Jälleen alkaisi yksi vuosi elettyä elämää olla lopuillaan, eli summataanpa 2015 tuttuun tapaan kuvakollaaseilla ja muutamalla lauseella! Vuosi alkoi Uutta Vuotta Suomi-kavereiden kanssa railakkaasti juhlistaessa, ja pari päivää sen jälkeen palasin Englantiin jatkamaan au pairin hommia. Vaikka olinkin saanut joululomalla ladattua akkuja ja tartuin tuttuihin rutiineihin tyytyväisenä, koin pian pienoisen kriisin. Ruoskin itseäni siitä, kun en jaksanut panostaa samalla tavalla lasten kanssa viettämääni aikaan kuin ensimmäisinä kuukausina. Näin jälkeenpäin ajateltuna taidettiin sekä minä että lapset olla vaan vähän väsähtäneitä talveen. Kuun edetessä löysin onneksi uutta tarmoa niin kotihommiin kuin lasten kanssa toimimiseenkin. Lisäksi aloin vähitellen valmistautua kevään pääsykokeisiin. Viikonloppureissut sijoittui lähinnä eri puolille omaa maakuntaa. Kävin Bicesterin kylässä, uusissa osissa Oxfordia ja pienellä jalkapatikkamatkalla Oxfordshiren maaseudulla. Lisäksi pääsin host-perheen kanssa näkemään White Horse Hillin kalkkikivihevosen.
Kuukausi alkoi kolmen päivän reissulla Cornwalliin koko konkkaronkalla. Pääsin ensimmäistä kertaa etelä-rannikolle, jossa oli jäätävänä puhaltavasta viimasta huolimatta henkeäsalpaavan kaunista. Samalla reissulla tuli käytyä myös Englannin eteläisimmässä pisteessä, Tintagelin ja Drogon linnoissa sekä bongattua villiponeja. Paluumatkalla meidät yllätti sankka lumipyry, jolloin kapeilla ja huonokuntoisilla maalaisteillä ajelu kävi entistäkin jännittävämmäksi. Lunta saatiin helmikuun aikana myös kunnon kerros Abingdoniin, ja samoihin aikoihin meidän kodin lämmitykseen tuli sopivasti jotain häikkää. Ei kuitenkaan muututtu Jäämies Ötzeiksi. Muut reissuni sijoittuivat Cambridgeen ja Walesiin. Ystävänpäivänä tuli käytyä myös elämäni ensimmäisissä ja toistaiseksi viimeisissä laukkakilpailuissa. Lapset vietti February Holidayn, mikä tiesi mulle tavallista enemmän töitä, mutta myös enemmän mukavaa yhteistä tekemistä.
Maaliskuussa ilmassa alkoi olla jo selviä kevään merkkejä, yhtenä varhaisimmista kuun ensimmäisellä viikolla sairastamani kevätflunssa. Lisääntyvä valon määrä piristi ja sai mut laajentamaan arkireviiriäni lasten koulua ja ruokakauppaa kauemmas. Viikonloput reissasin Cotswoldsiin vehreillä kukkuloilla, Shakespearen synnyinsijoilla Stradford-upon-Avonissa, historiallisessa Bathissa ja ostoskeskusten hallitsemassa Readingissa. Yhden viikonlopun babysittasin niin, että vanhemmat pääsi keskenään juhlistamaan host-äidin syntymäpäivää. Viikkoa myöhemmin sain puhaltaa oman synttärikynttiläni Red Velvet -kuppikakun päältä ja musta tuli 20-vuotias.
Lasten pääsiäisloman ensimmäisestä viikosta selvittyäni pääsin itsekin lomailemaan koko seuraavan viikon. Pari ensimmäistä lomapäivää vietin Lontoossa, jossa kävin katsastamassa Ham Housen kartanon, Camdenin vilkkaan kaupankäynnin, Primrose Hillin näköalat ja Les Misérables -musikaalin. Sen jälkeen matkustin kauas pohjoiseen, Lake Districin kansallispuistoon, jossa viettämäni aika oli hetki, mutta vaikutus ainainen. Loppuviikolla ehdin pyöräillä Kentin maakunnassa, lukea pääsykokeisiin Norwichin joutsenjoella ja nautiskella fish & chipsit Brighton Pierillä. Sää suosi vuoden ensimmäisellä helleallolla, ja viimeisenkin villakangastakin sai haudata lopullisesti kaapin perukoille. Lapset oli paremmalla tuulella hyvien ilmojen takia, ja piristi mun päiviä tulevaisuudensuunnitelmista stressatessani.
Toukokuu koostui pitkälti pääsykokeisiin valmistautumisesta, mutta mahtui kuukauteen myös pari rennompaa viikonloppua Isle of Wightilla ja Walesissa. Walesin Brecon Beacons -kansallispuistossa uskaltauduin ensimmäistä kertaa viiden vuoden tauon jälkeen hevosen selkään, ja tulin sieltä kuperkeikalla alas. Tapasin myös ensimmäistä kertaa Tarun, toisen suomi-aupparin, joka asui lyhyen bussimatkan päässä Abingdonista. Toukokuun kaksi viimeistä viikkoa vietin Suomi-lomalla, jonka aikana tuli istuttua koko kevään mielessä kummitelleet farmasian pääsykokeet vol. 2. Lisäksi pääsin pitkästä aikaa nauttimaan Suomi-kavereiden seurasta muun muassa geokätköilyn ja Kolin kansallispuistossa vierailun merkeissä.
Kesäkuussa oli helpompaa hengittää viheliäisitä pääsykokeista päästyäni. Nautin aurinkoisista päivistä Abingdonin puistoissa ja ulkouima-altaalla. Ensimmäisenä viikonloppuna lennähdin Pohjois-Irlantiin, joka olikin ainut vielä koluamatta jäänyt Iso-Britannian valtio. Pian sen jälkeen kävin Lontoossa moikkaamassa kuningatarta Trooping the Colour -paraatissa. Juhannus kului iltapäiväteelle kukkaseppele kutreilla keikkuen suunnatessa. Arkipäivistäni huomattavan osan vietin Tarun kanssa Costassa kahvitellen, ja Bristolissakin ehdittiin yhdessä seikkailemaan. Yhtenä iltana saatiin myös pelätä henkemme edestä, kun jouduttiin uhkaavasti tuijottavien kanadanhanhien saartamiksi Oxfordissa soudellessamme. Kuun viimeisenä viikonloppuna toteutin suunnittelemani road tripin etelä-rannikolle. Harmaita hiuksia kesäkuussa aiheutti oikeastaan vain meidän vuotava vesiputkisto, jonka takia elettiin muutama päivä ilman vettä.
Heinäkuu saapui aivan liian aikaisin. Kriiseilin mitä ihmettä tekisin seuraavaksi, kun au parin hommat loppuisivat kuun lopussa, ja yliopistolta oli tullut hylkäyskirje. Pyörittelin mielessäni eri vaihtoehtoja, jotka mahdollistaisivat Englantiin jäämiseni, ja vietin useat illat tulevaisuuttani host-vanhempien kanssa setvien. Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että lähden takaisin Suomeen, ja aloitan opinnot avoimessa yliopistossa. 11.7 tuli täyteen vuosi aupparointia, ja laadin tämän postauksen asioista, jotka olin Englannissa viettämäni vuoden aikana oppinut. Se on omasta mielestäni edelleen paras julkaisemani kirjoitus. Yritin ottaa kaiken irti viimeisistä viikoistani, vierailin pohjoisen metropolissa Newcastlessa, juhlin Tarun läksiäisiä, vietin paljon aikaa lasten kanssa näiden kesäloman alettua, näin huikaisevan kauniin auringonlaskun Oxfordissa ja aloin jättää haikeita hyvästejä Abingdonille. Sitä aiemmin jouduin hyvästelemään rakkaan Bath Streetin kodin host-perheen muuttaessa uuteen asuntoon. 26.7 koitti tunteikas lähdön päivä, jota en onnekseni joudu elämään koskaan uudelleen.
Suomi otti minut vastaan armollisemmin kuin olin odottanut. Paluumuuttoon liittyvät virallisuudet ja tavaroiden purkaminen ohjasivat ajatukset lempeästi nykyhetkeen, eikä Englannista lähtö tuntunut enää maailmanlopulta. Pikku hiljaa pystyin aloittamaan host-perheelle myöhäiseksi läksiäislahjaksi näpertelemäni valokuva-albumin kasaamisen. Muuten päivät kuluivat Suomen loppukesästä nauttiessa. Kävin mökkeilemässä, piknikeillä, pitkillä pyöräretkillä ja maakuntamatkoilla.
Syyskuussa aloitin farmasian perusopinnot avoimessa yliopistossa, ja löysin uudelleen lukion loppupuolella kadottamani oppimisen ilon. Osallistuin myös uravalmennukseen, jossa sain vähän kaivattua selkeyttä tulevaisuudensuunnitelmiini. Kuun puolivälissä kaikki kääntyi päälaelleen terveyden pettäessä. Muutamaa sitkeää flunssaa lukuun ottamatta olin koko kuluneen vuoden tuntenut oloni niin elinvoimaiseksi, että olin tyystin unohtanut miltä tuntuu silloin, kun kaikki ei olekaan ihan reilassa. Lukio-ajoilta tuttu ahdistuneisuus nosti taas päätään, mikä ajoi mut oravanpyörään, jossa negatiivinen ajattelu huononsi terveydentilaa entisestään.
Lokakuussa kalenteri tättyi punakynällä merkityistä deadlineista ja lääkärikäynneistä. Aloin pohdiskella, josko mun kroonistuneiden kiputilojen takana olisi ainakin osittain yleinen tyytymättömyys silloiseen elämäntilanteeseeni. Koin porukoiden kanssa saman katon allan asumisen hyvin stressaavaksi, ja lähdin hakemaan muutosta asiaan aloittamalla asunnonmetsästyksen Kuopiosta. Mahtui lokakuuhun kuitenkin pari kivaakin juttua, kuten vuoden ensimmäiset tuparit Savonlinnassa.
Marraskuussa pääsin hetkeksi pakoon elon ja olon harmautta, kun lensin kymmeneksi päiväksi Englantiin. Matkalla sattuneista vastoinkäymisistä huolimatta oli ihanaa palata. Tein päiväreissut Guildfordiin ja Winchesteriin, mutta parhaiten mieleen jäi visiitti Yorkshiren goottitunnelmaa henkivään kalastajakylään, Whitbyyn. Kirsikkana kakun päällä oli kuitenkin visiitti kovin ikävöimäni host-perheen luona. Loppukuu kului toisia tupareita Mikkelissä juhliessa ja asuntonäyttöihin matkustaessa. Epätoivon partaitakin lähennelleen metsästyksen päätteeksi viides kerta toden sanoi, ja solmin elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen.
Joulukuussa oli enemmän huonoja kuin hyviä päiviä, mutta loppukuuta kohden kirkastui. Käväisin Helsingissä pidennetyllä tupariviikonlopulla, selvisin hengissä vihaamistani jouluperinteistä, vietin rentouttavaa viini-iltaa, opettelin taas lukemaan kirjoja ja suunnittelin tulevaa muuttoa.
Näin vuoden viimeisenä päivänä ajatukset kuluneesta vuodesta 2015 ovat vähän kaksijakoiset. Olen äärettömän kiitollinen saatuani viettää ikimuistoisen alkuvuoden Englannissa toteuttamassa unelmia. Sen jälkeen käynnistyneeseen ei-toivottuun välivuoteeni olen puolestaan erittäin turhautunut. Aika tuntuu valuvan hukkaan, vaikka yritän avoimen opinnoillani teeskennellä tekeväni jotain hyödyllistä. Samaan aikaan tuntuu, että menetän tilaisuuden tehdä jotain, mitä olen aina halunnut. Uuteen Vuoteen astelen kuitenkin toiveikkain fiiliksin. Great things take time, sanoi joku joskus. En tiedä kuka, mutta nyt sanon minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti