As the snowflakes cover my fallen brothers I will say this last goodbye.

Vaikka oonkin aloituskuvassa kuin maani myynyt, viime viikon arkipäivät sujui ihan ylikivasti! Maanantaina talo tuntui herätessä aavistuksen vieraalta, mutta siinä se aamuaskareita puuhaillessa tuli taas tutuksi. Astiat oli oikean kokoisia ja löytyi sieltä, mistä pitikin. Lapset ei olleet muuttaneet eväsmieltymyksiään minilomani aikana, vaan samoilla kinkkukolmioleivällä, viinirypäleillä, valmispastalla ja Digestive-kekseillä mentiin. Vähän vaisuja lapset tosin oli, mutta niin ne on aina, jos oon ollut viikonlopun poissa. Tiistaina molemmat esitteli kuitenkin jo ihan innoissaan, mitä oli saaneet joulukalentereista ja askarrelleet koulussa.

Keskiviikkona lähdettiin poikkeuksellisesti Oxfordiin lasten päästyä koulusta. Missiona meillä oli Christmas jumperin löytäminen pojalle, koska perjantaina olisi non-uniform day, jolloin lapset saisi koulupuvun sijasta pukeutua jouluneuleisiin. Tehtävän vaikein osa oli pojan houkuttelu iPadin ääreltä bussiin, mutta perillä Primarkissa se keräsi ihan oma-aloitteisesti vaihtoehtoja koriin, ja jaksoi sovittaakin kaikki. Sitten poju tyytyi vielä sen kummemmin protestoimatta ottamaan löytämäni korvaavan vaihtoehdon, kun ykkössuosikkia ei löytynytkään oikeassa koossa. Ennen kotiin lähtöä ehdittiin vielä piipahtaa vastapäisessä Build a Bear -kaupassa, josta löydettiin tytölle joululahja!

Torstaina käväisin itsekseni uudemman kerran Oxfordissa, kun edellispäivän Primarkin reissulta oli jäänyt hampaankoloon pari houkuttelevaa juttua. En ole vielä tässä kuussa tehnyt Primark haulia, joten annoin itselleni luvan napata mukaan uuden jouluisemman viltin, söötit siili-lakanat ja muutamat pakolliset täydennykset sukkahousuvarastoon. Praikkarista löytyy sellaisia Super Cosy -sukkiksia, joiden sisus on vuorattu fleecellä, mikä tekee niistä ihan täydelliset kylmemmille keleille. En tiedä, miten oon Suomessa pärjännyt talvet ilman tällaisia! Lisäksi löysin vihdoin tarpeeksi silmää miellyttävät pyjamahousut, kun alkaa kieltämättä olla vähän turhan vilpoista nukkua shortseissä... 

Primarkin kierrettyäni kävin vielä pitkästä aikaa H&M:ssä, josta löysin kokonaisen outfitin asusteineen kaikkineen!

Perjantaina shoppailut jatkui päiväretkellä Argosiin, kun poika oli pari päivää marissut, milloin hankkisin sillekin joululahjan. Edellisenä päivänä olin sitten iskenyt sen naaman eteen Argosin kuvaston, josta löytyi tarkkaavaisen selailun jälkeen mieluisa toive. Mun matka Argosiin oli kyllä kaikkea muuta kuin mieluisa, kun sinne piti mennä Abingdonin vilkasliikenteisintä katua pitkin, jonka varrella oli ainakin neljä liikenneympyrää. En vieläkään aivan täysin hahmota, mistä ja minne autot vasemmanpuoleisen liikenteen mukaan kulkee ympyröissä, joten jään usein hyväksi toviksi arpomaan, milloin uskallan pinkaista toiselle puolelle. Ja se pitää nimenomaan pinkaista, sillä liikennevaloja ei ainakaan noissa ympyröissä ole. Sairaalareissuitta selvisin kuitenkin perille asti.

Argos on siis täkäläinen jälleenmyyjä, josta saa suht halvalla kaikkea leluista koruihin ja kodin elektroniikkaan. Liikkeet kuitenkin poikkeaa tavallisista tavarataloista siten, että ne on ennemmin kioskeja. Joko varaat haluamasi tavarat netissä selailtuasi pari kertaa vuodessa kotiin tulevaa katalogia (niin kuin me tehtiin), tai tilaat ne paikan päällä olevilla koneilla. Saat vuoronumeron, ja aikasi odoteltua sieltä tulee sun ostokset liukuhihnaa pitkin jostain mystisestä tarvehuoneesta.

Tärkeimmät eli lasten joululahjat yliviivattu listasta, check!

Perjantaina hosteilla oli pikkujoulut, joten babysittasin sen illan. Katsottiin Frankenweenie, jonka jälkeen patistinkin molemmat unten maille, eli ei ollut mitenkään turhan rankka keikka.

Lauantaipäivä oli itse asiassa aika tylsä. Laskeskelin viikon tulot ja menot, lueskelin lähemmäs seitsemän tuntia kirjaa ja sain raahattua itseni juoksulenkille, how exciting!!!1

Sunnuntaina suunnattiin Giulion kanssa Oxfordiin katsastamaan viimeinen Hobitti. Olin etukäteen vähän pelännyt, että se olisi pelkkää puuduttavaa taistelua, mutta odotukset ylittyi jälleen kerran. En edelleenkään ole ihan varma, mitä mieltä oon elokuvasovituksesta, juonen monimutkaistamisesta ja lisätyistä hahmoista, mutta kyllä loppua kohden kostui silmänurkat, kun piti heittää hyvästit Keski-Maalle valkokankaalla. 

Elokuvista jatkoin Costan kautta Oxford Playhouselle, jossa käytiin host-perheen kanssa katsomassa Beauty and the Beast pantomime. Sana "pantomime" voi brittienglannissa tarkoittaa sitä suomalaiselle tuttua sanatonta pantomiimia tai englantilaisten kehittämää, koko perheen musikaalista komediaa, jota me oltiin nyt katsomassa. Pantomiimit on yleistä viihdettä briteille näin joulun ja vuodenvaihteen aikaan, ja niiden tyypillisiin piirteisiin kuuluu esityksen pohjautuminen johonkin tunnettuun satuun, slapstick-komedia (google on kaveri), laulu ja tanssi sekä transvestiittihahmot. Yleisön odotetaan ottavan osaa näytökseen huudahduksin ja yhteislauluin. Ja yleisöhän oli erittäin mukana, välillä sain tukkia korvat, kun melu salissa oli niin huumaava! Suomessa tällainen ei luultavasti toimisi, vaan olisi lähinnä vaivaannuttavaa, mutta täällä oli kyllä varsin viihdyttävää seurattavaa.