En ole nyt taas pariin päivään kirjoitellut, kun oon ollut menossa aika lailla 24/7. Teen siis tällä hetkellä 9-tuntista päivää perus kuuden tunnin sijaan, kun lapset on kesälaitumilla. Vaikka oonkin ollut tytön ja pojan kanssa paljon enemmän, ihmeen sujuvasti meillä on silti edelleen mennyt. Aika usein tulee oikeastaan tunne, onko tämä nyt työtä ollenkaan, kun vietetään vaan päivät pitkät uima-altailla ja leikkipuistoissa.
Lähdin matkaan asenteella, että työntekoon sinne pääasiassa mennään eikä millekään huviretkelle. Ja se ehkä kannatti, kun nämä au pairiuden lukuisat hyvät puolet päässeet tällä tavalla iloisesti yllättämään. Musta on kiva päästä olemaan enemmän lasten kanssa enkä, yllättävää kyllä, ole kaipaillut juuri omaa aikaakaan, jota mulla ei nyt kauheasti ole ollut.
Viime viikolla sulkeuduin lähes joka ilta tänne omaan valtakuntaani, koska tunsin itseni edelleen liian ylimääräiseksi (enkä voinut vastustaa internetin kutsua krrhm). Nyt oon kuitenkin ollut enemmän mukana hostien iltariennoissakin. Maanantaina lähdin mielelläni vielä illallisen jälkeen koko perheen kanssa kauppareissulle. Käytiin parissa urheilukaupassa ja hankittiin meille kaikille eri väriset UV-suojatut T-paidat pian koittavaa Kyproksen reissua varten.
Alkutunnustelun jälkeen oon alkanut myös pikku hiljaa komentamaan tyttöä ja poikaa jämäkämmin. Mun suurimpia heikkouksia lasten kanssa on ollut auktoriteettina toimimisen alkeellisuus, mutta nyt oon uskaltanut olla näille myös vähemmän myötäilevä. Aurinkorasvaa on ollut pakko laittaa ja päivässä ei ole saanut kuin enintään yhden jäätelön. Eikä lapset tästä huolimatta vieläkään vihaa mua, jee.
Eilen lähdin heti vanhempien saavuttua kotiin vielä Oxfordiin istumaan iltaa Francescan kanssa. Sillä oli pitkä lista pubeja, joista päädyttiin lopulta yhteen, jonka nimi oli Eagle And Child. Se oli oikein mukavan oloinen paikka ja jostain syystä täynnä amerikkalaisia. Oisko se ollut tuo kotka pubin nimessä sitten.
Ihmiset oli taas tosi kohteliaita. Yksi isompi seurue alkoi pelata jotain rahapeliä, johon tuli jatkuvasti lisää osanottajia, jolloin tarjouduttiin Francescan kanssa siirtymään joka kerta vähän syrjemmälle. Aina meille kuitenkin etsittiin uusi pöytä ja yritettiin ostaa korvaukseksi vielä jotkut juomatkin, mistä kuitenkin kohteliaasti kieltäydyttiin. Ne itse juomat ei itse asiassa olleet niin mun makuun, kun oon enemmän cocktail kind of girl. Muutenkin tää Englannin pubikulttuuri on mulle vielä aika vieras, ja olin ihan ällikällä lyöty, kun missään vaiheessa ei kyselty papereita, vaikka näytän 13-vuotiaalta. Mukava ilta oli joka tapauksessa, ja oon kyllä onnekas kun hostit antaa huidella keskellä viikkoakin, vaikka ihan säädylliseen aikaan ja kunnossa kotiin palasinkin.
Tänään tuli ensimmäinen kirje Suomesta, joka ei sisältänyt laskuja. Äiti oli lähettänyt mulle "muutaman" reseptin, kun ainoat oma-aloitteiset yhteydenotot sinne päin on olleet lähinnä varmistelua siitä, miten jauheliha kannattaa maustaa. Koti-ikävä ei siis ole iskenyt kertaakaan, päinvastoin.
Tänä iltana oli myös vihdoin aikaa kirjoitella hostien kanssa virallinen sopimus näistä au pair -järjestelyistä. Oon jo perheen kolmas au pair, mutta kumpikaan edellisistä tytöistä ei ole kirjallista sopimusta vaatinut. Itse halusin sen kuitenkin varmuuden vuoksi tehdä, mihin nämä onneksi suostui oikopäätä. Samalla tuli myös lyötyä lukkoon se, että viivyn täällä tosiaan koko vuoden aina kesään 2015 saakka!
Hostisä itse asiassa houkutteli mua jo jäämään toiseksikin vuodeksi, ja jos siihen tosiaan tulee mahdollisuus ja oon jatkossakin yhtä tyytyväinen elämääni täällä, en kyllä mieti kahdesti. Pääsykokeisiin pänttääminen ja tentit tuntuu tällä hetkellä kuuluvan johonkin ihan toiseen ulottuvuuteen. Sellaiseen, joka tuo mukanaan taas sen kaiken stressin ja epävarmuuden. Tää huolettomuus, joka mut on täällä ollessani vallannut, on ollut aika valloittava. Ja vitsit, että odotan jo huomista, kun oon viemässä lapset yhdelle farmille! Englantilainen maaseutu, ah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti