tiistai 28. huhtikuuta 2015

Easter break day 5

Viidennen päivän aamuna heräsin taas Lontooloisesta hostellista, jossa ei onneksi tarvinnut kauaa kärvistellä. Lähdin heti herättyäni Victoria Coach Stationille, jossa hyppäsin Canterburyyn lähtevään bussiin. Vasta siellä hetken istuttuani tajusin tehneeni varsinaisen emämunauksen ja unohtaneeni kameran akun laturiin, jonka olin aamulla survonut matkalaukkuun, joka oli puolestaan sillä hetkellä hostellin säilytyslokerossa. Ketutti ihan vietävän paljon. Loppujen lopuksi päivästä tuli kuitenkin sen verran aktiivinen, ettei kameralla leikkimiseen olisi edes juuri jäänyt aikaa. Eikä nää puhelinräpsytkään aivan surkeaa pikselimössöä ole.
Olin etukäteen varannut pyörän tarkoituksenani polkaista paikallinen 30 mailin lenkki. Pyörävuokraamoa etsiskellessäni ehdin samalla luoda pikaisen silmäyksen Canterburyyn, jota olisi voinut jäädä katselemaan pitempäänkin paremmalla ajalla. Mun bussi oli myöhästynyt reilulla puolella tunnilla, ja aikaa oli tuttuun tapaan rajatusti, joten jouduin nyt vähän hoppuilemaan. Ehdin kuitenkin kulkea läpi ydinkeskustan yhden puistikon, jossa kohoavalta näköalapaikalta olis ollut kiva ottaa kuvia kunnon kameralla...

Kent Cycle Hiren toimisto osoittautui yllättävän vaikeaksi löytää, mutta pienen hakoteillä harhailun jälkeen päädyin oikeaan paikkaan. Mun uljas ratsu oli jo pihalla odottelemassa, ja kun pyöräpoika oli iskenyt reittikartan tankoon ja ohjeistanut mut alkuun (sillä oli muuten aika hassu aksentti, park kuulosti ihan kuin se ois sanonut Barack) oltiinkiin valmiina lähtöön. En ois kyllä silloin viime syksynä täällä Englannissa ekaa kertaa pyöräillessäni uskonut, että menisin jossain vaiheessa huvikseni seikkailemaan autojen keskelle. Nytkin jännitti niin paljon, että pyysin erikseen kypärän ja talutin ruuhkaisimman osuuden matkasta. Vähän rauhallisimmille seuduille päästäyni uskaltauduin hyppäämään satulaan, ja sitten sitä vaan mentiin!
Crab and Winkle Way eli reitti, jota lähdin seuraamaan, kulki pääasiassa rauhallisia pikkuteitä jahka Canterburyn keskustasta oli selvitty. Opasteet oli sen verran hyviä, ettei munkaan kartanlukutaidoilla menty harhaan. Sää oli myös aika bueno, taas sai viilettää lyhythihaisella, ja oli sairaan kiva päästä kunnolla pyöräilemään pitkästä aikaa!
Noin tunnin päästä metsät ja pellot vaihtui merimaisemiin, kun ohitin Whitstable-nimisen lähikaupungin, ja siirryin seurailemaan Oyster Bay Trailia. Aurinkoinen sää muuttui yhtäkkiä kostean sumuiseksi, ja piti heittää takki takaisin niskaan, kun tuuli niin kylmästi. Osittain siitä syystä, ja osittain huomattavasti yksitoikkoisemman reitin takia, matkanteko tuntui hidastuvan ja alkoi vähän huolettaa ehtisinkö ajoissa takaisin Lontooseen menevään bussiin. Pyörän satula tuntui olevan turhan matalalla, päätä särki ja jäljellä olevaa matkaa oli vähän hankala arvioida kartasta. Mietin jo pitäiskö jättää pyörä seuraavaan vastaantulevaan vuokraamoon, joita oli siis reitin varrella kolme kappaletta.
Lyhyen breikin ja Kit Katin jälkeen matkanteko jatkui kuitenkin uudella tarmolla, ja pian saavuinkin reitissä kohtaan nimeltä Herne Bay Link. Tämä kohta oli ainut, jossa onnistuin menemään harhaan lähinnä siksi, kun yritin löytää mahdollisimman vähäliikenteisiä teitä, mutta päädyin lopulta pyöräilemään jonkun matkaa moottoritien laitaa. Lopulta pääsin etsimälleni Blean Wood Trailille, joka johdatti mut luonnonsuojelualueen läpi takaisin Canterburyyn. Oli kyllä hyvä päätös valita käyttöön maastopyörä, kun jossain välissä polku kävi aika hankalaksi kulkea ja sain nostella menopeliäni muun muassa kaatuneitten puunrunkojen yli.
Loppureitistä ajauduin vielä vähän omille teilleni ja tulin sattumalta yhdelle kukkulalle, josta avautui hienot näkymät Canterburyyn, jotka ei tosin ylemmässä kuvassa pääse oikeuksiinsa. Palasin vuokraamolle ihan ajallaan, ja loppumatkan huitelin itse asiassa jo muina miehinä kaiken muun liikenteen seassa. Käsimerkitkin tuli automaattisesti, vaikken oo eläissäni sellaisiin joutunut turvautumaan. Kerkesin napata Subwaysta vähän evästä bussiinkin, ja ei oo ikinä kalkkunasubi maistunut yhtä hyvältä kuin silloin, kun en ollut päivän aikana ehtinyt haukata mitään muuta kuin sen Kit Katin. 

Aktiivisen päivän päätteeksi en ois jaksanut mitään ylimääräistä, mutta enköhän sitten Lontoon päässä huomaa, että oon hävittänyt Oysterini. No, onneksi siellä oli jäljellä enää pari puntaa ja uuden sai kätevästi metroaseman automaatista. Sitten piti vielä jaksaa raahata laukku toiselle hostellille, kun halusin matkoja varatessani kartoittaa tarjontaa, jonka takia yövyin joka yö eri paikassa. Tää hostelli oli siitä kiva, että sängyissä oli verhot. Suihku oli tosin aika ihmeellinen ja lakanat piti vaihtaa itse, mutta uni tuli kaiken reippailun jälkeen nopeasti, ja nukkamassahan siellä taas vaan oltiin.

1 kommentti:

  1. Hei, mua kiinnostaisi kuulla sun kokemuksista Lontoolaisista ho(s)telleista vähän tarkemmin! Jos jaksat ja haluat :) Missä olet yöpynyt, millainen kokemus oli, hintatasoa jne. Mitä nyt keksit.

    VastaaPoista