perjantai 12. syyskuuta 2014

Wales Day 2

Toinen päivä Walesissä lähti käyntiin aamiaisella, jolla pääsin heti nolaamaan itseni kyselemällä, missä on teetä, vaikka paikassa oli myslien ja murojen valitsemista lukuun ottamatta täysi palvelu. En ole edelleenkään tottunut olemaan tarjoiltavana, vaikka ollaankin syöty host-perheen kanssa lukemattomat kerrat ulkona. No, sain sitten oikein kaksi kannullista, joista kaatelin vaatimattomasti yhden kupposen. Walesiläinen aamupala ei poikennut oikeastaan millään tavalla full English breakfastistä, vaan samat munat ja pekonit sieltä menusta löytyi.  
Heti aamiaisen jälkeen siirryttiin taas bussiin, joka vei meidät Great Orme Country Parkiin, jossa päästiin näkemään Kashmirin vuohia, jotka oli kuningatar Victorian lahjoittamien yksilöiden jälkeläisiä. Pysähdyttiin laakealla kukkulalla, jolta pääsin ottamaan muun muassa yllä olevan kuvan, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani kaikista kuvista, jotka olen tässä viimeisten kahdeksan vuoden aikana ottanut. Se tekee melkein oikeutta sille, miltä itse paikan päällä näytti.
Tuolla vierailun jälkeen ymmärsin myös, miksi kaikissa gift shopeissa myytiin niin paljon lammasaiheista krääsää. Niitä laidunsi vapaasti vähän siellä sun täällä.
Seuraava pysäkki oli Angleseyn saaren mantereeseen yhdistävä Menai Bridge, joka oli siis double-decker silta. Alemmalla tasolla kulki kiskot ja ylemmällä perusmoottoritie.
Jatkettiin matkaa Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochiin (edes meidän opas ei osannut lausua tuota), joka on siis Iso-Britannian pisimmän nimen omaava kylä. Ei siellä kyllä paljon muuta nähtävää ollut kuin nuo hurjat kyltit vanhalla juna-asemalla.
Viimeinen kohde oli Snowdonian kansallispuisto, jossa päästiin liikkumaan niin jalkaisin kuin höyryjunallakin.
Käveltiin tällaiselle pienelle vesiputoukselle, jossa mun Converset sai kivan mutakuorrutteen, kun halusin rämpiä pois polulta, että sain kuvia useammasta kulmasta. Enkä oikein tiedä tuliko niistä lopulta edes sen arvoisia.
Erottiin bussista pienellä juna-asemalla, josta lähti läpi Snowdonian rinteiden kulkevia höyryjunia. Olin vähintään yhtä innoissani kuin koirat päästessään juoksemaan vapaana isoon puistoon, ja oli kyllä yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Tuntui melkein kuin oisin ollut matkalla Tylypahkaan! 
Valitettavasti matkan määränpäänä ei kuitenkaan ollut velhokoulu vaan parkkipaikka, jossa kivuttiin taas bussiin ja aloitettiin pitkä paluumatka. Sain vielä hyvän adrenaliinipiikin loppumetreillä, kun oltiin parisenkymmentä minuuttia myöhässä vaihteeksi jumittavan liikenteen takia, ja sain juosta liikenneympyrän läpi Oxfordin keskustaan menevän bussin pysäkille. Ei olisi ollut kiva odotella pari tuntia seuraavaa autoa, ja olla kotona puolenyön aikoihin. Reissu sai kuitenkin onnellisen lopun, kun pääsin omaan sänkyyn ihan järkevään aikaan. 
Kaiken kaikkiaan oli ihan huikea tour, ja meille sattui vielä oppaankin mielestä ihan uskomattoman hyvä sää, vaikka hostisä pelottelikin, että Walesissä sataisi aina. Thank you for being so great again Great Britain! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti