tiistai 23. syyskuuta 2014

You can reclaim your crown, you can be king again.

Sunnuntaina kampesin itseni poikkeuksellisesti toiselle puolelle Stratton Wayn bussipysäkkiä ja suuntasin Oxfordin sijaan Wallingfordiin. Ajoin kyseisen pikkukaupungin läpi reissullani Readingiin, ja ihastuin paikkaan niin kovasti, että halusin nähdä enemmänkin kuin vilauksen bussin ikkunasta. Paluulippu oli £5.60 eli ei päässyt kukkaro turhan paljon kevenemään.
Wallingford muistutti Abingdonia siinä suhteessa, että se oli yhtä lailla keskiajalla merkittävämmässä asemassa ollut market town. Historiallisuus oli siis samaan tapaan osa nykyistä katukuvaa ja kellotorni sekä silta kuin kopio Abingdonista löytyvistä rakennelmista. Ja tiesittekö, että kyseessä oli Agatha Christien kotikaupunki? Itse en nimittäin tiennyt ennen kuin näin mainoksia jostain kirjailijalle omistetusta teemaviikonlopusta.
Mulla ei ollut mitään sen kummempia etukäteen tehtyjä suunnitelmia, joten käväisin vaan Costasta matkaevästä ja aloitin päärättömän harhailun. Päädyin rikkaan oloisen asuinalueen kautta Thamesin varrelle, jota lähdin sitten seurailemaan. Täällä Englannissa suurin osa maista on yksityisomistuksessa, mutta niiden läpi kulkee sellaisia julkisia reittejä, joita kutsutaan nimellä public footpath tai bridleways. Esimerkiksi koko Thames-joen vartta pitkin kulkee Thames Path, jota nytkin seurailin. Innostun aina hirmuisesti footpath-kyltin nähdessäni, kun sellaisia seuraamalla oon päässyt näkemään hyvinkin mielenkiintoisia paikkoja. Polut on vielä suurimman osan vuodesta helppokulkuisiakin, kun britit ei ole oikein sellaisen kunnon samoilun ystäviä. Käppäilemään halutessaan eräjormailuvaatteet ei siis ole mikään välttämättömyys.

Oxfordshire on pitkälti maaseutua, joten julkiset polut saattaa kulkea karjalaitumienkin kautta! Seurailemani footpath johdattikin mut pian lehmien sekaan, ja täytyy myöntää, että vähän kyllä kuumotti, kun ei ollut minkäänlaista aitaa mun ja noiden sarvipäiden välissä. Helpotuksekseni ne ei kuitenkaan tuntuneet edes kiinnittävän muhun mitään huomiota heinän mussutukseltaan. 
Aika anarkistista porukkaa näytti Wallingfordissa asustelevan. Onneksi itse kohtasin vain mukavia koiranulkoiluttajia, jotka hymyssä suin moikkaili ohi kulkiessaan ja kyseli tuleeko hyviä kuvia. 
Tällainen pieni kuusiaidan ympäröimä hautausmaakin löytyi matkan varrelta.

Ja lisää lehmiä! Nyt oli välissä sentään piikkiaita, mikä oli ehkä ihan hyvä, kun yksi näistä osoittautui varsinaiseksi linssiluteeksi, ja tuli ihmettelemään niin lähelle kuin mahdollista.
En olisi enää ihastuttavaan maalaistunnelmaan päästyäni malttanut palata keskustaan ollenkaan, mutta kello alkoi kuitenkin olla jo sen verran, ettei oikein ollut vaihtoehtoja, jos halusin sielläkin pyörähtää. Ja ei se city centrekään kyllä mikään pettymys ollut!
Söpö kahvila, jossa olisin käynyt, jos osaisin istua kahviloissa enkä olisi tuhlannut kaikkia viikkorahoja Hogwarts-collegepuseroon ja muuhun yhtä välttämättömään.
Lopuksi seurasin opasteita Wallingford Castlen raunioille, jotka löytyi sievästä puistosta. 
Tornikukkulallekin kävin kapuamassa.
Jatkoin vielä Castle Meadowille, jossa käyskenteli taas, yllätys yllätys, lehmiä.
Sisäinen cemeterytutkani paikansi myös toisen hautausmaan.
Ilta-auringon säteiden paisteessa palasin sitten bussipysäkille. Oli kyllä taas sen verran kiva päiväreissu, että voisi käydä syksymmällä uudestaankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti