sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nobody here's perfect, but everyone's to blame.

Tää kuva saa mun pääsykokeisiin lukemisen näyttämään varsin rennolta, mutta tällä viikolla se on kyllä ollut kaikkea muuta. Tajusin viime sunnuntaina, että mulla on enää kuukausi aikaa valmistautua, ja vaikka oonkin aloittanut tän urakan jo hyvissä ajoin, niin siitä huolimatta iski päälle yo-kirjoituksien yhteydessä tutuksi tullut ahdistus. Aikaa ei tuntunut yhtäkkiä olevan enää mihinkään, ja lähes kaikesta löytyi jotain aihetta ärsyyntymiseen. 
Tällä hetkellä oon onneksi päässyt jo pahimman ärsytyksen yli, mutta nyt tilalle on tullut epävarmuus siitä olikohan mun yhteishakukohteet ihan loppuun asti mietitty. Oon siis tänä keväänä hakemassa kahteen kohteeseen, biologiaan ja farmasiaan. Farmasian pääsykokeen oon jo kerran käynyt feilaamassa, mutta kiinnostus bilsan lukemiseen heräsi vasta viime kesänä, kun joku heitti, että mustahan vois tulla biologi. Oon aina ollut äärettömän kiinnostunut kaikesta luontoon liittyvästä, ja ois ihan unelma päästä työskentelemään sen parissa. Toisaalta biologien työllisyystilanne näyttäisi olevan vähän farmasiaa epävarmempi, ja monet siltä alalta valmistuneet tuntuu päätyvän opettajiksi ja professoreiksi, mikä ei ole ollenkaan mun juttu. Farmasiaan mulla ei ole yhtä suurta kutsumusta, mutta proviisori on kuitenkin ollut mun uravalinnoista ykkönen useamman vuoden ajan. 
Ihanteellisinta olis, jos löytyis joku ammatti, jossa yhdistyis sekä biologia että lääketiede. Ja sellainenhan tosiaan löytyy, nimittäin biolääketiede, johon tajusin perehtyä tarkemmin sopivasti pari päivää yhteishaun päättymisen jälkeen. Ja se ois ollut ihan täysosuma, mikään ala oo tähän mennessä tuntunut yhtä houkuttelevalta. Voi opo, missä olit silloin, kun sinua tarvitsin? But no can do. Tällä hetkellä tekis mieli jättää kokonaan ilmestymättä tuonne bilsan valintakokeisiin, ja keskittyä sen sijaan täysillä farmasiaan, jonne sisäänpääsyyn luotan muutenkin enemmän, kun oon viime kerrasta viisastuneena osannut valmistautua eri tavalla. Siellä on sitten helpompi hyväksilukea kursseja biolääkiksen puolelle, ja voihan olla, että farmasia tuntuukin sitten niin omalta jutulta, ettei teekään enää edes mieli vaihtaa alaa. Kauheaa paasausta aiheesta, joka ei varmaan ketään vois vähempää kiinnostaa, mutta joka pyörii nyt niin jatkuvasti ajatuksissa, että oli pakko saada purkaa se jonnekin. 
Muuten tää on kyllä taas ollut ihan jees viikko, ainakin säiden puolesta. Lapset on paremmalla tuulella, kun aurinko paistaa, ja ne onkin mun päivien piristys hauskalle tuulelle sattuessaan. Pojalle on muuten koulussa käynyt viime aikoina aika paljon haavereita, ja tällä viikolla kotiin tuli ennätykselliset kolme lappua pikkuonnettomuuksista. Perjantaina jouduin hakemaan sen pois kesken päivän, kun raukka oli lunch breakillä kaatuessaan lyönyt päänsä. Ei se onneksi kauhean tärähtäneeltä vaikuttanut, mut säikäyttihän tuo kieltämättä vähän. 
Viikonloppu ei ollut paljon viikkoa kummoisempi. Kohokohta oli varmaankin lauantain parkrun, jolloin paransin enkkaani minuutilla, kiitos kanssajuoksijoitten tsemppauksen! Käväisin myös Asdassa palauttamassa jonkun ihme pöllökoristeen, jonka ne oli vahingossa laittaneet mun tilauksen mukana, ja ostin samalla kaikkia ostoslistan välttämättömyyksiä hiusharjasta ripsiväriin. Lauantai-iltana mun koko viikon kestänyt alavireisyys koki huippunsa, ja päädyin katsomaan pitkästä aikaa Titanicin, mikä ei kyllä juuri nostattanut sitä mielialaa.
Tänä aamuna mun oli kerrankin tarkoitus nukkua niin pitkään, kun nukutti, mutta toisin kävi, kun lapset päätti alkaa yhdeksältä lennättää uutta radio-ohjattavaa helikopteriaan, josta lähtevä ääni vastasi melkein oikeaa sellaista. Päivällä sain kuitenkin ahkerasti opiskeltua yli viisi tuntia, kun hostit oli esittelemässä Oxfordia tuttavaperheelleen. Myöhemmin ne käväisi kaikki vielä meillä, ja lähti ulos syömään - eikä mua kutsuttu mukaan. Ehkä ne ajatteli, että jatkan mieluummin sitä lukemistani, mutta olin kyllä kieltämättä aika yllättynyt, kun yleensä mut otetaan aina messiin. Käärmeissäni lähdin sitten Tescoon ostamaan ittelleni edes jotain suuhunpantavaa. Matkalla satuin törmäämään Giulioon, ja sain onneksi helpottaa kiukkuani jakamalla karun kohtaloni. No, nää on näitä, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Minuu ainakin kiinnostaa lukea ihmisten uravalintamietintöjä ja -pohdiskeluja, kun itsellä ei ole vielä mitenkään selvää, mitä haluaisin opiskella. Sää on kieltämättä ollut aika kiva viime aikoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muakin kiinnostaa blogeissa ihan hirveästi kaikki koulunkäyntiin liittyvä, kun tuntuu, että se kertoo tavallaan tosi paljon kirjoittajasta :D

      Poista