With shortness of breath, I’ll explain the infinite, how rare and beautiful it truly is that we exist.

Harrastin tänään taas pitkästä aikaa huoneeni lattialla lahnailua. Tuijottelin kattoa ja etsin erilaisia otuksia oksanpaikoista. Löysin sen saman hevosen pään ja merenneidon kuin lapsena. Samalla yritin olla ajattelematta mitään. Yllätyksekseni se olikin helpompaa kuin aikoihin.

Kirjoitukset päättyi siis tänään biologiaan, joka taisi olla ainut koe, jonka jälkeen oli ihan osannut olo. Parhaani yritin ja tähän se sitten riitti. Nyt vaan odotellaan innolla pääsykoelukuhelvettiä. Luojan kiitos kirjani ei ole vielä tullut postissa, joten saan hyvän tekosyyn lusmuilla jonkin aikaa.

It's the here and the now and the love for the sound of the moments that keep us moving.

Tää kuva kuvastaa mun tän hetkistä elämää. Tai ennemminkin elämättömyyttä. Mun pitäis päntätä kirjoituksiin ja ottaa ne tilaisuutena näyttää mitä osaan. Mutta musta tuntuu, etten voi luottaa omiin kykyihini. 

Mulla on aina ollut suhteellisen selkeät tulevaisuudensuunnitelmat, mutta nyt en oo enää varma mitä oikeasti haluan. Ois kiva vaan skipata tää vaihe ja kelata siihen kohtaan, missä mut on jo valittu siihen yliopistostoon, mihin nyt ikinä päätän haluta. Toisaalta saan tällä hetkellä todistaa asioita, joita en haluais missata mistään hinnasta, joten ehkä vaan sinnittelen niin kun aina ennenkin.

Doubts will try to break you, unleash your heart and soul.

Huomenna ne vihdoin alkaa, mun syksyn yo-kirjoitukset. Ekana on enkun kuuntelu. Fiilikset vaihtelee tällä hetkellä joka toinen vartti varmasta epävarmaan. Parhaimmassa tapauksessa saan nukuttua tarpeeksi ensi yönä, jaksan keskittyä eikä kellään kanssakuuntelijalla ole kamala yskä. Pahimmassa tapauksessa en saa nukuttua silmällistäkään ja tulen kuuroksi kaikelle muulle, paitsi omille paniikinsekaisille ajatuksilleni.  

Just like a butterfly that's caught in the rain.

Tänään satoi koko päivä ja minun oli tarkoitus opiskella, mutta päätin extempore lähteä katsomaan perhosia.

'Cause I'm just a teenage dirtbag, baby.

Heräsin tänään tarkoituksella ennen viittä ja kävin vierailemassa vanhalla alakoulullani. Ihmisten aikaan tuolla ei parane näyttää naamaansa, kun piha on aina täynnä meidän kylän pikku gangstoja. Niiden ansiosta koko rakennuksessa ei ole varmaan kohta enää yhtään ehjää ikkunalasia. Ei tuolla kyllä nytkään tehnyt mieli viipyä kovin pitkään. Varsinkaan kun laitoksen uumenissa paukkui säännöllisin väliajoin joku ovi, ja tällainen scaredy cat kun olen, kuvittelin tietenkin koko ajan, että kohta tulee turpiin tai häätö (tai mörkö). Oli outoa nähdä joku paikka, jonka on tottunut näkemään täynnä elämää, ihan autiona. Harmittaa, kun en tajunnut napata yhtään kirjaa kirjastosta. Nyt ne varmaan hävitetään samassa yhteydessä, kun rakennus pistetään maan tasalle. Tai sitten nämä meidän tulevaisuuden toivot keksii jonkin tavan tuhota ne ennen sitä. 

Only love is all maroon, gluey feathers on a flume.

Olin ekaa kertaa tänä kesänä mökillä. Viimeinen kuva on otettu ukkosmyrskyn jälkeen kello kahdentoista maissa. Kuuma päivä oli kääntynyt mukavan viileäksi illaksi, ja itikatkin tuntuivat kerrankin päättäneen imeä kuiviin jonkun toisen. Istuin laiturilla ja uitin jalkoja vedessä, joka oli lämpimämpää kuin yöilma. Harmittelin, kun MP3:n jäi mökkiin enkä voinut soittaa tätä, mutta oikeastaan oli ihan kiva kuunnella kauempana järvellä huutelevaa kuikkaa ja laineiden liplatusta. 

Sometimes I've believed as many as six impossible things before breakfast.

Olin taas vähän seikkailemassa. Jäljellä vielä ainakin kolme retkeä, jotka haluan tehdä tänä kesänä.

You say you spent your summer in the rain, driving up the coast I felt the same.

Siskolta lainattu polkupyörä, epäkäytännöllinen laukku, maanteitä, hautakiviä ja autiotaloja, Milky Way -patukoita, ukkosta, kaatosade, eriskummallinen sateenpitopaikka, litimärät tennarit, mutta kesä kuivaa. 

Oli tarkoitus tehdä 50 kilometrin pyörälenkki, joka jäi kuitenkin puolitiehen, koska äiti sanoi aina ettei ukkosella saa pyöräillä.