sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hetkeksi hiljenin tuossa viikon aikana, kun ei yksittäisinä päivinä ihan niin paljon sattunut ja tapahtunut, että niistä olisi joka päivä postannut. Mutta nyt onkin sitten paaaljon kerrottavaa! Aloitetaan keskiviikosta. Olin juuri keittiön aamupalan jäljiltä raivattuani asettunut hetkeksi koneen ääreen, kun lapsien aamu alkaa yleensä vähän hitaasti eikä mua ihan heti tarvita. Just kun saanut bloggerin auki tyttö sitten ilmestyy mun huoneeseen, ja ilmoittaa, että haluaa tehdä pannaria. 

No, mikäs siinä sitten, käydään puuttuvat ainekset lähikaupasta, ja ryhdytään hommiin. Poikakin yllättää, ja haluaa auttaa mittaamalla jauhot, jonka jälkeen saankin sitten imuroida toista kertaa tällä viikolla... Yksi keskeinen juttu meiltä siinä häseltäessä tietenkin unohtuu eli leivinpaperin voitelu. Maku tuntuu kuitenkin korvaavan ei-niin-esteettisen ulkonäön ja tuhotaan pannari päivän aikana niin, ettei vanhemmille riitä ollenkaan. Tiistainahan täällä oli jo se Shrove Tuesday aka Pancake Day, mutta me nyt juhlistettiin sitä nyt vähän muodikkaasti myöhässä.

Keskiviikkona pyöräiltiin myös Abingdonin leisure centreen. Ennen lähtöä meillä oli vähän kädenvääntöä siitä, kun tyttö halusi uimaan ja poika ei. Lopulta saatiin aikaiseksi sellainen kompromissi, että mentäisiin ennen uintia pelaamaan tennistä, jota poika siis halusi tehdä ja tyttö puolestaan ei. 

No, paikan päällä selviää sitten, että kaikki tenniskentät on loman aikana arvattavasti varatttuja. Maksan meidät kuitenkin sisään uintiin, ja poika suostuu tulemaan pukukopeille asti, jonka jälkeen heittää pitkästä aikaa kunnon tantrumin. Siinä se itkeä vollottaa kovaan ääneen, enkä saa millään vastausta esittämiini vaihtoehtoihin, jotka on joko uimaan tuleminen tai altaan reunalla istuskelu. Vartin huutoa kuunneltuani ja yritettyäni mahdollisimman selkeästi pojalle selittää, miten itsekkäästi tämä käyttäytyy pilaamalla kaikkien ilon ihan vaan siksi, ettei itse ole innokas tekemään jotain talutan sen sitten katsomoon. Näytän kellosta ajan, jonka jälkeen tullaan tytön kanssa altaasta ja jätän sinne mököttämään. Itku loppuu heti, ja hakiessani pojan puolen tunnin päästä se on jo täysin rauhoittunut,ja ehdottaa nätisti, että saisi sitten perjantaina toivoa, mitä tehdään. 

Oon itse asiassa aika yllättynyt, miten hyvin sain lopulta hoidettua tuon tilanteen. Jos tää olis tapahtunut ekalla viikollani oisin varmaan ollut aivan sormi suussa, mutta tässä reilussa puolessa vuodessa oon oppinut tuntemaan lapset sen verran hyvin, että tiedän mistä naruista kannattaa lähteä vetelemään. Tälle kaverille ei järkipuhe tai tiukka äänensävy auta, koska aloittaessaan huutamisen se tulee täysin kuuroksi kaikelle, mitä sille yrittää sanoa. Ennemminkin kannattaa määrätietoisesti päättää sen puolesta, miten menetellään, ja päästää vastaväitteet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Nyt varmaan ihmettelette, miten me tuossa ekassa kuvassa nyt sitten pelataankin tennistä. No, minä nyt kävin sitten kuitenkin vielä uinnin jälkeen kyselemässä olisko yhtään tenniskenttää vapautunut, ja vähän vähemmän nihkeä virkailija osasi opastaa meidät ulkokentille, jotka olikin kaikki vapaina. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, ja päästiin kuin päästiinkin lopulta lyömään palloa. 
Torstaina host-äiti oli kotona, ja minä sain vapaapäivän keskellä viikkoa, joka ei kyllä alkanut ruusuisesti, kun roskamiehet herätti mut ihan liian aikaisin kolistelemalla pönttöjä. Oli kuitenkin pakko jaksaa käydä Oxfordista yksi paketti (samalla tuli eksyttyä Primarkiin kuten kuvasta näkyy...) ja pestä vessat. Luojan kiitos, ei tarvinnut laittaa ruokaa. Illalla käytiin vielä katsomassa Gang Showta eli tällaista partiolaisten järkkäämää laulu/tanssi/sketsi esitystä, jossa yksi tytön luokkakaveri oli mukana. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen, ja vaikka esiintyjillä ei aina uskomattomia laulunlahjoja ollutkaan, kaikki oli kuitenkin rohkeasti mukana! Aika erilaista verrattuna menoon Suomessa.
Perjantaina oli vielä viikon viimeinen työpäivä, josta suurin osa kului mukavasti Snakes & Ladderissa. Lapset kiipeili telineviidakossa, leikki pallomeressä ja laski liukumäkiä, kun minä syvennyin pääsykoekirjaani. Kotimatkalla käytiin kaupasta lasagnet, jotka lämmitin pennuille, teetin läksyt ja kokkailin sweet & sour kasviswokin, ja siinä se päivä sitten olikin. Not too bad. Illalla skypettelin vielä lähemmäs kolme tuntia Suomi-kavereille, ja oli kyllä ihanaa taas pitkästä aikaa jutella, vaikkei meidän keskustelunaiheet kylpyhuoneen kaakeleiden pesua kummoisempia olleetkaan.

Launtaina käväisin taas Walesissä, josta tuttuun tapaan lisää myöhemmin, ja tänään oon vaan ottanut rauhallisesti, kun taisin sillä reissulla saada kevätflunssan. Kaiken kaikkiaan oli ehkä kivoin arkiviikko aikoihin, vaikka välistä olikin vähän rankkaa. Pääsi lapsetkin taas näkemään, etten oo aina pelkkä tylsä komentelija, vaan mun kanssa voi tehdä kaikkea kivaakin.

P.S. Mun tätä kirjoittaessa sattui oikea jännitysnäytelmä. Yhtäkkiä alakerrasta alkaa kuulua tosi hätäisen kuuloista itkua, ja tyttö ryntää portaat ylös mun oven taakse. Kun meen katsomaan, mitä hittoa täällä tapahtuu, se saa nyyhkytystensä välissä sanottua, että pikkuveli tukehtuu parhaillaan johonkin juomajogurtista tulleeseen roskaan. Siinä sitten parhaani mukaan hyssyttelen ja silittelen ja sanon, että kaikki tulee varmasti olemaan ihan ok. Kohta yskiminen onneksi loppuu, ja host-iskä huutelee alakerrasta, että ei ole enää mitään hätää. Ilmeisesti poika oli sitten irrottanut vähän kehnosti sen metallisen suojaläpyskän pullon suulta, ja vahingossa nielaissut sen... Että joo, sellaista meidän sunnuntaihin. 

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, poistin vahingossa kommenttisi, mutta yritän vastailla niihin kysymyksiisi, mitkä vielä muistan!

      Täysin suomalaiseen perheeseen päädyin au pairiksi, vaikka alun perin toiveena oli löytää puolisuomalainen host-perhe, että englantia tulisi puhuttua myös kotona. Mutta täytyy myöntää, että olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Tän perheen kanssa kemiat kohtaa aivan älyttömän hyvin, ja mahdollisuus kommunikoida omalla äidinkielellä luo hirmu paljon turvaa täällä eloon. Oon itse ihmisenä aika ujo ja hiljainen, mikä on paikallisille aika vierasta, jonka vuoksi vähän epälyttää oisinko sitten viihtynytkään yhtä hyvin brittiperheessä.

      Vaikken kotona juuri englantia pääsekään käyttämään sitä tulee kuitenkin puhuttua päivittäin tuttavaperheitä koululla nähdessä, asioita hoitaessa ja tietty muille au paireille. Kuullunymmärrys mulla kehittyi heti ensimmäisten viikkojen aikana valtavin harppauksittain, kun pääsi jonkunlaisen kynnyksen yli, ja nykyään sanat ikään kuin soljuu tajuntaan sen kummemmin miettimättä, ellei puhujalla sitten ole astetta mielenkiintoisempi aksentti... Omaan puheentuottoon sen sijaan kaipaisin edelleen lisää uskallusta. Ei-natiiveille juttelu on alusta asti sujunut suhteellisen sujuvasti ja rennosti, mutta englantia äidinkielenään puhuville jutellessa luon itselleni edelleen mielettömät paineet, jolloin sanavarasto kutistuu melko yksinkertaisesti. Tässäkin on varmaan vaan joku sellainen muuri, jonka yli pitäisi kiivetä, ja aina tilaisuuden tullen englantia käytän, koska puhumallahan sitä oppii. Mutta oon kuitenkin puhujanakin selvästi edistynyt, kun verrataan siihen, mistä lähdettiin liikkeelle, ja halu oppia motivoi yrittämään, eikä jotkut prepositio-virheet tunnu enää maailmanlopulta, vaikka niistä tuleekin aina itseään sätittyä. ;D

      Poista