Toinen päivä Walesissa lähti käyntiin aamiaisella. Pääsin heti nolaamaan itseni kyselemällä olisiko jossain teetä, vaikka paikassa oli myslien ja murojen valitsemista lukuun ottamatta pöytiin tarjoilu. Tarjoiltavana oleminen vaatii siis vielä totuttelua... Sainkin sitten oikein kaksi teekannullista, joista kaatelin vaatimattomana yhden kupposen. Itse walesilainen aamupala ei poikennut oikeastaan millään tavalla full English breakfastista, vaan samat munat ja pekonit löytyi menusta.
Heti aamiaisen jälkeen siirryttiin taas bussiin, joka vei meidät Great Orme Country Parkiin. Siellä päästiin näkemään muutamia kashmir-vuohia, joiden esi-isät oli aikoinaan tuotu Englantiin pohjois-Intiasta. Pysähdyttiin laakealla kukkulalla, jonka laelta pääsin ottamaan mielestäni yhdet parhaimmista koskaan ottamistani maisemakuvista.
Tuolla vierailun jälkeen ymmärsin myös, miksi kaikissa gift shopeissa myytiin niin paljon lammasaiheista krääsää. Harvalukuisempien vuohien sijaan lampaita nimittäin riitti.
Seuraava pysäkki oli Angleseyn saaren mantereeseen yhdistävä Menai Bridge. Kyseessä oli vähän erikoisempi kaksikerroksinen silta, jonka alemmalla tasolla kulki kiskot ja ylemmällä autoille suunnattu moottoritie.
Jatkettiin matkaa Iso-Britannian pisimmän nimen omaavaan kylään, Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochiin (jonka nimeä edes oppaamme ei osannut lausua). Sen verran pieni paikka oli kyseessä, ettei siellä paljon muuta nähtävää ollutkaan kuin hurjat nimikyltit vanhalla juna-asemalla.
Viimeinen kohde oli Snowdonian kansallispuisto, jossa päästiin liikkumaan niin jalkaisin kuin höyryjunallakin.
Käveltiin muun muassa pienelle vesiputoukselle, jossa mun converset sai kivan mutakuorrutteen, kun halusin rämpiä pois polulta saadakseni kuvia useammasta kulmasta. Enkä oikein tiedä tuliko niistä lopulta edes sen arvoisia.
Erottiin bussista pienellä juna-asemalla, josta lähti läpi Snowdonian rinteiden kulkevia höyryjunia. Ajeltiin lenkki huippumaisemissa ja tuli kyllä kieltämättä aika vahvat Tylypahkan pikajunavibat!
Valitettavasti matkan määränpäänä ei kuitenkaan ollut velhokoulu vaan parkkipaikka, jossa kivuttiin taas bussiin ja aloitettiin pitkä paluumatka. Loppumetreillä sain vielä tymäkän adrenaliinipiikin, kun oltiin parisenkymmentä minuuttia myöhässä liikenteen takia, ja jouduin juoksemaan läpi liikenneympyrän ehtiäkseni ajoissa Oxfordin keskustaan menevään bussiin. Ei olisi ollut kiva odotella paria tuntia seuraavaa autoa, ja olla kotona vasta puolenyön aikoihin. Reissu sai kuitenkin onnellisen lopun, kun pääsin omaan sänkyyni ihan järkevään aikaan.
Kaiken kaikkiaan oli ihan huikea viikonloppureissu ja meille sattui oppaankin mielestä uskomattoman hyvä sää, vaikka hostisä olikin pelotellut etukäteen, että Walesissa sataisi aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti