Kolmas päivä alkoi hostellista uloskirjautumisella ja matkalaukun raahaamisella säilytykseen Victoria Coach Stationille. Se oli kyllä kirjaimellisesti raahaamista, koska lentokentän laukkuroudarit oli onnistuneet hajottamaan yhden pyöristä. Onneksi mua tultiin tube-tunneleissa auttamaan sellaisella antaumuksella, että teki mieli laittaa kiitosviestiä Metro-lehden Good Deed Feed -palstalle. Saatuani laukun turvallisesti säilöön sain pyyhkäistä hiet otsalta ja hypätä bussiin, joka vei mut päiväksi Winchesteriin.
Jos Guildford tuotti pienoisen pettymyksen, niin Winchester vastasi paremmin odotuksiini. Paljon kauniita historiallisia rakennuksia (mukaan luettuna Euroopan pisin katedraali) ja monumentteja, kaikki sopivasti kävelymatkan päässä toisistaan. Lisäksi kaupunki sijaitsi South Downs National Parkin rajamailla, idyllisen maaseudun ympäröimänä.
Aikoinaan Winchester piti hallussaan asemaa Englannin muinaisena pääkaupunkina, ja toimi kotina muun muassa maan kuninkaalliselle rahapajalle. Kaupunki oli etenkin Tudor-suvun jäsenten suosiossa, ja siellä pidettiin paljon kuninkaallisia ristiäisiä ja häitä. Nykyään loiston vuosista muistuttavat niiltä ajoilta säilyneet Tudor-rakennukset, joista yksi esimerkki ylhäällä.
Tutkiskeltuani aikani keskustaa kiipesin St Giles -kukkulalle, josta pääsin tarkastelemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Jyrkän kukkulan laelle päästyäni eläväisen keskustan äänet muuttuivat vaimeaksi huminaksi, eikä vastaan tullut kuin muutama koiran ulkoiluttaja.
Suomi ei ole ainoa pimeyden tyyssija näin talviaikaan siirtymisen jälkeen, vaan kyllä Briteissäkin alkoi aurinko painua mailleen neljän jälkeen. Onneksi olin siinä vaiheessa ehtinyt exploorata Winchesteria jo sen verran kattavasti, että saatoin siirtyä Costaan selailemaan matkalukemistani chai latten äärelle.
Kymmenen jälkeen palasin Lontooseen päästäkseni viettämään yöni seuraavassa bussissa, joka vei mut kohti pohjoisia Yorkshiren nummia. Niistä lisää luultavasti ensi viikon puolella, stay tuned!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti