perjantai 1. elokuuta 2014


Viimeiset pari päivää täällä on ollut taas vähän enemmän elämää, kun host-äidin serkun perhe tuli kyläilemään meille. He on kotoisin Puerto Ricosta, joten talossa on saatu kuulla suomen lisäksi amerikanenglantia ja espanjaa. Perheen kahdesta lapsesta huomaa kyllä, ettei niiden suonissa pelkkää suomalaisverta virtaa. Ne on lievästi sanottuna temperamenttisia, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. 
Eilen vieraat lähti host-lapsien johdolla tutustumaan Abingdoniin ja sain pitkästä aikaa mukavat pari tuntia vapaa-aikaa itselleni keskellä päivää. Ehdin muun muassa vihdoin hankkia uudet piilolinssinestet, kun täällä kaupat menee jo alkuillasta kiinni. Muutenkin oli aika kevyt päivä, kun lapset leikki pitkälti serkkujensa kanssa. 
Aika meinasi melkeinpä käydä pitkäksi, kun ei ruokaakaan tarvinnut laittaa, koska mentiin illalla pubiin syömään. Olisi voinut olla hyvinkin hauska ilta ellei vieraiden lapset olisi heittäytyneet niin hankaliksi. Päivän aikana ne oli olleet mulle tosi kohteliaita, kiittäneet välipalasta ja sanoneet anteeksi aina ennen kuin kysyivät jotain. Nyt se kohtelias ensivaikutelma meni kuitenkin aika lailla sirpaleiksi, kun lapsukaiset valitti 24/7, raaputti pöytää haarukoilla ja ripotteli suolat sirottimesta sinne tänne. Host-tyttö oli ainut, joka osasi käyttäytyä siivosti, mutta poika on yleensäkin helposti vietävissä, joten se oli kyllä täysillä mukana muiden riehumisessa.
Tänään lähdin sitten näitten mukaan kiertelemään lisää Oxfordia. Ajattelin, että vieraista olisi kiva nähdä keskustan nähtävyyksiä, mutta ei. Niiden lapsukaiset alkoi vänistä muutama sata metriä käveltyämme, ja piti äkkiä lähteä etsimään paikkaa, missä syödä eväät. Jotenkin selvittiin Botanical Gardeniin asti, jossa levitettiin sitten kiiren vilkkaa piknikviltti ja kaivettiin eväät esille. 
Syötyään kiukuttelijat oli sen verran paremmalla tuulella, että jaksoivat suht innokkaasti kierrellä paikkaa. Itsekin olin tuolla nyt ensimmäistä kertaa, ja sisäinen biologini oli kyllä riemuissaan päästessään tavaamaan erikoisten kasvien nimiä kylteistä. Ja löytyihän sieltä myös joitain tuttuja lajeja, kuten ruiskaunokki ja koivu.
Hetken rauhan jälkeen meininki alkoi kuitenkin taas luisua turhan levottomiin uomiin, ja katsottiin parhaaksi lähteä johonkin kahvilaan yhden lapsen pistettyä sormensa kaktukseen ja toisen katkottua aloe veran lehden.
Huonoksi onneksi alkoi satamaan, ja lapset muuttui tietysti vaan entistä kärttyisemmiksi. Rynnättiin sitten lopulta ensimmäiseen vastaan tulleeseen perheystävällisempään kahvilaan. Ehdin jo tilata itselleni chai lattet ja olin valmis vähän hengähtämään, mutta pahin oli vasta tulossa.
Kaikki alkoi siitä, kun vieraiden tyttö suuttui jouduttuaan istumaan eri pöytään kuin mun host-perheen tyttö. Perusteelliset itkupotkuraivarit se vetäisi kuultuaan, että bussissakin veli saisi vuorostaan istua tämän hänen kaverinsa vieressä. Parit tantrumit oon tän lyhyen au pair -urani aikana ehtinyt tätä ennen kokea host-pojan toimesta, mutta ne on rajoittuneet aina muutamaan minuuttiin. Näistä itkuista ei kuitenkaan tuntunut tulevan loppua ei niin millään, vaikka host-tyttö tarjosi kompromissiksi sitä, että olisi bussimatkan istunut serkkujen keskellä.
Lopulta ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin jakaa porukka kahtia, kun mun perään katsottavat alkoi väsyä turhaan kinasteluun. Suunnattiin siis tytön ja pojan kanssa kotiin ja jätettiin vierasperhe selvittelemään omat sotkunsa. Host-lapset käyttäytyi siis tosi fiksusti koko päivän, vaikka olivatkin hirmu väsyneitä, kun katsoivat eilen myöhään elokuvaa. Poikakaan ei harmistunut mistään, mistä olin todella yllättynyt. Piti kotiovella ottaa asiakseen erikseen mainita, miten ylpeä olin molemmista.
Että sellainen päivä tänään. Tämän jälkeen tytön ja pojan ajoittaiset nahistelut ei tunnu kyllä enää missään. Huomenna kaikki paitsi minä on lähdössä viikonlopuksi Lontooseen ja täytyy myöntää, että oon helpottunut, etten ole lähdössä mukaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti