Vuosi 2013 vaihtuu puolen tunnin päästä, joten voisi olla sopiva aika summata se yhteen postaukseen.
Päällimmäisenä vuoden ensimmäisestä kuukaudesta on mieleen jäänyt, hassua kyllä, fysiikan ongelmat. Omat fysiikan opintoni oli olleet heti toisesta kurssista lähtien vähän tuskaa, ja viidennen jälkeen päätin olla luuseri ja luovuttaa. Jossain vaiheessa varmaan harmittaa. Muutenkin mulla tais sattua pahimmat opiskeluitten aiheuttamat mental breakdownit tälle kuulle. Onneksi oli lähestyvät vanhojentanssit, jotka tarjos jotain mitä odottaa innolla ja kauhulla.
Helmikuulta on varsin niukasti kuvia, vaikka silloin sattuikin ja tapahtuikin. Varmaan hienoin juttu oli ne tanssit. Yksi parhaiten mieleen jääneitä päiviä tältä vuodelta. Pieniltä kommelluksilta ei vältytty, mutta illalla kotiin tullessa oli aika tyhjä olo, kun ei enää tarvinnutkaan harjoitella, suunnitella kampausta ja sovittaa mekkoa. Hyvä puoli tanssien loppumisessa oli kuitenkin se, että sain viimein leikata pitkät otsahiukseni, joita olin kasvattanut kampausta varten. Hermot oli mennyt niiden sähköisyyteen ja hankaluuteen niin monta kertaa kuluneen talven aikana, että lyhyt otsatukka paransi huomattavasti mun elämän laatua (vai elämänlaatua, elämänkin laatua, elämänlaatuakin, ihan sama #yolo). Oon iloinen, että uskalsin leikata sen. Muita kivoja juttuja oli menestys yhdessä kirjoituskilpailussa, ysi pitkän matikan logaritmikurssista ja musiikin tuntien comeback.
Maaliskuu = synttärikuukausi meidän kaveriporukassa. Eli tässä kuussa syötiin liikaa kakkua. Täytin myös itse 18, vaikka oonkin vielä varmaan seuraavat pari vuotta henkisesti 17. Näin taas enemmän vanhoja ystäviä, joita en ollut vähään aikaan tavannut. Vaikka luulin, että liian paljon ois tapahtunut siinä välissä, silti joittenkin kanssa vaan synkkaa ihmeellisellä tavalla. Good times, good times. Maaliskuussa koitti myös viimein elämäni vika liikuntatunti, jota tässä olikin odotettu viimeiset kymmenen vuotta. Myös ruotsin opiskelut loppui, jei! Harmaita hiuksia aiheutti oikeastaan vain tuo iänikuinen teknologia. Synttäribileeni olivat niin railakkaat, että hajotin rakkaan kamerani ja uuden etsimisessä meni tovi.
Huhtikuussa sairastelin tän vuoden sairastelut. Ja tietenkin huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Porukat lähti nimittäin Turkkiin, ja minä sain viikon kokeiluversion yksinelämisestä. Talon pystyssä pito, kokkaus ja kissojen hoito olisi voinut olla hauskempaa, jos en olisi ollut 39 asteen kuumeessa. Onneksi olin jo tervehtynyt meidän vuosiluokan opintomatkaan mennessä. Käytiin Helsingissä ja Tukholmassa ja etenkin laivalta tallentui verkkokalvoille erittäin ikimuistoisia kuvia.
Toukokuu on aina hyvä kuukausi, koska silloin mielialaa nostattaa alkukesä ja lähestyvä vapaus. Mun mieli alkoi ihan kirjaimellisesti lennellä muihin maihin ja vietin valoisia alkukesän iltoja tutkien lentojen ja hotellien hintoja. Loppukuusta yhdet lippujärjestelyt tuotti aikamoista paniikkia, joka onneksi selvisi muutamalla meilillä ja puhelulla. Kuukauden kruunasi Olavinlinnassa järjestetty kevätjuhla, jossa sain stipendin muodossa jotain tunnustusta kaikesta siitä kärsimyksestä, mitä perfektionistinen opiskeluihin panostamiseni on tuottanut. Oli jo aikakin asdfghjkl.
Kesäloma alkoi ja olin niin täynnä energiaa, etten malttanut pariin viikkoon pysähtyä hetkeksikään. Muistan hyvin ensimmäisen illan, jolloin kävelin pitkin syrjäteitä, puhaltelin saippuakuplia ja tunsin, että tästä kesästä tulee tosi kiva. Nukuin taivasalla, lenkkeilin kello neljältä aamulla, söin ihan niin paljon jäätelöä kuin halusin, kävelin paljain jaloin auringon lämmittämällä asfaltilla, vihasin itikoita, solmin kukkaseppeleitä, istuin koneella aamuyöhön ja olin kauhean onnellinen. Aloitin myös autokoulun, joka oli kyllä yksi elämäni suurimmista virheistä, ja jonka lopetinkin sitten elokuussa kesken. Kesäkuu oli myös ehdottomasti blogin aktiivisin kuukausi.
Seikkailut jatkui. Kävin purku-uhan alla olevassa vanhassa alakoulussani, perhospuutarhassa, opin napsauttamaan sormiani, näin kavereita, auttelin mummolassa, pidin kirpparia ja prokrastinoin tehokkaasti syksyn yo-kirjoituksiin lukemista.
Elokuun alussa oli yhden kaverin tuparit, joissa mulla oli tosi hauskaa. Sitten alkoi koulut, mikä ei ollut ollenkaan hauskaa. Tällä kertaa kesäloman viimeinen päivä oli ehkä surullisin ikinä. En edes aluksi muistanut sitä, vaan istuin koneelle kera aamupalan, jonka jälkeen tajusin ja söin loput paahtoleivästä tippa linssissä. Koulun alkujen aiheuttaman alkushokin jälkeen sain kuitenkin jostain kaivettua motivaatiota kirjoituksiin valmistautumiseen. Ja olihan se ihan kiva saada taas kiinni rutiineista ja nähdä kavereita useammin kuin kerran kesässä.
Syyskuu. En muista olenko blogin puolella maininnut siitä, miten mulle sattuu aina jotain kamalaa syksyllä. No, viime syksy oli siitä outo, ettei mitään sen kummempaa tapahtunut, mutta tämänvuotinen oli sitten sitäkin pahempi. Stressasin aika paljon kirjoituksia, vaikken itse oikeastaan tajunnut sitä. Ne oli mulle tulikoe, johon koko mun tähänastiset opiskelut oli tähdänneet, ja joissa oli pakko pärjätä tai koko mun tulevaisuus ois tuhoontuomittu. Keho oli taas vaihteeksi fiksumpi kuin pää ja yritti saada mut hidastamaan tahtia. Taisin jossain postauksessa luetellakin litanian ongelmiani, joten tyydyn nyt vaan sanomaan, etten voinut missään vaiheessa kovin hyvin. Olisi pitänyt kuunnella itseään tarkemmin.
Lokakuusta alkoi tän vuoden synkimmät kuukaudet. Vaikka olinkin selvinnyt kirjoituksista hengissä, terveysongelmat ei kadonneet minnekään. Ja koska terveys on aina ollut mulle arvoista tärkeimpiä huolestuin tietty aika paljon. Vähän liikaakin. Enkä ehkä ihan vähänkään. Nämä pari viime vuotta ja etenkin tän vuoden alkupuolisko on ollut oikeastaan aika mahtavia. Siksi hädin tuskin tunnistan sitä ihmistä, joka musta tuli lokakuussa. Menetin ruokahalun (kyltymättömän makeanhimonikin), yöunet, päättäväisyyden ja positiivinen elämänasenteen. Päivät alkoi noudattaa samaa kaavaa ja tuntua loputtoman pitkiltä.
Marraskuu jatkui pitkälti samoissa merkeissä. Oon tietyissä asioissa tosi paha yliajattelija, ja kehitin itseni diagnosoinnista sellaisen pakkomielteen, etten voinut ajatella mitään muuta puolta minuuttia kauempaa, mikä oli suoraan sanottuna aika sairasta. Ja se jatkuva ittensä tarkkailu tietty vaan teki kaikesta kymmenen kertaa vaikeampaa sietää. Aloin saada säännöllisesti ahdistuskohtauksia, jotka iski etenkin öisin. Jossain vaiheessa nukuin viikossa yhteensä alle viisitoista tuntia, ja muistan vieläkin, miten oudolta pelkkä käveleminen silloin tuntui. Halusin niin kauheasti voida taas paremmin, mutta en vaan päässyt irti siitä ajatuksesta, ettei mikään enää koskaan ole niin kun ennen. Mulla on aina ollut tapana setviä kaikki asiat itsekseni, mutta nyt olin niin toivoton, että halusin tosi kovasti puhua jollekulle. Tältä kuukaudelta on tosi mitätön määrä tosi huonoja kuvia. Ei huvittanut pidellä kameraa eikä oikeastaan tehdä mitään muutakaan.
Joulukuun alussa päätin, etten halua elää mun elämää tällä tavalla. Kaksi hukkaan heitettyä kuukautta sai riittää. Mietin aluksi pitäiskö ottaa vähän lomaa koulusta, kun mua ahdisti niin paljon se miten vaivalloista opiskelusta oli tullut. Päätin kuitenkin kokeilla pari viikkoa miltä uusi jakso tuntuisi. Ja onneksi kokeilin. Mulla oli huomattavasti enemmän kursseja, joiden kanssa piti niin kiirettä, etten ehtinyt vaivata päätäni niin paljon asioilla, joille en yksinkertaisesti mahtanut mitään. Huomasin pystyväni opiskelemaan ihan samaan tapaan kuin ennenkin ja pikku hiljaa aloin taas innostua niistä asioista, jotka oli aiemmin saaneet mut hymyilemään. Tajusin, ettei kukaan muu oikeastaan osaa auttaa mua kuin minä itse. Nyt tää näyttää uhkaavasti siltä, että selviänkin tästä vuodesta, vaikken vielä viime kuussa ollutkaan sataprosenttisen varma.
Saipas tää postaus vakavan suunnan. Mutta kaiken kaikkiaan 2013 on ollut mulle tosi opettavainen vuosi.
Opin, miten totta se on, että itsestäänselviäkin asioita pitäis jaksaa arvostaa, koska aina ei saa toista tilaisuutta.
Opin, että oma mieli voi olla pahin vihollinen ja tehdä pikkujutuista suunnattoman suuria.
Opin, että ikinä ei oikeastaan voi olla varma mitä joku käy parhaillaan läpi, ellei se itse päätä kertoa siitä.
Ja silloinkin on useimmiten mahdotonta asettua sen toisen asemaan.
Opin miten tärkeää on, että on edes jotain mistä olla kiinnostunut, ja mikä tarjoaa pakokeinon sillon kun omaa elämää ei vaan jaksa.
Opin, että aika ihan oikeasti muuttaa tapaa, jolla ajattelet nyt. Joskus pitää vaan malttaa odottaa.
Opin, että vaikka kaikki ei oliskaan täydellisesti, voi silti olla ihan tyytyväinen. Onnellisuus voi ainakin jollain tasolla olla valinta.
Ja ehkäpä tärkeimpänä, että vaikka kaikesta ei pääse yli sen kanssa voi oppia elämään.
Toivottavasti teillä on ollut hyvä vuosi! Yritän aktiivistua taas bloggauksenkin parissa sitten, kun joskus pääsen näkemään päivänvaloa ja muistan miten kameraa käytetään.
