sunnuntai 15. helmikuuta 2015

I’m coming at you like a dark horse.

Oon ystävänpäivää lukuun ottamatta vuoden jokaisena muuna päivänä elämääni enemmän kuin tyytyväinen single lady, mutta Valentine's Day saa kyllä joka kerta näkemään punaista, kirjaimellisesti. Suomen ystävänpäivä vielä menettelee, mutta täällä päin maailmaa tää juhla oikein tihkuu romantiikkaa ja mun suuresti inhoamia imelyyksiä. Miksi pitää olla tehty joku erityinen päivä, jona osoittaa miten paljon sitä omaa sydänkäpystään rakastaa, kun eikö siitä olisi tarkoitus välittää vähän niin kuin joka päivä? Mutta ei tämän enempää tästä aiheesta, vaan siirryn sen sijaan kertoilemaan, mitä tekemistä keksin eiliselle!
To do -listalta tuli nimittäin ruksittua yli taas yksi kohta, kun pääsin käymään laukkakisoissa! Jokainen hevostyttö on varmaan joskus kuullut Britannian tunnetuimmasta hevostapahtumasta, joka kesä järjestettävästä Royal Ascotista. Itse pääsin eilen seuraamaan kisoja tällä kuuluisalla radalla, kun satuin bongaamaan juhlavuoden kunniaksi jaossa olleet ilmaisliput. Junamatkatkin kustansi vain 15 puntaa, joten varsin halvaksi osoittautui tämä huvi, kun en lähtenyt vetoamaan.
Liput hankittuani sainkin sitten alkaa pähkäillä, mitä laittaisin päälleni. Laukkakisoihin kuuluu olennaisena osana pukukoodi, joka ei tosin näin winter seasonin aikana ole yhtä tiukka kuin kesällä. Kaikkien odotetaan kuitenkin pukeutuvan asiallisesti (en keksi parempaa suomennosta smart eventille). Eli miehille bleiserit ja suorat housut, ja naisille ei-liian-paljastavat mekot sekä korkeat korot. Royal Ascotissa hatut on ihan oma lukunsa, mutta näin talvella nekin sai olla huomattavasti hillitympiä, huopa- ja karvahattuja, sekä saman tyyppisiä pikkuhattuja kuin itselläni. 
Itse rata sijaitsi Ascotin kylässä, jonne pääsi yhdellä junanvaihdolla Oxfordista. En kauheasti tykkää junilla matkustamista, etenkään jos on vaihtoja ja vähän tiukempi aikataulu. Nyt jäi onneksi aina edes vartti aikaa etsiytyä oikeille laitureille, mutta silti asemien kartat oli kuumeisessa selauksessa pitkin matkaa. Oon siis kerran aikaisemmin junaillut Englannissa, ja silloin sattui kohdalle sellainen päivä, jona useita vuoroja peruuntui. Nytkin kauhulla odotin hohtaisiko tauluissa teksti "cancelled", mutta ei, tällä kertaa kaikki meni ihan nappiin, ja olin hyvissä ajoin perillä ennen ensimmäistä juoksua.
Näin noviisina olin lukenut etukäteen vähän vinkkejä, missä hevosia pääsisi parhaiten katsastamaan, ja jäinkin heti porteista sisään päästyäni Parade Ringin tuntumaan. Hevoset käy pyörimässä ringissä viitisentoista minuuttia ennen jokaisen kisan alkua sillä aikaa, kun jockeyt punnitaan. Tässä vaiheessa vedonlyöjillä on vielä viime hetken tilaisuudet harkita valintojaan. Itse en lähtenyt pelaamaan rahasta, vaan löin vetoa pääni sisässä. Juoksuissa, joihin osallistui vain neljä hevosta, veikkaukset voittajista osui aika lailla kohdilleen, mutta kun osanottajia oli enemmän, meni jo aika hankalaksi.
Pian kello kilahti merkiksi siitä, että punnitukset oli saatu loppuun, ja hevoset alkaisi siirtyä radalle lämmittelemään. Suunnistin itsekin kilparadan varteen, ja sain todeta, että ihan aidan reunalta oli aika kehnot näkymät. Rataa erotti katsojista vielä erikseen aidattu leveä reuna-alue, ja ohi vilistävät ratsukot nähdäkseen piti kyyristyi kurkistamaan aitojen väliin jäävästä raosta. Seuraavat kierrokset seurasin viisastuneena korotetusta katsomosta.
Kaikkein parhaiten kilpailun kulkua pystyi seuraamaan ratatauluista. Pinta-alaa juoksuun oli sen verran paljon, että muuten hevosten erottamiseen toiselta puolen rataa olisi tarvittu kiikarit.
Tapahtuma oli houkutellut paljon porukkaa. Voin vaan kuvitella, mitä se olisi ollut Royal Ascotin aikaan!
Juoksun jälkeen kolme parhaiten menestynyttä hevosta tuotiin uudelleen paraatirinkiin, jossa omistajat jo suojattejaan odotteli. Satulat riisuttiin ja selkiin heiteltiin vettä, että hiestä höyryävät juoksijat vähän viilentyisi. Ensimmäiseksi tullut hevonen pääsi kavion muotoiseen voittajarinkiin, ja sai kantaakseen palkintoloimen. Sponsoreitten tai VIP-vieraiden jakaman rahapalkinnon vastaanottivat hevosen omistaja, kasvattaja ja jockey. Pian sen jälkeen rinkiin ilmestyi jo seuraavaan juoksuun osallistuvat hevoset.
Kokonaisuudessaan päivään mahtui seitsemän juoksua, ja joka loppusuoralla katsojat kannusti suosikkiaan raivoisasti. Draamaakin päästiin näkemään, kun yksi hevonen meni pahannäköisesti nurin risuesteellä, ja rataa kiertäneet ambulanssit kurvasi paikalle vilkut välkkyen. Onneksi jockey taisi selvitä pelkällä säikähdyksellä, ja hevonenkin juoksi maaliin omaa tahtiaan.
Vähän toisenlaista draamaa sain kokea kuningas alkoholin johdosta, kun iloliemi muutti katsojat iltaa kohden varsin sekavaksi sakiksi. Itse olin kuvitellut menon laukkakilpailuissa vähän arvokkaammaksi, mutta paikoitellen se muistutti enemmän firman pikkujoulujen ja juhannuksen risteytystä. Etenkin katsojien siirtyessä juna-asemalle kisojen päätyttyä, oli ilmassa jo suoranaista aggressiivisuutta sekä uhkaavasti tappelun aluilta vaikuttavia tilanteita. 
Ascotin asemalta lähti junia suht harvakseen, joten kaikki halusi luonnollisesti mahtua siihen ensimmäiseen mahdolliseen. Oon täällä saanut tottua, että ensin aina odotetaan edelliset ulos vaunusta, mutta nyt oli kyllä kaikki käytöstavat ja kohteliaisuudet hukutettu viinilasillisiin ja kaljatuoppeihin. Ihmiset puski niin, että multa luiskahti jalka sinne junan ja laiturin väliin, ja sieltä pelastauduttuani mut liiskattiin vaunun takaseinään. Onneksi viereen sattui joku ystävällinen rouva, joka huomasi mun ahdingon, ja tarjosi vähän inhimillisyyttä nenäliinan muodossa. Siinä tilanteessa ei koko vaunun yhtyminen lauluun jonkun synttärisankarin kunniaksikaan juuri hymyilyttänyt.
Illalla oli kotiin päästyä aika voipunut olo, mutta ollaanpahan taas yhtä kokemusta rikkaampia!

1 kommentti:

  1. Voi, kuulostaapa kivalta! Asuin itse ennen tosi lähellä Ascotia, enkä arjessa koskaan ajatellut heppakisoja, vaikka toki olen Ascotin ajoista kuullut. :)

    VastaaPoista