Huh, vihdoin saa Kyproksen saagakin päätöksensä! En tiedä, mikä mulla on kestänyt näitten postausten kanssa, kun kuvatkin tuli käsiteltyä jo itse kohteessa. Nyt otin kuitenkin harmaan päivän kunniaksi itseäni niskasta kiinni, ja palasin vielä kertaalleen aurinkoiseen elokuun alkuun.
Postauksen kuvat on otettu Larnacasta, jossa käytiin viimeisenä päivänä pyörähtämässä. Vasta paikan päällä selvisi, että silloin oli joku Neitsyt Marian päivä, jolloin lähes kaikki putiikit oli tietenkin kiinni. Päätettiin kuitenkin kierrellä vähän aikaa, kun oltiin sinne asti taksilla tultu. Jakaantuneiden mielenkiinnon kohteiden takia pistettiin porukka kahtia, hostäiti jäi tytön kanssa laitattamaan tälle koristenauhaa hiuksiin ja minä lähdin poikien mukaan katselemaan näyteikkunoita ja peliluolaan.
Loppupäivä oltiin hotellilla tekemässä kuka mitäkin mieli. Mun oli pitänyt luovuttaa huone jo aamulla, mutta sviitistä tuli häätö vasta kuuden aikaan illalla. Sen jälkeen käytiin vielä buffet-illallisella, jolta suunnattiin lentokentälle odottelemaan yölentoa kohti Englantia. Onnistuttiin löytämään jostain nurkkauksesta sohvaryhmä, jossa horrostettiin muutama tunti unen ja valveen rajamailla.
Lopulta päästiin koneeseen, ja ei kyllä ollut mikään elämäni paras lentokokemus. Mulle iski jossain vaiheessa pahoinvointi ja ihan kuumeinen olo. Katselin tuskastuneena kelloa joka toinen minuutti, ja se neljä tuntia ilmassa tuntui vähintään puolet pidemmältä. Jotenkin onnistuin kuitenkin pitämään mahalaukun sisällön mahalaukun sisäpuolella, ja sain jopa nukuttua melkein koko parituntisen jatkolennon Kööpenhaminasta britteihin.
Ja voi sitä tunnetta, kun näki taas vehreät niityt ja pellot sekä yläilmoistakin brittiläisiksi tunnistettavat talorivit. Tää matka ei välttämättä tullut itselleni parhaaseen ajankohtaan, kun olin ehtinyt olla Englannissa vasta alle kuukauden, enkä siksi osannut kaivata vielä minnekään muualle (enkä kyllä kaipaile vielä reilun kahden kuukaudenkaan jälkeen). Kaiken kruunasi se, että laskeuduttiin Gatwickiin eli samalle kentälle, jolle lensin aupparoimaan saapuessani. Ennen ajomatkaa kotiin käytiin Costassa samaan tapaan, kuin olin hostäidin kanssa käynyt mun saapumisiltana. Oli jotenkin ihana huomata, miten eri tavalla juttua riitti nyt ja miten helppoa oli olla näiden ihmisten kanssa, jotka vielä vähän aikaa sitten oli olleet mulle ihan ventovieraita. Ekan kerran Englantiin lentäessä vastassa ei myöskään ollut harmaata sadetta vaan oikein nätti aurinkoinen päivä.
Hymy ei hyytynyt koko parituntisen automatkan aikana vaan päinvastoin leveni levenemistään lähestyttäessä Abingdonia. Ja sitten kun viimein oltiin kotiovella ei voinut kuin henkäistä hiljaa 'home sweet home'. Jaksoin pysyä valveilla sen verran, että purin matkalaukut, jonka jälkeen painoin pään pitkästä aikaa tuttuun tyynyyn ja nukahdin alle minuutissa.
Eli tiivistettynä oli aivan huikea reissu, mutta ihanaa oli olla taas kotonakin. Itsekseni en varmaan olisi ihan heti aurinkolomalle lähtenyt, kun oon aina kuvitellut, että sulaisin siinä kuumuudessa. Ja kyllähän tuolla +35 asteen helteissä välillä sellainen tunne tulikin. Tuli kuitenkin nähtyä ja koettua niin hienoja asioita, ettei se jatkuva hikoilukaan mitenkään ylitsepääsemätöntä ollut. Näitä päiviä on hyvä muistella syyssateiden saapuessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti