lauantai 10. joulukuuta 2011

Because these things will change, can you feel it now?

Heti alkuun on pakko tehdä sellainen huomio, että tämä on luultavasti blogini muokatuimpia postauksia. Sanotaan, että kun jotain erehtyy nettiin laittamaan, sitä ei sieltä ihan noin vaan poistetakaan, mutta itse jaksan edelleen naiivisti uskoa oman blogini mitättömyyteen, joka mahdollistaa sen täydellisen hallinnan. Siksi käynkin aina vähintään kerran vuodessa läpi kaikki postaukset ja nään vaivaa poistelemalla vuosia sitten kirjoitettuja lauseita, jotka on sillon aikoinaan saattaneet kuulostaa hyvältä, mutta nyttemmin särähtää korvaan niin pahasti, että tekee mieli vaan facepalmata. Ihmiset muuttuu, mielipiteet muuttuu, näkemykset muuttuu ja se on ihan okei.

Vaikka tämä onkin näennäisesti blogin ensimmäinen postaus, voin paljastaa, että tätä ennen luonnoksista löytyy kokonaiset 55 postausta, jotka olen katsonut parhaaksi palauttaa luonnoksiksi. Vähän ilkeää, myönnän, mutta ette te paljon menetä. Alun perinhän blogini toimi lähinnä epämääräisenä kuvapankkina, ja vasta tämän postauksen myötä aloin myös kirjoittaa. Teki mieli kokeilla jotain uutta, ja kun siitä "uudesta" sitten vähitellen muotoutui nykyinen tapani pitää blogia valokuvapostaukset sai unohtua, koska niille ei vaan enää oikein ollut sijaa.

Suunnanvaihdos-ilmoituksen lisäksi tämä postaus sisälsi aikoinaan esittelyn tapaisen kirjoittajastaan. Siitä kehtasin säästää osan, vaikka aika lailla kaikki tieto onkin täysin vanhentunutta. Suunnitelmissa on kyhäillä päivitetty versio esittelystä, jonka linkkailen kyllä tähän sitten, kun tuntuu, että on taas aika kahlata blogi läpi. Pitemmittä puheitta, nauttikaa siitä vähästä, mitä jäi jäljelle alkuperäisestä kirjoituksesta!

                                   
MINUSTA
01. Oikea nimeni on Susanna.
02. Olen syntynyt vuonna 1995.
03. Asun Joensuussa.
04. Käyn tällä hetkellä lukion ensimmäistä vuotta.
05. Yhteensointuvat värit ja mielenkiintoiset yksityiskohdat vaatteissa ja asusteissa ovat kulmakiveni.
06. Musiikki on tärkeä osa elämääni. En osaa soittaa, mutta rakastan laulamista. Musiikkimakuni on aika laaja, kuuntelen sitä mikä kuulostaa hyvältä, aina klassisesta nykypoppiin. 
07. Persoonallisuustestien mukaan olen tieteellinen ja taiteellinen ihminen.
08. Pidän luonteeni hyvinä puolina itsenäisyyttä, luovuutta ja päättäväisyyttä.
09. Luonteeni varjopuolia sen sijaan voisivat olla kunnianhimo, perfektionismi ja yleinen arkajalkuus.
10. Harrastan tällä hetkellä piirtämistä, valokuvausta ja videoitten editointia.


BLOGGAAMISESTA
01. Perustin blogin pääasiassa itselleni, ajanvietteeksi ja paikaksi jonne voin tallettaa kamerani sisältöä.
02. Perustuspäivämäärä oli 30.1.2011.
03. Luokittelisin Kuvailevaisen tällä hetkellä valokuvausblogiksi.
04. Haluan lähteä kehittämään blogiani hiukan enemmän lifestyle-tyyliseksi.
05. Haluaisin postata aktiivisemmin...
06. ...mutta koska olen saamaton tietyissä asioissa, en tiedä miten tulen onnistumaan.
07. Kirjoitan edelleen pääasiassa itselleni.
08. Eksyin aikoinani blogimaailmaan Nelliinan vaatehuoneen kautta.
09. Nykyään tykkään lukea valokuvausblogeja ja muita valtavirrasta poikkeavia blogeja.
10. Tämä ei ole ensimmäinen blogini, vaan minulla oli LiveJournal yli kolme vuotta sitten.