maanantai 2. maaliskuuta 2015

Joskus myöhään harjulle me kiivetään ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummela. Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan, mä taidan kuulua tänne.


Viime viikko meni aika lailla sairastellessa. Mikään kevätflunssaa kummempi muhun ei iskenyt, mutta kyllähän tuo pienikin kuume, vuotava nokka ja lähinnä luolamiehen kurkkuörinöitä muistuttava puhe selvästi arkea hankaloitti. Kunnialla selvisin kuitenkin kotitöistä, kun talon väen käskystä lykkäilin niitä loppuviikolle, jolloin olin jo vähän lähempänä elävien kirjoja. Lapsillekin tuli järkkäiltyä leikkitreffejä harva se päivä, jolloin ne viihdytti aika tehokkaasti toisiaan eikä mun tarvinnut vaivata päätäni sen suhteen.
Lauantai alkoi sitten sen verran hitaasti (söin aamupalan puoli kahdelta, vaikka heräsin jo heti yhdeksän jälkeen krhm), että jossain vaiheessa iski pakottava tarve poistua neljän seinän sisältä. En ollut laatinut mitään sen suurempia suunnitelmia tälle viikonlopulle, vaan ainut tavoite oli tervehtyä kunnolla, mutta ajattelin, että pääsykirjan lueskelu kirjastossa ei varmaan aiheuttaisi mulle mitään keuhkoputkentulehdusta. 

Pahaksi onneksi muistin heti repun selkään heitettyäni, että piti käydä postittamassa yksi paketti. Sen paketoinnissa ja postiin kiikuttamisessa meni sitten sen verran aikaa, etten enää viitsinyt puoli tuntia ennen kirjaston sulkemisaikaa laahustaa sinne, vaan kiertelin Abingdonin secondhand shopit. Kotona yritin sitten sinnikkäästi vielä lukea, mutta ajatukset lähti heti harhailemaan siihen malliin, että etenin viiden sivun tuntivauhtia...
Sunnuntaina olin haaveillut kunnon pyöräretkestä, kun sitä alkaa olla sen verran ikävä, että oon valmis hyppäämään tuonne muun liikenteen sekaan. Se kuitenkin tyssäsi siihen, kun en uskaltanut aikaisin amulla alkaa kolistella pyörääni takapihalta talon läpi (joka on siis ainut mahdollinen reitti) etuovelle. Sen sijaan lähdin sitten kävelylle reilun kahden mailin päässä Abingdonista sijaitsevaan pikkukylään nimeltä Sutton Courtenay.
Heti alkumatkasta vastaan tuli harmaahaikara, jollaisen oon ilmeisesti riittävän usein tuolta Thamesin varresta bongannut, etten enää silmät lautasen kokoisina hämmästellyt. Hyvää kuvaa en kyllä tälläkään kertaa ehtinyt saada.
Kevään merkkejäkin löytyi taas sieltä sun täältä. Teiden varsilla ja talojen pihoissa kasvoi jo narsissejakin!
Sutton Courtenay oli siis tällainen parin tuhannen asukkaan village, jossa kaikki talot oli nimetty joko cottageiksi tai farmeiksi. Ainoat silmään osuneet palvelut oli pubi ja kaksi muuta ruokapaikkaa. Lisäksi löytyi komea kirkko ja hautausmaa. Aika herttainen paikka. Ja sellainen fun fact vielä, että Helena Bonham Carter omistaa tuolta yhden suvulleen kuuluneen talon!
Aikani tutkiskeltuani suuntasin takaisin kotia kohti tällä kertaa joen toista reunaa seuraillen. Ylittäessäni patoa huomasin yllätyksekseni sen päällä kasvavat ilmiselvät leskenlehdet. Kyllä se näin on, että kevät on tullut, sanoi britit mitä sanoi.
Siinä taivaltaessani sattui Spotifysta soimaan Anssi Kelan Nummela, jota en ookaan ihan vähään aikaan kuullut. Sitä siinä kuunnellessani ja ympärille katsellessani tajusin, että näistä laakeista pelloista, murattien varjostamista poluista ja käppyräoksaisista puista on jossain välissä tullut mun Nummela siinä missä Utran harjuista ja Rantakylän metiköistäkin. 

Ja se tekee mut aika onnelliseksi.
Tääkin viikko sai tänään lupaavan alun. Raahauduin nyt sinne kirjastolle lukemaan, tosin en kestänyt kuin tunnin. Täällä ei näköjään tapeta katseella, jos joku jutustelee puhelimessa tai muuten vaan virkailijoitten kanssa, ja kun informaatiota tuli kahdella kielellä yhtä aikaa, mun aivot blokkasi niin täysin, että katsoin parhaaksi vaan opiskella kotona. Keittiön pöydän ääressä olin onneksi motivoituneempi kuin omassa huoneessani, ja sain kahlattua läpi 20 sivua, joka on maksimimäärä, minkä verran mun pääsykoekirjaa pystyy päivässä ylipäätään omaksumaan.

Lisäksi maistoin tänään ekan kerran maapähkinävoita, löysin hanskani yhdestä kaupasta, johon ne lauantaina unohdin, imuroin, annoin pojan tuoda kaverin kylään, käytin kaikkia lapsosia puistossa, jossa heiteltiin palloa söpölle pikku koiralle, tein pinaattipastaa Jamie Oliverin tyyliin ja olin suorastaan puhelias illallisella.

1 kommentti: