isle of skye - maisemakuvaajan taivas

Loppuosa mun Skotlannin reissusta kului ylämaiden karua mutta henkeäsalpaavan kaunista luontoa ihastellen, ja eri toten Isle of Skye -saarta explooraten. Tää kuului näihin käteviin minibussikiertoajeluihin, jotka tuli tutuksi jo au pair -aikoina, ja pakettiin sisältyi myös parin yön majoitukset. 

Nyt jouduin kuitenkin ekaa kertaa pettymään valitsemaani firmaan. Kuskilta sai mun makuun ihan liian vähän infoa kiertelemiemme paikkojen historiasta, ja ne vähätkin tiedonmurut tuli niin vahvalla Glasgowin aksentilla, että about 3/4 jutuista meni täysin ohi. Omalle kuullunymmärtämättömyydelleni en tietenkään mitään mahda, mutta sitten kun perinteiseksi B&B:ksi markkinoitu yöpymispaikka, jonka single roomista olin maksanut extraa, paljastuikin jonkun kodiksi, jossa tunsin itseni lähinnä sohvasurffaajaksi ei kyllä paljon naurattanut. Ei siinä, ihan mukava paikkahan sekin oli, mutta kun koko muu reissu tuli yövyttyä hostellissa olin aika pettynyt, kun en päässytkään nyt yöpymään niin luksuksesti kuin odotin. Kiitos vaan Timberbrush Tours, ei nähdä uudestaan.  

Ensimmäinen päivä kului pitkälti Isle os Skyeta kohti matkatessa, ja mikäs siinä sateella autossa istuskella, kun kajareista raikasi säkkipillin säestämät skottibiisit eikä maisemissakaan ollut valittamista. Pari pidempää pysähdystä tehtiin Skotlannin suurimman järven Loch Lomondin rannalla ja Eilean Donan -linnalla. Kyseinen sympaattinen, myöhemmin uudelleenrakennettu pikkulinna on yksi Skotlannin tunnetuimpia, ja komeilee muun muassa lukuisten turistikaupoista löytyvien teepurnukoiden kannessa. Ja kyllä, nyt sellainen nököttää myös mun teekaapissa...

Illaksi saavuttiin Portreehen, joka on Isle of Skyen suurin asutuskeskus ja toimi meidänkin tukikohtana parin päivän ajan. Sieltä käsin lähdettiin sitten seuraavana aamuna tutustumaan Skotlannin sisä-Hebridit -saariryhmän suurimpaan saareen. Isle of Skye tarjoilee joitakin Skotlannin ikonisimpia näkymiä, ja onkin oikea maisemakuvaajan taivas, mikä tuli kyllä päivän aikana todistetuksi!

Suosittu kävelykohde Old Man of Storr.

Innokkaat aasialaisturistit ja vesiputous.

Lampailla hulppeat puitteet laiduntaa. 

Nähtävyyksien lomassa päästiin maistamaan myös paikallisen panimon oluita. 

Oluen panemisen ja turismin lisäksi Isle of Skyen rajoittuneisiin elinkeinovalintoihin kuuluu lampaat tai tarkemmin niiden villa. Me saatiin tosi mielenkiintoinen insight lampaiden kasvatukseen ja villan jalostukseen, kun päästiin henkilökohtaisesti tapaamaan sille elämänsä omistanutta perhettä. Kyseisen perheen ostaessa tilansa se oli ollut pelkkä tyhjä läntti maata keskellä ei mitään, ja kodin virkaa toimitti asuntoauto. Voi vaan kuvitella miten paljon siellä on saanut talvella hytistä... Nyt tontin reunalle oli kuitenkin noussut jo varsinaisen talon runko, jonka suojissa tulevat talvet ei toivottavasti ole yhtä karuja. Hatunnosto näille ihmisille, ei tää ole enää mikään pelkkä ammatti vaan elämäntapa.

Sligachan-nimisen pienen asutuskeskuksen lähettyvillä, joka sijaitsee ihan Cuillan-vuorien naapurissa, ja on niinikään kävelijöiden suosiossa.

Pitihän se itsekin vähän poluilla kiipeillä ja haaveilla, jospa jonakin päivänä pääsisi oikeasti vaeltamaan tuonne.

Tuttuja kavereita löytyi joen penkan lammikoista.

Pitkän päivän päätteeksi palattiin Portreehin, jossa kävin heti ensitöikseni vetämässä ne pakolliset fish & chipsit. Nyt pärjää taas vuoden ilman.

Lähdin sulattelemaan illallistani tutustumalla Portreen lähiympäristöön. Olin aiemmin päivällä kuullut matkatovereideni puhuneen pienestä vesiputouksesta kylän laitamilla. Itsekin onnistuin sen löytämään, vaikka paikka olikin kätkeytynyt hyvin metsän suojiin eikä opasteita ollut. Ehkä juuri siksi se näytti paljon ihmeellisemmältä, kuin aiemmin päivällä näkemäni reilusti isompi vesiputous, jonka äärellä ei ollut toivoakaan saada muita turisteja rajattua kuvista.

Ihan vesiputouksen lähettyviltä lähti kivan oloinen, muutaman kilometrin rengasreitti Scorrybreac Circuit. Tää parin tunnin kävelymatka mykistävän upeissa rannikkomaisemissa oli mun tän reissun kohokohta. Upea sää, ilmassa vieno suolan tuoksu ja seurana pelkät merilinnut eikä kiire mihinkään. Täydellistä.

Kattokaa nyt tota lehtikujaa!

Vielä löytyi vähän nahistuneita sinikellojakin tai mitä lie ovatkaan suomeksi.

Oli melkeinpä sääli palata luonnon helmasta iltaa kohden vilkastuneeseen kylään. Ennen yöpaikkaani suunnistamista otin vielä viimeiset kuvat Portreen satamaa reunustamista värikkäistä taloista. Muistan, kuinka ihastelin niitä Googlen kuvahaussa tätä matkaa suunnitellessani, ja päätin, että tuonne on päästävä. Onneksi päätin ja pääsin. 

Seuraava päivä olikin kiertoajelun kolmas ja viimeinen. Heti aamupalan jälkeen alkoi pitkä paluumatka läpi ylämaiden mutkittelevien pikku teiden. Saarelta mantereelle palatessa ohitettiin taas Eilean Donan Castle, josta sain nyt räpsittyä ei-niin-sateiset ja synkät kuvat.

Lounastettiin Fort Augustuksen kylässä, jossa halukkaat sai käydä risteilemässä Loch Nessillä. Mä olin ehtinyt jo tikata sen to do -listaltani, joten tyydyin vain haahuilemaan kanaalin vartta ja syömään kulhollisen linssikeittoa, kun sade yllätti.

Takaisin Edinburghiin palattiin alkuillasta, ja vähän vähemmän tasokkaassa hostellissa vietetyn yön jälkeen olikin jo aika metsästää viime hetken tuliaiset. Mun piti lähteä lentokentälle yhden maissa, mutta ehdin vielä sitä ennen vierailla myös Surgeon's Hall -museossa, joka paikkasi erinomaisesti aiemman museovierailun tuottaman pettymyksen. Edinburghilla on pitkät juuret kirurgian opetuksessa, ja tää museo sisälsi maailman suurimman kokoelman säilöttyjä luita ja kudoksia. Erityisen kiinnostavia oli entisaikojen kirurgien välineitä ja toimenpiteitä esittelevät näyttelyt. Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty, joten nyt joudutte vain kuvittelemaan millaiselta paikka näytti loputtomiin ulottuvine näyttelyhyllyineen tai käymään itse paikan päällä, mitä kyllä lämpimästi suosittelen, jos ihmisen anatomia ja lääketieteen kehitys kiinnostaa.

Sittenpä olikin jo aika kiiruhtaa lentokentälle, jossa saikin istuskella pari tuntia ekstraa, kun koneessa oli jotain häikkää. Eipä siinä, sain luettua loppuun matkalukemiseni ja pääsin harrastamaan pitkästä aikaa vanhaa kunnon lentokenttäjuoksua Kööpenhaminan sokkeloisella lentokentällä, joka toi mukavasti uutta haastetta hommaan. Hyvin ehdin kuitenkin jatkolennolleni, ja pitkä päivä päättyi onnellisesti Burger Kingiin. Vuorokauden vaihduttua hyppäsin vielä yöbussiin, jolla ajelin aamuksi koti-Kuopioon. Voin kertoa, että oma sänky tuntui viikon eron jälkeen parhaalta paikalta maailmassa.

Sellainen reissu se. Milloin mennään taas?

Edinburghin piilotetut jalokivet, Primark ja iltapäivätee

Kesälomareissuni toiseen päivään heräsin parin tunnin aikaeron ansiosta ihmisten aikaan, ja päätin hostelliaamiaisen sijaan haukata jotain ulkosalla. Koska Edinburghin päänähtävyydet oli jo ennestään tuttuja, mulle tarjoutui nyt hyvä tilaisuus tutustua kaupungin vähemmän tunnettuihin helmiin. 

Niinpä istahdin nauttimaan kolmioleipäni ja hedelmäsalaatin Leith-joen tuntumaan, jonka vartta seuraileva polku houkutteli mut pian löytöretkeilemään.

Pian silmien eteen kohosikin tämä astetta jyhkeämpi kaivo St Bernard's Well. Se kätki infotaulun mukaan sisäänsä 1760-luvulla löydetyn lähteen, jolla uskottiin olevan parantavia voimia. Pilarien takana keskellä voi ehkä juuri ja juuri erottaa kreikan terveyden jumalarta Hygeiaa esittävän patsaan.  

Pääsin näkemään myös vähän wildlifea, kun veden äärellä tepasteli mulle kärsivällisesti poseeraava harmaahaikara. Toivottavasti se on nyt tyytyväinen, kun sai kuvansa esille.

Sitten polku johdatti mut ihan joen varren tuntumassa sijaitsevalle asuinalueelle nimeltä Dean Village, joka oli nimensä mukaan kuin miniatyyrikylä kätkettynä keskelle Edinburghia. Kontrasti keskustan hulinaan oli huomattava - tää oli etenkin aamuvarhaisella oikea tyyneyden keidas.  

Aikoinaan Dean Villagessä oli ilmeisesti vähän enemmän vilinää ja vilskettä, koska paikka tunnettiin jyvien jauhannan keskuksena. Parhaimmillaan kylässä toimi yksitoista aktiivista myllyä. Jostain mutkittelevien mukulakivikatujen sokkelosta ois kuulemma voinut tänäkin päivänä löytää palan historiaa myllynkivi-kokoelman muodossa.

Valokuvaussession jälkeen aamukävely huipentui Skotlannin modernin taiteen museolle, jonne sisäänpääsyä päädyin odottelemaan innokkaana jo vähän etuajassa. Yksi niistä monista asioista, joita kaipailen Briteistä, on ehdottamasti ilmaiset museot. Niinpä olin nyt kovasti odottanut tätä vierailua, mutta jouduin valitettavasti pettymään aika karvaasti, kun kaikki ylempien kerrosten näyttelyt oli suljettuina uusien näyttelyiden kasaamisen takia. Just mun tuuria.

Lohdutukseksi poikkesin takaisin keskustaan suunnatessani vielä kuvankauniilla Circus Lanella, jolle mun ottamat kuvat ei kyllä valitettavasti tee oikeutta. 

Tästä täydellinen näyttämö Romeolle ja Julialle.

Semi-decentin selfienkin sain, kun kehtasin tarpeeksi monta kymmentä räpsiä.

Kun päivän turisteilu-mittari oli saatu täyteen olikin aika päästää itsensä irti ja rynnistää kaupoille. Itsekuri oli koetuksella nelikerroksisessa Primarkissa eikä New Lookista päästy ulos yhtään sen helpommalla.

Myöhään iltapäivällä olin saanut haalittua kasaan sisäistä materialistiani kovasti miellyttäneen (ja kukkaroani kauhistuttaneen) pinon maallista omaisuutta, minkä jälkeen ahkera shoppailija olikin iltapäiväteensä ansainnut. Päädyin hostellini kulmilla olleeseen kahvilaan nimeltä eteaket Tea Room, joka saa multa approved-leiman. Hinta- ja laatusuhde kohdillaan ja kattava lista eri teelaatuja. Parin korttelin päästä löytyy myös eteaketin liike, josta voi sitten halutessaan kotiuttaa nauttimaansa teetä, jos ja kun se miellyttää. 

Loppupäivä kuluikin kirjan kanssa puistossa chillatessa. Mulla on usein matkustaessani paha tapa ravata pää kolmantena jalkana kohteesta toiseen, jolloin oon lomamatkalta palatessani huomattavasti väsyneempi kuin sinne lähtiessäni. Nyt yritinkin harjoittaa vähän rennompaa reissausta pitämällä aikataulut niin löyhinä kuin mahdollista. Ei tää nyt mikään täydellinen eikä ehkä hyväkään suoritus ollut, mutta parempaan päin! Ehkä mä vielä joku päivä pystyn vaan makaamaan viikon rantatuolissa suunnittelematta joka sekuntia. 

15 h matkustamista, paras hostelli ikinä, piknik princes streetillä ja pyhiinvaellus pimeyden lordin haudalle

Aloitin tän postauksen yli kuukausi sitten, mutten sitten jaksanutkaan muokkailla kaikkia kuvia kerralla, koska kesäloma ja saamattomuus. Mutta nyt iski taas joku aktiivisuuspiikki, niin että sain tämän kasaan, ja sen jatko-osatkin siihen kuosiin, että uskallan painaa "julkaise". Palataanpa siis kesäkuun alkuun, jolloin pääsin piiitkästä aikaa reissaamaan! Kohde ei kyllä varmaan ketään tätä blogia pitemmän aikaa seurannutta yllätä eli Brittein saarillehan sitä taas päädyttiin kuin ihmeen kaupalla... Tällä kertaa suunnattiin Skotlantiin, jonne matka kesti rapsakat 15 tuntia. Kyllä sinne ois vähän helpommallakin päässyt, mutta säästin reilun satasen valitsemalla finskin sijaan Norwegianin lennot ja matkustamalla yöbussilla Helsinki-Vantaalle suoraan Kuopiosta lentämisen sijaan. En kyllä tiedä oliko se bussissa vietetty uneton yö ja kuuden tunnin välilasku köpiksessä sen arvoiset...

Lopulta pääsin kuitenkin Edinburghiin asti, mikä oli pääasia. Viime kesän Englannin reissusta oli ehtinyt vierähtää jo melkein vuosi, ja kyllähän siinä meinasi taas vähän herkistyä, kun pilvien läpi laskeutuessa vastassa oli tutunnäköiset vihreät kukkulat, kivimuurit ja kylät kirkkoineen päivineen. Kentällä korviin kantautui taas brittiaksentin sulosoinnut skottitwistillä, ja mun suomalainen jurous suli kiitoksiin ja anteeksipyyntöihin edetessäni matkalaukkuhihnalle. 

Tuntui yhtä aikaa kotoisalta ja sopivan eksoottiselta. Pitempi tauko soolomatkailusta oli aiheuttanut vähän hermoilua niinkin yksinkertaisista jutuista kuin pääsisinkö lentokentältä hostellille ehjin nahoin, mutta ne hermoilut unohtui sitten sinne terminaaliin. Bussi löytyi ennen kuin sitä ehti alkaa edes etsiä ja keskustan pysäkiltä matkaa hostellille oli huimat muutama sata metriä. Ei tarvinnut turvautua edes vanhaan kunnon Google Mapsiin. 

Yövyin siis ensimmäiset pari yötä CODE Hostel Edinburghissa, jota voin kyllä erittäin lämpimästi suositella tuonne päin eksyville! Aika varmasti kivoin hostelli, jossa oon tähän mennessä yöpynyt. Ensinnäkin ihan huippusijainti pääostoskadun tuntumassa (Primark käytännössä toisella puolella katua = taivas ja mun lomakassan turmio). Siistit tilat, verhot, pistorasiat ja valot sängyissä (aina iiiso plussa) eikä ylimääräisiä kuluja lukkokaappien käytöstä. Iltaisin oli vähän melua lähipubista, mutta korvatulpat löytyi valmiina sängynlaidalta. Yks paikan parhaista puolista oli ehdottomasti avaimettomuus, niitten kanssa värkkäys kun tuppaa olemaan tällaisessa paikassa aika hankalaa kylpyhuoneiden ja vessojen ollessa eri tiloissa, jolloin se avainkortti sitten helposti unohtuu huoneesta pikaisesti poistuessa. Hostellin nimen mukaan täällä käytettiin jokaiselle yöpyjälle tämän puhelinnumeron loppuosasta personoitua ovikoodia, joka oli helppo muistaa, tykkäsin!

Perille päästyäni olin valvonut yhtä soittoa sellaiset reilut 32 tuntia ja puuduttanut takamustani useammassa eri kulkuneuvossa, mutta mua ei siitä huolimatta juuri väsyttänyt. Päinvastoin, paloin halusta päästä hankkimaan ensimmäiset rakot Edinburghin salamyhkäisiä kujia haravoidessa. 

Edinburgh on mukavan kompakti kaupunki, joka on näppärä kokea jalkaisin. Vierailin täällä ekan kerran au pair -vuoteni aikana syksyllä 2014, joten kulkeminen oli nyt entistä helpompaa, kun keskustan alueesta oli olemassa jo jonkinlainen hahmotelma muistin perukoilla. Suosituimmat nähtävyydet tulikin ihasteltua jo viime reissulla, mutta halusin nyt nähdä muutaman niistä uudelleen kesäisessä ilta-auringonpaisteessa kolean syyspäivän sijaan. 

Ensimmäiseksi suuntasin Calton Hillille, jolta avautuvat panoraamanäkymät oli yhtä vaikuttavat kuin viime vierailullakin. Alun perin mun oli tarkoitus pitää tuolla pieni piknik, mutta tulin toisiin aatoksiin, kun tuuli sen verran voimakkaasti, että meinasin kuvia räpsiessäni lentää turvalleni rinteeseen. 

Myönsin tappioni ja palasin hetken maisemien ihastelun jälkeen hiukset tuulen tuivertamina Princes Streetin tuntumaan, jossa liityin muitten kesäisestä säästä nauttivien paikallisten ja turistien joukkoon läheisessä puistossa. Voiko joku perustaa addressin, et saatas M&S:n salaatit Suomeen kiitos?

Pitkä päiväni päättyi Greyfriarsin hautausmaalle. Pitihän se nyt Voldemortin alkuperäisen nimen inspiraationa mahdollisesti toimineella haudalla käydä pyhiinvaeltamassa, kun Potter-faneja kuitenkin ollaan.

Sitten palasinkin tyytyväisenä hostellille, jaksoin lukea sivun lomalukemistani, jonka jälkeen nukahdin varsin kivuttomasti.

Scotland day 3

Viimeisen päivän Skotlannissa käytin tehokkaasti Edinburghin kiertelyyn. En ollut ekana päivänä pilvisen sään takia saanut niin hyviä kuvia, kuin olisin toivonut, joten ilahduin kovasti kun taivas aamutihkuttelun jälkeen kirkastui. Siitä huolimatta, että olin pyörinyt keskustassa hyvän tovin aiemmin, jouduin edelleen tiirailemaan karttaa vähän väliä, kun pikkukujille eksyessä joutui niin helposti harhaan. Muutenkin kaupungin rakennuskaava poikkesi vissiin jollain tapaa totutusta, kun huomasin pariinkin otteeseen pyöriväni ympyrää. Tai sitten se johtui vaan mun suunnistustaidoista (lue suunnistustaidottomuudesta).

Sir Arthur Conan Doylelle omistettu patsas, joka ei ole kirjailijan näköiskuva, kun eihän sitä kukaan tunnistaisi, vaan tämän kuuluisin luomus, joka tuskin esittelyjä kaipaa.

Näkymiä merelle asti Calton Hill -kukkulalta.

Yksi Edinburghin monista hautausmaista, Old Calton Cemetery.

Jossain vaiheessa löysin tieni taas ensimmäiselle nähtävyydelle, jolla vierailimme, eli Holyrood Palacelle. Sen porteilta jatkoin naapuriin Holyrood Parkiin, jonka korkeimmalle kohdalle, Arthur's Seatille, kapuaminen oli muutaman hikipisaran arvoinen suoritus.

Holyrood Parkista onnistuin vihdoin paikantamaan myös ohdakkeita, joita olin odottanut näkeväni Skotlannissa enemmänkin. Niiden bongailuun loka-marraskuu ei kuitenkaan ilmeisesti ollut optimaalisin vuodenaika, kun kaikki harvat löytämäni yksilötkin oli aika kuivahtaneita.

Siellä se Arthur's Seat häämöttää.

Lähemmäs tunti siinä meni, mutta pääsin kuin pääsinkin huipulle asti. Ja siellä huipulla tosiaan tuulee! Tuuli nimittäin siihen malliin, että pelkäsin lentäväni reunan yli, eikä lievä korkeanpaikankammo mitenkään helpottanut huteraa olotilaa (loistoidea kavuta 250 metriä kaupungin yläpuolelle...). Siitä syystä en jäänyt tuonne pitämään piknikkiä toisin kuin eräs huipun valloittanut uhkarohkea perhe. 

Puistosta takaisin keskustaan suunnatessani törmäsin yhteen skottinaiseen, joka oli juuri tulossa British Heart Foundationin järjestämästä juoksutapahtumasta. Jäätiin sitten juttelemaan, ja pääsin kuulemaan kunnolla vahvaa skottiaksenttia. Ja täytyy myöntää, ettei ollut ihan helppo pysyä kärryillä. Mutta ilmeisesti osasin sitten aina oikeaan väliin jotain huudahdella, kun juttukaveri luuli mua paikalliseksi.

Scottish National Galleryssakin ehdin jossain välissä pyörähtää. Ei vetänyt vertoja Oxfordin Ashmolean Museumille.

Yllä Greyfriar's Kirkyard, jonka kävin pariinkin otteeseen tällä reissulla tsekkaamassa. Kyseisellä hautausmaalla riehuu kuuleman mukaan yksi maailman parhaiten dokumentoiduista poltergeisteista. McKenzie Poltergeistina tunnettu ilmiö sai alkunsa 1998, kun koditon murtautui yöllä George McKenzie-nimisen 1600-luvulla eläneen lakimiehen mausoleumiin, ja putosi lahon lattian läpi sen alimpaan kammioon. Siitä lähtien sadat hautausmaalla vierailijat on raportoineet erilaisista kummallisuuksista, kuten selittämättömistä mustelmista, kylmyyden tunteista ja tajunnan menetyksistä. 

Edellä mainittu Black Mausoleum. McKenzie ei tosissaan ollut mikään maailman mukavin miekkonen vaan teloitutti, kidutti ja piti vankina satoja vääräuskoisia. Hautausmaalta löytyy Covenant's Prison niminen osa, jossa tämä kaikki siis tapahtui. Selittämättömät tapahtumat on  kohdistuneet lähinnä sinne ja itse mausoleumiin, minkä vuoksi molemmat on ollut jo vuosia suljettuina yleisöltä. Uskaliaimmat pääsee kuitenkin vierailemaan molemmissa yöllisillä kummituskierroksilla, jotka kuuluu Edinburghin suosituimpiin turistijuttuihin.

Loppuun kevennyksenä Thomas Riddellin hauta, jonka arvellaan toimineen innoituksena Tom Riddlelle aka vanhalle kunnon Voldemortille. Joku true Potterhead oli piirtänyt haudan juurella olevaan mutaan kuoleman varjelusten merkin ja kirjoittanut "The last enemy that shall be destroyed is death". Eikä muuten ollut allekirjoittanut kyseessä! Vaikka olisin hyvin voinut ollakin...

Seitsemän tuntia tuli yhteensä käveltyä tuona päivänä, eikä yllättävää kyllä edes tuntunut kauhean pahasti jaloissa. Paluumatka Abingdoniin kesti yhteensä lähemmäs kahdeksan tuntia, ja siinä ajassa ehdin matkustella niin junalla, metrolla, bussilla kuin taksillakin. Ei kuitenkaan kaduttanut, vaikka olin vasta aamuyöllä kotona, ja ehdin nukkua pari hassua tuntia ennen töihin paluuta. Edinburgh osoittautui ehdottomasti yhdeksi kauneimmista kaupungeista, joissa oon koskaan käynyt, pakko palata vielä joku päivä!