Sunnuntaina kampesin itseni poikkeuksellisesti toiselle puolelle Stratton Wayn bussipysäkkiä ja suuntasin Oxfordin sijaan Wallingfordiin. Ajoin kyseisen pikkukaupungin läpi reissullani Readingiin, ja ihastuin paikkaan niin kovasti, että halusin nähdä enemmänkin kuin vilauksen bussin ikkunasta. Paluulippu oli £5.60 eli ei päässyt kukkarokaan turhan paljon kevenemään.
Wallingford muistutti Abingdoninin siinä suhteessa, että sekin oli keskiajalla ollut merkittävä market town. Historian havina näkyi yhtä lailla katukuvassa ja kellotorni sekä silta olivat kuin kopioita Abingdonista löytyvistä rakennelmista. Ja tiesittekö, että Wallingford oli Agatha Christien kotikaupunki? Itse en nimittäin tiennyt ennen kuin näin mainoksia kirjailijalle omistetusta teemaviikonlopusta.
Mulla ei ollut mitään sen kummempia etukäteen tehtyjä suunnitelmia, joten käväisin vaan Costasta matkaevästä ja aloitin harhailun. Päädyin rikkaan oloisen asuinalueen kautta Thamesin varrelle, jota mieli halasi lähteä seurailemaan. Täällä Englannissa suurin osa maista on yksityisomistuksessa, mutta niiden läpi kulkee julkisia kulkureittejä, joita kutsutaan nimellä public footpath tai bridleways. Esimerkiksi koko Thames-joen vartta pitkin kulkee Thames Path, jota nyt seurailin. Innostun aina hirmuisesti footpath-kyltin nähdessäni, kun sellaisia seuraamalla oon päässyt näkemään hyvinkin mielenkiintoisia paikkoja.
Oxfordshire on pitkälti maaseutua, joten julkiset polut saattaa kulkea karjalaitumien kautta. Seurailemani footpath johdattikin mut pian lehmien sekaan ja täytyy myöntää, että vähän kyllä kuumotti, kun ei ollut minkäänlaista aitaa mun ja noiden sarvipäiden välissä. Helpotuksekseni ne ei kuitenkaan tuntuneet edes kiinnittävän muhun mitään huomiota heinän mussutukseltaan.
Aika anarkistista porukkaa näytti Wallingfordissa asustelevan. Onneksi itse kohtasin vain mukavia koiranulkoiluttajia, jotka hymyssä suin moikkaili ohi kulkiessaan ja kyseli tuleeko hyviä kuvia.
Tällainen pieni kuusiaidan ympäröimä hautausmaakin löytyi matkan varrelta, oli tunnelmaa.
Ja lisää lehmiä! Nyt oli välissä sentään piikkiaita, mikä oli ehkä ihan hyvä, kun yksi näistä osoittautui varsinaiseksi linssiluteeksi ja tuli ihmettelemään niin lähelle kuin mahdollista.
Ihastuttavaan maalaistunnelmaan päästyäni en olisi malttanut palata keskustaan ollenkaan. Kello alkoi kuitenkin olla jo sen verran, ettei oikein jäänyt vaihtoehtoja mikäli halusin sielläkin pyörähtää. Ja kannatti pyörähtää, sillä kovin idylli oli myös itse Wallingfordin kylä.
Söpö kahvila, jossa olisin käynyt, jos osaisin istua kahviloissa enkä olisi tuhlannut kaikkia viikkorahoja Hogwarts-collegepuseroon ja muuhun yhtä välttämättömään.
Kylän kiertelyn jälkeen seurasin vielä opasteita Wallingfordin linnan raunioille, jotka löytyi keskeltä sievää puisto-aluetta.
Sisäinen tutkani paikansi myös toisen hautausmaan.
Ilta-auringon säteiden paisteessa palasin bussipysäkille tyytyväisenä tuon päiväiseen tutkimusretkeeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti