Ja täältä tulee London day 2! Tälle päivälle oli luvattu eniten sateita tuolla oleskeluni aikana, joten päätin pyhittää sen shoppailulle. Sitä ennen ajattelin kuitenkin, että voisi olla ihan viisasta käydä jossain aamupalalla, kun yöpymispaikkani ei mitään ruokailuja tarjonnut. Olin eilisellä Bloomsbury-iltakävelylläni nähnyt ohimennen yhden kivan näköisen kahvilan, josta sai myös aamiaista, joten suuntasin sinne.
Kyseessä oli Lumen Café, joka sijaitsi itse asiassa suht modernissa kirkossa. Tilasin jotain niinkin ihmeellistä kuin teetä ja puuroa kuivatuilla hedelmillä. Tunnelma paikassa oli varsin rauhaisa, itseni lisäksi vain yhdessä pöydässä istui pari asiakasta. Vaikka monia asioita tykkäänkin tehdä yksin, ei yksin syöminen ole yksi niistä. Niinpä tuo jäi ainoaksi kerraksi kun varsinaisesti tilasin ruokaa, vaikka ihan kiva kokemus olikin.
Tämän jälkeen metroilin itseni Oxford Streetille, jonka varrelta löytyi pitkälti kaikki kaupat, joissa tahdoin käydä. Metrolla matkustaminen kävi jo melkein kuin Londonerilta konsanaan, riitti kun muisti seistä tunneliin vievissä liukuportaissa oikealla puolella, että kiireiset pääsi ohi vasemmalta eikä vaunussa istunut priority-paikoille, jos muualla oli tilaa. Ja sitten piti tietysti tietää, mikä linja vei minnekin ja kummalta laiturilta lähti juna haluttuun suuntaan. Tämä oli kuitenkin tehty hyvin helpoksi ja niitä metrokarttoja oli tällätty aina paikkoihin, joissa oli mahdollisuus joutua harhateille. Itse olen erinomainen sotkeutuja tällaisissa asioissa, mutta jotain julkisten käytön yksinkertaisuudesta kertonee se, etten koko reissun aikana noussut kertaakaan väärään junaan.
Lähes kaikilla linjoilla tuli viikon aikana kuljettua, joillakin niin usein, että asemien järjestyksen oppi ulkoa. Olin aika vaikuttunut siitä, miten hyvin organisoitua julkinen liikenne oli. Metrolla pääsi tarpeeksi lähelle kaikkia paikkoja, joissa halusin käydä ja pisin aika, minkä jouduin junaa odottelemaan taisi olla sen 7 minuuttia. Myöhästyksiä ei omalle kohdalleni juuri sattunut ja muutamaan otteeseen osuin metroasemalle ruuhka-aikaankin, mutta kyllä siellä vaunuissa aina tilaa riitti.
Mutta nyt takaisin Oxford Streetille. Olin jo etukäteen laatinut listan kaupoista, joissa halusin käydä. Se sisälsi muun muassa Primarkin, Forever 21:n, New Lookin, Dorothy Perkinsin ja Miss Selfridgen. Lisäksi astelin sisään kaikkiin kauppoihin, jotka vaan herätti mielenkiinnon. Parin tunnin jälkeen ostoskasseja olikin jo kertynyt sen verran, että oli pakko käydä heittämässä osa hotellille, kun loppui kädet kesken.
Vaatekauppojen myyjät oli huomattavasti jäyhempiä kuin esimerkiksi ruokakaupoissa, joissa kaikki asiakaspalvelijat oli aina melkeinpä yliystävällisiä. Tietysti tuollakin oli poikkeuksia, ja jos joutui jonottamaan vähänkin pidempään siitä muistettiin aina kiittää, mikä oli mun mielestä vähän hassua. Odottamaan joutui kuitenkin aina korkeintaan viisi minuuttia. Mutta Lontoossa oli kyllä koko ajan sellainen tietty kiireen tuntu, joten paikallisille se viisi minuuttia saa varmaan vähän eri mittasuhteet.
Haluamani kaupat kierrettyäni olinkin sitten niin poikki, etten jaksanut tehdä enää muuta kuin tuijotella telkkaria hotellilla ja yrittää päästä ajan tasalle siitä, mitä internetissä oli viime päivinä tapahtunut. Mun flunssa oli pahimmillaan tänä päivänä ja oisin halunnut käydä Bootsista (= paikallisesta apteekista) jotain troppeja, mutta siinä sängyssä oli niin kiva lahnailla kaiken sen kävelyn jälkeen, etten millään jaksanut. UK:ssa oli kyllä hyvä, kun kello oli kaksi tuntia jäljessä Suomen aikaa, mikä on aika lailla se aika, jonka mun sisäinen kello normaalisti jätättää. Niinpä nukahdin jo heti yhdentoista jälkeen, vaikka TV:stä oliskin tullut joku hauska taikuriohjelma, jonka oisin halunnut katsoa loppuun, jos silmät vaan olis pysyneet auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti