maanantai 30. marraskuuta 2015

My autumn in a nutshell

Huomenna on jo joulukuu, joten voisi olla korkea aika julkaista kansioihin lojumaan jääneet syksy-kuvat ennen kuin se tuntuu ihan mattimyöhäiseltä. Samalla ajattelin vähän tiivistää viime kuukausien tapahtumia yleensäkin, kun oon lähinnä jakanut vaan ne kohokohdat täällä blogin puolella. 
Elokuu oli mun kesälomakuukausi, joka kului pitkälti takaisin Suomi-elämään taantuessa. Ylikulutin Oltermannia ja irtokarkkeja. Hakkeroin siskon Netflixin ja maratoonasin vihdoin Orange Is the New Blackin. Lueskelin pari kirjaa pihakeinussa, ja poimin vadelmia kotipihan pensaista. Näin paljon kavereita ja nautin samalla aaltopituudella olosta. Reippailin ympäri Pohjois-Karjalaa menopelinäni vaihtelevasti joko vanha kunnon Nopsa tai omat jalat.  
Halu jatkaa opiskeluja välivuoden jälkeen oli yksi keskeisimmistä tekijöistä, joilla järkeilin itseni takaisin Suomeen Englantiin jäämisen sijaan. Pääsykokeisiin luku oli edeltävänä keväänä tuottanut niin paljon päänvaivaa, että toinen opiskeluitta vietetty vuosi olisi luultavasti pilannut mun viimeisetkin mahdollisuudet saada vielä joku päivä se unelmieni opiskelupaikka. Syyskuussa pääsinkin taas kiinni koulumaailmaan avoimen yliopiston muodossa.
Abivuosi vei mehut sen verran tehokkaasti, ettei musta olisi edes ollut yliopistoon menijäksi heti sen jälkeen. Vuoden tauko opiskeluista oli kuitenkin nyt selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä musta oli super kivaa lainata taas paksuja opuksia kirjastosta ja laatia muistiinpanoja sekä lukusuunnitelmia! Kirsikkana kakun päällä opiskeltavat asiatkin oli mielekkäitä, kun kurssit oli itse saanut valkata. 
Lisäksi syyskuussa alkoi kuukauden kestänyt uravalmennus, jonka ideana oli saada vähän lisää valotusta tulevaisuudensuunnitelmiin. Samalla sai kivasti kaivattua rutiinia päiviin, pääsi joka päivä ihmisten ilmoille ja oppi taas vähän lisää itsestään.
Voisin itse asiassa jakaa muutamia huomioita, jotka tein tuon valmennuksen aikana. Oon yksi näistä friikeistä, jotka tykkää tehdä persoonallisuustestejä vapaa-ajallaan, ja on ylipäätään hyvin kiinnostuneita omasta sielunelämästään. Paljon tuli täyteltyä testejä tuon valmennuksenkin aikana, ja tuttuun tapaan mut luonnehdittiin tieteelliseksi ja taiteelliseksi ihmiseksi. Lisäksi tehtiin harjoitteita, jossa muut sai kirjata ylös ensivaikutelmiaan ja paremmin tutustuttaessa kutakin parhaiten kuvaavia adjektiiveja, jotka oli musta tosi mielenkiintoisia. Oli ihan kiva kuulla, että muut piti mua älykkäänä ja vastuuntuntoisena tyyppinä.
Lisäksi sai sitä kaivattua selkeyttä urahaaveisiin. Mie oon yläasteikäisestä asti tiennyt hakeutuvani jollekin vähintään lääketiedettä sivuavalle alalle. Luonnontieteet on aina olleet sydäntä lähellä, ja erityisesti biologia ja se, mitä ihmiselimistössä tapahtuu solutasolla, ja miten sitä tietoa voisi hyödyntää terveyden edistämiseksi. Oon aika utelias luonne, ja haluan perehtyä paremmin vielä hämärän peitossa oleviin aiheisiin, ja parhaimmassa tapauksessa löytää ratkaisuja ongelmiin.
Lukio-ajat suunnittelin ryhtyväni farmaseutiksi tai proviisoriksi, mutta välivuosi sai miettimään tätäkin asiaa uudemman kerran. Viimeistään uravalmennuksen jälkeen oli selvää, etten tulisi nauttimaan tällaisesta työstä läheskään niin paljon kuin tutkijuudesta. Ensi keväänä haetaan siis kolmatta kertaa, tällä kertaa ensisijaisesti biolääketieteeseen ja toissijaisesti farmasiaan. 
Syyskuu ei tuonut mukanaan pelkkiä kivoja juttuja. Abivuonna liiankin tutuiksi tullut psykosomaattinen oireilu iski taas kunnolla päälle, tällä kertaa järkyttävien vatsa- ja selkäkipujen muodossa. Koko lokakuun alku meni lekureilla ravaamiseen, joista yksikään ei löytänyt musta minkäänlaista ruumiillista vikaa. En itse aluksi osannut yhdistää kipuilua mihinkään erityisesti, mutta kun aloin yhden tohtorin pyynnöstä luetella mielen päällä olevia asioita, niin löytyihän noita aika kasa.
Päällimmäisenä esiin nousi paluumuutto Suomeen, ja sen mukana tullut iso elämänmuutos. En oo ikinä eläissäni ollut yhtä onnellinen kuin Englannissa asuessani, ja vaikka olin ennen lähtöä ehtinyt surra sitä etukäteen jo reilut puoli vuotta, oli se silti tosi hankalaa. Vuodessa ehdin rakentaa sinne kaiken, mitä tarvitsin. Mulla oli ihana koti, perhe, turvattu toimeentulo, ystäviä, suunnitelmia joka viikonlopulle ja ylipäätään joku tarkoitus elämälle. Sitten se olikin kaikki vaan yhtenä päivänä ohi, ja ajatus siitä, etten saisi enää koskaan palata siihen tuttuun ja turvalliseen oli niin kamala, että pakotin sen jonnekin mieleni pimeimpään nurkkaan, jossa se muhikin itsekseen hyvän tovin.
Käsittelemätön ikävä ei suinkaan ollut ainoa ongelmani, vaan mua vaivasi myös muun muassa se, etten yrityksistäni huolimatta ollut vieläkään päässyt kouluun. Avoimessa suoritetuista opinnoista huolimatta toinen välivuosi tuntui täysin turhalta, ja mulla oli ihan luuseriolo, kun en vieläkään ollut onnistunut. Ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen oli myös hyvin hankalaa asua taas saman katon alla porukoiden kanssa. Teki mieli itsenäistyä enemmän kuin koskaan. Joensuukin alkoi alkuhuuman jälkeen turhauttaa päivä päivältä enemmän, ja kaipasin taas kovasti uusia tuulia.
Mietin, pystyisinkö vaikuttamaan nykyiseen tilanteeseeni mitenkään, ja sitä kautta voimaan vähän paremmin. Mulla ei ollut opiskelu- eikä työpaikkaa, mutta estikö se mua vaihtamasta maisemaa? Ei. Oon aina tiennyt, että Kuopio tulee olemaan mun opiskelukaupunki. Voisin yhtä hyvin suorittaa suunnittelemani työkokeilun siellä, etsiä kesätöitä paikan päältä ja olla jo kunnolla kotiutunut ennen toivottua koulujen alkua. Tän hoksattuani mua ei pidätellyt enää mikään. 
Kuumeinen asunnonmetsästys jatkui läpi loka-marraskuun. Soittelin luultavasti enemmän puheluita kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen yhteensä, ja ravasin useamman kerran asuntonäytöissä. Suurin osa ei säväyttänyt, ja niiden kohdalla, jotka säväyttivät jäin aina kahden viimeisen joukossa ilman. Lopulta Se Oikea kuitenkin löytyi, ja viime perjantaina sain suureksi ilokseni solmia elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen! 
Tällä hetkellä kaikki on edelleen vähän sekaisin enkä voi vieläkään mitenkään kehuttavasti, mutta mua innostaa ajatus kuukauden päässä häämöttelevästä uudesta alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti