sunnuntai 15. helmikuuta 2015

I’m coming at you like a dark horse.

Oon ystävänpäivää lukuun ottamatta vuoden jokaisena muuna päivänä elämääni enemmän kuin tyytyväinen single lady, mutta Valentine's Day saa kyllä joka kerta näkemään punaista - kirjaimellisesti. Suomen ystävänpäivä nyt vielä menettelee, mutta täällä päin maailmaa tää juhla oikein tihkuu romantiikkaa ja mun suuresti inhoamia imelyyksiä. Miksi pitää olla joku erityinen päivä, jonka kautta osoittaa, miten paljon sitä omaa sydänkäpystään rakastaa, eikö siitä olis tarkoitus välittää vähän niinkun joka päivä? Okei, nyt tää kitkerä katkera vanhapiika sulkee suunsa tästä aiheesta, ja siirtyy sen sijaan kertoilemaan, mitä tekemistä keksi eiliselle!
To do -listalta tuli nimittäin ruksittua yli taas yksi kohta, kun käväisin laukkakisoissa! Jokainen hevostyttö on varmaan joskus kuullut Britannian tunnetuimmasta hevostapahtumasta, joka kesä järjestettävästä Royal Ascotista. Itse pääsin eilen seuraamaan kisoja tällä kuuluisalla radalla, kun satuin bongaamaan jaossa olleet ilmaisliput juhlavuoden kunniaksi. Junamatkatkin kustansi vain 15 puntaa, joten varsin halvaksi osoittautui tämä huvi, kun en lähtenyt vetoamaan.
Liput hankittuani sainkin sitten alkaa pähkäillä, mitä laittaisin päälleni. Laukkakisoihin kuuluu olennaisena osana pukukoodi, joka ei tosin näin winter seasonin aikana ole yhtä tiukka kuin kesällä. Kaikkien odotetaan kuitenkin pukeutuvan asiallisesti (en keksi parempaa suomennosta smart eventille). Eli miehille bleiserit ja suorat housut ja naisille ei-liian-paljastavat mekot sekä korkeat korot. Royal Ascotissa hatut on ihan oma lukunsa, mutta näin talvella ne oli huomattavasti hillitympiä, huopa- ja karvahattuja sekä saman tyyppisiä pikkuhattuja kuin itselläni. 
Itse rata sijaitsi Ascotin kylässä, jonne pääsi yhdellä junanvaihdolla Oxfordista. En kauheasti tykkää junilla matkustamista etenkään jos on vaihtoja ja vähän tiukempi aikataulu. Nyt jäi onneksi aina edes vartti aikaa etsiytyä oikeille laitureille, mutta silti asemien kartat oli kuumeisessa selauksessa matkan aikana. Oon siis kerran aikaisemmin junaillut Englannissa, ja silloin sattui sellainen päivä, että useita vuoroja oli peruutettu, joten ei ollut positiivisin mahdollinen ensikokemus. Nytkin kauhulla odotin hohtaisiko tauluissa teksti 'cancelled', mutta ei, tällä kertaa kaikki meni ihan nappiin, ja olin hyvissä ajoin perillä ennen ensimmäistä juoksua.
Näin noviisina olin lukenut etukäteen vähän vinkkejä, missä niitä heppoja pääsisi parhaiten katsastamaan, ja jäinkin heti porteista sisäänpäästyäni Parade Ringin tuntumaan. Hevoset käy pyörimässä ringissä viitisentoista minuuttia ennen jokaisen kisan alkua sillä aikaa, kun jockeyt punnitaan. Tässä vaiheessa vedonlyöjillä on vielä viime hetken tilaisuudet harkita valintojaan. Itse en lähtenyt pelaamaan rahasta, vaan löin vetoa lähinnä pääni sisässä. Juoksuissa, joihin osallistui vain neljä hevosta veikkaukset voittajista osui aika lailla kohdilleen, mutta osanottajia ollessa enemmän meni jo aika hankalaksi. Komeita elukoita oli kyllä kaikki.
Pian kello kilahti merkiksi siitä, että punnitukset oli saatu loppuun, ja hevoset alkaisi siirtyä radalle lämmittelemään. Suunnistin itsekin kilparadan varteen, ja sain todeta, että ihan aidan reunalta oli aika kehnot näkymät, kun sitä erotti katsojista vielä erikseen aidattu leveä reuna-alue. Kyllähän ne hevoset näki, kun ne siitä ohi pyyhälsi, jos kumartui sen verran, että näki sopivasti aitojen raosta. Seuraavat kierrokset seurasinkin sitten korotetusta katsomosta.
Näistä tauluista näki loppujen lopuksi kaikkein parhaiten, kun rata oli kuitenkin sen verran laaja, että hevoset erotti toiselta puolelta lähinnä kiikareitten avulla.
Porukkaa oli ja paljon. Voin vaan kuvitella, mitä se on silloin Royal Ascotin aikaan!
Juoksun jälkeen kolme parhaiten menestynyttä hevosta tuotiin uudelleen paraatirinkiin, jossa omistajat jo suojattejaan odotteli. Satulat riisuttiin ja selkiin heiteltiin vettä, että hiestä höyryävät juoksijat vähän viilentyisi. Ensimmäiseksi tullut pääsi kavionmuotoiseen voittajarinkiin ja sai kantaa palkintoloimea. Sponsoreitten tai VIP-vieraiden jakaman ahapalkinnon puolestaan vastaanottivat hevosen omistaja, kasvattaja ja jockey. Pian sen jälkeen rinkiin ilmestyikin sitten seuraavaan juoksuun osallistuvat hepat.
Kokonaisuudessaan päivään mahtui seitsemän juoksua, ja joka loppusuoralla katsojat kannusti suosikkiaan täysillä. Draamaakin päästiin näkemään, kun yksi hevonen meni pahannäköisesti nurin risuesteellä, ja rataa kiertävät ambulanssit kurvasi paikalle vilkut välkkyen. Onneksi jockey taisi selvitä pelkällä säikähdyksellä, ja hevonenkin saapui maaliin omaa tahtiaan.
Vähän toisenlaista draamaa sain kokea kuningas alkoholin johdosta, joka muutti katsojat iltaa kohden varsin sekavaksi sakiksi. Itse olin kuvitellut menon vähän arvokkaammaksi, mutta se muistutti lähinnä jotain firman pikkujoulujen ja juhannuksen risteytystä. Etenkin juna-asemalla ilmassa oli jo selvää agressiivisuutta ja uhkaavasti tappelunaluilta vaikuttavia tilanteita. 
Asemalta lähti junia suht harvakseen, joten kaikki tietenkin halusi siihen ensimmäiseen mahdolliseen. Oon täällä saanut tottua, että ensin aina odotetaan edelliset ulos vaunusta, mutta nyt oli kyllä kaikki kohteliasuuden rippeet hukutettu viinilasillisiin ja kaljatuoppeihin. Ihmiset puski niin, että multa luiskahti jalka sinne junan ja laiturin väliin, ja sieltä pelastauduttuani mut liiskattiin vaunun takaseinään. Onneksi viereen sattui joku ystävällinen rouva, joka huomasi mun ahdingon ja tarjosi vähän inhimillisyyttä nenäliinan muodossa. Siinä tilanteessa ei koko vaunun yhtyminen lauluun synttärisankarillekaan juuri hymyilyttänyt.
Illalla oli kotiin päästyä aika voipunut olo, mutta ollaanpahan taas yhtä kokemusta rikkaampia!

1 kommentti:

  1. Voi, kuulostaapa kivalta! Asuin itse ennen tosi lähellä Ascotia, enkä arjessa koskaan ajatellut heppakisoja, vaikka toki olen Ascotin ajoista kuullut. :)

    VastaaPoista