Ensimmäisenä yönä Cornwallissa sain nukuttua ehkä nelisen tuntia. Oon edelleen huono nukkumaan vieraissa paikoissa, eikä nurkissa humissut merituuli auttanut asiaa. Väsymys unohtui kuitenkin nopeasti, kun raotin ikkunaverhoja ja huomasin, että siellähän paistoi aurinko! Oltiin edellisenä iltana mietitty hostien kanssa, että lähdetään puolen päivän aikoihin ajelemaan kohti Englannin eteläkärkeä, Land's Endia. Niinpä mulla oli sitä ennen aikaa tutustua lähiympäristöön, kun muu perhe meni golfaamaan.
Aamiaisen jälkeen lähdinkin heti liikkeelle suuntanani merenranta. Meidän yöpymispaikka oli aika kaukana lähimmästä kylästä, ja palveluista muistutti lähinnä bussipysäkki sekä kahvilan tapainen, joka oli sekin suljettu. Paikallisten asumukset erosi selvästi niistä, joita oon sisämaassa tottunut näkemään. Valkoinen tiili oli suosittu rakennusmateriaali, ja taloissa tuntui olevan vähän vähemmän kerroksia. Pihoissa kasvoi palmupuita ja tienvarren pensaat oli meri-ilmastolle tyypilliseen tapaan nahkealehtisiä. Välistä epäilytti oonko enää edes Englannissa.
Sain kuljeskella vähän pidemmän aikaa kun olin suunnitellut, koska alunperin tsekkaamani reitti oli suljettu jonkun työmaan takia. Puolisen tuntia hiljaisia maanteitä kuljettuani kuulin vihdoin etäisen aaltojen humun ja näin kyltin, jossa luki Treyarnon Bay. Kyseessä oli suhteellisen pieni lahti, jota ympäröi molemmin puolin jylhät kallioseinämät. Niille kapusin myöhemmin räpsimään maisemakuvia, mutta ensin oli pakko päästä rantaviivalle. Siinä sitten seisoskelin, ja oisin voinut seisoskella varmaan koko loppupäivän. Mikä lie merestä tekeekään mulle niin kiehtovan.
Pakko oli kuitenkin palata jonkun ajan päästä takaisin, hypätä jälleen kerran autoon ja ottaa kohteeksi Land's End tai End of the World, niin kuin me hostien kanssa se vitsikkäästi väännettiin. Kyseessä on siis Englannin eteläisin piste, johon maa kirjaimellisesti päättyy.
Kahden tunnin päästä oltiinkin jo perillä. Käytiin ensin lounaalla paikallisen hotellin ravintolassa (söin taas pitkästä aikaa fish and chipsit, ja oli kyllä täydellinen miljöö niille), minkä jälkeen lähdettiin patikoimaan pitkin niemeä. Tuuli tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin saakka, ja viiden minuutin jälkeen olinkin jo ihan umpijäässä pillifarkkuineni ja nahkahansikkaineni. Mutta tyylistä ei tingitä, ja oli se sen arvoista!
Auringon alkaessa painua mailleen palattiin autolle, ja aloitettiin yllättävän nopeasti kulunut (hitto siinä autossa on hyvä akustiikka, ei ole ikinä kuulostanut One Directionin Night Changes yhtä hyvältä!) paluumatka loma-asunnolle. Oli kyllä hieno päivä, huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti