Viime viikko meni pitkälti sairastellessa. Mikään kevätflunssaa kummempi muhun ei iskenyt, mutta kyllähän tuo pienikin kuume, vuotava nokka ja lähinnä luolamiehen kurkkuörinöitä muistuttava puhe selvästi arkea hankaloitti. Kunnialla selvisin kuitenkin kotitöistä, kun talon väen käskystä lykkäilin niitä loppuviikolle, jolloin olin jo vähän lähempänä elävien kirjoja. Lapsille tuli järkkäiltyä leikkitreffejä harva se päivä, jolloin ne viihdytti aika tehokkaasti toisiaan eikä mun tarvinnut vaivata päätäni senkään suhteen.
Lauantai alkoi sen verran hitaasti (söin aamupalan puoli kahdelta, vaikka heräsin yhdeksän jälkeen krrhm), että jossain vaiheessa iski pakottava tarve poistua neljän seinän sisältä. En ollut laatinut mitään sen suurempia suunnitelmia tälle viikonlopulle, vaan ainoa tavoite oli tervehtyä kunnolla. Ajattelin kuitenkin, ettei pääsykoekirjan lueskelu kirjastossa varmaankaan aiheuttaisi mulle keuhkoputkentulehdusta.
Pahaksi onneksi muistin heti repun selkään heitettyäni, että piti käydä postittamassa yksi paketti. Sen paketoinnissa ja postiin kiikuttamisessa menikin sitten sen verran aikaa, etten enää viitsinyt puoli tuntia ennen kirjaston sulkemisaikaa laahustaa sinne, vaan kiertelin Abingdonin secondhand shopit. Kotona yritin sinnikkäästi vielä lukea, mutta ajatukset lähti harhailemaan siihen malliin, että etenin viiden sivun tuntivauhtia.
Sunnuntaina olin haaveillut kunnon pyöräretkestä. Pyöräilyä on nimittäin alkanut olla sen verran ikävä, että voisin olla valmis kohtaamaan pelkoni ja hyppäämään menopeleineni muun liikenteen sekaan (pyörätiet on täällä harvinaisuuksia). Suunnitelma tyssäsi kuitenkin siihen, kun en uskaltanut aikaisin aamulla kolistella pyörääni varastostaan talon läpi etuovelle (joka on siis ainut mahdollinen reitti ulos). Sen sijaan lähdin kävelylle reilun kahden mailin päässä Abingdonista sijaitsevaan pikkukylään nimeltä Sutton Courtenay.
Heti alkumatkasta vastaan tuli harmaahaikara, jollaisen oon nyt ilmeisesti riittävän usein Thamesin varresta bongannut, kun en enää silmät lautasen kokoisina lintua hämmästellyt. Hyvää kuvaa en kyllä tälläkään kertaa ehtinyt saada...
Kevään merkkejä löytyi sieltä sun täältä. Teiden varsilla ja talojen pihoissa kasvoi jo narsissejakin!
Kävelyni päämäärä, Sutton Courtenay, oli parin tuhannen asukkaan village, jossa kaikkien talojen nimet päättyi joko "cottage" tai "farm". Ainoat silmään osuneet palvelut olivat pubi ja kaksi muuta ruokapaikkaa. Lisäksi löytyi komea kirkko ja hautausmaa. Aika herttainen paikka. Ja sellainen fun fact vielä, että Harry Potter -leffoistakin tuttu Helena Bonham Carter omistaa tuolta yhden suvulleen kuuluneen talon!
Aikani kylää tutkiskeltuani suuntasin takaisin kotia kohti joen vastakkaista rantaa seuraillen. Ylittäessäni patoa huomasin yllätyksekseni sen päällä kasvavat ilmiselvät leskenlehdet. Kyllä se näin on, että kevät on tullut, sanoi britit mitä sanoi!
Siinä taivaltaessani sattui Spotify arpomaan soitettavaksi Anssi Kelan Nummelan, jota en ollutkaan vähään aikaan kuullut. Kipaletta kuunnellessani ja ympärille katsellessani tajusin, että näistä laakeista pelloista, murattien varjostamista poluista ja käppyräoksaisista puista on jossain välissä tullut mun Nummela siinä missä Utran harjuista ja Rantakylän metiköistäkin. Ja tulin siitä aika onnelliseksi.
Tänään vaihtui taas uusi viikko. Raahauduin nyt vapaatunteinani sinne kirjastolle lukemaan, tosin luku-urakkani ei lopulta kestänyt kuin tunnin. Täällä ei näköjään tapeta katseella, jos joku jutustelee kirjastossa puhelimessa tai muuten vaan virkailijoiden kanssa... Aivoni tilttasivat, kun yritin lukea suomeksi ja olla kuulematta englanniksi, jolloin katsoin parhaaksi myöntää tappioni ja palata kotiin. Keittiön pöydän ääressä olin onneksi motivoituneempi kuin omassa huoneessani, ja sain kahlattua läpi 20 sivua, joka on maksimimäärä, minkä verran pääsykoekirjaani pystyy päivässä ylipäätään omaksumaan.
Lisäksi maistoin tänään ekan kerran maapähkinävoita, löysin hanskani yhdestä kaupasta, johon ne lauantaina unohdin, imuroin, annoin pojan tuoda kaverin kylään, käytin kaikkia lapsosia puistossa, jossa heiteltiin palloa söpölle pikku koiralle, tein pinaattipastaa Jamie Oliverin tyyliin ja olin suorastaan puhelias illallisella.
Ihana hyvän mielen postaus!! :)
VastaaPoista