Easter break day 5

Viidennen päivän aamuna heräsin taas lontooloisesta hostellista, josta etenin Victoria Coach Stationille. Hyppäsin Canterburyyn lähtevään bussiin, ja vasta siellä hetken istuttuani tajusin tehneeni varsinaisen emämunauksen. Olin unohtanut kamerani akun laturiin, jonka olin aamulla survonut matkalaukkuuni, joka oli puolestaan sillä hetkellä hostellin säilytyslokerossa. Ketutti ihan vietävästi. Loppujen lopuksi päivästä tuli kuitenkin sen verran aktiivinen, ettei kuvaamiseen olisi aikaa juuri edes jäänyt. Eikä nämä puhelinräpsytkään näköjään onneksi aivan toivotonta pikselimössöä ole.

Olin etukäteen varannut pyörän tarkoituksenani polkaista paikallinen 30 mailin lenkki. Pyörävuokraamoa etsiskellessäni ehdin samalla luoda pikaisen silmäyksen Canterburyyn, jota olisi voinut jäädä katselemaan pitempäänkin paremmalla ajalla. Mun bussi oli myöhästynyt reilulla puolella tunnilla, ja aikaa explooraamiseen oli tuttuun tapaan rajatusti, joten jouduin vähän hoppuilemaan.

Kent Cycle Hiren toimisto osoittautui yllättävän vaikeaksi löytää, mutta pienen hakoteillä harhailun jälkeen päädyin oikeaan paikkaan. Uljas mustani oli jo pihalla odottelemassa, ja kun pyöräpoika iski vielä reittikartan tankoon ja ohjeisti mut alkuun (sillä oli muuten aika hassu aksentti, park kuulosti ihan kuin se olisi sanonut Barack) saattoi matkanteko alkaa. En olisi viime syksynä Englannissa ekaa kertaa pyöräillessäni uskonut, että menisin jossain vaiheessa huvikseni polkemaan. Nytkin jännitti niin paljon, että pyysin erikseen kypärän ja talutin ruuhkaisimman osuuden matkasta. Vähän rauhallisemmille seuduille päästyäni uskaltauduin lopulta hyppäämään satulaan.

Crab and Winkle Way eli reitti, jota lähdin seuraamaan, kulki pääasiassa rauhallisia pikkuteitä jahka Canterburyn keskustasta oli selvitty. Opasteet olivat sen verran hyvät, ettei munkaan alkeellisilla kartanlukutaidoilla menty harhaan. Sää oli myös aika bueno. Taas sai viilettää lyhythihaisella, ja oli itse asiassa sairaan kivaa päästä kunnolla pyöräilemään pitkästä aikaa!

Noin tunnin päästä metsät ja pellot vaihtui merimaisemiin, kun ohitin Whitstable-nimisen lähikaupungin, ja siirryin seurailemaan Oyster Bay Trailia. Aurinkoinen sää muuttui yhtäkkiä kostean sumuiseksi, ja piti heittää takki takaisin niskaan, kun tuuli niin kylmästi. Osittain siitä syystä, ja osittain huomattavasti yksitoikkoisemman reitin takia, matkanteko tuntui hidastuvan ja alkoi vähän huolettaa, ehtisinkö ajoissa takaisin Lontooseen lähtevään bussiin. Pyörän satula tuntui olevan turhan matalalla, päätä särki ja jäljellä olevaa matkaa oli hankalaa arvioida kartasta. Mietin jo, pitäiskö jättää pyörä seuraavaan vastaantulevaan vuokraamoon, joita oli reitin varrella kolme kappaletta.

Lyhyen breikin ja Kit Katin jälkeen polkeminen jatkui kuitenkin uudella tarmolla, ja pian saavuinkin reitissä osuudelle nimeltä Herne Bay Link. Tämä kohta oli ainut, jossa onnistuin menemään harhaan. Yritin löytää mahdollisimman vähäliikenteisiä teitä, mutta päädyin lopulta pyöräilemään jonkun matkaa moottoritien laitaa... Lopulta pääsin etsimälleni Blean Wood Trailille, joka johdatti mut luonnonsuojelualueen läpi takaisin Canterburyyn. Oli kyllä hyvä päätös valita käyttöön maastopyörä, koska jossain välissä polku kävi aika hankalakulkuiseksi, ja sain nostella menopeliäni muun muassa kaatuneiden puunrunkojen yli.

Loppureitistä ajauduin vielä vähän omille teilleni, mutta ehkä se oli tarkoituskin, koska sain sattumalta sievät panoraamanäkymät Canterburysta. Palasin vuokraamolle ihan ajallaan, ja loppumatkan poljin itse asiassa jo muina miehinä muun liikenteen seassa. Käsimerkitkin tuli automaattisesti, vaikken ole eläissäni sellaisiin joutunut turvautumaan. Ennen lähtöäni ehdin napata Subwaysta vähän evästä bussiin, ja ei ole kyllä ikinä kalkkunasubi maistunut yhtä hyvältä kuin silloin, kun en ollut tuon päivän aikana ehtinyt haukata mitään muuta kuin sen Kit Katin. 

Aktiivisen päivän päätteeksi en olisi jaksanut mitään ylimääräistä säätöä, mutta enköhän Lontoon päässä huomannut hävittäneeni Oysterini. No, onneksi siellä oli jäljellä enää pari puntaa ja uuden sai kätevästi metroaseman automaatista. Sitten piti vielä jaksaa raahata laukku toiselle hostellille, kun olin majoituksia varatessani päättänyt kartoittaa tarjontaa, minkä takia yövyin joka yö eri paikassa. Uusi hostelli oli siitä kiva, että sängyissä oli verhot. Suihku oli puolestaan melko kummallinen ja lakanat piti vaihtaa itse, mutta uni tuli kaiken reippailun jälkeen nopeasti, ja nukkamassahan siellä lähinnä käytiin.