Viime viikko kului pitkälti neljän seinän sisällä, kun otettiin lasten kanssa vähän rauhallisemmin tähän asti varsin vauhdikkaasti edenneen lomailun jälkeen. Ehdittiin me silti laskeskella yhtenä pävänä pojan kanssa neljä tuntia matikkaa yhteen putkeen ja käydä shoppaamassa tytölle uudet farkut Oxfordista.
Perjantaina lähdettiin koko perhe heti illallisen jälkeen ajelemaan kohti Portsmouthia, missä oli tarkoitus viettää tuleva viikonloppu. Perille saavuttiin vasta yhdeksän aikoihin, kun liikenne moottoriteillä oli taas mitä oli ja hotelliakin saatiin etsiskellä jonkun aikaa, kun 3G lakkasi toimimasta. Mutta hyvinhän tuo aika kului takapenkillä lasten kanssa Jalia ja suklaatehdasta tuijotellen.
Lauantaina päästiin aamiaisen jälkeen tutustumaan kaupunkiin päiväsaikaan. Portsmouth sijaitsee aivan Englannin etelärannikolla, ja on aikoinaan ollut merkittävä laivastotukikohta, minkä takia monet nähtävyydetkin keskittyy merihistoriaan. Arkkitehtuuriltaan paikka oli aika tyypillinen vähän isompi brittikaupunki eli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Ylemmässä kuvassa moderni Spinnaker Tower, joka sijaitsi meidän hotellin kupeessa.
Ihan hotellin lähistöltä löytyi myös Gunwharf Quays (älkää kysykö miten lausutaan), joka oli siis paikallinen, astetta hintavampi ostoskeskus.
Vietettiin aamupäivä historiallisissa merkeissä kiertelemällä telakkamuseo St Mary Rose, josta jatkettiin laivamuseo HMS Victoryyn. En ole itse mitenkään erityisen kiinnostunut merenkäyntiin liittyvästä historiasta, mutta nää museot oli suunniteltu kivasti siten, että mielenkiinto heräsi ja säilyi. Infoa tuli monella eri formaatilla ja se oli jaoteltu selkeästi eri aihealueisiin.
HMS Victoryn katto oli sen verran matalalla, että mullakin meinasi välillä nuppi kopsahtaa parruihin, vaikka pituutta onkin vaan reilut 160 senttiä. Onneksi tuolla ei ollut järjettömästi porukkaa, muuten olisi voinut iskeä klaustrofobia.
Reissun opettavaisen osuuden jälkeen karkasin omille teilleni ja lähdin epämääräisesti harhailemaan pois satama-alueelta. Mulle iski ihan valinnanvaikeus suunnan valitsemisessa, kun vähän joka paikassa näkyi joku kiinnostava rakennus tai tornin huippu.
Vähän ajan päästä päädyin Clarence Pierille, jonka ohi ajettiin jo edeltävänä iltana. Ei vitsit, kun rakastankin rannikkokaupunkeja! Niissä on aina ihan oma uniikki ilmapiirinsä, jota luo muun muassa mereltä puhaltava tuuli ja suolaiselle vedelle ominainen tuoksu. Aaltojen tasainen kuohu on aina ollut mulle hyvin rauhoittava ääni, ja laituria pitkin käveleskellessä koko viikon jumissa olleet hartiatkin rentoutui kuin taikaiskusta.
Vietettyäni hyvän tovin meren rannalla lähdin suunnistamaan kohti Cascades-ostoskeskusta. Päädyin pari kertaa kiertämään vähän ketunlenkkiä, mutta ei tuo juuri haitannut, varsinkaan kun yhdellä sellaisella vastaan tuli tällainen pikku kaveri.
Lopulta pääsin ostoskeskukselle asti. Ehdin hätäisesti kiertää muutaman kaupan ennen kuin piti kiiruhtaa takaisin hotellille ja jälleennähdä hostit sovitusti illallisella. Mentiin Jamie's Italian -ravintolaketjun raflaan enkä ole varmaan eläissäni syönyt yhtä hyvää pastaa!
Illan pimetessä suuntasin vielä itsekseni laiturille kuvailemaan, kun se oli niin nätisti valaistu.
Sunnuntaina meillä jäi vielä muutama tunti aikaa ennen kotiin paluuta, jotka vietin kulkien pitkälti samoja reittejä kuin edellisenä päivänä, koska oli parempi valokuvaussää. Myös Cascadesissa ehdin käydä paremmalla ajalla tuhlaamassa suurimman osan viikkorahoistani.
Oli kyllä kaiken kaikkiaan hirmu kiva viikonloppu, jonka aikana tuli käveltyä varmaan lähemmäs 20 kilometriä. Mutta rakot paljastaa, että matkakohde on oikeasti tullut tutuksi.
Aivan ihania kuvia once again :)<3
VastaaPoista