tiistai 16. syyskuuta 2014

Just close your eyes and hold your breath because it feels right, we'll keep it moving until we make it to the other side.

Viime viikko meni oikein kivasti niin töiden kuin vapaidenkin suhteen. Maanantaina vein lapset ensimmäistä kertaa itsekseni kouluun, kun aiemmilla kerroilla on aina ollut jompi kumpi vanhemmista mukana matkassa. Ja se meni yllättävän hyvin lukuun ottamatta yhtä aamua, jolloin meinasin jäädä bussin alle. 
Sain myös huomata päässeeni taas enemmän sinuiksi kokkailun kanssa. Puukotetut ja palaneet sormet voi tosin viitata vähän muuhun, mutta itse asiassa tuota ylhäällä näkyvää monimutkaisen näköistä viritelmääkin oli aika hauska kyhäillä, mikä on huima edistysaskel, kun muistellaan sitä nakkikeittoepisodia ekalla viikolla. Lisäksi musta on tullut paljon ripeämpi, vaikka jonkun verran menee aina aikaa säheltämiseen. Enää ei tarvitse kuitenkaan varata 1,5 tuntia ruuanlaittoon just in case, vaan se valmistuu melkein samassa ajassa, kun reseptissä sanotaan! 
Lauantaiaamuna käytiin taas host-äidin kanssa juoksemassa parkrun, ja tällä kertaa ei tullut yhtään kävelyaskelta, vaikken missään parhaassa juoksukunnossa ollutkaan. Minuutin huonompi aika tuli silti kuin viimeksi, pöh.
Samana päivänä oli tarkoitus suunnata isompaan au pair miittiin Oxfordiin. Sitä ennen kävin kuitenkin pyörähtämässä Abingdonin torilla, jossa oli taas jotain häppeninkiä. Sotilaspukuihin sonnustautuneita ihmisiä, kuorolaulua, kaupustelijoita ja jopa heppoja keskellä katua parista hassusta narusta tehdyssä aitauksessa. Valitettavasti en ehtinyt jäädä ottamaan sen tarkemmin selvää, mikä tässä oikein oli homman nimi. Sen verran iso juttu se kuitenkin oli, että osa tiestä oli suljettu, jonka vuoksi bussit ei ollut ihan aikataulussa.
Pelkäsin jo, että missaan koko tapaamisen, mutta lähestyessäni Carfax Toweria huomasin kauempaa epäilyttävästi au paireja muistuttavan kirjavan tyttöjoukon, johon uskalsin liittyä nähtyäni pari tuttua kasvoa. Suunnattiin Christ Church Meadowille, jossa istuttiin piirissä ja pidettiin esittelykierros kuin ekana päivänä koulussa konsanaan. Sen jälkeen otettiin vielä jako neljään ja pidettiin keskustelutuokiot pienemmissä ryhmissä. 
Aluksi aloin hädissäni suunnitella, miten ihmeessä pääsisin livahtamaan paikalta, mutta lopulta tällainen etukäteen organisoitu ohjelma osoittautui yllättävän toimivaksi. Olin kyllä varmaan eniten äänessä, kun mun ryhmäläiset oli vielä ujompia kuin minä / niitä ei tuntunut kiinnostavan tarpeeksi tutustua uusiin ihmisiin. Paikalla oli paljon etenkin espanjalaisia ja saksalaisia, jotka oli jo aluksi ehtineet muodostaa omat klikkinsä, joihin ne palasi heti kun mahdollista. Onneksi oli meitä maamiehettömiäkin, jotka suvaitsi puhua englantia eikä vaan omaa äidinkieltään. 
Meitä oli yhteensä reilut kaksikymmentä eikä mieleen tainnut jäädä lopulta kuin kolme nimeä, kun niitä tuli sellaisella syötöllä. Joukossa oli ihan mukavan oloisiakin tyttöjä, joista useampi asui Abingdonissa, joten ehkä tulee tulevaisuudessa nähtyä toistekin. Tutustumisten jälkeen otettiin suunnaksi Magdalen College, jonne pääsi tänään ilmaiseksi, kun Oxfordin yliopistoissa oli avointen ovien päivä. Tuolla vierailu oli ollut jo jonkin aikaa mun to do -listalla, ja nyt sai senkin viivata yli. 
Oli kyllä näkemisen arvoinen paikka, peurapuisto ja kaikki! Ihan uskomatonta, että jotkut saa opiskella tuollaisissa puitteissa. Muut au pairit oli kyllä outoja, kun eivät halunneet jäädä kunnolla kiertelemään. Toisaalta mun small talk -kyvyt alkoi tässä vaiheessa olla aika lopussa jäin mielelläni nauttimaan kuljeskelusta omaan tahtiini. Jäi kyllä vähän latteat fiilikset koko tapaamisesta, kun tyttöjä oli niin paljon, että kehenkään ei ehtinyt tehdä kunnolla tuttavuutta, eikä tuntunut löytyvän oikein samanhenkistä porukkaa. Vaan tulipahan luotua taas uusia kontakteja, hyvä minä!
Sunnuntainakin suuntasin Oxfordiin ja kävin opettamassa italialaista Giuliota luistelemaan. Olisi varmaan pitänyt mainita, että sinne ei kannata ilmaantua shortseissa ja T-paidassa, mutta luulin, että nimitys 'ice rink' olisi antanut jotain osviittaa siitä, että siellä saattaa olla vähän vilpoista. En kyllä ollut mikään pätevin opettajakaan, kun puolet ajasta vaan huitelin menemään ympäri kaukaloa, kun oppilas lepuutti jalkojaan. Ei se lopulta kaatunut kuin viitisen kertaa, ja kyseli jälkikäteen jäsenyyksistä kassalta, joten toivoa on vielä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti