This ship is taking me far away, far away from the memories of the people who care if I live or die.

Eilen pääsin matkustelemaan vähän Oxfordia kauemmaksi, etelä-Englantiin. Bongasin jo ennen tänne tuloani pääasiassa vaihto-oppilaille suunnatut, mutta myös au pairin kukkarolle sopivat Sea Oxford -kiertoajelut. Tänä viikonloppuna kohteena oli Isle of Wight. Bussin oli määrä lähteä Oxfordista 7.00, joten jouduin heräämään aika aikaisin, että ehdin sinne täältä Abingdonista. Matkalla lähtöpysäkille ehdin kuitenkin pysähtyä ottamaan muutamat kuvat epätavallisen hiljaisesta Oxfordista.

Bussia sai kyllä sitten lopulta odotella puolisen tuntia, kun kuljettaja oli joutunut vaihtamaan autoa edelliseen tulleen vian vuoksi. Pääasia että päästiin kuitenkin matkaan. Kietoajelu oli loppuunmyyty, mutta sain silti kokonaisen penkin itselleni. Tajusin vähän liian myöhään, että se johtui varmaan siitä, kun ikkunassa oli just sillä kohdalla jotain likaa. Lohduttauduin ajatuksella, että ei ne ikkunakuvat kuitenkaan ikinä onnistu.

Bussissa tavattiin myös meidän tour guide, Rob Tanner. Kyseinen miekkonen on pitänyt näitä opastettuja kierroksia aina vuodesta 2000 lähtien, asunut Oxfordissa 30 vuotta ja toiminut siellä opettajana. Usein kiertoajelut on mun mielestä vähän kuivia, mutta Rob osasi kertoa Isle of Wight -saaren historiasta niin kiinnostavasti, että taisin kyllästyä vain kerran, kun se tarinoi toisen maailmansodan laivastovarusteluista enkä henkilökohtaisesti ole kovin kiinnostunut siitä, oliko niissä yhdeksän vai kymmenen tykkiä.

Ajeltiin ensin Southamptoniin, josta lähti lautta itse saarelle. Viivästyneen lähdön takia missattiin lautta, jolla meidän piti alunperin mennä, mutta muutettiin sitten suunnitelmaa niin, että palattaisiin illalla vähän myöhemmin Oxfordiin.

Kun päästiin lautalle kapusin heti kannelle, jossa vietin suurimman osan tunnin vesiylityksestä. Matkalla ohi lipui purjeveneitä ja vähän isompiakin paatteja sekä pari vesiskootteria, joiden ajajat esitteli taitojaan kurvailemalla lautan ympärillä.

Rantauduttiin Cowesiin, josta lähdettiin kiertämään saarta. Ajeltiin entisten kalastajakylien läpi Shankliniin, joka oli meidän ensimmäinen pysähdyspaikka.

Shanklinissa saatiin kierrellä vapaasti parisen tuntia, josta ensimmäisen vietin rannalla. En ole koskaan päässyt risteilualuksen kantta lähemmäksi merta, joten oli aika elämys kahlata rantaviivaa pitkin. Päivä oli taas vaihteeksi helteinen, joten suolainen merituuli tuntui ihanan raikkaalta iholla. Saattaa olla jotain perää siinä väitteessä meri-ilman parantavasta vaikutuksesta.

Kerättyäni yhden hienon kiven muistoksi lähdin kiertelemään Shanklinin keskustaa. Kaupunki vietti suht jyrkästi alaspäin, mikä näkyi myös talojen rakennustavassa. Itse shoppailumahdollisuudet koostui lähinnä gift shopeista ja muista pikkukaupoista.

Rob oli suositellut nauttimaan cream tean jossain paikallisessa kahvilassa, ja pitihän se sitten testata. Valinnanvaraa paikoissa riitti, mutta hetken kierreltyäni hinta-arviota tehden päädyin Vernon Cottage -nimiseen teehuoneeseen. Olin kyllä tyytyväinen valintaani, ilmapiiri oli mukavan rauhallinen vaikka paikka tuntui olevan varsin suosittu ja vastaleivotut skonssit suussa sulavia. Tuon söpön minihillopurkin nappasin tyytyväisenä mukaani, koska sain sittenkin jonkun matkamuiston, kun en kaupoista mitään löytänyt.

Kahdelta jatkettiin kiertoajelua ja otettiin suunnaksi saaren eteläosa. Pohjoinen on nykyään aika kansoitettu, mutta etelässä oli idyllisiä peltoja silmän kantamattomiin.

Pysähdyttiin Freswaterin tienoilla, ja kiivettiin Tennyson Downille, joka on sinne usein kävelleen runoilija Lord Tennysonin mukaan nimetty kukkula. En uskonut, että siellä olisi oikeasti niin rauhaisaa kuin opas väitti, mutta kovin hiljaista siellä vaan oli. Myös näkymät saarelle ja merelle oli aika uskomattomat.

Meillä oli taas pari tuntia aikaa kierrellä, minkä jälkeen palattiin satamaan. Oli kyllä kaiken kaikkiaan hieno päivä ja Isle of Wightin nähtyäni ymmärrän miksi se on yksi niistä paikoista Englannissa, jonne paikalliset tykkää siirtyä viettämään eläkepäiviään. Itse kiertoajelukin oli oikein mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Ensi viikolla lähtisi samanlainen opastettu bussiretki Bathiin ja musta tuntuu, että käyn ostamassa lipun jahka pääsen taas Oxfordiin.

Kotona olin vasta lähempänä kymmentä. Vaikka olin aika väsynyt aikaisen herätyksen ja pitkän päivän jälkeen jäin vielä istumaan iltaa host-vanhempien kanssa. Siiderit on täällä kyllä ihan eri maata kuin Suomessa. Kaksi juotuani olin jo varsin hilpeissä tunnelmissa, ja sitten kun hörpin siihen vielä muutaman lasin Pimm'siä olin yhtä humalassa kuin baari-illan viimeisinä tunteina. Mutta olipahan hyvä päätös hyvälle päivälle, puitiin innokkaasti muun muassa Suomen ja Englannin eroavaisuuksia.