sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nobody here's perfect, but everyone's to blame.

Tää kuva saa mun pääsykokeisiin lukemisen näyttämään varsin rennolta, mutta tällä viikolla se on kyllä ollut kaikkea muuta. Tajusin viime sunnuntaina, että mulla on enää kuukausi aikaa valmistautua, ja vaikka oonkin aloittanut urakkani jo hyvissä ajoin, niin siitä huolimatta iski päälle yo-kirjoitusten yhteydessä tutuksi tullut ahdistus. Yhtäkkiä aikaa ei tuntunut löytyvän enää mihinkään, mutta lähes kaikesta löytyi jotain aihetta ärsyyntymiseen. 
Tällä hetkellä oon onneksi päässyt pahimman ärsytyksen yli, mutta nyt tilalle on tullut epävarmuus siitä, olikohan mun yhteishakukohteet sittenkään ihan loppuun asti mietitty. Oon siis tänä keväänä hakemassa kahteen kohteeseen, biologiaan ja farmasiaan. Farmasian pääsykokeen oon jo kerran käynyt feilaamassa, mutta kiinnostus bilsaan heräsi vasta viime kesänä, kun joku heitti, että mustahan vois tulla biologi. Oon aina ollut äärettömän kiinnostunut kaikesta luontoon liittyvästä, ja ois ihan unelma päästä työskentelemään sen parissa. Toisaalta biologien työllisyystilanne näyttäisi olevan farmasisteja epävarmempi, ja monet siltä alalta valmistuneet tuntuu päätyvän opettajiksi ja professoreiksi, mikä ei taas ole ollenkaan mun juttu. Farmasiaan mulla ei ehkä ole yhtä suurta kutsumusta, mutta proviisori on siitä huolimatta ollut mun uravalinnoista ykkönen useamman vuoden ajan. 
Ihanteellisinta olisi, jos löytyisi joku ammatti, jossa yhdistyisi sekä biologia että lääketiede. Ja sellainenhan löytyy, nimittäin biolääketiede, jonka hoksasin sopivasti pari päivää yhteishaun päättymisen jälkeen. Se ois ollut ihan täysosuma, mikään ala ei ole tähän mennessä tuntunut yhtä houkuttelevalta. Voi opo, missä olit silloin, kun sinua niin tarvitsin? 

Tällä hetkellä tekisi mieli jättää kokonaan ilmestymättä bilsan valintakokeisiin, ja keskittyä täysillä farmasiaan, jonne sisäänpääsyyn luotan muutenkin enemmän, kun oon viime kerrasta viisastuneena osannut valmistautua paremmin. Lisäksi siellä olisi helpompi hyväksilukea kursseja biolääkiksen puolelle. Tai voisihan olla niin, että farmasia tuntuisikin lopulta niin omalta jutulta, etten enää edes haikailisi muualle. Loputonta paasausta aiheesta, joka ei varmaan ketään voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka pyörii nyt niin jatkuvasti ajatuksissa, että oli pakko saada purkaa se jonnekin. 
Muuten tää on kyllä ollut taas ihan jees viikko, ainakin säiden puolesta. Lapset on olleet paremmalla tuulella, kun aurinko paistaa, ja piristäneet munkin päiviä. Pojalle on muuten koulussa käynyt viime aikoina aika paljon haavereita, ja tällä viikolla kotiin tuli ennätykselliset kolme lappua pikku onnettomuuksista. Perjantaina jouduin hakemaan sen pois kesken päivän, kun raukka oli lunch breakillä kaatuessaan lyönyt päänsä. Ei se onneksi kauhean tärähtäneeltä vaikuttanut, mut säikäyttihän tuo kieltämättä vähän. 
Viikonloppu ei ollut paljon viikkoa kummoisempi. Kohokohta oli varmaan lauantain park run, jolloin paransin enkkaani minuutilla, kiitos kanssajuoksijoiden tsemppauksen. Käväisin myös Asdassa palauttamassa jonkun ihme pöllökoristeen, jonka ne oli vahingossa laittaneet mun verkkotilauksen mukana, ja ostin samalla kaikkia ostoslistan välttämättömyyksiä hiusharjasta ripsiväriin. Lauantai-iltana mun koko viikon kestänyt alavireisyys koki huippunsa, ja päädyin katsomaan pitkästä aikaa Titanicin, mikä ei sanottavasti nostattanut mielialaa.
Tänä aamuna olin kerrankin ajatellut nukkua niin pitkään, kuin nukutti, mutta toisin kävi. Lapset päätti alkaa yhdeksältä lennättää uutta radio-ohjattavaa helikopteriaan, josta lähtevä ääni vastasi melkein oikeaa sellaista. Päivällä sain kuitenkin ahkerasti opiskeltua yli viisi tuntia, kun hostit oli esittelemässä Oxfordia tuttavaperheelleen. Myöhemmin ne käväisi kaikki vielä meillä, ja lähti ulos syömään - eikä mua kutsuttu mukaan. Ehkä ne ajatteli, että jatkan mieluummin lukemista, mutta olin kyllä kieltämättä aika yllättynyt, kun yleensä mut otetaan aina messiin. Käärmeissäni lähdin Tescoon ostamaan ittelleni edes jotain suuhunpantavaa. Matkalla satuin törmäämään Giulioon, ja sain onneksi helpottaa kiukkuani jakamalla karun kohtaloni. Lähtisköhän huomenna uusi viikko uudella energialla?

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Minuu ainakin kiinnostaa lukea ihmisten uravalintamietintöjä ja -pohdiskeluja, kun itsellä ei ole vielä mitenkään selvää, mitä haluaisin opiskella. Sää on kieltämättä ollut aika kiva viime aikoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muakin kiinnostaa blogeissa ihan hirveästi kaikki koulunkäyntiin liittyvä, kun tuntuu, että se kertoo tavallaan tosi paljon kirjoittajasta :D

      Poista