Viime viikon keskiviikko jäi ainoaksi päiväksi, jonka vietin kokonaan kotosalla. Host-isä oli jättänyt mulle liudan kotiaskareita, mistä oisin saattanut närkästyä, kun oltiin aiemmin puhuttu vaan perusviikkosiivouksesta... Mutta koska satun tykkäämään host-dadista vietin lepopäivän sijaan aikani tuhoamalla hämähäkkien vaivalla kutomat kodit, pesemällä pari koneellista pyykkiä, imuroimalla koko talon sänkyjen alusia myöten, pyyhkimällä pölyt ja siivoamalla vessat. Illalla sain sitten kuulla, ettei todellakaan ois kaikkea tarvinnut tehdä, jaa. No sainpahan ottaa hyvällä omalla tunnolla viikkorahan vastaan.
Torstaina matkustelin aamupäivästä Lontooseen, koska mun täytyi seuraavana päivänä olla heti kuuden jälkeen aamulla King's Crossin juna-asemalla, joten oli järkevämpää yöpyä vähän lähempänä sitä. Guest house -meiningillä jatkettiin taasen, tosin kyseinen paikka muistutti enemmän huoneistoa. Receptionin puuttuminen tuntui vähän oudolta, mutta muuten ei ollut moittimista. Huone oli siisti ja yllättävän tilava single roomiksi.
Nyt kun Lontoossa on tullut käytyä useammin, eikä metrolla liikkuminen aiheuta enää mainittavaa ahdistusta, olin uskaltanut varata majoituksen vähän kauempaa ydinkeskustasta kuluissa säästääkseni. Valitsemani paikka sijaitsi silti ihan East Hamin metroaseman vieressä, josta pääsi Oxford Streetille noin puolessa tunnissa. Oli tosin vähän itsetietoinen olo noilla kulmilla liikuskellessa, kun olin suurin piirtein ainoa vaaleahipiäinen muun maan kansalaisten joukossa.
Suunnitelmissa oli palauttaa ensin pari viime Lontoo-reissun hutiostosta ja käydä sitten kiertelemässä Notting Hilliä. Pimeä on kuitenkin kellojen siirron jälkeen alkanut tulla täälläkin yllättäen jo heti viiden jälkeen, joten Notting Hill Gaten asemalle päästyäni tyydyin vain pyörähtämään kirjakaupassa ja palaamaan guest houselle.
Seuraavana aamuna otin puoli kuuden metron King's Cross St Pancrasille. Syy, miksi mun piti sinne noin epäinhimilliseen aikaan raahautua, oli 6:15 starttaava Skotlannin reissu! Kyseessä oli toinen International Friends -lafkan matka, ja odotukset oli korkealla, kun edellinen Wales tour oli ollut niin huippu. Innostusta lisäsi entisestään se, että Edinburgh piti "must visit" -listani kärkisijaa.
Neljän tunnin junamatka kohti pohjoista sujui huomattavasti viihtyisämmin kuin alkuviikon bussimatkat. Tosin yksi varsin kiusallinen tilanne ehti syntyä, kun samalle reissulle osallistunut poika yritti tulla tekemään tuttavuutta, mutta mulla oli niin aikaisin aamusta vaikeuksia ymmärtää vahvaa amerikanenglantia, kun en ole sitä ihan hetkeen kuullut. Yksi selkeimmistä eroista brittien ja amerikkalaisten välillä on mun mielestä muuten amerikkalaisten selvästi vahvempi ulospäinsuuntautuneisuus. Voitte päätellä kumman kansallisuuden edustajat on näin suomalaisena ja introverttinä olleet enemmän mieleen...
Perillä Skotlannin pääkaupungissa Edinburghissa meitä odotti heti parin tunnin coach tour paikallisen oppaan johdolla. Ensimmäisellä pysäkillä Holyrood Palacella, aka kuningattaren Skotlannin asunnolla, opas vetäisi jostain säkkipillin ja johdatti meidät palatsin portille kuin pillipiipari konsanaan, luonnollisesti kilttiin sonnustautuneena. Sanotaanko, että streotypiat skoteista ei ainakaan tän kokemuksen myötä hälvenneet.
Palatsilta ajeltiin läheiseen järkyttävän isoon puistoon, Holyrood Parkiin, joka koostui pääasiassa korkeuksiin kohoavista kukkuloista. Sen jälkeen koluttiin oikeastaan kaikki ajoneuvolla saavutettavissa olleet nähtävyydet, ja kuultiin tarinoita kuuluisista edinburghilaisista, joita tuntui riittävän.
Kahdelta päästiin kirjautumaan sisään majoituspaikkaan. Olin odottanut kauhulla millaisten huonekavereitten kanssa joutuisin pari yötä viettämään, kun en ollut halunnut maksaa 60 puntaa ylimääräistä yksityishuoneesta. Vaan turhaanpa murehdin taas. Mun kolme roommatea osoittautui hirmu mukaviksi, suunnilleen samanikäisiksi tytöiksi, joista kaksi oli ruotsalaisia ja yksi italialainen. Kovasti ne yritti kumpanakin iltana houkutella mua kanssaan ulos, mutta olin aina päivät käveltyäni niin väsynyt ja halusin säästellä vähäisiä roposiani, että päädyin olemaan tylsimys enkä lähtenyt.
Loppupäivä meillä oli tosiaan vapaata aikaa tutkiskella, joten heti enimmät matkatavarat huoneeseen heitettyäni aloitin kaupungin kiertelyn. Guest house ei ihan ydinkeskustassa sijainnut, ja suurin osa matkasta sinne oli ylämäkeä. Oxfordshire on aika tasaista aluetta enkä ainakaan äkkiseltään saa päähäni yhtään korkeampaa mäkeä Abingdonista tai Oxfordista. Edinburgh puolestaan tarjosi vähän lihaskuntoharjoitusta reisille ja hienoja näköaloja kaupungin eri osiin.
Tässä Princes Street, Edinburghin pääshoppailukatu.
Shoppailukadun varrella oli myös tällainen poppy-puutarha. Täällä on muutaman viime viikon ajan kuljettu unikko rintapielessä ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneitten sotilaitten muistoa kunnioittaen. Kukkaa saa kantaa, jos on tehnyt lahjoituksen Poppy Appeal -kampanjalle, joka kerää varoja Brittien entisille ja nykyisille puolustusvoimille. Yllättävän tiheään noita on vastaan tullut, eli ilmeisesti ihan menestyksekäs kampanja. Ja kyllä, itsekin kuljin pari viikkoa poppy takinkauluksessa. When in Rome do as the Romans do.
Halusin nähdä Edinburghin ehdottomasti syksyllä, kun arvelin tän vuodenajan pukevan kaupunkia parhaiten, ja taisinpa osua oikeaan.
Kaupungille ominaista oli upean synkät ja mahtipontiset goottilaistyyliset rakennukset, ja niiden välissä risteilevät kapeat syrjäkujat. Usein nämä hämysti sijainneet kujat sisälsi vielä lukuisia portaita aiemmin mainitsemieni korkeuserojen takia, mikä lisäsi osaltaan salamyhkäistä tunnelmaa.
Löysin myös puolivahingossa kahvilan, jossa J.K. Rowling pääasiallisesti kirjoitti ekat Potterit!
Lisäksi vastaan tuli Bobby-nimiselle koiralle omistettu pubi ja patsas. Nämä tunnustukset ansaitakseen Bobby oli tarinan mukaan vartioinut isäntänsä hautaa vaatimattomat 14 vuotta tämän kuoleman jälkeen.
Päivän jälkeen olin niin rättiväsynyt, etten jaksanut lähteä ihmettelemään Halloween-meininkejäkään, jotka on täällä Briteissä olleet huomattavasti enemmän esillä kuin Suomessa. Joku Edinburghin monista haamukierroksista olisi ollut aika passeli lokakuun viimeiseen iltaan, mutta ehkä oli ihan viisasta, etten jänishousuna lähtenyt säikyttelemään itseäni hengiltä sellaisella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti