Oh darling, don't you ever grow up, it could stay this simple.

Friday greetings, tää viikko on ollut suorastaan hullunmylly eikä vielä olla edes sen lopussa! Maanantaina tuli 20 ikävuotta mittariin, ja illalla huuhdoin ikäkriisiini puoli pulloa Jägermeisteria. Täällä väkevien ostoikäraja on vaan 18, ja mykistyin taas, kun multa ei kysytty papereita, vaikka näytän korkeintaan 15-vuotiaalta kersalta. Keskiviikkona meni sitten se toinenkin puolikas pullosta, koska Zayn jätti 1D:n eikä mikään ollut enää ennallaan </3. Torstaina mun all time favourite youtuberit teki Beyoncét ja hyppäsi muiden tubettajien bandwagoniin julkaisemalla kirjan ja kiertueen ihan puskista. Nyt on varmaa ainakin se, että minä ja Lontoo kohdataan uudestaan ensi marraskuussa tuolla kiertueella huolimatta siitä, missä päin maailmaa silloin asustelen!

Töiden suhteen mulla on ollut varsin rentoa tällä viikolla, kun host-äiti oli alkuviikon kotosalla ja hoiteli lasten kouluun viennit ja haut sekä välipalat ja läksyt. Ylimääräinen aika tuli kyllä tarpeeseen, koska seuraavan kahden viikon aikana sitä ei juuri tule olemaan, kun kaitsen ensimmäisen viikon pääsiäislomalla olevia lapsia ja reissailen itse seuraavan. Ryhdistäydyin kunnolla opiskeluiden kanssa ja sain vihdoin kahlattua läpi yli 500-sivuisen raamattuni ihmisen fysiologiasta ja anatomiasta.

Eilen ehdin päivällä käydä katsomassa molempien lasten project outcomit. Oli kyllä vähän turhan monimutkaiseksi tehty koululla vierailu päivän aikana ainakin mun mielestä. Ensin piti mennä kansliaan, kirjata saapumisaikansa johonkin taulukkoon ja vielä kuitata se ennen kuin pääsi porttien sisälle... Vaan oli lasten esitysten näkeminen kyllä sen arvoista! Tytön luokka oli tehnyt ihan sairaan hienon dokumentin kivikauden alkuperäiskansoista, ja pojan luokka esitti näytelmän kuningas Henry VIII:stä. Lopuksi koulun pihalle järjestettiin vielä the Great Fire of London, jossa poltettiin lasten pahvilaatikoista taiteilemat Tudor-tyyliset talot. Meidän onneksi palomiehet otti tilanteen haltuun liekkien vähän aikaa loimuttua, toisin kuin 1600-luvun Lontoon tulipaloissa.

Tänään lapsilta loppui koulu jo yhdeltä, ja molemmille tuli kaverit kylään. Käytin poikia puistossa sillä aikaa, kun tytöt jäi leikkimään kotista, ja melkein hävitin 7-vuotiaani... Muhun on ilmeisesti alkanut tarttua tää brittien yleinen paniikki lapsista ja pelko sieppauksista yms. kun aloin jo ihan tosissaan huolestua kymmenen minuutin turhien etsintöjen jälkeen. Jostain se sitten lopulta porhalsi esiin pyörällään, ja sai satikutia katoamisestaan. 

Puistoepisodin jälkeen mentiin vähäksi aikaa takaisin meille, ja siinä vaiheessa, kun pojat alkoi häiritä tyttöjen leikkejä katsoin parhaaksi käydä heittämässä toisen omaan kotiinsa. Takaisin päin huidellessa tuli sen verran lämmin, että hetin villakangastakin veks ja totesin pärjääväni vallan mainiosti lyhythihaisella. Puistosta raikasi jonkun railakas versio Uptown Funkista ja tuli niin hyvä fiilis, että oli mahdoton pitää naama peruslukemilla. Host-isä tuli kotiin vähän aiemmin ja pelasti mut nuudeliwokin teosta, jonka jälkeen oli taas yhden viikon au pair -hommat purkissa. 

Viikonlopulle mulla ei tällä kertaa ole mitään suuruudenhulluja suunnitelmia, mutta huomenaamulla ajattelin ryhdistäytyä ja käydä juoksemassa pitkästä aikaa park runin, jonka jälkeen lähdetään host-perheen kanssa päiväksi Readingiin. Sunnuntaina olisi sitten puolestaan mahdollisesti luvassa sosialisointia Oxfordissa lounaan merkeissä, sitä odotellessa!

Sanoin hosteille, ettei mun takia tarvitse mitään sen kummempia syntymäpäiväjuhlia värkkäillä, mutta siitä huolimatta mua muistettiin pienimuotoisesti jo eilen. Host-isä ja lapset oli ostaneet kuppikakkuja, ja mun red velvet -yksilö oli suorastaan taivaallinen. Lisäksi nää oli jossain välissä hankkineet lahjaksi alla näkyvän kangaskassin ja teekupposen. Ilmeisesti mut on nähty useammin kuin kerran nenä kiinni pääsykoekirjassa... On kyllä ihme, jos ei näiden motivoiminakaan yliopiston ovet tänä vuonna aukea.

Hyvää 20-vuotissyntymäpäivää minä.

Wise men say only fools rush in.

Tämä viikko oli vaihteeksi vähän ihmeellisempi, tai ainakin tuntui, että siihen mahtui jos jonkunlaista episodia. Niistä päällimmäisinä mieleen jäi se, kun poika joutui ensimmäistä kertaa vaikeuksiin koulussa yksinkertaisen väärinymmärryksen takia ja kun meidän sauvasekoitin hajosi lopullisesti. Harmitti aivan vietävästi, koska syynä oli luultavasti sen johto, jonka sulatin vahingossa viime vuoden puolella... Lisäksi heräilin liian aikaisin koko viikon, ja opiskelusta tuli väsyneenä entistäkin vastenmielisempää. Vaan mahtui joukkoon tuttuun tapaan kaikkea kivaakin, kuten suklaamuffinssien leipomista, etuaikainen synttäripaketti Suomesta ja lauantain päiväreissu Bathiin, jolta ajattelin nyt jakaa muutamat kuvat.

Kävin Bathissa ensimmäisen kerran viime elokuun alussa, mutta silloin jäi näkemättä Prior Park -maisemaputarha, jota lähdin nyt ensisijaisena kohteenani katsastamaan. Ja kyllä kannatti, vaikka aamupäivälle osuikin vähän masentavan pilvinen sää. 

Puiston perusti 1700-luvulla brittiläisen postijärjestelmän kehittäjä Ralph Allan, joka myös asusteli puiston ylle kohoavan kukkulan laelle rakennetussa kartanossa. Ihan kiva takapiha herralla, täytyy myöntää. Kyseisellä miekkosella oli talo myös Bathin keskustassa, josta avautuviin näkymiin hän ei ollut yhtä tyytyväinen. Niinpä Allan rakennutti kaupunkikotinsa ikkunoista näkyvän laakson harjanteelle pelkästä julkisivusta muodostuneen feikkilinnan, ja johan tuli näköalasta astetta koreampi #perksofbeingrich.

Nykyään Prior Park on siirtynyt National Trustin omistukseen, ja sen päänähtävyyksiin kuuluu Ralph Allanin kartanon lisäksi yllä näkyvä Palladian Bridge, joka on yksi maailman neljästä rakennustyylisuuntaansa edustavista silloista.

Prior Parkissa vierailun jälkeen lähdin suunnistamaan takaisin Bathin keskustaan. Olin ottanut kaupungista bussin puistoon, mutta Bathissa julkiset ei kulkeneet yhtä orjallisen täsmällisesti kuin olen Oxfordin tienoilla tottunut. Niinpä päätin käytellä omia jalkojani, ja alamäkeen käppäillessä matka taittuikin parissakymmenessä minuutissa. Auringon alkaessa pilkistellä pilvien takaa oli sen verran kiva jaloitella, että päätin vetäistä matkaan mutkan ja valloittaa vielä yhden kukkulan, jolta arvelin saavani pari maisemaräpsyä. Ja oikeassa olin, vau!

Loppupäivän pyörin keskustan tienoilla, ja onnistuin välttelemään kauppoja suhteellisen hyvin julmetun hyvistä shoppailumahdollisuuksista huolimatta. Näin jälkikäteen kyllä vähän harmittaa, kun en ostanut lisää Milla Maddernin käsisaippuaa ja -rasvaa, jota hostit toi mulle tuliaisiksi omalta Bathin reissultaan.

Tänään sain vihdoin nukuttua pois viikon aikana kertyneet univelat, katsoin aamupäivästä host-isän ja lasten kanssa pari jaksoa tän hetkistä koukutussarjaani, Hotel Inspectoria, vetäisin jalkaan korkkarit ja yritin käydä iltapäiväteellä. Teehuone, johon olin aikonut mennä, oli kuitenkin suljettu tänään, joten päädyin joen varteen lukemaan yhden luvun pääsykoekirjastani. Vähän tuli sellainen tunne, että hukkaan kallista aikaani täällä, kun en tehnyt mitään ihmeellistä, vaikka oli tosi nätti kevätsää. Mutta ehkä on hyvä pysähtyä näihin ei-niin-ihmeellisiinkin hetkiin täällä, sillä siinä vaiheessa, kun ne on takana päin, tiedän ajattelevani niidenkin olleen ihmeellisiä.

P.S. Musta tulee huomenna kaksikymppinen, jäiks.

Rollright stones & stratford upon avon

Vielä viimeiset tarinoinnit toissaviikonlopun Cotswolds-reissusta. Viimeksi jäätiin Burfordiin, josta jatkettiin kolmesta eri kivimuodostelmasta koostuvalle monumentille nimeltä Rollright Stones. Kivet oli luultavasti peräisin samoilta ajoilta kuin Stonehenge, mutta ei läheskään yhtä tunnettuja. Tarkkaa syytä näidenkin kivien pystyttämiselle voi vaan arvailla, mutta ilmeisesti ne on saattaneet liittyä druidien muinaisiin rituaaleihin, joita harjoitetaan paikassa muuten edelleen! Tällä kertaa ei satuttu keskelle uhrimenoja, mutta niinkin oli oppaamme mukaan joskus käynyt. Itsekin päästiin kokeilemaan kiviringin mystisiä voimia metallitikkujen avulla, joilla tiedusteltiin eri paikkojen sijaintia. Ainakin ne tiesi, minne meidän bussi oli parkkeerattuna.

Kolmen eri muodostelman nimet olivat King's Stone, King's Men sekä Whispering Knights, ja kaikkiin liittyi, yllätys yllätys, legenda. Sen mukaan mailla ratsasti aikoinaan sotilaineen kuningas, jonka matkanteon paikallinen noita keskeytti. Noita lupasi kuninkaan saavan hallintaansa koko Englannin,  mikäli tämä pystyisi näkemään siltä paikalta aina lähikylään saakka. Kuningas lähti tätä tietenkin yrittämään, mutta epäonnistui tehtävässään, jolloin noita muutti hänet kiveksi (King's Stone). Myös ringissä istuneista sotilaista tuli kiviä (King's Men), samoin kuin vähän syrjemmässä kuninkaansa pään menoksi juonitelleista ritareista (Whispering Knights). 

Kivenmurikoilta suunnattiin vielä päivän viimeiseen kohteeseen eli Stradford upon Avoniin. Kyseinen paikka olikin mulle jo entuudestaan tuttu, ja viime visiitistä löytyy juttua täältä, jos jota kuta kiinnostaa. Viime kerralla en ehtinyt käydä Shakespearen vaimon Anne Hathawayn mökillä, mutta nyt tuli sekin nähtyä.

Kannatti hytistä kolea aamupäivä nahkatakissa, jossa tuli kuin tulikin lopulta kuuma. Rakastan kevättä!

Here we go, here we go, it’s better now, feel better now.

Viime viikonloppuna päädyin pitkästä aikaa babysitteriksi, kun host-vanhemmat lähti lauantaina yhdeksi yöksi keskenään Bathiin. Lasten on välillä ollut vaikea sanoa heipat vanhemmille, mutta tällä kertaa ne tuntui olevan paljon innokkaampia jäämään mun hoteisiin kuin minä olin luopumaan viikonloppuvapaastani. Loppujen lopuksi meillä oli kuitenkin aikas mielettömän kivaa kolmistaan!

Puolen päivän jälkeen lauantaina hostit heitti meidät Oxfordiin, jossa käytiin katsomossa DreamWorksin uusin animaatio Home. Täytän tasan viikon päästä kauhistuttavat 20 vuotta, ja yksi juttu, mistä tajuaa vanhenneensa, on se, ettei enää lasten leffoissa itke pelottavien hahmojen takia, vaan siksi, että tajuaa syvemmät tarkoitukset tarinoiden takana. Jonkun verran ollaan elokuvia lasten kanssa tuijoteltu, ja voin valehtelematta sanoa, että melkein joka kerta olen päätynyt jossain vaiheessa pyyhkimään vaivihkaa silmänurkkiani, niin nytkin.

Elokuvista hypättiin bussiin ja jäätiin pari pysäkkiä totuttua aiemmin kauppareissulle. Täällä äitienpäivää juhlittiin viime sunnuntaina, joten ostettiin kimppu kukkia ja tarvikkeet täytekakkuun. Kotona maalailtiin vielä pari kuvaa host-äidille, ja lapset innostui sotkemaan vähän naamojaankin... Sen jälkeen me tytöt ryhdyttiin leivontapuuhiin, toinen täydellä tarmolla ja minä ainoana ajatuksenani mitähän tästäkin oikein tulee. Eläissäni en siis ollut täytekakkua leiponut, saati gluteenittomista jauhoista, mutta yrityksen ja erehdyksen taktiikalla saatiin aikaan yllättävän hyviä tuloksia. Ensimmäinen taikina kohosi huimat kaksi senttiä ja toinen juuri ja juuri sen verran, että saatiin loput kerrokset kasaan, mutta yöksi mehustumaan jätetty lopputulos olisi voinut näyttää paljon pahemmaltakin.

Illalliseksi tilattiin Domino'silta pizzat, ja katseltiin niitä mutustaessa Smurffeja, kun TV:stä sattui tulemaan. Iltapalojen jälkeen sain toimia enimmäkseen sivustaseuraajana, kun lapset vaihtoi pyjamat ja pesi hampaat ennen kiltisti pehkuihin asettumista. Ei tarvinnut edes laulaa Tuu tuu tupakkarullaa, vaan riitti, että istuskelin vartiopaikallani portaikossa sen aikaa, kun viereisestä huoneesta alkoi kuulua tasaista hengitystä. Kovin helposti ne menee nukkumaan sillon, kun tietävät, ettei vanhemmat ole tulossa nukuttamaan, vaan pitää tyytyä meikäläiseen.

Sunnuntaina heräiltiin ja syötiin aamupalat kaikessa rauhassa. Lisäksi kuorrutettiin kakku suklaakermavaahdolla ja -hipuilla. Yhden aikoihin host-vanhemmat palasikin jo kotiin, ja yllätyksekseni muakin oli muistettu tuliaisilla. Mukava päätös viikonlopulle siis!

Tänäänkin on sateesta huolimatta ollut kiva päivä, koska 

a) keksin vihdoin tytölle synttärilahjan

b) löysin puhelimeni kuorien välistä 50 euron setelin
c) hosteilla oli tänään keskustelutuokiot lasten opettajien kanssa, ja etenkin poika, jonka läksyvahtina toimin pääosin minä, on kuulemma edistynyt aivan hurjasti, mistä saatan kehdata ottaa vähän krediittiä itsellenikin.

Burford

Minster Lovellista jatkettiin Burfordiin, joka vastaa asukasluvultaan aika lailla ensin mainittua, mutta kantaa kuitenkin kylän sijaan titteliä kaupunki siellä viikottain pidettävien markkinoiden ansiosta. Burfordin läpi kulkee Lontoosta alkava vilkasliikenteinen A40-tie, minkä vuoksi kaupunki ei tuntunut kovinkaan rauhaisalta, vaikka tyypillinen Cotswoldsin maalaiskaupunki onkin.

Saimme kierrellä Burfordissa vapaasti tunnin, ja siinä ajassa ehdin tutustua lähinnä paikalliseen kirkkoon, joka oli jossain välissä toiminut hetken myös vankilana. Siltä ajalta on vissiin edelleen olemassa kaiverruksia ja graffiteja, jotka ei omaan silmään sattuneet. Korkealta kirkon seinästä löysin kuitenkin erikoisen kaiverretun kiven, Epona Stonen. Kiven alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta rohkeimpien arvioiden mukaan se saattaisi olla jopa 160-luvulta ja esittää roomalais-kelttiläistä hevosten suojelijajumalatarta.

Kirkkomaalle on haudattu muuan Sir Lawrence Tanfield aka Burfordin vihatuin mies. Menestyksekäs ura lain saralla ja suhteet korkea-arvoisiin henkilöihin saivat Tanfieldin ilmeisesti nostamaan itsensä vähän turhan korkealle jalustalle ja suhtautumaan muihin kyläläisiin julmasti. Myös hänen vaimonsa oli kuuleman mukaan varsin epäoikeudenmukainen, ja otti vastaan lahjuksia, joita vastaan vaikutti miehensä päätöksiin. 

Huhujen mukaan pariskunnan kuoltua näiden henget jäivät lentelemään kaupungin ylle ja langettivat kirousta, minkä vuoksi ne manattiin lasipulloon, joka viskattiin Burfordin laitamilla virtaavaan Windrush-jokeen. Ilmeisesti tarpeeksi taikauskoiset kaupunkilaiset heittävät edelleen kuivan kauden aikana ämpäreittäin vettä jokeen, ettei se kuivuessaan vapauttaisi Tanfieldien haamuja.

Että sellainen paikka se, myöhemmin luvassa lisää legendoja liittyen monumenttiin nimeltä Rollright Stones!