torstai 25. syyskuuta 2014

And we live in a beautiful world, yeah we do, yeah we do.


Maanantai alkoi pirteästi, kun sain juuri lunch boxit pakattuani kuulla, että tytöllä oli vähän kuumetta. Mun työpäivä piteni sitten kuudesta tunnista yhteentoista, mutta onneksi meillä synkkaa sen verran hyvin, ettei se kovin monta harmaata hiusta aiheuttanut. Tyttö luki kiltisti kirjaa sen aikaa, kun imuroin ja sitten katsottiin uusinta Risto Räppääjä -leffaa, minä ensimmäistä kertaa ja tyttö kolmatta tässä parin päivän sisällä. 
Kolmelta kävin hakemassa pojan koulusta, ja väännettiin taas vähän kättä ja parkua kotiläksyjen teosta. Lopputuloksena poika oppi toivottavasti jotain yksikön ja monikon erosta, ja minä olin loppupäivän ei-niin-mainiolla tuulella. Sitten menin vielä sössimään lihapullakastikkeen kanssa niin, että se muistutti ulkonäöltään lähinnä kissanruokaa eikä makukaan varmaan turhan kaukana jostain Shebasta ollut. Eli ilta menikin sitten omaan huoneeseen lukittautuneena youtube-videoita katsellen ja suklaata mussuttaen.
Tiistaina tyttö jaksoi onneksi mennä taas kouluun, niin ei tarvinnut kuunnella 'mulla ei oo mitään tekemistä' -valitusvirttä. Aamulla muuten huurusi ensimmäistä kertaa hengitys! Näinköhän se saapuu syksy pikku hiljaa Englantiinkin? Hassua, kun kaverit lähettelee kuvia lumisesta Joensuusta, ja täällä on vielä ihan vehreää ja päivisin asteet kipuaa edelleen +20 tuntumaan. 
Saatuani lapsukaiset kouluun kävin vähän kuvailemassa lenkkipolkuni varrella. Siltä reissulta siis tämän postauksen kuvat, jos ihmettelitte, miten ne mihinkään liittyy. Löysin myös yhden itselleni tuntemattomaksi jääneen public footpathin tästä läheltä! En ehtinyt tällä kertaa pitemmälle kävellä, mutta nyt on taas halpaa huvia jollekin vapaapäivälle.
Hämähäkinseittien lisäksi bongailin myös haikaran ja teenager-joutsenia.
Koulun jälkeen meille tuli yksi pojan luokkatovereista playdeitille. Poika sai viime viikolla uuden Playstationin, jonka parissa ne sitten viihtyikin sen pari tuntia. Kaverin äiti ei kyllä ilahtunut, kun kuuli, mitä pojat oli tehneet, varmisteli oikein kahteen kertaan, että onko ne nyt oikeasti pelanneet melkein kaksi tuntia. Tuli vähän awkward-olo siinä, kun ei mulla ollut hajuakaan, että pelit olisi no no. Niillä ei kuulemma kotona ole minkäänlaisia pelikoneita, joten en ihmettele, miksi kaveri ei olisi halunnut lähteä meiltä ollenkaan. Muutenkin musta tuntuu, että sen äiti on vähän ylihuolehtivaa sorttia, kun rouvan piti käydä tuomassa mulle kaikki adrenaliiniruiskeet siltä varalta, että syöttäisin pojalle pähkinää, ja pitää ensiapukurssi ennen kuin uskalsi päästää lapsukaisensa tänne. Mutta mikäpä minä olen muitten kasvatusmetodeja arvostelemaan.
Keskiviikkoaamuna satoi pitkästä aikaa kunnolla, ja pääsin käyttämään sateenvarjoani! Oon kiikuttanut sitä repussani siitä päivästä lähtien, kun tulin tänne, mutta en ole tarvinnut varjoa kuin kaksi kertaa. Että missäs ne kuuluisat sadepäivät viipyy? Kaikki perhetututkin aina päivittelee mut ensimmäisen kerran tavatessaan sitä, miten hienosta säästä oon saanut nauttia. Nytkin puoleen päivään mennessä paistoi taas aurinko täydeltä terältä.
Päivällä en tehnyt mitään sen kummempaa, kun ohjelmassa oli vessojen pesu. Ei mulla kolmen sellaisen puunaamiseen mene kuin vähän päälle puoli tuntia, mutta toisen kerroksen kylpyhuoneessa on suihkussa läpinäkyvä seinä, jonka tykkään myös kuurata. Tai tykkään ja tykkään, se on itse asiassa tosi ärsyttävä, kun ei sitä oikein ikinä saa tahrattoman näköiseksi. Täällä päin on kalkkipitoista hanavettä, joka siis jättää kivat tahrat kaikkiin pintoihin, joitten kanssa se on kosketuksissa. Sitten kun siitä suihkuseinästä ei edes tiedä, millä puolella se lika milloinkin on, ja lopulta päädyn aina hinkkaamaan koko helahoidon, jonka jälkeen kukkakeppikäsivarret huutaa hoosiannaa. Voisi varmaan alkaa käydä siellä salilla, ellen onnistu kasvattamaan muskeleita kantelemalla kerran viikossa imuria kolmen kerroksen välillä ja nostelemalla päivittäin painavia pannuja ja kattiloita.
Neljän jälkeen kädet sai vielä lisätreeniä, kun tän viikon ruokatilaus tuli, ja sanoin tavarantoimittajalle, että jaksan kyllä kannella kaikki kassit ovelta keittiöön. Täällä on aika yleistä, että ruuat tilataan netistä suoraan kotiovelle, kun työpäivät on niin pitkiä, ettei aikaa kaupassa käyntiin oikein jää + se nyt vaan on paljon vähemmän vaivalloista, mikä tuntuu olevan brittien mieleen. Me tilataan tarvikkeet Ocado-nimisen palvelun kautta, jossa pystyy luomaan sellaisia käteviä ostoslistoja, jotka tallentuu omalle tilille. Sieltä vaan sitten yhdellä klikkauksella täydennystä kaappeihin.
Lisäksi Ocadosta löytyy reseptejä, joihin saa kanssa tilattua ainekset helposti parilla hiiren painalluksella. Eilen teinkin itse asiassa jonkun creamy fish pien yhden tällaisen reseptin mukaan. Ja täytyy sanoa, että en kyllä ihan heti ole uudestaan tekemässä. Yhteensä kaksi tuntia sain värkkäillä enkä tiedä oliko lopputulos kaiken vaivan arvoista. Pojalle ei ainakaan, yllätys yllätys, maistunut, mutta musta on tullut jo sen verran paksunahkaisempi, etten jaksa enää välittää sen nirsoiluista. Onneksi lapset oli muuten vaihteeksi ihanan reippaita koulun jälkeen, ja istuivat pöytään tekemään läksyt ennen kuin edes ajatella niistä muistuttelemista. 

Toivottavasti ne olisi tänäänkin hyväntuulisia, kun illalla mennään sirkukseen, yay!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti