Loppuosa mun Skotlannin reissusta kului ylämaiden karua mutta henkeäsalpaavan kaunista luontoa ihastellen, ja eri toten Isle of Skye -saarta explooraten. Tää kuului näihin käteviin minibussikiertoajeluihin, jotka tuli tutuksi jo au pair -aikoina, ja pakettiin sisältyi myös parin yön majoitukset.
Nyt jouduin kuitenkin ekaa kertaa pettymään valitsemaani firmaan. Kuskilta sai mun makuun ihan liian vähän infoa kiertelemiemme paikkojen historiasta, ja ne vähätkin tiedonmurut tuli niin vahvalla Glasgowin aksentilla, että about 3/4 jutuista meni täysin ohi. Omalle kuullunymmärtämättömyydelleni en tietenkään mitään mahda, mutta sitten kun perinteiseksi B&B:ksi markkinoitu yöpymispaikka, jonka single roomista olin maksanut extraa, paljastuikin jonkun kodiksi, jossa tunsin itseni lähinnä sohvasurffaajaksi ei kyllä paljon naurattanut. Ei siinä, ihan mukava paikkahan sekin oli, mutta kun koko muu reissu tuli yövyttyä hostellissa olin aika pettynyt, kun en päässytkään nyt yöpymään niin luksuksesti kuin odotin. Kiitos vaan Timberbrush Tours, ei nähdä uudestaan.
Ensimmäinen päivä kului pitkälti Isle os Skyeta kohti matkatessa, ja mikäs siinä sateella autossa istuskella, kun kajareista raikasi säkkipillin säestämät skottibiisit eikä maisemissakaan ollut valittamista. Pari pidempää pysähdystä tehtiin Skotlannin suurimman järven Loch Lomondin rannalla ja Eilean Donan -linnalla. Kyseinen sympaattinen, myöhemmin uudelleenrakennettu pikkulinna on yksi Skotlannin tunnetuimpia, ja komeilee muun muassa lukuisten turistikaupoista löytyvien teepurnukoiden kannessa. Ja kyllä, nyt sellainen nököttää myös mun teekaapissa...
Illaksi saavuttiin Portreehen, joka on Isle of Skyen suurin asutuskeskus ja toimi meidänkin tukikohtana parin päivän ajan. Sieltä käsin lähdettiin sitten seuraavana aamuna tutustumaan Skotlannin sisä-Hebridit -saariryhmän suurimpaan saareen. Isle of Skye tarjoilee joitakin Skotlannin ikonisimpia näkymiä, ja onkin oikea maisemakuvaajan taivas, mikä tuli kyllä päivän aikana todistetuksi!
Suosittu kävelykohde Old Man of Storr.
Innokkaat aasialaisturistit ja vesiputous.
Lampailla hulppeat puitteet laiduntaa.
Nähtävyyksien lomassa päästiin maistamaan myös paikallisen panimon oluita.
Oluen panemisen ja turismin lisäksi Isle of Skyen rajoittuneisiin elinkeinovalintoihin kuuluu lampaat tai tarkemmin niiden villa. Me saatiin tosi mielenkiintoinen insight lampaiden kasvatukseen ja villan jalostukseen, kun päästiin henkilökohtaisesti tapaamaan sille elämänsä omistanutta perhettä. Kyseisen perheen ostaessa tilansa se oli ollut pelkkä tyhjä läntti maata keskellä ei mitään, ja kodin virkaa toimitti asuntoauto. Voi vaan kuvitella miten paljon siellä on saanut talvella hytistä... Nyt tontin reunalle oli kuitenkin noussut jo varsinaisen talon runko, jonka suojissa tulevat talvet ei toivottavasti ole yhtä karuja. Hatunnosto näille ihmisille, ei tää ole enää mikään pelkkä ammatti vaan elämäntapa.
Sligachan-nimisen pienen asutuskeskuksen lähettyvillä, joka sijaitsee ihan Cuillan-vuorien naapurissa, ja on niinikään kävelijöiden suosiossa.
Pitihän se itsekin vähän poluilla kiipeillä ja haaveilla, jospa jonakin päivänä pääsisi oikeasti vaeltamaan tuonne.
Tuttuja kavereita löytyi joen penkan lammikoista.
Pitkän päivän päätteeksi palattiin Portreehin, jossa kävin heti ensitöikseni vetämässä ne pakolliset fish & chipsit. Nyt pärjää taas vuoden ilman.
Lähdin sulattelemaan illallistani tutustumalla Portreen lähiympäristöön. Olin aiemmin päivällä kuullut matkatovereideni puhuneen pienestä vesiputouksesta kylän laitamilla. Itsekin onnistuin sen löytämään, vaikka paikka olikin kätkeytynyt hyvin metsän suojiin eikä opasteita ollut. Ehkä juuri siksi se näytti paljon ihmeellisemmältä, kuin aiemmin päivällä näkemäni reilusti isompi vesiputous, jonka äärellä ei ollut toivoakaan saada muita turisteja rajattua kuvista.
Ihan vesiputouksen lähettyviltä lähti kivan oloinen, muutaman kilometrin rengasreitti Scorrybreac Circuit. Tää parin tunnin kävelymatka mykistävän upeissa rannikkomaisemissa oli mun tän reissun kohokohta. Upea sää, ilmassa vieno suolan tuoksu ja seurana pelkät merilinnut eikä kiire mihinkään. Täydellistä.
Kattokaa nyt tota lehtikujaa!
Vielä löytyi vähän nahistuneita sinikellojakin tai mitä lie ovatkaan suomeksi.
Oli melkeinpä sääli palata luonnon helmasta iltaa kohden vilkastuneeseen kylään. Ennen yöpaikkaani suunnistamista otin vielä viimeiset kuvat Portreen satamaa reunustamista värikkäistä taloista. Muistan, kuinka ihastelin niitä Googlen kuvahaussa tätä matkaa suunnitellessani, ja päätin, että tuonne on päästävä. Onneksi päätin ja pääsin.
Seuraava päivä olikin kiertoajelun kolmas ja viimeinen. Heti aamupalan jälkeen alkoi pitkä paluumatka läpi ylämaiden mutkittelevien pikku teiden. Saarelta mantereelle palatessa ohitettiin taas Eilean Donan Castle, josta sain nyt räpsittyä ei-niin-sateiset ja synkät kuvat.
Lounastettiin Fort Augustuksen kylässä, jossa halukkaat sai käydä risteilemässä Loch Nessillä. Mä olin ehtinyt jo tikata sen to do -listaltani, joten tyydyin vain haahuilemaan kanaalin vartta ja syömään kulhollisen linssikeittoa, kun sade yllätti.
Takaisin Edinburghiin palattiin alkuillasta, ja vähän vähemmän tasokkaassa hostellissa vietetyn yön jälkeen olikin jo aika metsästää viime hetken tuliaiset. Mun piti lähteä lentokentälle yhden maissa, mutta ehdin vielä sitä ennen vierailla myös Surgeon's Hall -museossa, joka paikkasi erinomaisesti aiemman museovierailun tuottaman pettymyksen. Edinburghilla on pitkät juuret kirurgian opetuksessa, ja tää museo sisälsi maailman suurimman kokoelman säilöttyjä luita ja kudoksia. Erityisen kiinnostavia oli entisaikojen kirurgien välineitä ja toimenpiteitä esittelevät näyttelyt. Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty, joten nyt joudutte vain kuvittelemaan millaiselta paikka näytti loputtomiin ulottuvine näyttelyhyllyineen tai käymään itse paikan päällä, mitä kyllä lämpimästi suosittelen, jos ihmisen anatomia ja lääketieteen kehitys kiinnostaa.
Sittenpä olikin jo aika kiiruhtaa lentokentälle, jossa saikin istuskella pari tuntia ekstraa, kun koneessa oli jotain häikkää. Eipä siinä, sain luettua loppuun matkalukemiseni ja pääsin harrastamaan pitkästä aikaa vanhaa kunnon lentokenttäjuoksua Kööpenhaminan sokkeloisella lentokentällä, joka toi mukavasti uutta haastetta hommaan. Hyvin ehdin kuitenkin jatkolennolleni, ja pitkä päivä päättyi onnellisesti Burger Kingiin. Vuorokauden vaihduttua hyppäsin vielä yöbussiin, jolla ajelin aamuksi koti-Kuopioon. Voin kertoa, että oma sänky tuntui viikon eron jälkeen parhaalta paikalta maailmassa.
Sellainen reissu se. Milloin mennään taas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti