Aloitin tän postauksen yli kuukausi sitten, mutten sitten jaksanutkaan muokkailla kaikkia kuvia kerralla, koska kesäloma ja saamattomuus. Mutta nyt iski taas joku aktiivisuuspiikki, niin että sain tämän kasaan, ja sen jatko-osatkin siihen kuosiin, että uskallan painaa "julkaise". Palataanpa siis kesäkuun alkuun, jolloin pääsin piiitkästä aikaa reissaamaan! Kohde ei kyllä varmaan ketään tätä blogia pitemmän aikaa seurannutta yllätä eli Brittein saarillehan sitä taas päädyttiin kuin ihmeen kaupalla... Tällä kertaa suunnattiin Skotlantiin, jonne matka kesti rapsakat 15 tuntia. Kyllä sinne ois vähän helpommallakin päässyt, mutta säästin reilun satasen valitsemalla finskin sijaan Norwegianin lennot ja matkustamalla yöbussilla Helsinki-Vantaalle suoraan Kuopiosta lentämisen sijaan. En kyllä tiedä oliko se bussissa vietetty uneton yö ja kuuden tunnin välilasku köpiksessä sen arvoiset...
Lopulta pääsin kuitenkin Edinburghiin asti, mikä oli pääasia. Viime kesän Englannin reissusta oli ehtinyt vierähtää jo melkein vuosi, ja kyllähän siinä meinasi taas vähän herkistyä, kun pilvien läpi laskeutuessa vastassa oli tutunnäköiset vihreät kukkulat, kivimuurit ja kylät kirkkoineen päivineen. Kentällä korviin kantautui taas brittiaksentin sulosoinnut skottitwistillä, ja mun suomalainen jurous suli kiitoksiin ja anteeksipyyntöihin edetessäni matkalaukkuhihnalle.
Tuntui yhtä aikaa kotoisalta ja sopivan eksoottiselta. Pitempi tauko soolomatkailusta oli aiheuttanut vähän hermoilua niinkin yksinkertaisista jutuista kuin pääsisinkö lentokentältä hostellille ehjin nahoin, mutta ne hermoilut unohtui sitten sinne terminaaliin. Bussi löytyi ennen kuin sitä ehti alkaa edes etsiä ja keskustan pysäkiltä matkaa hostellille oli huimat muutama sata metriä. Ei tarvinnut turvautua edes vanhaan kunnon Google Mapsiin.
Yövyin siis ensimmäiset pari yötä CODE Hostel Edinburghissa, jota voin kyllä erittäin lämpimästi suositella tuonne päin eksyville! Aika varmasti kivoin hostelli, jossa oon tähän mennessä yöpynyt. Ensinnäkin ihan huippusijainti pääostoskadun tuntumassa (Primark käytännössä toisella puolella katua = taivas ja mun lomakassan turmio). Siistit tilat, verhot, pistorasiat ja valot sängyissä (aina iiiso plussa) eikä ylimääräisiä kuluja lukkokaappien käytöstä. Iltaisin oli vähän melua lähipubista, mutta korvatulpat löytyi valmiina sängynlaidalta. Yks paikan parhaista puolista oli ehdottomasti avaimettomuus, niitten kanssa värkkäys kun tuppaa olemaan tällaisessa paikassa aika hankalaa kylpyhuoneiden ja vessojen ollessa eri tiloissa, jolloin se avainkortti sitten helposti unohtuu huoneesta pikaisesti poistuessa. Hostellin nimen mukaan täällä käytettiin jokaiselle yöpyjälle tämän puhelinnumeron loppuosasta personoitua ovikoodia, joka oli helppo muistaa, tykkäsin!
Perille päästyäni olin valvonut yhtä soittoa sellaiset reilut 32 tuntia ja puuduttanut takamustani useammassa eri kulkuneuvossa, mutta mua ei siitä huolimatta juuri väsyttänyt. Päinvastoin, paloin halusta päästä hankkimaan ensimmäiset rakot Edinburghin salamyhkäisiä kujia haravoidessa.
Edinburgh on mukavan kompakti kaupunki, joka on näppärä kokea jalkaisin. Vierailin täällä ekan kerran au pair -vuoteni aikana syksyllä 2014, joten kulkeminen oli nyt entistä helpompaa, kun keskustan alueesta oli olemassa jo jonkinlainen hahmotelma muistin perukoilla. Suosituimmat nähtävyydet tulikin ihasteltua jo viime reissulla, mutta halusin nyt nähdä muutaman niistä uudelleen kesäisessä ilta-auringonpaisteessa kolean syyspäivän sijaan.
Ensimmäiseksi suuntasin Calton Hillille, jolta avautuvat panoraamanäkymät oli yhtä vaikuttavat kuin viime vierailullakin. Alun perin mun oli tarkoitus pitää tuolla pieni piknik, mutta tulin toisiin aatoksiin, kun tuuli sen verran voimakkaasti, että meinasin kuvia räpsiessäni lentää turvalleni rinteeseen.
Myönsin tappioni ja palasin hetken maisemien ihastelun jälkeen hiukset tuulen tuivertamina Princes Streetin tuntumaan, jossa liityin muitten kesäisestä säästä nauttivien paikallisten ja turistien joukkoon läheisessä puistossa. Voiko joku perustaa addressin, et saatas M&S:n salaatit Suomeen kiitos?
Pitkä päiväni päättyi Greyfriarsin hautausmaalle. Pitihän se nyt Voldemortin alkuperäisen nimen inspiraationa mahdollisesti toimineella haudalla käydä pyhiinvaeltamassa, kun Potter-faneja kuitenkin ollaan.
Sitten palasinkin tyytyväisenä hostellille, jaksoin lukea sivun lomalukemistani, jonka jälkeen nukahdin varsin kivuttomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti