torstai 28. elokuuta 2014

Cyprus day 7

Lähes koko seitsemäs päivä Kyproksella vietettiin veneretkellä. Oltiin aiemmin joku päivä kierrelty sataman turistitiskejä ja tehty vertailua eri aluksien välillä. Lopulta ykköseksi valikoitui sellainen, josta löytyi lapset innostumaan saanut vesiliukumäki (myöhemmin se paljastui kyllä vähän turhan hurjaksi).
Pysähdyttiin kolme kertaa uimaan periaatteessa keskellä merta. Oli aika jännää uida ympäri laivaa, kun tiesi, että pohjaan on matkaa ties miten monta metriä. Ei voinut kuin luottaa omiin räpiköintitaitoihin, jotka on onneksi itselläni kohtuu hyvät.
Aina välillä laivan rinnalle ilmestyi veneitä, jotka houkutteli matkalaisia liitovarjoilemaan. Ja ei hitsi, kun olisikin tehnyt mieli kokeilla! Mutta kaikki varjot oli kahden istuttavia enkä saanut host-poikaakaan innostumaan mukaani, vaikka siinä on vähän daredevilin vikaa.
Olin varautunut kahdella kirjalla, mutta en lopulta saanut edettyä kuin parin luvun verran. Kivempi oli keskittyä täyttämään keuhkoja raikkaalla merituulella, joka on yksi suosikkiasioistani maailmassa. Lisäksi paattimme sattui olemaan joku bilepaatti, jonka kaiuttimista soitettiin koko aika biisejä, joita on tullut tanssittua useasti Joensuun yössäkin. Hyvät oli siis oltavat.
Kaiken kaikkiaan oli oikein hyvä päivä ja viimeinen sellainen, joka vietettiin kokonaan pohjois-Kyproksella. Seuraavana päivänä oli nimittäin tarkoitus ajaa rajan yli takaisin etelään ja viettää viimeiset pari päivää lomasta perinteisesti lomaresortilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti