Easter break day 3

Easter Break day 3 alkoi herätyskellon soittoon 4:00. Hissun kissun pakkailin kamani kasaan, toivotin uloskirjautuessani very early morningit hostellin virkailijalle ja suuntasin Eustonin juna-asemalle. Silmät ristissä tuijotin lähtevien taulua, kunnes oma laiturini ilmestyi ruudulle ja etsiydyin zombina vaunuun. Jaksoin silmäillä asemalta mukaani nappaamani päivän lehden, jonka jälkeen iskin pään pöytään ja vietin loppumatkan enemmän tai vähemmän torkkuen. 

Yhdeksän aikoihin saavuin Oxenholmen asemalle, jossa vaihdoin junaa varsinaiseen kohteeseeni, Lake Districin kansallispuistoon. Kyseisen paikan näkeminen on ollut mun suurimpia haaveita, ja koinkin äkkinäisen virkistymisen heti sen rajojen sisäpuolelle siirryttyäni. 

Ehdin luoda pikaisen ensisilmäyksen Windermeren kylään samalla, kun kävin heittämässä laukkuni yhdeksi yöksi varaamalleni majatalolle. Paikan isännät oli hirmu ystävällisiä, ja päästi mut jo huoneeseenikin, vaikkei kello ollut lähelläkään check-inniä. Huone tuntui todella luksukselta etenkin hostellissa vietetyn edellisyön jälkeen, ja olisi ollut erittäin houkuttelevaa vaan kaatua sänkyyn. Majatalon edustalla odotteli kuitenkin jo minibussi, joka vei mut koko loppupäivän kestävälle kiertoajelulle eri puolille kansallispuistoa. 

Kyseessä oli Lakes Supertours -nimisen firman retki, joka oli kyllä koko rahan arvoinen! Meitä oli liikkeellä täysi lastillinen, joka ei kuitenkaan ollut enemmän kuin 16 henkeä. Oppaamme oli 25-vuotias nuori mies, joka ei ehkä ollut kaikkein asiantuntevin, mutta varsin viihdyttävä ja mielenkiintoinen persoona. Ennen kaikkea hän oli erinomainen kuski, mikä oli tuolla välttämättömyys, koska ajeltiin Englannin vaarallisimpia teitä. Oli ne kyllä aika hurjia, kapeita ja mutkaisia kun mitkä ja nousivat paikoitellen yli 30 asteen kulmassa! 

Meidän ensimmäinen photo stop oli Wrynose Pass -nimisen vuoristotien huipulla. Maisemat pilvien yläpuolelta oli jotain ihan käsittämätöntä! Aamun sankka sumukin hälveni, ja sää oli näiden kuvien ottohetkellä täysi kymppi. Jopa oppaamme hämmästeli, kun oli kuulemma eka kerta hänelläkin tuolla niin, ettei ollut pilvistä. Nyt kun näin jälkikäteen katselen näitä kuvia on melkeinpä vaikea uskoa, että oon oikeasti seisonut tuolla omin jaloin ja katsellut omin silmin. 

Olisin voinut jäädä leikkimään kukkulan kuningatarta koko loppupäiväksi, mutta roomalaisaikaiset rauniot ja höryjuna-ajelu laakson läpi kutsui jo. 

Juna-ajelun jälkeen päästiin hetkeksi lepuuttamaan sielua Englannin syvimmän järven (4,6 km), Wastwaterin, rannalle. Oli ihanaa nähdä kirkkaan sinistä vettä ruskeiden jokien sijaan, joita täällä riittää.

Veden ääreltä jatkettiin Muncasterin linnalle, jonka tiluksilla sijaitsi myös maailmanlaajuisesti merkittävä pöllöjen turvapaikka. Saavuttiin juuri sopivasti seuraamaan petolintunäytöstä, jossa esiintyi metsästyshaukan lisäksi tornipöllö ja huuhkaja. Etenkin noista jälkimmäisin on muuten yllättävän iso ilmestys! Saatiin tutustua linnaan reilun tunnin ajan, josta suurimman osan vietin puutarhoissa käyskennellen. Niihin kuului muun muassa puoli mailia pitkä Georgian Terrace, joka oli pensasaidan rajaama, vuorenrinteelle loihdittu istutus.

Päivän kääntyessä iltaan otettiin suunta takaisin Windermereen. Matkalla ehdittiin kuitenkin poiketa vielä Coniston Water -järvellä, josta mulle tuli jostain syystä Suomi mieleen. Okei, meillä ei oo tuollaisia kauniin vehreitä kukkuloita, mutta on siinä jotain samaa. Oli tosi kiva paikka.

Kokonaisuudessaan oli unohtumaton päivä, jonka päätteksi tuntui siltä, kuin pieni henkäys Lake Districin raikkaasta kevättuulesta olisi jäänyt kiertämään ikuista kehää rintalastani alle.