torstai 26. helmikuuta 2015

A few lines written above Tintern Abbey.

Lauantaina viikonloppureissuilun kohteeksi valikoitui jo toistamiseen Englannin länsinaapuri Wales. Viime syyskuussa vietin pari päivää maan pohjoisosassa, ja ihastuin ikihyviksi lukemattomiin rauniolinnoihin, pieniin kalastajakyliin, siellä sun täällä laiduntaviin lampaisiin ja villin vehreään luontoon. Nyt matka suuntautui etelään, pääkaupunki Cardiffiin. Kyseessä oli talvilomilta palailevan Sea Oxfordin järjestämä tour, jollaisia au pair -urani ensimmäiset reissutkin sattui olemaan, mikä aiheuttikin kivaisat nostalgian tuulahdukset. Aika paljon on nähty ja koettu tässä välissä, vaan vielä riittää nähtävää!
Ennen Cardiffia visitoitiin kuitenkin aivan Walesin ja Englannin rajan tuntumassa sijaitsevilla Tintern Abbeyn raunioilla. Tää keskiajalla rakennettu munkkiluostari on Walesin parhaiten säilynyt syrjäisen sijaintinsa takia, mikä esti aikalaisia varastamasta kiveä omiin rakennustarpeisiinsa. Kattoahan siinä ei enää ole, mutta sen puuttuminen luo aivan uskomattoman valaistuksen tuonne sisälle, jos vaan sää suosii. Ja meitähän se suosi eli saatiin nauttia keväisistä auringonsäteistä ja pylväsrakenteiden välistä pilkottavasta kirkkaan sinisestä taivaasta.
Bussissa yksi italialaispoika uskaltautui muuten kysymään multa, mitä oppaan antamassa infolappusessa ollut lyhenne tarkotti, ja sitä avattuani tyyppi jäi vielä viereen istumaan. Jutskailtiin vähän kokemuksistamme Briteistä sekä Suomen ja Italian koulutusjärjestelmistä, ja Suomen ilmainen opetus aiheutti tuttuun tapaan paljon ihmetystä ja ihastusta. Meidän takana ja edessä istui amerikkalaisia, jotka oli varmaan osasyy siihen, miksi kuulostelin tavallista enemmän omaakin aksenttia. Tänne tullessani mun englanti oli vielä aika neutraalia pienillä brittiaksentin vivahteilla kiitos lukuisten brittisarjojen ja -youtubereiden, mutta nyt voin ilokseni todeta, että on se paikallisten aksentti täällä vietettyjen kuukausien aikana alkanut tarttumaan! Kun vaan sais vielä roimasti lisää rohkeutta tuohon puhumiseen, niin sitten ois #lifegoalsachieved. 
Suomen ja Italian väliset erot ei suinkaan rajoittuneet koulunkäyntiin, vaan perillä Cardiffissa sain konkreettisen muistutuksen siitä, miten erilaisia näitten kahden maan kansalaiset on. Tää poika oli liikkeellä itsekseen ihan niin kuin minäkin, mutta toisin kuin minä se ois selvästi viihtynyt reissussa paremmin jonkun kanssa. Mun introverttipuolen mielestä uusiin ihmisiin tutustuminen on tosi uuvuttava prosessi, ja tunnin yhtäjaksoisen small talkkauksen jälkeen oisin mieluusti jo viettänyt vähän aikaa ihan vaan itseni seurassa. Mutta tää poika sitten ehdotti, että lähdettäisiin kiertelemään nähtävyyksiä yhdessä, ja enhän mie nyt kohteliaisuuttani osannut kieltäytyä... 
Lopulta se jaksoi roikkua perässä vaan puolisen tuntia, kyllästyi varmaan mun jatkuviin photo stoppeihin, vaikka sanoikin syykseen nälän, heh. Itse yritän aina minimoida ruokaan käyttämäni rahat, minkä takia otan päiväreissuille eväät kotoa, joten tässä vaiheessa jouduttiin sitten "valitettavasti" eroamaan. Toivotin hyvät päivänjatkot ja huokaisin salaa helpotuksesta, vaikka vähän harmitti, kun kun olin taas tällainen epäsosiaalisuuden ruumiillistuma, mutta minkäs teet. 
Cardiff oli joka tapauksessa yllättävän kiva suurkaupungiksi! Oon lukenut jonkun verran juttuja Cardiffista muitten au pairien blogeista, ja lähes poikkeuksetta kaikki kirjoitukset on olleet vähän pettyneen oloisia. Tästä syystä munkaan odotukset ei paikan suhteen olleet mitenkään erityisen korkealla, ja se pääsi yllättämään positiivisesti. Modernien rakennelmien lisäksi löytyi myös enemmän omaa silmää miellyttävää koristeellista arkkitehtuuria, linna, kaupungin läpi virtaava joki ja paljon sieviä viheralueita. Puistoista suosikkini oli ehkä heti Cardiff Castlen takana sijainnut Bute Park, joka oli samalla myös arboretum. Eksoottisten kasvien lisäksi sieltä löytyi myös veikeitä puisia eläinveistoksia. 
Puistojen lisäksi ehdin kierrellä National Museumia, josta ois löytynyt muun muassa Van Goghin, Monetin ja Renoirin maalauksia, mutta museon pohjapiirros oli mun yksinkertaisille aivoille taas sen verran monimutkainen, etten ehtinyt löytää niitä ennen kuin piti palata bussille. Eli sen verran Cardiff mua miellytti, että oisin voinut kierrellä kauemminkin kuin 2,5 tuntia. Reilu parin tunnin kotimatka sen sijaan tuntui ihan tarpeeksi pitkältä, kun uusi italialainen ystäväni ei ollut aiemmasta lannistunut vaan viritteli taas keskustelua... Kotona kiitin taas ylempää tahoa suomalaisesta host-perheestäni, jonka kanssa ei tarvitse olla koko ajan äänessä, vaan saa vaan olla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti