etkä muista enää onko maanantai vai torstai. Mutta ei se haittaa.
 The Killers - Mr Brightside
Tätä kipaletta tulee jostain syystä kuunneltua aina ahkerammin kesän korvilla. Eniten oikeuksiinsa tää pääsisi pitkillä automatkoilla, jotka ei ole vielä edes kunnolla alkaneet. Silloin soimaan kun kaikki on vielä ihan innoissaan ja valmiina vetämään kertosäkeen tunteella niin kovaa kun keuhkoista lähtee. 
 The 1975 - Chocolate
Yksi tän kesän suosikkilöydöistäni! Tää on sellanen päättymättömien kesäöiden ja päättömien juttujen biisi. 
 MGMT - Kids
En tiedä mikä tästä biisistä tekee mulle niin kesäbiisin. Ehkä tää muistuttaa mua jotenkin niistä lapsuuden kesistä, joita odotti tosi kauan ja jotka kesti tosi kauan?
 Muse - Panic Station 
En ole aikoihin kuunnellut Musea, mutta tänä kesänä teki taas mieli! Tää biisi on mulle rohkaisu, sillon kun sellaista tarvitsen. Kuuntelin tätä muun muassa ennen, kun piti varata aika kampaajalle (puhelimessa puhuminen hrr).
 Avicii - Wake Me Up
Uudempaa populaarimusiikkia, jota jopa tykkään kuunnella! Yleensä nää listahitit on sellasta ihme jumputusta, niissä mättää köyhät sanoitukset tai viimestään se, että ne soi siellä radiossa 666 kertaa samana päivänä. Mutta täytyy myöntää, että tää on ilahduttava poikkeus sääntöön! 
 Bastille - Laura Palmer
Ja taas uudempaa musiikkia, mitä tää on? Parhaalta tää laulu kuulosti, kun olin juoksulenkillä ja alkoi sataa kaatamalla. Unohdin miten väsyneet mun jalat oli, ja jaksoin ponnistella vielä sen yhden mäen. Voimakas biisi, josta tulee voimakas olo.
 Jason Walker - Kiss Me
Tämä on listassani, koska kesälläkin on niitä päiviä, jolloin tekee mieli vaan kuunnella surullista musiikkia ja velloa alakulossa. Jason Walker on tähän tarkoitukseen erinomainen valinta. Kuuntelin tätä yhtenä iltana samalla kun katsoin, kuinka pikkuötökät kerääntyi niityllä ilta-auringon viimeisiin valonsäteisiin ja kuvittelin, että ne oli tulikärpäsiä. Toivottavasti nään vielä joku päivä ihan oikeitakin tulikärpäsiä.
 Edward Sharpe & The Magnetic Zeros - Home
Tää on ehkä se eniten soittimessani soinut ja hoilattu laulu. Kuuntelen tätä poikkeuksetta joka kesä. Ja tää kappale on mulle se 'the world's greatest love song'. Jos meen ikinä naimisiin, pakotan mun puolison laulamaan tän mun kanssa meidän häissä, jos sillä on minkäänlaista laulutaitoa.
 Jake Bugg - Broken
Tässä biisissä on sama tunnelma kuin kesäloman viimeisissä illoissa. On se kultainen hetki ennen auringonlaskua, jalkapallokentät ja uimarannat alkaa tyhjentyä ja ilmassa viipyilee vielä hetken kiireettömyys. Tavallisesti hymyilyttäisi, mutta nyt on vähän surullinen fiilis, koska tietää, että tää on niitä viimeisiä iltoja vapautta.
 Cider Sky - We Are In Love
Päätin jo toukokuun alussa, että tämä tulee olemaan virallinen kesäbiisini 2013 ja tykkään ajatella, että se myös oli sellainen. Okei, oikeasti se oli tämä...